IRC-Galleria

raudantakoja

raudantakoja

lunta tulvillaan...

Rotujen valioyksilöt syynnissäSunnuntai 01.03.2009 22:24

Missikisat ovat eugeniikkaa.

Se on fakta, jota harvoin muistetaan. Nämä jokavuotiset kauneusgaalat, jotka hölmöjen juontajien, rennon musiikin ja yleisen prameuden peittelemänä pyrkivät esittelemään meille maamme kauneimpia ihmisvartaloita, ovat vanha jäänne ajoilta, jolloin korkea-arvoiset lääketieteelliset tahot elättelivät toiveita uuden super-rodun luomisesta naittamalla keskenään ihmisrodun valioyksilöitä. Missikisojen tehtävänä on ollut löytää sopivin naispuolinen valioyksilö. Tästä muistona missikandidaateilta vaaditaan edelleen naimattomuus ja lapsettomuus, vaikkei näillä suoranaisesti olekaan mitään tekemistä kauneuden kanssa.

Vielä vähän aikaa sitten oli harvinaista, jos tummahiuksinen nainen valittiin Suomen kauneimmaksi. Täydellinen missi on lähes poikkeuksetta ollut pitkä, hoikka ja vaalea, eikä tämä ihanne ole ilmeisesti mihinkään kadonnut. Viimeksi Iltalehden "Kaikkien aikojen missi" -äänestyksessä suomalaisten sydämen vei tätä ihannetta täydellisesti edustanut Armi Kuusela. Sinänsä voimme olla onnellisia maustamme, sillä sitä ovat arvostaneet muutkin: pärjäsihän pohjoinen rotu aikoinaan myös Miss Universum -kisoissa.

Nyt kun eugeniikan huippukausi on yli 60 vuotta sitten laantunut, mitä missikisat meille enää tarjoavat? Onko se kateutta, jota naiset voivat tuntea katsellessaan itseään kauniimpia neitosia? Onko se silmäruokaa, johon kaikenikäiset miehet kerran vuodessa yhtyvät? Vai onko se kenties pieni aikuistunut pala niistä prinsessaunelmista, joita jokainen länsimaalainen nainen on joskus päässään pyöritellyt? -- Luultavasti kaikkea tätä. Vaikka instituutio on vanha ja kadottanut tarkoituksensa, kiehtoo se edelleen kummasti valtavaa määrää ihmisiä. Vähän vastaavalla tavalla kuin tangomarkkinat, jotka kiinnostavat aidosti enää vain todellisia hardcore-faneja.

Mutta minkäs sille teet, kai niitä on vain alettava taas katsomaan. Historiapohjan tiedostaneena kisoille kun avautui taas uusi mielenkiintoinen konteksti.

Politiikkaa - ah ihanaa!Sunnuntai 15.02.2009 18:32

Löysinpä vihdoinkin oikein poliittisen kyselyn, jolla saan viimein oman suuntaukseni selville. Tätä ollaankin kaivattu!

Kommunisti

[x] Kaikki ovat tasa-arvoisia
[] ...mutta jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset
[x] Demokratia kuuluu valtaväestölle
[x] Valta kuuluu kansalle
[] ...ja sen käyttö keskuskomitealle
[x] USA on perseestä.
[] Neuvostoliittoa ei arvostella!
[x] Marx ja Engels olivat hyviä jätkiä
[x] ...niin myös Lenin...
[] ...ja Stalin ja Mao!

Tulos: 6/10

Sosialisti

[x] Tasa-arvo kuuluu kaikille
[x] Valta pitäisi olla kansalla
[x] Parannetaan hyvinvointia, säilytetään kilpailukyky
[x] Minua sorretaan
[x] Punainen on lempivärini
[x] Kuuntelen Agit-Propia ja työväenlauluja
[x] Vappuna marssitaan!
[x] Käytän rikkaista sanaa "porvari"
[] en ole porvaripentujen kaveri
[x] Kokoomus on perseestä

Tulos: 9/10

Keskustalainen

[x] Tasa-arvo ja demokratia
[x] Asun maalla
[] Elän maataloustuilla
[] En oikein tiedä, mitä mieltä olen
[] Mielipiteeni riippuvat seurastani
[] Asiat ovat nyt hyvin
[] En haluaisi muuttaa mitään
[] Koti, uskonto ja isänmaa
[x] ...mutta myös vapaus, veljeys ja tasa-arvo
[] Vanhanen on kova jätkä

