IRC-Galleria

jännä tunne kun alkoi vaan itkettää niin kovasti, katsoin nyrkkeilijä Eva Wahlströmmistä dokumentin missä Eva kertoi miltä tuntui kun isä kuoli. tällaiset asiat saa minut herkistymään ja nyt vaan yritän pysäyttää kyyneleet. mulle on sanottu että olen liian herkkä, itkenhän muidenkin takia aina välillä. pakko oli purkaa tänne tunteitaan nyt, olen taas hajalla, haahuilen vaan unelmissani, mutta niistä ei paljon lohtua saa, itkettää vaan.

kun tarkemmin mietin, niin piru olenhan aika hyvä näyttelijä, osaan pitää hyvin kulissin pystyssä ja peittää todelliset tunteeni vaikka mikä olisi. olen tehnyt niin koko elämäni ajan, enkä pääse tavastani eroon vaikka se on itseasissa aika hauskaa, voi olla ihmisten seurassa vaikka kuinka ja pistää alkuhetkestä näytelmän pystyyn niin kukaan ei koskaan opi tuntemaan. ja teille jotka nauravat minulle ja kirjoittamilleni jutuille niin en edellenkään ole hakemassa sääliä, koska vihaan sitä. tulkaa sitten sanomaan jos teillä oikeasti on jotain sanottavaa, jotain mikä ei ole lapsellisuuden tasolla. ja vaikka kuinka vihaisitte niin minä en koskaan lähde teidän sanojenne takia karkuun, enkä lähde mukaan niihin asioihin vaikka yritätte leimata minua syylliseksi joka asiaan. jokainen voi miettiä missä tekee väärin, jokaisessa on syytä, sitä on turha heittää yhden niskaan vaan lopettaa se asia eikä mustamaalata vaikka toinen olisi tehnyt jotain väärin. minä tein väärin sen myönnän, mutta minä olen ennenkin näissä päiväkirjoissa pyytänyt vilpittömästi anteeksi kaikkea mitä olen sanonut, sanoin asioita, en ajatellut ollenkaan, siinä tein niin typerästi, lapsellisesti. te voitte vihata, mutta onneksi minä en ole pitkävihainen vaan jatkan elämää, enkä halua vaikeuttaa kenenkään elämää turhan takia, sen pitäisi jumalauta jokaisen oppia! ettekö te todellakaan tajua että jokainen tekee niitä virheitä elämässään, mutta niiden yli on päästävä, vai onko elämänne loppunut? vihanpito on todella turhaa, maailmassa on muitakin murheita joten eikö jokainen voisi olla ystävällinen vihamiehilleen, mitä saavutamme sillä että haukumme toisia seläntakana. on hyvin huolestuttavaa se että rakkautta ei pidetä enää tärkeänä vaan sitä että vihataan toista.

kyllä nyt ei hyvä meininki ala minun kohdalla ollenkaan, on niin paska fiilis taas, että voin vaikka vannoa että tämäkin koulupäivä menee taas niin putkeen! saatana se loma äkkiä kiitos. olen vaan niin hermona ja kaikki asiat vituttaa, ihmiset vituttaa, enkä onnistu missään asiassa, olen surkea, huono. nyt pitäis miettiä penkkareitakin mut ei jaksa ajatella, ei mulla ole mitään annettavaa muille tällä hetkellä muuta kuin vihaa. en ajattele kenestäkään nyt positiivisesti, tai no lukuunottamatta paria ihanaa tyyppiä, mut siihen se jääkin. olen siis mukava niille ihmisille joista välitän. olis hauska tehdä katoamistemppu ettei kukaan tietäisi minusta enää ikinä mitään, sitä toivon itsekin. aloittaa ihan uudessa maailmassa koko elämä alusta, missä kukaan ei tuntisi minua. olen tutustunut muutenkin niin vääriin ihmisiin. huoh, mutta kai nämä vastoinkäymiset kuuluvat elämään. paremmat ajat minunkin kohdalle.

