IRC-Galleria

pienenpieniOtus

pienenpieniOtus

ei olekaan niin suuri.

Koiramme ElmoTiistai 20.11.2007 22:13

Elmo heräsi maailmaan eräänä kylmänä yönä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli tyttö. Perhe oli älyttömän iso ja he söivät vain marjoja. Koulussa hän opetti muita, siellä häntä ei pidetty tyhmänä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oudoksuttamaan laamat, niinpä huviksi tuli televisio.

Elmo kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin ilkeäksi. Päähänsä hän sai oranssit hiukset, sekä tummanruskeat silmät.
Geologiasta johdatellen hän oli erittäin vaikuttava. Lempiruokaansa kaurapuurokeittoa hän sai työskennellen ympäristöystävällisenä city-mopona.

Elmo tupakoi ja käyttää nuuskaa viikonloppuisin. Alkoholia hän juo näyttelykoulussa.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa ei päästetty naimisiin.

Sen pituinen se.

Hih <3

hih. pitkästä aikaa.Maanantai 23.04.2007 22:08

ETUNIMESI ALKUKIRJAIN
A=runkkasin
B=söin
C=matkin
D=esitin
E=hakkasin
F=puin
G=väritin
H=oksensin
I=raiskasin
J=nain
K=kokkasin
L=etsin
M=suutelin
N=nuolin
O=kaveerasin
P=nukutin
Q=kiusasin
R=mulkoilin
S=tapoin
T=pahoinpitelin
U=meikkasin
V=nussin
W=taputtelin
X=pitelin
Y=heitin
Z=ulostin
Å=tönäisin
Ä=ruoskin
Ö=raavin
HIUSTESI VÄRI
mustat=viime yönä
tumman ruskeat=eilen
vaalean ruskeat=2 päivää sitten
punaiset=vuosi sitten
vaaleahkot=viime viikolla
blondit=tunti sitten
SYNTYMÄPÄIVÄSI
1=pulkkamäessä
2=liikuntatunnilla
3=kaverin synttäreillä
4=televisiossa
5=levytysstudiossa
6=saunassa
7=jääkiekko-ottelussa
8=sängyssä
9=isosiskon kämpillä
10=autossa
11=koulubussissa
12=lentokentällä
13=uimahallissa
14=lomajahdilla
15=hississä
16=näytelmäkerhossa
17=mummolassa
18=vaatekaupassa
19=strippibaarissa
20=koirankopissa
21=korukaupassa
22=mallitoimistossa
23=tädin häissä
24=ravintolassa
25=hautajaisissa
26=eläintarhassa
27=homobaarissa
28=navetassa
29=metsässä
30=hotellissa
31=ruotsin risteilyllä
SYNTYMÄVUOTESI
1982 ja siitä alaspäin=hammaslääkäriä
1983=opettajaani
1984=leijonaa
1985=takapuolta
1986=tuntematonta poikaa
1987=kissaamme
1988=penistä
1989=homoa
1990=ohikulkijaa
1991=stripparia
1992=naapurin mummoa
1993=isoveljen kaveria
1994=terapeuttiani
1995 ja siitä ylöspäin=rinnakkaisluokan priimusta
KENGÄN NUMERO
35 ja sitä pienempi=ja se oli söpöä
36=ja se kuvasi hyvin persoonaani
37=enkä tajua miksi tein sen
38=ja se oli niin ihana
39=ja se oli kauheinta mitä olen kokenut
40=ja voisin tehdä sen uudestaan vaikka heti
41=ja se oli märkää puuhaa
42 ja sitä isompi=ja siinä hommassa meni käsi kipsiin
MISSÄ OLET NYT
omassa huoneessa=ja kaiken lisäksi jäi traumoja
tietokonehuoneessa=koska tein sen omalla tavallani
kirjastossa=enkä pitänyt siitä muutenkaan
olohuoneessa=mutta en kadu sitä yhtään
kaverilla/sukulaisella=koska osasin sen niin hyvin
kulkuneuvossa=mutta nykyään pelkään sitä
keittiössä=enkä mielestäni edes osannut sitä
muualla=ja päivä päivältä kadun sitä yhä enemmä


Anniina= runkkasin, nuolin, nuolin, raiskasin, raiskasin, nuolin ja runkkasin

Ansku= runkkasin, nuolin, tapoin, kokkasin ja meikkasin

Helinä-keiju= oksensin, hakkasin, etsin, raiskasin, nuolin, ruoskin-kokkasin, hakkasin, raiskasin, nain ja meikkasin


viime yönä strippi-baarissa penistä koska osasin sen niin hyvin ja se kuvasi hyvin persoonaani.

Life is a messTorstai 12.04.2007 16:05

Monimutkaisten ajattelu- ja päätelmäketjujen tuloksena on sekasorto. En tajua itsestäni enää kai mitään. MOnimutkaisuudessa on se hauska puoli, ettei omaa suoraa linjaani tajua kuin monimutkaisesti ajattelevat ja itse ajattelen kaiken sen monimutkaisesti minkä muut ajattelevat suoraan. Päätelmäni menevät siis usein solmuun jo vain senkin takia.

Tulin tulokseen, että elämänmuutos voisi olla kohdallaan. No, sitähän piisaa. Ylioppilaaksi (wipii?), töihin, asumaan kylälle, muutto pois puumalasta (mihin??) ja uusien ihmissuhteiden solmiminen sotkemaan jo valmiiksi solmussa olevia ihmissuhteita.

Hienoa, upeaa, mahtavaa!
- Tai sitten ei.

