IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.09.2007 22:19

oon ihan paska sen taidan vaan sanoo

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.09.2007 20:29

tän päivän jälkeen oon aika kuollu sen voin sanoo

nuijatielläTiistai 18.09.2007 23:42

jjoo välillä vähän palaa hermot kiinni kaikkeen.

yks iso esimerkki on kouluun, välillä tuntuu niin isolta ja tuntuu, että mun ajatusmaailma on hiukan joitakuita edellä. ihanaa lähtee torstaina täältä pois ja palata siinä sitten vasta maanantai-iltana. mmn, vähän lepoo kaikesta ja murrlmelin luokke <3.

sitten vielä, kun tänäänkin raahauduin turhaan kouluun, ei ollukaan mitään tunteja.
mentiin sitten senjalle ja värjäiltiin tukkii. huomenna meno jatkuu.

hirveen kiirettä tässä alkaa pitää, ei koulun saralla ihan kyllä, mutta kun koitan autokoulun teoriat saada mahdollisimman pian jaloista, mutta siihenkin tuli mutki matkaan, kun sain iltatöitä jotka tietenkin sijoittuu mun autokoulun päälle. autokouluu on klo 17 pari tuntia eteenpäin miltein aina maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona ja mun työt sijoittuu pääsääntöisesti puoli kuudesta eteenpäin aina tiistaisin ja keskiviikkoisin. ähh.
onneks teorioita on vähän jälellä, jotenkin ne kahlataan läpi sitten.

ja ajotunti torstaina ennenku lähen nunalla puksuttamaan.
tänään taas isin kanssa käytiin parkkipaikalla mun namu toyotalla ajelemassa, ja taas ajoin niin nätisti ja ihanasti. mmn. huomenna taas, kun aamupäivä on vapaata, kun ei oo koulua.
päivemmällä sitten senjalle. jjejjeee.

semmosta taas tänään, mutta kuolettavaa ajatella, että ens viikon tiistaina on koulua ilta puoli kahdeksaan, tosin todella "harmillista" etten taida mennä niille tunneille kovinkaan, mielummin meen töihin ja saan rahaa. hoho. sry kamut.

[Ei aihetta]Lauantai 15.09.2007 16:29

1. Missä huoneessa olet nyt?
- omassa kopissani.

2. Mitä löydät näyttösi päältä?
- ehen mitään.

3. Montako kertaa olet tänään aivastanut?
- nolla.

4. Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten?
- no sillein tosi pahasti oli vuosi takaperin, oli villi ilta :D

5. Kenen ystäväsi kanssa vietit viimeksi aikaa kahdestaan?
- kipin.

6. Oletko mielestäsi hyvännäköinen?
- tosi hot.

7. Käytätkö tällä hetkellä kynsilakkaa? Minkä väristä?
- en.

8. Mikä soittoääni kännykässäsi on?
- 51koodia.

9. Mitä CD:tä kuuntelit viimeksi?
- jotain kolme vuotta polttamaani, ah.

10. Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu?
- NELLI SANO ALA-ASTEELLA BRITNEY SPEARS <3 :D

11. Mistä näit unta viimeksi (siis niin että muistat)?
- pahaa painajaista, en selitä :<

12. Onko sinulla sisaruksia?
- on.

13. Käytätkö nukkuessasi sukkia?
- joskus kun on ihan ältsin kylmä, mutta sitten yöllä unissani revin ne pois.

14. Minkävärinen päiväpeittosi on?
- tällä hetkellä sininen.

15. Milloin sait viimeksi lahjan ja keneltä?
- joo taisin saada viimeks maasta revityn pienen kukkasen lollilta ;DD <3

16. Minkä taidon ottaisit jos saisit valita?
- ajatustenluku.

17. Ärsyttääkö tällaiset kyselyt?
- ei silloin, kun on tylsää.

18. Omistatko Web-kameraa?
- kyllä. ja ei.

19. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- ehen muista.