nyt vituttaa ihan vitusti, olen niin hermona, joulu stressaa kun en muutenkaan tykkää joulusta ja koko ajan muut ympärillä kertoilee saatana joululahja ostoistaan, aaaaw, menee niin hermo nyt. eikä mikään muutenkaan luonnistu, ei tänään, ei ehkä koskaan. miten joku voi olla näin sekasin, ihan kuin muissa sfääreissä. parasta antaa vaan olla ja antaa paskan tulla niskaan!!!!

nyt on kyllä niin hirvee väsymys kun ei tullut yöllä oikein nukuttua, liian monet asiat pyörivät mielessä ja vaivasivat. koulussakin oli hieman tuskaista kun piti keksittyä miten saisin pidettyä itseni hereillä. nää on taas niitä päiviä jolloin kaikki vituttaa, mutta muuta henkistä ongelmaa ei tietääkseni pitäisi olla. mutta onneksi alkaa joululoma pian ja sitten pääsen rauhaan ihmisiltä. mulle on tullut pakonomaiseksi piirteeksi se etten halua olla ihmisten kanssa tekemisissä, en halua jutella, en jaksa keskittyä heihin. loman aikana saan miettiä mitä haluan, mutta yhden ihmisen kanssa haluan jutella, se ehkä selkiinnyttää ajatuksiani hieman. ja murheet unohtaa, aloittaa puhtaalta pöydältä. kun ei jaksa tätä samaa paskaa päivästä toiseen.

nyt taas olen saapunut kotiin, olo on hyvin rento ja rauhallinen. viime yö meno bilettäessä Marin synttäreillä, juomat ei onneksi loppuneet kesken. oli kyllä ihan huippua, mahtava fiilis. aluksi olimme tyttöporukalla, paitsi seuraamma liittyi ihana ystäväni Joni, mut se menee ihan tytöstä, neiti se piru on. sitten ennen kuin baariin lähdettiin jatkoille niin meikkasin kolme tyttöstä meno meikkiin. eli paikalla oli meikkaaja(minä) ja kampaaja Anja. mutta kolmen kuukauden päästä sitten minun ja Riikan yhteissynttärit kun 19 napsahtaa plakkariin, yeah. en kykene kirjottaan muuta, kun olen aika sekavassa mielentilassa.

nyt olen Rebekan luona taas ja pian alkaa partyt, Marin partyt. voi olla aika JEIIII meininki, mut katsellaankun on vähän jännä fiilis nyt. paljastin eilen asioita yhdelle minun rakkaalle ihmiselle ja olen ylpeä että niin tein koska olen pitänyt asian salassa. joten mahanpohjaa kutkuttaa hurjasti, pelottaa. tämä on minulle hyvin vakava asia, mutta enpähän ole ainakaan mitään väärää tehnyt. mutta nyt poistun taas, että ehdin mukaan ilonpitoon ja murheetkin kai vähäksi aikaa häviää.

huoh, mikä tunne valtasi minut kun tulin kotiin, ei kuulunut pienten poikien mekastusta. ne eivät ole täällä nyt ja olo on niin rauhallinen, parempi kuin aikoihin. eli tänään olen vain kotona ja katson hyviä leffoja enkä yhtään nautiskele edes alkoholia, nimittäin huomenna on se päivä. ystäväni Mari täyttää vihdoin ja viimein 18, sitä on jumalauta odotettukin. nyt tästä lähtien baarien ovet heilahtavat kun tämä tyttö porulla rynnistää sisään. enää ette voi välttyä tapaamasta meitä, tai mehän voidaan vältellä teitä niinkuin minä teen. taitaa huomenna olla porukka aika tukossa, aluksi vietämme alkuillan, hieman juoden ja syöden ja sitten siirrymme paikallisiin, JOS selvitään sinne asti enää. ihan jees on lähtee, koska kaikki on tuttuja, koko hela konnevesi(vaikka paska paikka onkin.) tässä huomista odotellessa, lähden laulua treenaamaan!