Tulos: 3/10

Porvari

[] Rahalla saa
[] Minusta tulee isona rikas
[] Köyhät ovat luusereita
[] Työttömyys on laiskuutta
[] Mitään ei saa ilmaiseksi
[x] Puhun termeillä, joita muut eivät ymmärrä
[] Luen Kauppalehteä
[] ja se tulee minulle myös kotiin
[] Koti, uskonto ja isänmaa
[] ...kunhan se ei uhkaa vapaata kauppaa.

Tulos: 1/10 NooooOOOOoooo! :(

Natsi

[] Kolmas valtakunta oli siisti paikka
[] Hitler oli hieno mies
[] Rasismi on rakkautta!
[] Uskon valkoisen rodun ylivertaisuuteen
[] Uskon, että valkoinen rotu on katoamassa
[] ...enkä huomaa siinä mitään ristiriitaa
[] Holokaustia ei tapahtunut
[] En välitä politiikasta
[] Hakkaan mieluummin neekereitä
[x] Piirtelen hakaristejä joka paikkaan :D

Tulos: 1/10

Viherpiipertäjä

[x] Luonto on itseisarvo
[x] Ilmasto lämpenee
[x] Haluan pelastaa maailman!
[] Olen kasvissyöjä
[] En kannata ydinvoimaa
[x] Olisin valmis laskemaan elintasoani
[] Lajittelen jätteet
[x] Olen hyvä ihminen
[x] Mieluummin hamppu kuin tupakka
[x] Kuolema Ideaparkille!

Tulos: 7/10

Hip hei, olen sosialisti! :)

HaikeusSunnuntai 15.02.2009 01:15

"Juuri pääsin turvallisesti nukkuma-asentoon, mutta ajatukset harhailevat vielä aivan muualla. Siideri kuplii suonissa ja olo on häkellyttävä. Samalla niin uskomattoman onnellinen, mutta samalla voisi ihan hyvin vaikka itkeä, kun yksi elämäni parhaista päivistä on tullut päätökseensä. Ja aivan liian aikaisin. Kirottu olkoon se, joka keksi että jossain vaiheessa on väsymyksen otettava kehosta voitto. Mutta mieli on silti virkeä - virkeämpi kuin koskaan. Minä elän." - allekirjoittanut klo 03.11, 14.2.2009.

Nyt on wanhat tanssattu ja jatkotkin juhlittu. Edeltävän illan piinaava jännitys nousi, koki huippunsa ja laukesi jo varhain aamulla, kun koko mahtava tanssiporukkamme koki yhtä aikaa ällistyttävän havainnon: "ei hitto, mehän osaamme tämän!". Jo parin tanssin jälkeen porukan ilmeet alkoivat silminnähden kirkastua ja voisin vaikka vannoa, että viimeistään Salty dog ragin aikana ainakin osa alkoi jo nauttia touhusta. Ja sietihän sitä nauttiakin, kokonaisen neljän tanssiaisnäytöksen verran.

Kieltämättä moinen tanssaaminen käy urheilusta, mutta hämmästyttävän vähän se sellaiselta tuntui. Toki salin lämpötila nousi asteella parilla ja hikeä sai näytöksen jälkeen pyyhkiä paidan päälypuolelta, mutta muuten tanssiaistapahtuma oli täysin omanlainen kokemuksensa. Arvokas ja kaunis, sekä samalla perinteinen että täysin uusi. Ja niinhän sen piti ollakin.

Olen äärimmäisen onnellinen, että olen saanut jakaa tämän kokemuksen juuri oman tanssiporukkani kanssa. Ilman teitä tämä kokemus ei olisi ollut samanlainen. Osa teistä on ollut tuttuja jo kauan, osaan taas olen tutustunut vasta tanssien aikana. Silti kaikki olimme yhdessä samassa liemessä ja sopassa koko tämän härdellin ajan, ja se jos mikä nostatti yhteishenkeä. Eikä vähiten jatkojen riennoissa siitä nauttiminen oli harvinaisen helppoa. Kiitos teille kaikille!

