IRC-Galleria

Yöllä töissäTorstai 18.09.2008 08:13

Onhan täällä leppoisaa näin yön tunteina, kaikki nukkuvat sikeästi paitsi yksi. "Potilas" on ollut koko yön pirteä kuin peipponen. Hän oli nukutusta vaativassa operaatiossa päivällä ja siksi täällä piti yön olla joku valvomassa, normaalisti täällä käy naapuri vanhainkodin yököt pari kertaa yössä. On todella tullut valvottua, kun taisi asukkaalta mennä pasmat sekaisin, kun hoitaja onkin yöllä paikalla koko ajan. Hän kyllä muutenkin sellainen yönkulkija, ties vaikka tosiaan valvoisi suurimman osa muistakin öistä. Varasin matkaan kirjan ja neuletyön, mutta kumpaankaan en ole koskenut. Kirjaan ei ole jaksanut keskittyä ja puikkoihin en ilman telkkua osaa tarttua. Telkun olen pitänyt kiinni, jotta asukas olisi tajunnut, että on yö, mutta eipä tuo tepsinyt.
No vajaa kaksi tuntia niin pääsee kotiin, saapa nähdä milloin saa siellä unenpäästä kiinni, kun ei tällaiseen rytmiin ole tottunut, onneksi töihin tarvitsee tulla vasta perjantaina iltavuoroon eli ehtii ainakin jossain välissä varmasti kunnolla uni tulla!
Kahvia on tullut juotua ja netissä surffailtua.

Hyvää huomenta vaan kaikille!!!!

Auringonlasku MakarskassaMaanantai 08.09.2008 14:33

Islamilainen hautausmaa MostarissaMaanantai 08.09.2008 14:29

Mostarin sillaltaMaanantai 08.09.2008 14:18

MostaristaMaanantai 08.09.2008 14:16

Mukamas kiireMaanantai 08.09.2008 14:13

Koko elokuu hujahti ohi vauhdilla, mukamas kiire...Ei ehdi kirjoittaa, silloin tällöin vilkuilla. Viikon loma oli elokuussa. Lepoa Kroatiassa Makarskan Rivieralla. Aivan upeat maisemat. kiva pikku hotelli ja iso pino kirjoja...Luxus-loma!
Päivän retki Bosnia-Herzegovinan Mostariin oli vaikuttava. Kuinka mieletöntä sota onkaan! Islamilaisen hautausmaan loputtomat hautakivirivistöt, ammusten jäljet rauniotalojen sekä osittain kunnostettujen talojen seinissä....Museossa kuvat tuhotusta Mostarin sillasta... ja vieressä vireä basaari rihkamaa ostavien turistien valtaamana...

No nyt on taas pakerrettu töissä ja uusi loma olisi tarpeen. Eipä van ole tiedossa joten ei voi kuin toivoa, että saisi edes pienen hengähdyksen. Ensi viikonloppu onneksi vapaa pitkästä aikaa ja sen jälkeen ei kolmeen viikkoon tiedossa kuin yksittäisiä vapaapäiviä. Itsepä olen tämän valinnut... Niin että hoitoalallle kaikki vaan!!! Tämä on niiiiin mukavaa vai mitä tyttäret??

Voimia kaikille syksyyn, minä lähden sienimetsään Sasun kanssa ennen iltavuoroon menoa!!!

Kiitos edelleenTiistai 29.07.2008 19:47

Oon saanut enempi onnitteluja tänään kun ikuna ennen maailmassa... Hirmu isot kiitokset jokaiselle!!!
Vaikka täällä ei ole paljoa tullut kirjoiteltua viime aikoina työkiireitten vuoksi, niin silloin tällöin tulee kuitenkin seurailtua muidenkin elämänmenoa. En kuitenkaan ole tullut ajatelleeksi että saisin tällaisen määrän onniteluja yhden synttärin vuoksi??!!
Osa ehkä on v...lua, mutta osan otan kunniana nuoremmilta vanhempia ihmisiä kohtaan, suurenmoinen kiitos niistä. Itse pidän kunniana olla tämän päivän vanhin fossiili!!!
Niitä nuorempiakin fossiilleeja varmaan löytyy, jos aletaan fossiiliutta määrittelemään esimerkiksi musiikkimaun tai pukeutumisen tai yleisen elämänfilosofian perusteella, vai mitä?
Joka päivä täysillä ja positiivisesti, vaikka moni asia itkettääkin joskus...
Ikuinen kaipuu on sydämessä tänäkin päivänä omia Leeviä ja Oonaa kohtaan. Tuskin oli surutyö tehty Leevin lähdöstä koirien taivaaseen, kun tuli Oonan vuoro lähteä. Nyt poikansa mökin rannassa lepäilee äitikän nukkukiven vieressä. On outoa tulla kotiin, kun vain yksi koira on vastassa. Metsässä katse etsii Sasun lisäksi Oonaa edelleen...
Meillä on kuitenkin upeat muistot kahdesta maailman, ainakin meidän maailman, upeimmasta koirasta joita maa on päällään kantanut ja onneksi vielä yksi upeus jäljellä!!!

Kävin muuten Mäntyharjulla Koirakiven kesäteatterissa töissä katsomassa musikaalin "Hetki Lyö". Aivan upea, kertomus Kirkan elämästä. Herra nimeltä Panu Konttinen oli aivan ilmetty Kirka olemukseltaan, mies kuulemma näytteli eka kertaa ja suoritus oli mahtava!!! Valitettavasti näytökset on loppu, muuten olisin suositellut sielläpäin kulkevia ja asuvia katsomaan. Myös Remu ja Muska olivat mahtavia.
kannattaa seurata kesäteattereita niiistä löytyy upeita lahjakkuuksia! Sanoo fossiili entinen Kirka-fani, joka kyllä sai kyyneleet silmiin sunnuntaina....
Oo mami, ooo mami blue, oo mami blue.... ja monta muuta pyyhki surun silmistäsi pois...Leija lensi ja krokotiilirokkikin soi. Saati sitten Sammyn daadaadada....tulee varmaan monelle fossiillille muistoja mieleen!
Meidän asukkaat nautti ja myös henkilökunta!!!

Mutta nyt jatkan syntymäpäivän viettoa viemällä meidän ainoan lellivauvan metsälenkille.

Nautitaan elämästä!!!!

Kiitos onnitteluista!Tiistai 29.07.2008 15:04

Niinpä niin, jokainen sitä vanhenee päivän kerrallaan! Myös ne jotka luulevat olevansa ikuisesti nuoria, hups vaan ja sitä ollaankin taas vuosi vanhempi... Päivääkään en vaihtaisi pois ja se on totuus!
En muuten haluis olla enää tätä yhtään nuorempi, tuntuu siltä, että mitä enemmän vuosia tulee sen paremmalta jokainen päivä maistuu.
Minua saa kutsua mummeliksi, jos haluaa, koska sehän mä olen, kutsu mieluummin mummaksi, siksi mun ikiihanaiset lastenlapset mua kutsuvat.
kiitos niillekin jotka kauniisti päivän vanhinta fossiilliia onnittelevat. Fossiiliksi en tosin itseäni tunne, mutta huumori riittää siihenkin.
Aurinkoista ja iloista tätä päivää joka ikiselle!!!

LumiukkojaMaanantai 17.03.2008 15:00

TiukuMaanantai 17.03.2008 14:58