IRC-Galleria

mayra

mayra

turn the lights off

vittuku mä en osaaaaLauantai 26.01.2008 21:17

Vesipisarat ropis ikkunaan ja valuivat sitten yksinäisinä viivoina ikkunaa pitkin. Mä seurasin yhtä vesipisaraa katsellani istuessani - tai ennemminkin makoillessani - keittiön pöydän ääressä. Musta tuntu ihan samalta. Mä olin vesipisara. Ihan niin kuin mä valuisin ja luisuisin poispäin kaikesta hauskasta mun elämässä. Ennen sitä, mä olin vaan pudonnut huolettomana ilman halki.
Se oli töissä. Munkin pitäis olla, mut mä en mennyt. Mua ei huvittanut herätä aamulla. Mä vaan tuijotin apaattisena kelloa jaksamatta nostaa kehoani ylös sängyn pohjalta. Kun mä lopulta jaksoin raahautua pois sängystä, kello oli varmaan kakstoista, ja mun työvuoro oli jo loppunut. Ja kohta tuli soitto, jonka mukaan mä olin saanut potkut selittämättömien poissaolojen takia. Mä olin vaan tuhahdellut puhelimeen. Vastahan mä olin ollut päivän siellä - ei yks poissaolo voinut olla noin traagista. Tai ehkä niiden vessat hukku roskiin, kun mä en ollut siivoamassa niitä. Ihan sama.
Ja jos mä olisin mennyt töihin, mä seisoisin nyt tuolla kaatosateessa, enkä röhnöttäis keittiön pöydällä jaaritellen kaikkea tyhmää. Hmm. Mä taisin olla hieman tylsä. No, pikku juttu. Sivuseikkojahan noi tollaset oli, mitä väliä niillä muka oli?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.