Suoraan sanominen on valhe. Eihän kukaan sano suoraan. Suoraan sanomisen takaa etsitään piilomerkityksiä, ja kun niitä ei löydy ovat kaikki solmussa. Eihän asioita vain voi sanoa suoraan ja niin kuin ne ajattelee. Eih, ei missään nimessä. Kaikessa ajattelussa tulisi toimia kuin nainen ja puheen pitäisi olla täynnä piilomerkityksiä. Oletteko tavanneet miehiä, jotka puhuvat naista? Eli siis sanotaan toista ja tarkotetaan ihan toista, ja se toinen ei välttämättä liity mitenkään siihen mitä on sanottu. Jeh, solmu sanon minä.

Mikä on mies joka ei arvosta naisen suoraan sanomista, vaan tajuaa sen tahallaan väärin vedoten luonnonlakeihin naisten ja miesten erilaisuudesta? Miksi naisella pitää olla kaikenlaisia hienoja sanoja hallussaan miehen puhuessa rivosti? Miksi naisen kuuluu hävetä sitä, jos oma mies esittelisi omia sukukalleuksiaan muille? Häh, eihän se naiselta ole pois. Miksi naisen pitää parisuhteessa ajatella vaaleanpunaisesti ja suunnitella kaikkea kivaa ja söpöä ja yök. piste. Miksi näin? Eikö nainen voi vaan olla se sama henkilö päivästä toiseen, rivo ja vittumainen ja yhtä inhottava kuin aina ennen, sanomassa ennen ajattelua ja miettimättä tilanteen soveliaisuutta? Miksi naisen pitää muuttua niuhoksi, kitistä miehen perään ja olla ylihuolehtivainen kouho miehen vain jatkaessa samaa elämäänsä kuin aina ennenkin?

Miksi, oi miksi. Herätkää jo naiset hei pliis.

Mitä tapahtuu kun mies alkaa pihdata seksistä, muuttuu yltiöhuolehtivaiseksi ja erittäin mustasukkaiseksi? Mikä on tuolloin parisuhteen kohtalo, kun siivoamattomuudesta narisee ja naputtaa mies eikä nainen? Onko mahdollista, että parisuhteen ollessa tietyssä pisteessä naisesta tulee mies ja miehestä nainen, ja kun tämä tapahtuu, on suhde käytännössä kuollut. Näinkö se menee? Naisen on oltava nainen ja miehen on oltava mies.

Kuka meille määrittelee millainen on nainen ja millainen on mies?

Elämä ja ajattelu on kai monimutkaista. Kevään jatkoa odotellen hormoonien hyrräillessä.

Disney<3Sunnuntai 14.01.2007 23:58

Jos saat yli 35 olet klassikko<3
Kaikki on Disneyn leffoi sitte.



[1] Lumikki ja seitsemän kääpiötä
[2] Pinocchio
[3] Fantasia
[4] Dumbo
[5] Bambi
[6] Tuhkimo
[7] Liisa ihmemaassa
[8] Peter Pan
[9] Kaunotar ja Kulkuri
[10] Prinsessa Ruusunen
[11] 101 dalmatiaista
[12] Miekka kivessä
[13] Viidakkokirja
[14] Aristokatit
[15] Robin Hood
[16] Nalle Puh
[17] Pelastuspartio Bernard ja Bianca
[18] Topi ja Tessu
[19] Hiidenpata
[20] Mestarietsivä Basil Hiiri
[21] Oliver ja kumppanit
[22] Pieni merenneito
[23] Kaunotar ja Hirviö
[24] Aladdin
[25] Leijonakuningas
[26] Pocahontas
[27] Notre Damen kellonsoittaja
[28] Herkules
[29] Mulan
[30] Tarzan
[31] Fantasia 2000
[32] Keisarin uudet kuviot
[33] Atlantis
[34] Lilo & Stitch
[ ]Aarreplaneetta
[35]Karhuveljeni Koda
[36]Lehmäjengi
[37]Pikkukananen
[ ] Aivan Villit
[ ] Autot
[38] Monsterit Oy
[39] Robots
[40] Hain tarina
[41] Nemoa etsimässä
[42] Toy Story
[43] Nightmare Before Christmas
[44] Ihmeperhe
[45] Ötökän elämää
[46] Nasun suuri elokuva
[47] Tiikerin oma elokuva
[48] Muurahaizet

ja voisin vannoa, et noi kolme puuttuvaa oon nähny, mut vaan iha eri nimel,etten nytten sitä vaan tajua. mut oon aika klassikko silti<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.01.2007 01:47

tuu tänne.
piristä pientä.
se on säpäleina,
iha pieninä murusina,
koska se ei jaksa.

tai sit voidaanhan aina mennä saunan taa,
ja lahdata toisemme.

Vuosi 2006Maanantai 01.01.2007 18:16

Viime vuosi oli monella tavalla mielenkiintoinen ja ehkä kaikista eniten kasvattava. Noin niiko henkisesti, fyysisesti en oo varmaan kasvanu ko mahani kohalta pari senttiä.

Viime vuodesta on miljoona hävettävää asiaa, joita en oikeesti tahtois edes muistaa. On myös ihan liikaa sitä, etten muista mitään, mutta muut ovat sitten kertoneet.

Parhaimpiin suorituksiini voisin kuitenkin listata sen, et ollaan JP'n kanssa vielä ees joissain väleissä, mie en enää jatka miu kolmee vuotta kestänyttä mökötystäni yhtä miestä kohtaan [mikä alunperinkin oli täysin aiheetonta...], opettelin aika hyvin juomaan kaljaa, ja oikeestaan se alkaa jo maistua ihan hyvältä. No, ainakin ensimmäinen tölkki on vielä iha hyvää -toisesta ei puhuta enää sitten mitään.