Kieltämättä tällä hetkellä päälimmäisin tunne on haikeus: mitä sitä nyt odottaa seuraavat kymmenen vuotta? Kaikki stressaaminen, innostus ja odotus ovat saaneet vastikkeensa, mutta nyt se on ohi, eikä käteen jäänyt kuin kauniit muistot. Toisaalta se on suunnaton onni, että muisti valikoi pitkäkestoiseen muistiin vain parhaan kerman - päkiät nimittäin muistelevat tätä kokemusta vielä monta viikkoa. Snif.

Nyt jännittää.Perjantai 13.02.2009 00:26

Huomenna se sitten olisi: hartaasti odotetut wanhojen tanssit. Nyt jokainen minuutti tuntuu niin vääjäämättömältä. Vielä olisi liian paljon tekemistä, mutta aika vain matkaa kohti huomista. Tasan 12 tunnin päästä pitäisi olla jo Jatulissa.

Fiilis on suorastaan hysteerinen. Epärealistinen epävarmuus kalvaa luita ja ytimiä ja koko ajan tulee mieleen asioita, jotka pitää ehdottomasti muistaa ja joita ei missään nimessä saa unohtaa. Kaikki muistettavat asiat on käyty läpi tuhanteen kertaan, mutta silti tuntuu että jokin nyt varmasti puuttuu. Omaan tapaani vienen stressailun myös vuoteeseen, joten yöstä lienee tulossa pitkä, malttamaton ja syvästi odottava. Hitsi!

Tänään kenraalissa sain jo esimakua siitä, millainen fiilis tulee olemaan tositilanteen tullen. Ennen saliin astumista olo on varmasti kuin uimahyppääjällä, jolla liikkeelle lähtö on koko suorituksen hermojaraastavin osuus. Toisaalta voin kuvitella, miten mahtava tunne on nähdä sali täynnä yleisöä, joiden joukossa olen itsekin yli vuosikymmenen istunut. Nyt vihdoin tuo odotus palkitaan. Ja nimen omaan nyt siitä pitäisi osata myös nauttia.

Ei siis ole ihme, että kaiken jännityksen keskellä pohjavireenä soljuu haikea onni siitä, että tämän kaiken saa kokea edes kerran elämässään. Kaikkein kamalin hetki tulee olemaan se, kun huomaa kaiken jo päättyneen.

Mutta sellaista elämä on. Siksi siitä pitääkin ottaa kaikki irti ja jatkoilla tuskin meiningistä tingitään. Näissä tilanteissa sitä rakastaa olla lukiolainen!
Kun lapset leikkivät pihalla ja jollain heistä on enemmän leluja kuin toisilla, tämä haluaa yleensä päättää leikin säännöt aivan yksin. Muuten hän ottaa lelunsa ja lähtee pois jättäen muille lapsille vähemmän leikittävää. Tällaista lasta ei tunneta pihan naapuruston keskuudessa hyvänä leikkikaverina ja suurin osa ei ikimaailmassa olisi tämän lapsen kaveri, jossei tällä olisi rikasta isää joka ostaa niin supersiistejä leluja, joita kukaan ei voi vastustaa. Valitettavasti meillä Suomessa on tällainen kiukutteleva pikkulapsi ihan eduskunnan hiekkapakan kaveripiirissäkin. Tämä lapsi on nimeltään Nokia.

Helsingin Sanomat kertoi tänään, että Nokia on uhannut lähteä maasta, ellei heidän alkuunpanemaansa pakkourkintalakia Lex Nokiaa saateta voimaan. Kyseessä lienee ensimmäinen kerta maamme historiassa, kun suuryhtiö näin konkreettisesti puuttuu lainsäädäntöömme tyystin omien intressiensä mukaisesti. Nokian lähtö merkitsisi yli miljardin veronmenetyksiä (aivan, vielä toinen mokoma Kela-maksuista lähteneen päälle!) ja tuhansien työpaikkojen häviämistä, joka taantuman aikana saattaisi osoittautua kohtalokkaaksi. Mutta sehän ei kasvottoman suuryhtiön silmissä paljoa paina.

