IRC-Galleria

Muistot läikkyvät sumeissa silmissä, jotka tuijottavat syksyn punaista vaahteraa näkemättä sen kauneutta. Toinen suupieli on kaartunut hymyn puolikkaaseen ja katse on auringon lämmittämällä kesäisellä nurmella. Kunnes tuuli henkäisee avoimesta ikkunasta, vieden kylmällä tavalla kesän pois. Se tuo totuuden ja ajan takaisin, ja aukaisee kyyneleet samalla kun ikkuna suljetaan. Unelma siitä, että menneen harhan voisi koskaan saada takaisin palauttaa tietoisuuden vihlaisevalla kivulla. On hajoittavaa kaivata aikaa, joka ei koskaan edes ollut totta. Syyllisyys siitä, että sama kuvio toistuu vielä vuosien jälkeenkin salpaa hengityksen ja ikkuna avataan uudelleen. Ensimmäisen pakkasilman kipakkuus ei helpota hengittämistä. Se satuttaa lisää, mutta lohdullisella tavalla vie kauemmas siitä kivusta joka puristaa uskollista sydäntä. Ikkuna on vain kolmannessa kerroksessa, liian lyhyt pudotus jotta se auttaisi pois jäätävästä roviosta. Vielä kerran ikkunan saranat narahtavat ja syksy jää ulos, kuin myös ne jäiset helmet ikkunalaudalla. Episodi haihtuu, toistuakseen uudelleen, lupaa kysymättä tai paikkaa katsomatta.