Yksiin parhaimpiin voin laskea myös sen, että oon päässy aika paljon eroon siitä ujostelusta, mitä miulla ennen oli. Oon nytten enemmänkin liian hyökkäävä, mikä ei sekään ole kovinkaan hyväksi kenellekään. Mutta hyvä et ees jotain on tapahtunu. En oo ajanu autoo vielä liukkailla mehtään -wipiiiiii!!! :D ja sitten sain ylipäätään sen B kortin, ja C-kortin jopa ekalla yrityksellä, mikä oli kyl kaikista parasta :DD

Joiduin myös luopumaan entisestä, tutusta ja turvallisesta samsungistani, joka palveli uskollisesti yli vuoden miua. Nyt opettelen tuskastuneena käyttämään Nokia 5300 XpressMusic -puhelintani. Se on muuten iha jees, mut voishan sen akku kestää hiukan ees pidempäään.. Mut kaikessa on aika omat huonot puolensa, ni minkäs sille.

Eniten ehkä äijjäilen sillä, että tulen toimeen itteni kanssa, vaik tukka onkin lyhyt. Sain viime yönä ensimmäisen kehuni koskien näitä hiuksia, en sitten tiiä et olikse kui vitsi vai mitä, mut silti kiitos Juho, se lämmitti mieltä, et ees joku kehuu niitä :)

Vuosi ois voinu mennä paremminkin, mut silti iha jees oli olla. Kasvoin miljoonia ja taas miljoonia metrejä ihmisenä, ja oikeesti opinkin jotain. Koin YO-kirjoituksetkin, mutta jatkan silti vielä keväällä yrittäen parantaa. Toivottavasti onnistun.

Nyt voisin tehdä itselleni vain tyhjiä lupauksia.

Jeih.Maanantai 18.12.2006 15:09

Kymmenen random faktaa:

1 – Sunnuntaina on jouluaatto.
2 – Mie oon kipee.
3 – Loma alkaa torstaina.
4 – Miulla on tyyyylsäää.
5 – Ja uusia kuvia galleriassa.
6 – Nälättää vähän.
7 – Tänää ois pikkujoulut.
8 – Tietäisin miljoona kertaa parempaa tekemistä pikkujoulujen sijaan ;D
9 – Pitäis tehä kauheesti koulujuttui
10 – Miulla on veljeltä nyysitty Viikate-paita päällä.

Yhdeksän paikkaa jossa olet vieraillut:

1 - mummol
2 - hautausmaalla
3 - minnal
4 - annil.
5 – annin mökil.
6 - assalla.
7 – vesal ja niil.
8 – imatran onnelassa.
9 – mikkelin kharmassa.

Kahdeksan asiaa jotka haluat tehdä ennen kuolemaasi:

1 – Pitää hauskaa
2 - Rakastua
3 – Hankkia miehen ja pari kersaa
4 – Olla onnellinen
5 – Ajaa rekal ;D
6 – Oppia juomaan kaljaa
7 – Matkustella kauas pois
8 – Olla ikuisesti lapsi.

Seitsemän asiaa sulattaa sydämesi:

1 - Lapset
2 - Eläimet
3 – Miehet, jotka osaa olla hempeitä
4 – Hyvät kirjat
5 - Elokuvat
6 – Vanhat mummot joilla on munaa
7 – Hetket millon ei tarvii sanoa mitään, mutta silti on menossa maailman paras keskustelu.

Kuusi juttua johon uskot:

1 - Rakkaus
2 - Fantasiaolennot.
3 - Kuolema
4 – Muiden maailmojen olemassaoloon.
5 – Hetkessä olevan ikuisuuden.
6 – Joulupukkiin näin joulun alla.

Viisi asiaa jotka pelottavat sua:

1 - Menettäminen
2 – Satuttaminen tajuamattaan
3 – Oikean hyvyyden katoaminen
4 – Se, että vain kusipäät pärjäävät tässä elämässä
5 – Huumeiden leviäminen liian nuorten käsiin.

Neljä asiaa joista pidät huoneessasi:

1 – Sänky<3
2 - Valokuvat.
3 –Verhot ja värit.
4 - Tietokone.

Kolme asiaa jotka teet joka päivä:

1 – Räpellän kännykällä.
2 – Oon koneella
3 – Mietin liikaa

Kaksi asiaa jotka aiot tehdä tämän jälkeen:

1 – Mennä juomaan teetä tai kahvia
2 – Syyä miljoona särkylääkettä.


Kenet näet seuraavaksi:

1 – Keittiössä mölyävät apinat.
Jos ihannemiehesi olisi eläin, hän olisi
(x) Kissapeto
( ) Koira
( ) Lammas
( ) Karhu
( ) Kukko
( ) Aasi
( ) Sika
( ) Hirvi
( ) Apina
( ) Rotta
( ) Vaaksahainen
( ) Joku muu, mikä:

Jos ihannemiehesi olisi vuodenaika, hän olisi:
( ) Talvi
( ) Kevät
(x) Kesä
( ) Syksy

Jos ihannemiehesi olisi hirviö, hän olisi:
( ) Lordi
( ) Kita
( ) Amen
( ) Ox
(x) Dracula
( ) Zombie
( ) Godzilla
( ) Ihmissusi
( ) King Kong
( ) Tiamat
( ) Kerberos
( ) Joku muu, mikä:

Jos ihannemiehesi olisi maalaus, hän olisi:
( ) Picasson maalaus
(x) Salvador Dalin maalaus
( ) Japanilainen maalaus
( ) Afrikkalainen maalaus
( ) Luolamaalaus
( ) Jackson Pollockin maalaus
( ) Akseli Gallen-Kallelan maalaus
( ) Leonardo da Vincin maalaus
( ) Claude Monetin maalaus
( ) Jonkun muun, kenen:

Jos ihannemiehesi olisi säätila, hän olisi:
( ) Auringonpaiste
( ) Läkähdyttävä helle
( ) Pakkanen
( ) Ukkonen
( ) Tuuli
(x) Sade
( ) Lumisade
( ) Pilvinen sää
( ) Räntäkeli
( ) Sumu

Jos ihannemiehesi olisi ääni, hän olisi:
( ) Vihellys
( ) Karjaisu
(x) Kissan kehräys
( ) Koiran haukku
( ) Kukon kieunta
( ) Puron solina
( ) Suden ulvonta
(x) Hyräily
(x) Kuiskaus
( ) Joku muu, mikä

Jos ihannemiehesi olisi maisema, hän olisi:
( ) Korkea vuori
( ) Saharan erämaa
( ) Grönlannin jäätikkö
( ) Vihreä laakso
( ) Havumetsä
(x) Sademetsä
( ) Meren aava
(x) Vesiputous
( ) Rotko
( ) Järvimaisema

Jos sinun pitäisi tatuoida ihannemiehesi kuva itseesi, hän olisi:
( ) Tribaali
( ) Joku hurja elukka, mikä:
(x) Kelttiläinen kuvio
( ) Ruusu ja käärme
( ) Symboli, mikä
(x) Karvainen menninkäinen istumassa sienen päällä
( ) Joku muu, mikä:

Jos ihannemiehesi olisi sarjakuvahahmo, hän olisi:
( ) Lassi ( Lassista ja Leevistä)
( ) Hämähäkkimies
( ) Mustanaamio
( ) Karvinen
( ) Jere
( ) Wagner
( ) Taikuri Hauru
( ) Muumipappa
(x) Joku muu, mikä:
Nuuskamuikkunen

Jos ihannemiehesi olisi LOTR-hahmo, hän olisi:
(x) Aragorn
(x) Legolas
( ) Frodo
( ) Klonkku
( ) Gandalf
( ) Joku muu, kuka:

Jos ihannemiehesi olisi vitsi, hän olisi:
(x) Tuhma vitsi
(x) Älykäs vitsi
( ) Huono vitsi
(x) Kuoliaaksinaurattava vitsi
( ) Kuiva vitsi
( ) Kerro mikä vitsi:

Jos ihannemiehesi olisi jalokivi, hän olisi:
(x) Rubiini
(x) Safiiri
( ) Timantti
(x) Smaragdi
( ) Topaasi
( ) Zirkoni
( ) Tiikerinsilmä
( ) Joku muu:
sininen. hän olisi sininen jalokivi

Jos ihannemiehesi olisi juoma, hän olisi:
( ) Siideri
( ) Olut
( ) Vodka
( ) Punaviini
( ) Likööri
( ) Salmiakkikossu
( ) Joku muu, mikä: tee, tai smirnoff ice

Jos ihannemiehesi olisi musiikkia, hän olisi:
(x) Klassinen sinfonia
( ) Poppia
(x) Rokkia
( ) Diskoa
( ) Teknoa
( ) Heviä
( ) Metallia
( ) Jotain muuta, mitä:

Jos ihannemiehesi olisi soitin, hän olisi:
(x) Kitara
( ) Rummut
( ) Basso
( ) Huilu
( ) Tamburiini
( ) Kongi
( ) Xylofoni
( ) Haitari
Joku muu:

Jos ihannemiehesi olisi symboli, hän olisi
(x) Yin&yang
( ) Kysymysmerkki
( ) Huutomerkki
( ) Piste
( ) @
( ) XXX000
( ) Pääkallo
( ) Risti
( ) Nurinpäin risti
( ) Sydän
( ) Biohazard
( ) Radioactive
( ) Joku muu, mikä

Jos ihannemiehesi olisi nainen, hän olisi:
(x) Perusblondi
( ) Xena
(x) Peppi Pitkätossu
(x) Ronja Ryövärintytär
( ) Arwen
( ) P!nk
( ) Britney Spears
( ) Buffy vampyyrintappaja
( ) Marie Curie
( ) Hermione
( ) Tarja Halonen
( ) Joku muu, kuka

Jos ihannemiehesi olisi makeinen, hän olisi:
( ) Suklaa
(x) Salmiakki
( ) Hedelmäkarkki
( ) Toffee
( ) Konvehti
( ) Turkinpippuri
( ) Marmeladi
( ) Joku muu, mikä:

Jos ihannemiehesi olisi väri, hän olisi:
(x) Musta
(x) Valkoinen
(x) Sininen
(x) Vihreä
(x) Joku muu, mikä: kaikki mitä koskaan tarvitsen

Jos ihannemiehesi olisi kirja, hän olisi:
(x) Fantasiakirja, mikä: iha mikä vaa<3
( ) Dekkari, mikä:
(x) Klassikko, mikä: kaikki parhaat
( ) Tietokirja, mikä:
(x) Oppikirja, mikä: psykan
( ) Kama Sutra
(x) Juoppohullun päiväkirja
( ) Keittokirja
( ) Joku muu, mikä:

Ihannemiehesi vatsa on:
( ) Treenattu sikspäkki
( ) Vähän pullamasu
(x) Tavallinen
( ) Kuopallaan
( ) Sitä ei ole

Ihannemiehesi iho on
(x) Vaalea
( ) Tumma
( ) Ruskettunut
(x) Sileä
( ) Karhea
(x) Arpinen
(x) Tatuoitu
( ) Karvaton
( ) Karvainen
( ) Kalpea

