IRC-Galleria

Enpä näköjään nykyään ehdi kirjoittaa kuin kerran kuussa. Siis iltavuoro taas ja korvat höröllä olohuoneeseen. Tytär kertoili, että on duunissa rankkaa, mutta antoisaa niin on se täälläkin; yksi on karmeassa flunssassa ja huolissaan paraneeko koskaan ja entäs jos ei ole juuri Bafusineja kurkkukipuun niin mitäs sitten voi ottaa, kun on 50 vuotta juuri niitä saanut...ikävuosia on, mutta tuntuu, että tämän ikäiselle kehitysvammaiselle on paljon vaikeampi selittää vaihtoehtoja kuin lapselle. Alkavat tavat olla niin piintyneitä.
Nyt juuri eräs huutelee käytävän päässä ja toiselle yritän vakuuttaa, että pääsee huomenna työkeskukseen. Ja sitten tulla tupsahtaa joku halaamaan. Tässä työssä ei alkisääteisiä taukoja tunneta vaan kaikki tehdään yhdessä. Sinänsä kivaa, mutta huonona päivänä kyllä toivoisi, että edes kahvin voisi juoda joskus ypöyksin. No kotona on saanut/joutunut olemaan tämän viikon ypönä, kun ukkokulta lomailee mökillä koirien kanssa. Outoa olla ilman koiria, miehen "puutteeseen" on jo kahdessa vuodessa tottunut, vaikka ikävä välillä onkin.
No nyt kolisee, täytyy mennä

Onpa harvinaisen hiljainen ilta. Kaikki asukkaat nukkuvat tai ainakin ovat omissa huoneissaan. Eilen taas ei meinannut töistä kotiin päästä, kun eräällä oli vielä asiaa vaikka kuinka klo 22. Flunssa verotti voimia niin, että tänäänkin nukuin lähes koko aamupäivän ennen töihin tuloa ja nyt meinaa jo silmät mennä ristiin ja kuitenkaan kun kotiin pääsee ei unta saa heti ja aamuvuoroon pitäisi tulla huomenna. No tiistai ja keskiviikko ovatkin jo vihdoin vapaat. Tässä kuussa ei ole ainoatakaan viikonloppua vapaata. Tuntuu oudolta olla koko viikonloput töissä, kun lähes aina on tehnyt työtä, jossa viikonloput vapaat. No eipä ehdi ukkokultaan kyllästyä, kun ei paljoa nyt nähdä viikonloppuisinkaan...Viikkovapaat sinänsä ihan jees, mutta niillä taas ei voi pieniä ottaa tänne, no ehkä joskus, jos kuljetukset onnistuu. Toisaalta ei voi myöskään lähteä tyttärille "etelään", ne kun ovat viikolla töissä. No aika aikansa kutakin, kai tähänkin rytmiin joskus tottuu. Onneksi ei ole yövuoroja, tarpeeksi paha on ilta-aamu-yhdistelmä peräkkäin.
Nyt joku tuli huoneestaan, täytyypä mennä vilkaisemaan.

Onpa aikaa kulunut...jotenkin vaan ei ole aika riittänyt muuhun kuin työhön ja koirien hoitoon. Välillä täällä vilkuilemassa, muttei riviäkään saa aikaiseksi. Nyt karmee flunssa hellittämässä otettaan.
On se hirveetä, kun on sairas ja miettii vaan ettei sais olla, kun muut joutuu sitten duunissa tiukoille ja jättämään vapaitaan väliin jne, jne....onkohan meikäläiset kasvatettu jotenkin ylitunnollisiksi? Kyllähän sen kuitenkin tietää, ettei ole korvaamaton ja taas itsekin joustaa pakon edessä, mutta jotenkin vaan hullua potea huonoa omatuntoa, jos kerran on sairas.
Olisi paljon helpompaa, jos tietäisi, että sijaisia löytyy ja palkataan, eikä aina olisi kyse rahasta tai lähinnä sen puutteesta näillä hoitoaloilla ja tietty muillakin varsinkin ihmisten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyvillä aloilla.
No joka tapauksessa kevät alkaa lähestyä ja kaipa minäkin kohta auringon voimasta alan piristyä, eipä kyllä vielä arskaa näy, mutta eilenkin metsässä oli kevään tuntua ja tintit sirkutti.
Kyllä tämä "talvi" onkin ollut harvinaisen pitkä. Johtuneeko myös siitä, että taitaa olla kuuteen vuoteen ensimmäinen talvi, kun ei ole etelän aurinkoon edes hetkeksi päässyt. Kesänlapsena on ankeaa elää ilman aurinkoa ja lämpöä varsinkin tällaista pimeää ja lumetonta talvea.
Toivotaan, että tulee aurinkoinen kevät ja kesä!