Mielestäni tämän kaltainen kehitys on äärimmäisen huolestuttavaa. Haluammeko me oikeasti, että suuryhtiöt sanelevat sen, miten me johdamme tätä maata? Annammeko me todella niiden säätää lait ja hoitaa asiat omien intressiensä mukaisesti? Ja me tottelemme sokeasti siksi, että ne ovat meille niin elintärkeintä? Herätkää jo! Ehkä pihan lapset hieman surisivat sitä, etteivät saa enää leikkiä ärsyttävän pojan surersiisteillä leluilla, mutta veikkaampa, että loppujen lopuksi kaikki olisivat paljon onnellisempia, jos saisivat itse päättää omista asioistaan. Vaikka sitten huonommilla leluillakin.

Nokia sietäisi saada isän kädestä ja ritsasta perseeseensä. Jos yhtiö todella uskoo voivansa tuhota kansanvallan valtavuuteensa vedoten, be my guest! Läksiäisbileisiin voin kyllä osallistua.

Hyviä uutisiaSunnuntai 25.01.2009 22:17

Samalla kun kansalaisoikeudet ovat Suomessa kaupan ja maatamme terrorisoivat poliittiset idiootit kasvattavat suosiotaan, on suorastaan ihana kuulla, miten maailmalla tapahtuu myös hyviä asioita. Uppoutukaamme siis hetkeksi niihin ja jättäkäämme täkäläiset huolemme hetkeksi taka-alalle.

***

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama on aloittanut uudistustyönsä vauhdilla. Keskiviikkona virkavalansa vannonut Obama on tarttunut kiinni hetkeen ja siivonnut Bushin hallinnon sotkuja tahtiin, jollaista kukaan ei etukäteen osannut odottaa. Obama on jo aloittanut Guantanamon vankileirin sulkemisen, hylännyt kantasoluhoidon kehittämistä estävät säädökset, jäädyttänyt valkoisen talon palkat ja tarttunut puheissaan maan demokratian uskottavuutta pahasti romuttavaan lobbaus-ongelmaan. Suurimmat haasteet, talous ja Irakin sota ovat vielä edessä, mutta jo nyt Obama on lunastanut osan lupauksistaan olla maan kipeästi kaipaama muutosvoima. Jos tämän miehen myötä maailma saa vihdoin rauhan ja ihmiskasvoisemman kapitalismin, on Obama kiistatta maansa kaikkien aikojen paras presidentti. Kukapa olisi uskonut?

Mutta eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa...

***

Kastijärjestelmä ja myötäjäiset ovat historiaa Nepalissa. Vuoteen 2006 asti jatkuneen hindulaisteokratian viimeisimmätkin rippeet tullaan poistamaan, kun maan pääministeri, entinen maolaississi ja vallankumouksen sankari Prachanda aloittaa kauan kaivatut uudistustyöt äärimmäisen köyhässä ja kehittymättömässä vuoristomaassa. Erityisesti tyttölasten vanhemmille taloudellisesti kohtalokkaat myötäjäiset ovat olleet maan riesa vuosisatoja, ja johtaneet niin heitteillejättöön kuin murhiinkin. Kastijärjestelmä taas on ollut piikki maan tasa-arvokehityksen lihassa, jonka eliminoiminen on kansalaisille ratkaisevan tärkeää. Luonnollisesti ylemmät kastit ovat vastustaneet päätöstä, mutta onneksi edes jossain päin maailmaa löytyy suoraselkäisyyttä vastustaa yläluokan ylivaltaa.

***

Rikkaat ovat saaneet takaiskun myös Boliviassa, jossa äänestetään parhaillaan uudesta perustuslaista, joka parantaisi erityisesti maan alkuperäisasukkaiden asemaa. Vasemmistoradikaalin presidentin Evo Moralesin hallinnon muotoileman uuden perustuslain odotetaan menevän läpi, sillä suurin osa kansasta on uudistusten kannalla. Uus perustuslaki takaisi maan köyhällistölle suuremman osuuden luonnonvaroista saatavista tuloista ja rajoittaisi rikkaiden maanomistusta.

Che Guevaran henki elää edelleen!