Ihannemiehesi tuoksuu
( ) Hieltä
( ) Dödöltä
( ) Elukalta
( ) Myskiltä
( ) Savulta
( ) Salmiakilta
(x) Metsältä
(x) Äijältä
( ) Heiniltä
(x) Kiehtovalta
( ) Ei miltään

Ihannemiehesi ääni on
( ) Kirkas
( ) Kova
( ) Seksikäs
( ) Pelottava
(x) Rauhoittava
( ) Matala
(x) Käheä
( ) Karhea

Ihannemiehesi huonoja puolia ovat:
( ) Petostelu
( ) Retostelu
( ) Uhoilu
( ) Tuhoilu
( ) Valehtelu
( ) Juopottelu
(x) Sauhuttelu
( ) Naipottelu
( ) Liian kova kysyntä markkinoilla
( ) Huumeilu
( ) Tappelu
(x) Kiroilu
( ) Laiskuus
( ) Epäsiisteys
( ) Ylimielisyys
( ) Ilkeys
( ) Välinpitämättömyys
(x) Vittuilu
(x) Murjottaminen
( ) Kuuntelemattomuus

Ihannemiehesi on:
(x) Eläinrakas
( ) Vihaa elukoita
( ) Omistaa elukoita
( ) Itse elukka
( ) Allerginen
( ) Omistaa mielikuvituseläimen

Oliks tää kysely ihan:
(x) Ufo
(x) Hauska
( ) Hanurista
( ) Karannut pöpilästä
( ) Tosi asiallinen ja vakava

haastan myös tyttöjä tähän.

minna hamsterdance
erja mömmömöö
anni
tiia tu1kkel1

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.11.2006 17:42

1. kirjoita toisen nimesin kirjaimet väärinpäin:
adi

2. Onko etunimelläsi joku tarina:
joo, äiti tykästy teininä nimeen.

3. Syntymäpäiväsi:
1908

4. Asuin paikkasi:
pumes

Kuvaile:

5. Kukkaroasi:
punamustapinkki, ja kirjotusta. ei koskaan rahaa.

6. Silmiäsi:
noh. ne on ruskeenkeltasiniharmaat. eniten ehkä ruskeet. mut on vihreitäkin pilkkui.

7. Hammasharjaasi:
keltaoranssi dinosaurus.

8. Päivittäisiä korujasi:
korvikset on renkaita. kalevalan käärmesormus, ja sit sellai hopeinen renkulasormus ja luokkasormus.

9. Kännykkääsi:
samsung.

10. Tyynyliinojasi:
kolme mustaa, kaks vihreet ja kolme punasta tyynyliinaa käytössä.

11. Autoasi:
kuka sano et miul ois auto?

12. Huonettasi:
paljon tavaraa ja iso sänky.

13. Aurinkolasejasi:
kuka sano, et miulla ois sellaisiakaan.

14. Shampootasi:
värjätyille hiuksille. toimii.

15. Tuoksujasi/hajuvesiäsi:
tuun toimeen.

16. CD stereoissasi:
kotona veljen käytössä. pieni ja sievä.

17. Lävistyksiä:
seittemän reikää korvissa.

18. Mitä on nyt päälläsi:
henkkamaukan jumppapöksyt, musta ¾ osahihainen paita. mustia kaikki.

19. Toiveita:
yks kesäloma tähän väliin kiitos.

20. Tahtomisia:
paljon ja kaikkee. mies ois kiva. ja elämä.

21. Mitä teet tämän jälkeen:
meen pelaa poikien kaa sählyy. meinasin hakkaa ne siinä iha 6-0 ;)

22. Jos saisit tappaa jonkun ja et jäisi siitä kiinni, kenet tappaisit?
Bushin. ilmiselvästi.

23. Henkilö/itä ketkä haluaisit nähdä juuri nyt:
varmaan varmaan öö. annijukkissinimiiahenna

24. Lempielokuviasi:
kaunis mieli, moulin rouge, corpse bride, the nightmare before christmas, pirates of the Caribbean, v for vendetta, surkeiden sattumusten sarja, TSHRÂ’t ja niin edelleen..:)

25. Soittotaito:
kyl miä puhelimel osaan soittaa. ja sit pianol parit nuotit

26. Mitä söit viimeksi:
pullan

27. Mitä pelkäät kuollaksesi:
en nii paljoo mitää

28. Pidätkö kynttilöistä:
kylmiä<3

29. Pidätkö suitsukkeista:
e. rupee vaa särkee päätä

30. Pidätkö veren mausta:
jaah. kaikkeen tottuu.

31. Uskotko rakkauteen:
khyl miä

32. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä:
en ennenko sen nään.

33. Oletko rakastunut?:
kaikkeen.

34. Tatuointeja:
ei ole.

35. Nälkä?
ei

36. Oletko addiktoitunut MySpaceen:
e

37. Osaatko syödä puikoilla:
osaan ja se on kivaa.

38. Lempikolikko:
yks ja kaks senttiset on söpöi.

39. Lempikarkki:
salmiakki

40.Lempilimu:
muumi ja smurffi jos pakko on.

41. Jotain, mitä haluaisit ymmärtää paremmin:
ihmisten ajatusmaailmaa, ja erilaisuuden eri muotoja. olla suuttumatta erilaisista, ja omasta mielestä vääristä asenteista.

42. Jos voisit kääntää aikaa taaksepäin, mitä muuttaisit?
viime uudenvuoden aaton.

43. Miljoona euroa lahjoitetaan sinulle! Yksi asia, minkä ostat?
äitille yön dvd’n ja iskälle uuden auton, sekä silmälasit ko se niistä valittaa. siskolle nemi2 kirjan ja veljelle kaikki tolkienit.

