IRC-Galleria

piikkipaa

piikkipaa

kaikkien protagonistien antagonisti!

Veskun muistokirjoitusMaanantai 12.05.2008 23:04

12.5.-08
Jani Kärkkäinen R.I.P.

Tutustuin Kärkkäisen Janiin kultaisella 80-luvulla. Pyörimme samoissa porukoissa, ja kohta huomasimme soittavamme samassa bändissä nimeltä Treblinka. Yhteisten keikka-
reissujemme ohessa tutustuin tähän hiljaiseen, ja erittäin sydämelliseen karvapäähän todella hyvin. Jantsa oli niitä harvoja maailmaa rakastavia pasifisteja, joka todellakin eli niinkuin lauloi. Jantsa antoi kasvot sanoille "kiltteys" ja "rauhallisuus".
Parin-kolmen vuoden vääntämisen jälkeen alkoi Treblinkan matka tulla tiensä päähän, ja sivuprojektina alkaneesta Klamydiasta alkoi tulla sitä, mitä minä tahdoin enemmän tai vähemmän tosissani tehdä. Oli hirveä hinku studioon, mutta ei rahaa. Mutta kuinka ollakaan, juuri Toinen vaihtoehto-lehden perustanut Jantsa ilmoitti lainaavansa meille perseaukisille retaleille rahat studioon, ja levyn tekoon! Eli pitkälti Jantsan ansiosta ensimmäinen ep:mme "Heja Grabbar!" näki päivänvalon.
Myöhemmin tiemme erosivat ja tämä hc-punkin puuhamies järjesteli omalla tahollaan keikkoja, teki lehteä ja otti osaa jos jonkinlaisiin tapahtumiin. Jantsa ei turhia jaaritellut.Hän hoiti hommat omalla vaitonaisella tavallaan, ja sai aikaan paljon enemmän, kuin ripakopallinen samoissa piireissä pyöriviä tärkeilijöitä.
"Muuttolinnut"-kappaleeseen Jantsa kirjoitti lauseen. "Emme ole vapaita, teimme itsestämme vankeja".......nyt sinä olet vapaa,Jantsa.
Lepää rauhassa.

Vesku ja kumppanit

http://www.klamydia.fi/

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.