20. Oliko hyvä leffa?
- ei varmaan, kun en muista minkä oon kattonut.

21. Mitä deodoranttia käytät?
- nivea.

22. Paras juoma?
- tällä hetkellä coffee housen kaakao, nam.'

23. Minkälaiset kuoret kännykässäsi on?
- tavalliset.

24. Asutko miten?
- kerrostalossa.

25. Mitä ajattelet juuri nyt?
- tyhjä pää.

26. Kenen kanssa viimeksi puhuit?
- maman.

27. Mihin meni viimeksi hermot?
- eiliseen möykkäröintiin.

28. Mitä löytyy sänkysi alta?
- mun vaaleenpunaset lämpimät toffelit <3. sainn mussulta <3.

29. Milloin viimeksi imuroit?
- luultavasti siitä on jo aikaa.

30. Kuka sai sut viimeksi nauramaan?
- kipi. tai siis se, kun ruvettiin buffassa ottamaan kuvia itselaukasimella. :D

31. TV-kanava, jota katsot eniten?
- mtv3 ja subtv.

32. Tavallinen vai valkosuklaa?
- tavallinen.

33. Tykkäätkö juustoista?
- en kaikista.

34. Milloin viimeksi nolostuit?
- jaa'a

35. Mitä sulle tulee ekana mieleen sanasta auto?
- saab. ;(

36. Mikä on kaukaisin paikka, jossa olet käynyt?
- turkey.

37. Onnenlukusi?
- kuusitoista.

38. Minkä kännykkäliittymän omistat?
- saunalahti.

39. Omistatko kolmannen etunimen?
- en tosiaan.

40. Mikä se on? Jos et omista kolmatta, paljasta toinen nimi.
- M A R I A on toinen nimi.

41. Kulta vai hopea?
- hopea.

42. Juotko paljon vettä?
- itse asiassa en.

43. Moneltako heräsit tänään?
- puoli kaksitoista.

44. Kesän paras grilliherkku?
- grillitassut ja uudetperunat namnam. ja mansikkakakku. ja ja ja :D

45. Omistatko MP3-soittimen?
- juu.

46. Moneltako pitää ensi maanantaina töihin?
- kouluun menen, mutten edes muista. ei se kovin aamu ollut.

47. Jos saisit ihan minkä tahansa eläimen lemmikiksi, niin minkä ottaisit?
- koiranpentu <3.

48. Oletko ollut suihkussa vaatteet päällä?
- olen.

49. Oletko ollut yhteyksissä virkavaltaan?
- olen.

50. Katsotko tosi-TV ohjelmia?
- big brother <3.

[Ei aihetta]Lauantai 15.09.2007 15:36

meijän kämpästä tuli eilen, kun mikäkin herwoodin räkälä ja palo vähän kii ku ei saanu edes nukkua hyvin.
kälätys vaan kuulu huoneeseen vielä puoli kahden aikaan, sitten seurue keksi hyvän idean, että ne lähtee baariin. kiitos rauhasta.

ei sillä, näin sen jälkeen vaan painajaisia.
ja nyt pitäis pukee ja lähtee pygettää kaupunkii päi. jeaj.

niin ja ps. sain ehkä töitä <3 :)

[Ei aihetta]Lauantai 15.09.2007 00:59

aika mennä rakkaan big brotherin äärelle.
huomenna saa nukkua pitkään, taas.

ih ih ihh sunnuntaina vähän ajelemaan. wrum wrum.
maanantaina tiistaina keskiviikkona ja torstaina au au autokoulu.

ps. kipin kanssa oltiin yliläskeilemässä tänään. söö söö tytöt.