***

Loppuun vielä kotimainen bonus: Laura Lepistö voitti eilisiltana taitoluistelun EM-kultaa! Helsingissä järjestettyjen kisojen yllätysvoittaja sai kotihallinsa raikaamaan ja ilon suomalaisten sydämiin. Perfektionistina tunnettu Lepistö onkin juuri nöyrä ja tinkimätön uutteran työntekijä, joka todella ansaitsee voittonsa. Loisteliaan suomalaismenestyksen täydensi vielä oululaisen Susanna Pöykiön pronssiseen mitalliin oikeuttanut kolmassija. Maamme ainoa hyvä uutinen ansaitsee todelliset jättiaploodit ja hurraa huudot. Onneksi olkoon tytöt!

***

Nokia - soon watching you?Keskiviikko 21.01.2009 21:45

Ensin pakkotyölaki, sitten tämä? Eikö porvarihallituksen ahneudella ja suoranaisella säädyttömyydellä ole mitään rajaa? Talousliberalismin soihdunkantajat kaatavat öljynsä yksilön niskaan kerta toisensa jälkeen kammottavammalla tavalla. Perustuslait eivät näemmä koske porvaripuolueita. Mitä seuraavaksi? Valvontakamerat koteihin ja lakko-oikeus pois?

Lex Nokia -pilkkanimellä kulkeva yleinen urkintalaki sallisi työnantajalle oikeuden työntekijöiden sähköpostien tarkasteluun, kun tällä on syytä epäillä "yrityssalaisuuksien vuotamista". Kaikki sai alkunsa kännykkäjätti Nokian, kaiken arvostelun yläpuolella olevan jumalyhtiön rikoksista, joissa tämä harjoitti tällaista toimintaa sen vielä ollessa laitonta. Nyt Nokia on päättänyt tehdä asian helpoksi ja yhdessä Kokoomuksen ja Keskustan (sekä aiemmin SDP:n) kanssa runnonut läpi karmean urkintalain, jonka jälkeen mikään ei ole pyhää.

Laki ei ole mitään muuta kuin verenhimoinen yritys lisätä työnantajan ylivertaisuutta työntekijään nähden. Lain perustelut ontuvat niin pahasti, että saa todella ihmetellä, kuka ihmeen pentu niitä saattaa ylipäänsä pitää tosina? Vai vuotaisitko yrityssalaisuuden mielelläsi nimenomaan sähköpostitse työosoitteellasi? Eikä tässä vielä kaikki, sillä sähköpostien lisäksi työnantajalla tulee lain mukaan olla oikeus tarkastella myös muita verkkoviestimiä, messengeriä, skypeä sekä verrattaisverkkopalveluita.

Lain toivotaan lisäksi selkeyttävän jo olemassaolevia käytänteitä, joissa työntekijöiden sähköposteja urkitaan jo varsin laajasti - laillista tai ei. Mielestäni on kuitenkin käsittämätöntä, että tällaista perustuslaissa kirjattua yksityisyyden suojaa törkeästi aliarvioivaa lakiehdotusta pidetään minkäänlaisena ratkaisuna. Emme toistaiseksi elä totalitariassa vaan demokraattisessa tasavallassa, jossa jokainen ihminen on lain edessä tasavertainen. Nyt porvarihallinnon aikana yrittäjästä ollaan kilvan leipomassa sellaista, joksi sitä ei 1930-luvulla keretty saada.

Mutta eikös se olekin niin, että vapaus on orjuutta, tietämättömyys voimaa ja yksityisyys yliarvostettua...? Muista rakastaa Isoveljeä!

kuva: Elmo Rautio: Lex Nokia 1.0 (levitys ja muokkaus ei-kaupallisiin tarkoituksiin sallittu)
Isompi kuva tästä: http://img509.imageshack.us/img509/3216/lexnokiacv1.jpg

Iskun jälkeenMaanantai 19.01.2009 22:13

Tulitauko. Ei rauhaa muttei ihan sotaakaan. Riita on poikki mutta sovintoa lienee turha odotella. Mikään ei ole ohi, mutta ainakin mieletön teurastus ja suurin vääryys on hetkeksi tauonnut. Sorto jatkuu, tuli onneksi ei. Niin kuin aina, parempi laiha sopu kuin lihava riita.

Israelin invaasio jätti jälleen kerran jälkeensä tuhansia ruumiita ja veriset lammikot täyttävät Palestiinaa vielä pitkän aikaa. Uudelleenrakentaminen on kallista, eikä palestiinalaisilla ole juuri varoja edes ns. rauhan aikana. Israel näytti taas, miten isompi voi viedä pientä miten ikinä haluaa, kenenkään siihen suuremmin puuttumatta.