44. Kokkaatko:
joo

45. Oletko ujo ihastuksesi lähettyvillä?
en. en oo enää oikein muutenkaan.

46. Lempikukka:
gerbera.

47. Tiedätkö miltä tuntuu olla rakastunut:
tiiän ^^

Kuka olet kahdella sanalla?
pieni otus

Mitä pizzasi päälle laitetaan?
kinkkua, salmamia, herkkusieniä, aurajuustoa, paprikaa.

Ruotsi vai Englanti? (kielenä)
enkku

Pelkäätkö hammaslääkäriä?
en

Pidätkö sateesta?
joskus kesäsin ko on lämmintä


Minkä vaihtaisit itsessäsi?
hiuksien pari pyörrettä kokonaan pois.

Minkä väriset sukat sinulla on nyt?
mustat

Mitä ensimmäisessä tekstiviestissäsi, saapuneet kansiossa lukee?
liikaa tekstiä serkulta.


Oletko hyvä matematiikassa?
no en.

Mitä yhteistä sinussa ja äidissäsi on?
sukupuoli ja geenit. puhuminen, musiikki. lukeminen. silmälasit. melkei kaikki, paitsi ulkonäkö

Mistä luulet, että muut tunnistavat sinut?
äänestä ja kaksmielisistä heitoista.

Tomaatti vai paprika?
paprika tomaattitäytteel

Minkä väriset verhot huoneessasi on?
punaiset

Mikä kappale soi nyt päässäsi?
Boom! by SOAD


Missä huoneessa olet nyt?
omas huonees.

Onko huoneesi siisti vai sotkuinen, nyt?
vähä sotkunen

Onko sinulla ollut monta reikää hampaissa?
pienenä, muttei enää.

Osaatko paistaa lettuja?
vaik silmät kiinne.

Onko sinulla sisaruksia?
o

Minkä nimen antaisit pojallesi?
en oo miettiny sellaisii, ko en mie sellaista yksin päätä.

Pidätkö moottoripyöristä?
paljon<3

Oletko kateellinen jollekin?
en oikeestaan.

Minne matkustaisit, jos lähtisit huomena?
Australiaan jos saisin ottaa kaverin mukaan.

Mitä pelkäät eniten tässä maailmassa?
menettämistä


Itkettääkö?
ei.

Omistatko niittivyön?
jep. mut kössi yrittää nyysii sen itelleen.

Ilkka jääskeläinen vai 50cent?
eikumpikaan. mut kaverit varmaan pakottais sanoo 50cent.

Minkä puhelimen omistat?
samsung. eiks tää kysytty jo?

Asutko kerros-/rivi-/oma-/paritalossa?
hmmm. asuntolassa. tää nyt on vaa tällai joku.

Sattuuko sinua nyt johonkin?
kohtuun, alaselkään, reisiin, kurkkuun ja niskaan.

Mitä olet syönyt tänään?
kahvia ja pullan

Oletko ostanut mitään tänään? Mitä?
en oo

Onko sinulla parasta ystävää?
on.

Missä kuussa sinulla on syntymäpäivät?
elokuussa

Oletko humoristinen?
suorastaan hulvaton


Nauratko enemmän kuin itket?
khyl.

Omistatko hyviä ystäviä?
joo.

Kumpi on sinulle tärkeämpi, äiti vai isä?
kumpikii. on paskamaista yrittää laittaa päättämään tollai asiasta.

Käytätkö msn messengeriä?
joo

Kuinka paljon olet koneella päivässä?
liikaa kuulemma :D

Onko kynsissäsi kynsilakkaa?
o

Miten hiuksesi ovat nyt?
pörrössä niinko vikat puol vuotta muutenkin.

Pesitkö aamulla hampaat?
joo.

Mikä on puhelimesi taustakuvana?
kiinan muuri

minkälainen sää on ulkona?
paska

Arvaa paljonko kello on nyt?
1534

No paljon se oikeasti on?
1534

Tiedätkö kenen nimipäivät on tänään?
e

Kuinka pitkä olet?
157

Oletko alipainoinen?
vaikutanko siltä?


Omistatko raitapaitoja?
e

Monelta heräsit tänään?
0715

Mitä vihaat?
lähes kaikkea

Minkä aineen tunnilla on tylsintä?
taloustiedon valmistelu.

Kuvaile päällä olevaa paitaasi kolmella sanalla?
vanha, musta ja kiva

Oletko hyvä Twister pelissä?
osaan, mutten oo pelannu ikuisuuksiin.

Pidätkö pienistä lapsista?
joistakin.

Kuunteletko nyt musiikkia?
joo

Oletko ihastunut nyt?
kaikkeen^^

Mitä et tekisi vaikka maksettaisiin?
menis naimisiin jonkun kusipäään kanssa, löis lasta, pahoinpitelis eläintä, käyttäis huumeita. aloittais sotaa.

Onko tänään ollut hyvä päivä?
eijooei

Mitä sinulle kuuluu?
ihan hyvää.

Kenelle näytit viimeksi keskisormea?
kelle en?

Mikä viikonpäivä tänään on?
keskiviikko vissiin

Oletko koskaan kalastanut?
oon, mut en enää uudestaan.

Mäkkäri vai Hese?
enttententten. sama se.

Historia vai äidinkieli?
äikkä.

Sano jotain englanniksi?
i hate you

Tiedätkö minä viikonpäivänä synnyit?
perjantaina ne tais väittää

Mikä on lempi karkkisi?
no eiks tätäki jo kysytty?

