IRC-Galleria

tänään tuntuu taas siltä että kenenkään elämä ei voi olla niin tyhjää kun mulla. ei ole mitään eikä ketään mikä sais tän olotilan pois. kaikki on vaan niin vaikeeta. miks mikään ei mee niinkuin suunnitellaan? olis helppoa jos edes kerran elämässä vois elää niinkuin elokuvissa...
->tapahtuu mitä tapahtuu,on kuitenkin onnellinen loppu,mut ei todellisessa, elämässä missä on oikeita ihmisiä joilla on oikeet ja aidot tunteet.
ihmisillä jotka tekee virheitä ei ole ilmeisesti oikeeta mahdollisuutta elää onnellisesti. vaikka kuinka yrittää niin aina on joku heikko lenkki joka mokaa ja tuhoo siinä hetkessä kaiken mitä on yhdessä rakennettu,kaiken mikä joskus merkitsi kaikkea...nyt se on poissa...eikä enää koskaan palaa entiselleen.
mikä on anteeksi antamisen merkitys? sekö että annat tavallaan luvan tehdä saman uudelleen ja uudelleen? ikuinen noidankehä joka ei katkea vai katkeaako se? voiko ihminen oppia virheistään vai haaveilemmeko me vain ruusuisesta elämästä?
no ei tää tästä ihmeellisemmäks muutu vaikka kuinka pyörittelen ajatuksiani.. ainakin tulee vielä kovempi vitutus. nyt kuitenkin on tavallaan uusi tilanne mulle,se nimittäin että mä en tällä kertaa ollut se joka iski viimeisen veitsen haavaan. voi mikä saavutus! toisaalta mun olis helpompi hyväksyä asiat sillon kun itse tuhoon kaiken...nyt tein vain osan.