nyt on ollut aika sekavat fiiliset, en tiedä miten päin olisi, mulla ei oo aikaa kellekään tai siis olis mutta en halua antaa sitä sillä en halua olla taas helposti särkyvä. en nyt tiedä itsekään viittaanko tunteisiin vai mihin, jotenkin en jaksa ajatella kun en pysty tai yksinkertaisesti halua. pelkään vaan satuttavani jokaista joka haluaa olla lähelläni, enkä halua sitä. onko minusta koskaan esim. seurustelemaan, onko vapaus rakkauttakin tärkeämpää? olen yrittänyt löytää vastausta mutta vielä en ole keksinyt sitä. tunnen olevani jotenkin sekaisin, en nyt taida olla tässä maailmanmenossa mukana koska en pysy ajatusteni perässä. kadun kaikkia päätöksiäni ja tekemisiäni. en halua ottaa uutta askelta mihinkään, jos saisin mennä ajassa taaksepäin olisin valinnut toisin, enkä lähtenyt mukaan tunteiden sekamelskaan. mutta jos tulevaisuuteen pitäisi suunnistaa niin varmaan hamuaisin parisuhde rintamalla. parisuhde on pelottava sana, se on vaikea ja tarvitaan molempien panosta. kokenut olen nuo helvetilliset koukerot, enkä toivo koskaan törmääväni enää niihin. minulla ei ole aikaa pelleillä ja taustalla soi uniklubin-huomenna biisi. se käy aika hyvin ajatuksiini. taas huomenna olen surullinen. joskus sitä toivoo että ei ajattelisi vanhoja asioita mutta olen sitä tyyppiä että mulla on nuo ilkeät asiat mielessä vielä muutaman vuodenkin päästä, en anna asioita helposti periksi, enkä unohda. jos nyt tarkasti alkaa miettimään niin se on aina minä jolle tehdään paskamaisesti, millonkahan saisin joskus kostaa? paitsi kostaminen on turhaa joten sellaiset haaveet pidän vain mielessäni, antaa asioiden edetä omalla painollaan ja katson sitten miten minulle on käynyt. aina on jotain ajteltava, jonkun parasta, en ole elänyt varmaan kahteen vuoteen niin että nauttisin todellakin elämästä. aina olen pelännyt että jos tuon minulle tärkeät asiat esille niin siihen loppuu kaikkien ymmärrys. tiedän olevani aika hankala luonne, mutta ehkäpä minuakin joku vielä ymmärtää ja jonka seurassa voin olla se oma itseni mitä en ole vielä koskaan ollut. mutta nyt vaan rauhallista menoa, yritän saada itseni vielä balanssiin niin eiköhän ne asiat siitä etene. kun vaan saisin päähänne taottua että yrittäkää ymmärtää minuakin, olen liian paljon katsonut joidenkin perään, en ole ajatellut itseäni yhtään ja se on väärin. tukea minä tarvitsen, en muuta. ei ikinä enää tätä karusellia.

olen nyt väsynyt, väsynyt kaikkeen. väsynyt tylsyyteen jota koen samalla kun kirjoitan. minulla ei ole nyt mitään, mistä kiinni pitäisin, ei mitään minkä vuoksi eläisin. olen tyhjän päällä, jalkani eivät yletä pohjaan, käteni eivät yletä kurkottamaan taivaaseen. olen tässä keskiakselilla, vähän sellanen fiilis nyt, et kiitti ihan vitusti kaikesta. tunnen raivoa, haluaisin kerrankin päästää sen pahan ulos minusta jotta olisi taas helpompaa, mutta en minä siihen pysty kuitenkaan. toisaalta se riippuu täysin tästä tilasta ja miten haluan ajatella. olenkohan ajatellut nyt muutamaan kuukauteen positiivisesti? EN. olenko yrittänyt jatkaa elämää? EN. olenko halunnut väkisinkin itselleni pahan olon? KYLLÄ. kannattaisiko tehdä parannus? KYLLÄ. mutta en vain jaksa. voisin nukkua muutaman vuoden ja katsoa sitten asioita uudesta näkökulmasta. olen turvautunut itseasissa viinaan, vaikka se ei ole parannus mihinkään, olo tulee vain pahempana takaisin, vaikka se auttaakin sen hetken. tämä on klisee mutta jumalauta, haluaisin taas elää!!! ehkä rakastaakin, ehkä, ehkä ei.