Ovatko ukkosmyrskyt kivoja?
joo

Onko sinulla mielikuvitusystävää?
on tietysti

Tiedätkö jääkiekon säännot?
tiedän. mutta osaatko sinä kirjoittaa säännöt onkin eriasia.

Minkä muotoiset makaronit ovat kivoja?
sama se

Kirjoita jonkun kappaleen kertosäkeen sanat?
Why do we sacrifice the
beautiful ones?
How do you break a heart of
gold?
Why do we sacrifice our
beautiful souls?
Heroes of tales unsung,
untold.

Oletko ollut tänään ulkona? Mitä teit?
kävelin kouluun.


Asia joka saa sut iloiseks?
eläimet ja kaverit. viina joskus. seksi.

Mikä on viimeisin sana jonka sanoit?kenelle sen sanoit?
jasså veljelle.

Montako lävistystä sinulla on?missä lävistykset ovat? (nenässä, huulessa, korvissa jne.)
hei taasko... korvissa 7

Onko tylsää juuri nyt?
on.

Seurusteletko jonkun kanssa?
en.

Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi?
en.

Onko sinulla lemmikkiä?
kolme koiraa ja viis kissaa.

Paras inside-vitsinne?
mikä inside se sitten enää on?

Kenen luona olit viimeksi?
tiian

Henkilö jolle nauroit?
minna.

Joka nauroi sinulle?
moni.

Jota ajattelit?
anniminnaannijukkissinihenna

Kuka sai sinut nauramaan vedet silmistä?
tiia viime to.

Millainen olo sinulla on tällä hetkellä?
väsy

Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus?
naisellinen ja just sopiva.
1. Miksi rupesit tekemään juuri tätä galluppia?
- siks ko heinäsirkat ei oo pinkkejä.

2. Mansikka vai -persikkajogurtti?
- persikka on nam<3

3. Pidätkö Coldplayn Talk-biisistä?
- kylmiä tykkään.

4. Kauanko olet nyt ollut koneella?
-tulin tähä kaks sekuntia sitten.

5. Puhutko ruotsia kavereidesi kanssa?
- joo, joskus håmåillaan ja puhutaan ruotsia. mut meistä kukaan ei oikeesti osaa, ni siks se on vähä kauheeta:/

6. Etkai omista vaaleanpunaista Dakinen reppua?
- no en. omistan harmaan, ja senkin sorjonen nyysi. niiih!

7. Minne menisit piiloon, jos joku uhkaisi tappaa sinut?
- tiian kämpille juomaan kahvia varmaan.

9. Ketä julkkista et voi sietää?
- ketä sietäisin?

10. Seurasitko BB:tä?
- joskus heikkoina hetkinä

11. Tiedätkö kuinka monta asukasta Helsingissä asuu?
- varmaan jotain puol miljoonaa veikkaisin.

12. Oletko hyvä maantiedossa?
- osaan jotain, mut en miä hyvä kyl oo.

13. Minkä väriset sukat sinulla on?
- mustat. ja mikäs kysymys se tällainen nyt oikein sitten on?

14. Oletko koskaan lainannut jonkun huulirasvaa?
- minnan, annin, annin, jukkiksen, sinin, juhon, tiian, situn, jennin, maijan, hennan, nean... siis kenen en ois?

15. Punainen vai sininen?
- lila<3

16. Miksi?
- koska punanen on pop, ja sininen on vaan nii kiva muuten.

17. Mitä tulee mieleen sanasta SIVU?
- äsken lukemani kirja, jossa oli yli 650 sivua tekstiä.

18. Missä olit eilen kello 21?
- hovis tiian kaa kattoo töllöstä weedsiä

19. Milloin viimeksi olet ollut metrossa?
- vuonna nakki ja makkara ko kävin helsingissä kummini luona.

20. Entä lentokoneessa?
- no kuka siulle on väittäny, et oisin ollu,häh?

21. Onko äitisi koskaan käskenyt sinua pukeutumaan normaalimmin?
- hmmm. no, ei se vähään aikaan enää. joskus se sano sitä vaan sen takia, ko se ei keksiny enää muuta sanottavaa miu vaatteista.

22. Onko penaalisi täynnä?
- miulla on rikkinäinen vetskari siin, ni kaikki kynät lähin vaan tippuu pois ja katoaa.

23. Onko siellä Stabilo-tusseja?
- monia.

24. Miksi kaikilla on sellaisia?
- ne on vaan niin hyviä ja monikäyttöisiä.

25. Käytkö usein kirjastossa?
- en enää. mut luen silti paljo

26. Kirjoita minä rakastan sinua niin monella kielellä kuin osaat.
- Minä rakastan sinua , I love you , Jag älskär dig, ich liebe dich, ma armastan sind, mina lublju tibja..

27. The voice on huono vai hyvä?
- riippuu mielentilasta.

28. Mikset ole nyt koulussa?
- kato kellonaikaa millo tää on kirjotettu, ni ehkä se jo puhuu puolestaan.

29. Lunta vai vettä?
- vettä. voi juua ja uida. ja suihkutella.

30. Minne haluisit matkustaa?
- irlanti, hollanti, uus seelanti, enkut, austraalia. maapallon ympäri.

31. Pelkäätkö olla lentokoneessa?
- lue se aikasempi lentokonekyssäri, ni tiiät. mut en, en pelkää, jos pelkäisin, ni ihme olis.