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.09.2007 19:37

voi veljet ja taas sitä mennään au au autokouluun
1. Etunimi: - ANNA.
2. Lempinimi: - VOI SANOO NANNA.
3. syntymävuosi: - KASIYSI.
4. syntymäpaikka: - TAMPEREEN YLIOPISTOLLINEN KESKUSSAIRAALA.
5. horoskooppi: - RAPU.
6. mies vai nainen: - SIITÄ VÄLIMAASTOSTA.
7. Tämänhetkinen koulu: - TAMPEREEN TERVEYDENHUOLTO-OPPILAITOS, NURSE SIIS.
8. Aiemmat koulut: - NIISTÄHÄN VOISI KOOTA VAIKKAPA PITKÄN LISTAN.
9. Asema: - JOHTAJA, ORJUUTTAJA.
10. Asuinpaikka: - TAMPERE.
11. Nettinimet: - SALAISIA.
12. Hiusten väri: - PÄÄLTÄ MUSTAT JA ALTA PUNASET, AINAKIN NÄIN KAAVAILIN.
13. hiusten pituus: - LIIAN LYHYET.
14. Silmien väri: - SINIVIHREÄT.
15. parasta ulkonäössä: - MEHEVÄ PEPPU <3.
16. pituus: - PERUS, SEMMOSET 163cm.
17. Näkyviä arpia: - EI YHTÄÄN, EN OO MIKÄÄ HARRY POTTER.
18. Silmälasit: - JOO.
19. lävistyksiä: - EI VALITETTAVASTI.
20. Tatuointeja: - TÄNÄ VUONNA VIELÄ TOIVON MUKAAN TULEE OLEMAAN.
21. oikea vai vasuri: - OIKEA.

22. Ensimmäinen paras ystävä: - IHAN EKA OLI AINO.
23. Ensimmäinen palkinto/voitto: - TARHASSA HIIHTOKISA, ON MITALIKIN SIITÄ !
24. Ensimmäinen liikuntamuoto: - BALETTI.
25. Ensimmäinen oma lemmikki: - KISSA NIMELTÄ JASU <3.
26. Ensimmäinen oikea loma: - ÖÖ, EN MUISTA KU OLIN NIIN PIENI.
27. Ensimmäinen konsertti: - JOKU ELÄMÄ LAPSELLE TAISI OLLA.
28. Ensirakkautesi: - MUN ISOVELJEN KAVERI, MENTIIN SITTEN NAIMISIINKIN JOSKUS VUONNA '94.

29. paras elokuva: - SAW :IT.
30. paras TV-ohjelma: - LOSTI, BIG BROTHER JOTA EN NÄE, SALKKARIT.
31. lempiväri: - MUSTA JA VEREN PUNAINEN.
32. Paras laulaja: - MINÄ.
33. Paras ihsma? - JOS TIETÄISI MIKÄ SE ON.
34. Lempibiisi juuri nyt: - EN TIEDÄ.
35. Paras ystävä: - EI KUKAAN.
36. Paras karkki: - SALMIAKKI.
37.Paras urheilu: - LÖHÖILY.
38. paras ravintola: - KAIKISTA KALLEIN.
39. Lempivaatteesi: - IHAN SE JA SAMA.
40. Lempikauppa: KAIKKIRUOKAINEN.
41. lempiaine koulussa: ENSIAPU, ODOTAN INNOLLA, ETTÄ PÄÄSEN ELVYTTÄMÄÄN FOR REAL LIFE.
42. Lempieläin: - DOGI.
43. paras kirja: - JOKU KIIHKEE, NO EN TIE.
44. paras lehti: - COSMOPOLITAN JA FITTNESS.
45. lempikengät: - JAA 'A.

___Juuri nyt___

46. olosi: - ENERGINEN.
47. Sinkku vai varattu: - VARATTU.
49. syöt: - EN.
50. juot: - SIIDERIÄ.
51. Fonttisi: - NORMI.
52. Online: - GALESSA KYLLÄ.
53. kuuntelet: - TELKKARIN ÄÄNIÄ.
54. ajattelet: - BAARIA.
55. Haluat: - HUMALAAN.
56. katsot: - OMAA KUVAANI.
57. olet pukeutunut: - KUNNON VAATTEISIIN.

________Tulevaisuudessa__________

58. haluatko lapsia?: - KYLLÄ.
59. Haluatko naimisiin: - KYLLÄ.
60. Mille uralle menet?: - OLEN NURSE ALALLA.
61. Missä haluaisit asua?: - SIELLÄ MISSÄ NYT ASUN ON HYVÄ.
62. Auto: - SE MIKÄ MULLE OSTETAAN.