Niinpä haihtui fiilis; jos ois joskus tiennyt mitä lapset tuo tullessaan....No nämä mun tyttäret on itse päättäneet maailmaan tulla ja leijonaemo olen aina ollut. Mun lapsia ei loukata ja tuskat kärsin ja vaikeudetkin, joskus varmaan vielä isompina kuin he itse. Mikä sen tekee, että lasten tuska sattuu enempi kuin oma???
Riitaa ja kinaa kuopuksen exän tai lähinnä uuden avovaimon kanssa, mustamaalausta ja kaikenlaista ilkeyttä, sen lisäksi esikoisen ikävät uutiset labrasta ja tyttöjen serkullakin (on mulle kuin oma lapsi) hankaluuksia. Rakenna tästä sitteen joulufiilistä...

Toisaalta naurattaa nuo lapsellisuudet, joita tuolta kuopuksen exän suunnalta tulee; että eiköhän kuitenkin oteta lusikka kauniiseen kätöseen ja kuitata huumorilla pikkusielujan höpötys, vai mitä lapsoseni?

Iso kiitos Countrywomanille Mytön tukemisesta!!!!!! Omienkin ongelmiesi keskellä jaksat olla muille tukena.

Samoin kuopuskullalla on kuitenkin hyviä ystäviä ja upea poika(mies)ystävä tukena!

Ja mikäs mulla on ollessa; maailman paras aviomies ja kaksi upeaa koirulia (sekä Leevin henki)!

Ja tietysti maailman upeimmat tyttäret ja niiden vieläkin upeammat lapset!!

Nyt pakkaamaan Rukan Joulua varten ja pahat mielet ja itkut pois!!!

HYVÄÄ JOULUA JA JOULUMIELTÄ SEKÄ UUDEN VUODEN ODOTUSTA KAIKILLE!!!

Niinhän se kävi mumman Keijukainen kyläilemässä. Makuuhoneeseen hän perusti tonttupajan, johon ei ollut sitten lupa mennä koputtamatta. Sieltä ilmaantui pieniä paketteja mummalle ja muillekin kasatolkulla. Käytössä olivat kaikki huovan tilkut ja kartongin ja lahjapapereiden palaset, joita vain löytyi, myös mahtavia maalauksia syntyi, sekä ruokahuoneen ovaan, että paperille lahjaksi muille. Ahkerana uurasti tonttunen.
Tokihan ehti Metsänneito myös metsään, yhteensä moneksi tunniksi lauantaina; välillä piti vain hakea lisää evästä kotoa. Entinen Tutkimuslaitos, jossa tutkittiin sieniä ja ötököitä muuttuikin Metsäpuodiksi, josta saa makkaraa (kuusenkävyt), leipää(sammalta), jäätel öä (sammalta joka on tökätty keppiin) ja vaikka mitä, valuutta on saniaiseuro. Oonakin osti suukkoja kauppiaalta, jolla oli evästauon jälkeen suklaalta maistuva suu... Ja kauppa kävi!
Ja joku kehtaa väittää etteivät nykyajan lapset osaa leikkiä! Pitää vain antaa aikaa ja tilaa muullekkin kuin tietstikoille ja telkkarille. Katsottiihan mekin eilen Suden arvoitus dvdltä, on muuten hyvä elokuva, mutta ei lasten yksin katsottava, joitakin aika ärkyttäviä kohtauksia siinäkin on.
On se mumman elo noiden pikkasten kanssa kyllä ihanaa, kun saa vaan nauttia. Olisko näin voinut tehdä omien lasten kanssa? Tokihan hyviä ja ihania hetkiä oli sillonkin, mutta nyt osaa vaan erilailla nauttia näistä ipanista. Tekeekö sen sitten ikä vai se, että en ole kuitenkaan täydessä kasvatusvastuussa näistä ihanaisista ipanista?
Seuraavaksi onkin sitten Hätähätä-äijän vuoro tulla yksinään mumman kullaksi, kunhan työvuorot Joulun jälkeen selviävät.