Tällä kertaa täytyy kuitenkin nostaa hattua YK:lle, joka sentään uskalsi ärähtää valittulle kansalle törkeistä toimista. Ihailtavaa on myös kansainvälinen rauhanliikehdintä Israelin politiikkaa vastaan, joka pienissä mittasuhteissa heijastui myös maailmanpolitiikaan. EU ja USA pitävät edelleen linjansa, mutta täysin kritiikitöntä tukea ei enää esitetty. Askelia oikeaan suuntaan on siis otettu.

Toivottavasti tämä antaa osviittaa tulevasta. Tiukka kansainvälinen yhteisrintama on ainoa tapa ratkaista Palestiinan kriisipesäke ilman suunnatonta murhenäytelmää, joka näyttäytyisi palestiinalaisten täydellisenä kansanmurhana. Israelin todellinen luonne alkaa jo paljastua ja ainoastaan kaikkein puritaanisimmat konservatiivipellet osoittavat maalle suoran tukensa. On hämmästyttävää huomata, että ihmisrakkaus on alkanut jälleen kukkia.

On tärkeää, ettei "Operaatio valettu lyijy" ollut Israelille millään tavalla menestys. Maa menetti kansainvälistä arvostustaan, eikä saanut valloitettua uusia alueita. Ja vaikka Hamasilla on oikeus kutsua itseään konfliktin voittajaksi, mutta loppujen lopuksi suurin häviäjä oli ehdottomasti palestiinan kansa. Yli 800 kuollutta siviiliä (miehiä mukaan laskematta) ei anna aihetta huolettomuuteen, mutta hyvällä tuurilla törkeä menetys voi antaa pontta kansan yhtenäisyydelle.

Kahden tulen välissä Israelin pieni sortovalta ei kauaa kestäisi.

Tulin, sorrin, tapoinPerjantai 16.01.2009 02:33

Gazan konflikti (Israelin "Operaatio valettu lyijy") riehuu nyt kaikkein pahimmillaan. Rauhaa yritetään sovitella, mutta viimeisen vuorokauden aikana Israel on tuhonnut muun muassa YK:n rakennuksen. Jo sodan tässä vaiheessa alkaa vihdoin selkiytyä Israelin tavoite, joka ei ole terroristien, ääriliikkeiden tai edes islamin tukahduttaminen: se on brutaali keino puhdistaa Israel palestiinalaisista. Tänään tuli tarkasteltua Palestiinan tilannetta historian valossa hieman tarkemmin ja samalla käytyä vakavia keskusteluja aiheesta. Lopullinen päätelmä oli äärimmäisen masentava.

Israel ei halua rauhaa. Israel on miehitysvalta, joka on koko historiansa ajan pyrkinyt ainoastaan lisäämään omia maa-alueitaan vastaamaan omia halujaan ja omia tarpeitaan. Tämän mahdollistavat Yhdysvaltojen huomattava tuki ja länsivaltojen pitäytyminen pakotteiden jakamisesta valtiolle, joka luotiin sympatioihin vedoten. Niin kauan kuin nämä tosiasiat pysyvät, Israelin väestö kasvaa ja maa-alueiden ja makean veden tarve lisääntyy, pystyy Israel edelleen valloittamaan maa-alueita Palestiinasta milloin mihinkin raketti-iskuun vedoten. Voimatoimet voidaan aina oikeuttaa viittaamalla terrorismiin, joka kerää helppouskoisten sympatiat aina Suomea myöten.

Palestiina ei myöskään halua rauhaa. Se on halunnut sitä, mutta se ei ole sitä saanut. Yli kuuden vuosikymmenen ajan Israel on sortanut maata ja sen kansaa täysin mielivaltaisesti hiljalleen pakottaen väestöä yhä pienemmälle alueelle, yhä vähemmin elinedellytyksin. Jatkuva sotiminen on katkeroittanut Palestiinan ja terrorismin kannatus tulee tulevaisuudessa ainoastaan nousemaan. Jo nyt ollaan tilanteessa, jossa suurin osa palestiinalaisissa on menettänyt sukulaisiaan Israelin toimien seurauksena. Tämä saa koston kierteen jatkumaan loputtomana, eikä oravanpyörästä ole tietä ulos. Mahdollisuudet rauhaan ovat mittättömät, puitteet lähihistorian suurimmalle murhenäytelmälle valmiit.