__parasta vastakkaisessa sukupuolessa___

63. Hiusten väri: - SAMA JA SE, MIELUITEN EI TUKKAA NI ON HOT.
64. Hiusten pituus: - MAHD. VÄHÄN.
65. silmien väri: - SAMA JA SE.
66. Hoikka vai tukeva: - EI PLÖSÖ.
67. Söpö vai seksikäs: - MMN MOLEMMAT.
68. Silmät vai huulet: - MMN MOLEMMAT.
69. Suukkoja vai haleja: - MMN MOLEMMAT.
70. Lyhyt vai pitkä: - MINUA PIJEMPI.
71. Humoristinen vai vakava: - HMM HUMORISTINE JA VÄHÄ VAKAVAA.
72. Romanttinen vai neutraali: - VÄHÄ MOLEMPII.
74. Herkkä vai äänekäs: - VOI VITTU VÄHÄ MOLEMPII.
75. yhden illan juttu vai suhde: - SUHDE.
77. Häirikkö vai kiltti: - EI NÖSSÖ EIKÄ MIKÄÄ KAUHEE BAD BOY.

___oletko ikinä______

78. Suudellut tuntematonta: - EN OMASTA TAHDOSTANI.
79. Juonut alkoholia: - TÄLLÄKIN HETKELLÄ.
80. Polttanut: - OLEN.
81. Karannut kotoa: - TEINIVUOSINANI.
82. murtanut luita: - OLEN.
83. Särkenyt jonkun sydämen: - TUSKIMPA.
84. Lyönyt jotakuta: - OLEN.
85. Puhunut paskaa selän takana: - YY JOSKUS YLTYNYT.
86. Eronnut jostakusta: - KYLLÄ.
88. Itkenyt koulussa: - KYLLÄ.

___Uskotko___

89. Jumalaan: - NOJAA.
90. Ihmeisiin: - VÄHÄN JA VÄHEMMÄN.
91. Rakkauteen ensisilmäyksellä: - NOJAA.
93. Ufoihin: - TUSKIMPA.
94. Sielunkumppaneihin: - NOJAA.
95. Taivaaseen: - NOJAA.
96. Helvettiin : - NOJAA.
98. Ensitreffeillä suuteluun: - JOOJOO EN TIÄ.
99. Horoskooppeihin: - JOS LUVATAAN HYVII :DD.

___Vastaa totuudenmukaisesti___

100. Onko maailmassa joku, jonka haluat, muttet voi saada häntä: - EI, OLEN JO SAANUT <3.

tomorroww i helsingfors <3Torstai 06.09.2007 19:58

edelliseen merkintään päivittäen:

tavarat ovatkin onnellisesti tallessa ja luultavasti tänään saan / olen jo saanut ne takaisin.
ahh, ihanaa.

mutta uusi probleema, miksi vitussa messengerini ei suostu toimimaaaaaan? räyh.

fuck youTiistai 04.09.2007 00:36

ja viuf sinne meni osa annan elämästä.
isännöitsijä pääsee punkeen lukkojen läpi ja vie tiedä minne mun tavarat.
ei menny, kun lumilauta ja kengät, monta pahvilaatikollista henk.koht. tavaraa, kasa valokuvia ja kaikilta saamat kirjeet, tais parit päiväkirjatkin mennä, laatikollinen kirjoja ja tarha-aikasia piirroksia sun muita anna viisvee taideteoksia + iso jätesäkillinen pehmoleluja + mun jättimäinen nukkekoti jonka sain pikkusena papalta, ko se ite sen kyhäs ja pahvilaatikollinen mun VAUVANVAATTEITA JA MUN VAUVANA PUHKI PURESKELTU PEHMOLELU JA KISU KIRJA !!!


jos satutte näkemään niin mulle kotiin vaan ja saa ison aarteen hyväntekeväisyydestä.
toivvvvvv. isännöitsijä ei ole heittänyt niitä minnekkään tampereen tuhansista kaatopaikoista.

olen niin vitun intopiukeena tällä hetkellä.



MUTTA KUUTTIANIHAN ETTE VITTU IKINÄ VIE!! </3