32. Oletko koskaan käynyt Levill
- oon. kaheksanvuotiaana

33. Mitä urheilua harrastat?
- no, lukemista, eli aivojumppaa. ei sentään. sählyyhä mie.

34. Oletko koskaan ajatellut mitä järkeä curlingissa on?
- ei siin vaan oo.

35. Mitä söit viimeksi?
- salmiakkia.

36. Mitä sanoit viimeksi?
- luin just sen, se oli iha ok.

37. Kenelle?
- kaverille.

38. Mistä ihmiset tunnistavat sinut?
-no, ne varmaan säikähtää miu naamaa ko näkevät. että voi ihminen olla ruma.

39. Mikä biisi soi nyt päässäsi?
- kotiteollisuus raskas kantaa

40. Kerro joku vitsi.
- mies meni armeijaan ja oli ensimmäisen metsäleirin aika. hänet naamioitiin ympäristönsä näköiseksi, laitettiin sotamaalaukset. vääpeli kielsi häntä liikkumasta ja huutamasta mistään hinnasta paikoiltaan, niinpä hän sitten seisoi ison kuusen alla. kaksi oravaa kipusi hänen lahkeestaan sisään. jälkeen päin mies kertoi,ettei häntä yhtään ahdistanut, ennen kuin oli kuullut oravien juttelevan: ”ota sinä tuo toinen pähkinä nyt, ja säästetään tuo toinen jouluksi”

41. Mitä tekisit 1000€:lla jos ne pitäisi nyt heti käyttää?
- maksaisin laskui ja ostaisin joululahjoja kaikille kivoille.

42. Oletko koskaan ostanut karkkia yli 5€:lla?
- oon.

43. Lempikarkkisi:
- salmiakki

44. Minkä ruuan hajulle meinaat oksentaa?
- kala ja maksa

45. Linnanmäki vai Särkänniemi?
- särkkis ja lintsi. mielialariippuvainen

46. Haluaisitko että olisi jo kesä?
- kyl miä<3

47. Arvaa paljon kello on?
- 2126. ei ollu arvaus vaan fakta.

48. No, paljon se on oikeasti?
- no just sen verran.

49. Oletko koskaan lintsannut?
- oon. eläkä ees kysy, et kui monta kertaa.

50. oletko koskaan jumittunut vessan oven taakse?
- e. osaan käyttää lukkoja. tai sitten voin kivuta sieltä kopista pois yläkautta.

51. Mikä on paheesi?
- varmaan ryyppäämine ja miehet.

52. Mitä vihaat äidissäsi?
- pitäiskö siin jotain vihatakkin?

53. Entä mikä on kaikista ihaninta talvessa?
- joulu, tähet ja kuu.

54. Paljonko on pakkasta?
- ei taida ollakaan.

55. Koira vai kissa?
- kumpikii.

56. Haluaisitko asua aikuisena maalla?
- viihdyn tääl kyl, et voisin. mut en puumalas.

57. Kärsitkö tällä hetkellä flunssasta?
- e. kurkku tappaa vaan miut.

58. Mikä auttaa siihen, että nukahdat?
- lukeminen

60. No, mitä outoa sitten teet?
- millon sitten? mikä ei ois outoa mitä teen.

61. Minkä kirjan olet lukenut enemmän kuin kaksi kertaa?
- voi kuule, ois helpompi kysyy siitossonnilta sen jälkeläisten nimiä.

62. Oletko nähnyt Brokeback mountainia?
- e. mut meinasin kattoo

63. Onko huoneessasi tv?
- ei, ko en taho. en tykkää.

64. Mitä kaikkea on edessäsi?
- näyttö, taulu, seinä, karkkipussi, kyniii, kajari

65. Kuvaile millainen paita sinulla on päällä?
- huppari, musta. iso, kiva.

66. Sipuli vai oregano?
- oregano

67. Sano joku hyvin kaunis ihminen?
- mummo oli.

68. Oletko mielestäsi kaunis?
- tuun toimeen itteni kans. ni eiköhän se riitä.

69. Miksi tämä numero aina huomataan?
- kaikki on vaan nii kaksmielisiä.

70. Rock vai Pop?
- rok.

71. Katsotko joka päivä peiliin?
- kyl.

72. Onko sinulla sisaruksia?
- on.

73. Montakin kappaletta?
- iha kaks tavallista, ja sitten kaks lainattuu.

74. Oletko kateellinen jollekkin?
- ei jaksa.

75. Mitä teet kun suutut?
- kiukkuan. murisen. vittuilen. ja kiukkuan lisää.

76. Mistä kaupasta ostat suurimmanosan vaatteistasi?
- only varmaankin.

77. Haluaisitko näyttelijäksi?
- e.

78. Oletko jäänyt luokalle?
- e

79. Mitä tietokonepeliä pelaat?
- en pelaa

80. Milloin viimeksi sinulla oli kuumetta?
- vastahan sitä täs oli joskus


81. Sano nyt joku lause, mille olet revennyt kunnolla?
- noko ei se saanu

82. Mitä eilen kävi?
- tuli seurauksena krapula. täl kertaa fyysinen.

83. Sanotko Helsinki, Hesa, Stadi vai joku muu?
- helsinki

84. Tiedätkö minkä näköinen Urho Kekkonen oli? Entä Elvis?
- jep.

85. Mikä kuuluu mielestäsi Suomalaisen perussivistykseen?
- tietää pressojen määrä ja itseppäisyyspäivä ja vuosi..

86. Oletko kätevä käsistäsi?
- riippuu kelt kysyy

87. Entä sujuuko soitinten soittaminen?
- joo. hajotan ne.

88. Kaduttaako joku?
- ei. kipeet reidet.

89. Ottaako nyt päähän joku?
- seksittömyys

90. Mikä on oudoin kauppa jossa olet käynyt?
- ei sellaista ookkaa