Pitkällä aikavälillä Israelin palestiinalaispolitiikka ei juuri eroa siitä, mitä Hitlerin Saksa käytti juutalaisia vastaan aikoinaan. Hitler onkin paitsi Israelin alkuunpanija, myös sen politiikan suunnannäyttäjä. Elintilaoppi, valitun kansan oikeus ja "kansallisen turvallisuuden varmistaminen" ovat heidän dogmansa, joiden rinnalla inhimillisyys ja solidaarisuus ovat kalpeita susia. Palestiinalaisväestön keskittäminen, omaisuuden varastaminen ja muurin rakentaminen ovat tekoja, jotka ovat vasta alkua. Israelin julma politiikka on jo nyt ottanut tehtäväkseen palestiinalaisväestön joukkoteurastukset minkä tahansa konfliktin aikana. Siviilikohteet ovat listojen kärjessä. Mutta entä sitten kun luodit käyvät jo liian kalliiksi?

Palestiinan tilanne ei voi jatkua tällä tavalla. Uskon, että 50 vuoden sisällä alueen kiistat ratkeavat jomman kumman osapuolen katoamiseen maailmankartalta. Ainoa toivo olisi kova kansainvälinen painostus rauhaan, joka vaatisi myös Yhdysvaltojen mukanaolon. Yksin Israelin pieni valtio ei koko maailman yhteisrintamaa uhkaa. Israel pakotettaisiin takaisin YK:n määräämille vuoden 1947 rajoille, jotta rauhanprosessi saataisiin todella käyntiin. Valitettavasti tämä on nähdäkseni äärimmäisen epätodennäköistä. Synkempi tulevaisuudennäkymä kulkee nykyisiä linjoja pitkin: Israel jatkaa politiikkaansa ja maailmanhistorian tilillä on taas yksi estettävissä ollut kansanmurha. Tässä on minun nähdäkseni koko juttu. Ja minä todella toivon, että olen väärässä.

Mieleeni hiipivät erään juutalaisvainoissa kuolleen miehen viimeiset sanat pojalleen, joka tiivistää koko Israelin valtioideologian yhteen ainoaan lauseeseen: "Sinä nouset ja kostat".

Jumalallista oikeudenjakoa taas kerranTiistai 06.01.2009 21:11

Yli 600 kuollutta siviiliä. Aivan, siviiliä. Tähän lukuun voidaan lisätä vielä muutama sata kuollutta sotilasta puolin ja toisin. Ja lisää tulee edelleen. Kovaa hintaa on Palestiina maksamassa siitä, ettei saanut Hamasia kuriin estämään muutaman israelilaisen tappamista raketti-iskuilla Gazasta. Jahve israelilaisten jumala on jälleen kohottanut kätensä taiston merkiksi ja oinaansarviin puhkuva valittu kansa on taas rankaiseva vääräuskoisia rikkeistään. Viimeksi oikeutta jaettin tänään tiistaina hyökkäämällä siviilien täyttämään YK:n ylläpitämään koululaitokseen.

Maahyökkäyksen kestäessä viikon Israel on jälleen osoittanut todellisen luonteensa. Katkeruuden mustaamana peruskivensa valanut kolonistinen sionistivalta on alkanut jo muistuttaa sitä valtiota, jonka seurauksena sen syntyminen sallittiin kaikkien sympatioihin vedoten. Elintilaoppi on heidän pyhä oppinsa, Jumalan itsensä asettama oikeus, jota minkään alempiarvoisen rodun tai väärän uskon kannattajien ei pidä väheksymän.

On toki selvää, että vääräuskoiset muslimisaastat on kokonaan hävitettävä, jotta voidaan alkaa rakentamaan rodullisesti voimakasta, puhtaasti seemiläistä ihannevaltiota. Jumalan valittuna kansana tämä pyhä rauhantuoja on oikeutettu kaikkiin tekemisiinsä. Onhan toki selvää, että Israelin tuhatvuotinen valtakunta on kaikkia muita valtioita parempi.

Eläköön sionismi! Eläköön Israel!

(Sieg Heil)