IRC-Galleria

Murulle =)Torstai 23.10.2008 04:10

Hei, Toni!
Olen voinut paremmin ilman sinua ja puliukkoa, tiedäthän sen? Toivon, että muistat maksaa viiden sentin velkasi takaisin, mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan huono puhumaan ja vaarallinen. Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä pohjoisnavalle ja näyttäisin sinulle kotini. Toivon, ettet silloin pahastuisi, sillä tämä on todella pahanlaatuinen asia. Enhän minäkään pettänyt luottamustasi, kun oksensit päälleni.
Ai niin, muistin juuri, että jätin rintaliivini K-marketin tiskille, mutta olen silti varma, että voin korjata asian varastamalla pinkin kaulaliinasi.
Rakkaudella, Riitta.

PS. Hyppää kaivoon..


1. Syntymäkuukautesi
TAMMIKUU - ajatellut
HELMIKUU - rakastanut
MAALISKUU - haukkunut
HUHTIKUU - pettänyt
TOUKOKUU - ikävöinyt
KESÄKUU - voinut paremmin ilman
HEINÄKUU - haistellut
ELOKUU - lyönyt
SYYSKUU - kiusannut
LOKAKUU - lähennellyt
MARRASKUU - häiriköinyt
JOULUKUU - suudellut

2. Nimesi alkukirjain
A-B - joulupukkia
C-D - haisevaa koiraasi
E-F - rahojasi
G-H - poikaystävääsi
I-J - norsua
K-L - naapurin Kimmoa
M-N - kauniita hiuksiasi
O-P - housujasi
Q-R - puliukkoa
S-T - pappia
U-V - Venäjän kulkukoiria
W-X - kamalinta opettajaasi
Y-Z - kännykkääsi
Å-Ö - takapuoltasi

3. Minkä värinen paita sinulla on päälläsi?
VALKOINEN - maksaa viiden sentin velkasi takaisin
MUSTA - varastaneesi kaikki vaatteeni
HARMAA - että rakastan sinua kaikesta huolimatta
SININEN - ajaneesi polkupyörällä päin puuta
VIHREÄ - että tulit eilen kännissä kotiin
PUNAINEN - syöneesi koulun kalakeittoa
LILA - hakanneesi viattoman mummon
KELTAINEN - ostaa minulle pilkullisen ponin
ORANSSI - ratsastaa kamelilla
VAALEANPUNAINEN - syödä lautasen tyhjäksi
KIRJAVA - viedä roskat ulos
MUU - lähteä ajoissa bussipysäkille
EI PAITAA - pukeutua lämpimästi

4. Minkä värisiä kenkiä käytit viimeeksi?
MUSTAT - röyhkeä
VALKOISET - sekopää
MUSTAVALKOISET - kännissä
HARMAAT - pelikaani
PUNAISET - jo valmiiksi ongelmissa
SINISET - kylmissäsi
VIHREÄT - intohimoinen
KELTAISET- tarmokas
RUSKEAT - huono puhumaan
MUUT - epätoivoinen tapaus

5. Mikä päivä nyt on?
MAANANTAI - kaipaisit hoitoa
TIISTAI - masentunut
KESKIVIIKKO - pieni
TORSTAI - vaarallinen
PERJANTAI - selviytyvän tästä asiasta
LAUANTAI - unohtavan tämän jo viiden minuutin kuluttua
SUNNUNTAI - huonokuntoinen

6. Lempieläimesi?
KISSA - teollisuusalueelle
KOIRA - ajamaan ralliautoa
HEVONEN - kaatopaikalle
KANI - sillan alle
MARSU - kouluun
PAPUKAIJA - kirkkoon
KILPIKONNA - lenkille
KÄÄRME - Niilin rannalle
ROTTA - pohjoisnavalle
HÄMÄHÄKKI - mansikkamaalle
FRETTI - Big Brotheriin
JOKU MUU - pensaaseen

7. Minkä väriset hiukset sinulla on?
BLONDIT - kotini
VAALEANRUSKEAT - kuinka täällä eletään
TUMMANRUSKEAT - sukulaiseni
MUSTAT - millaiset ovat ruokailutottumukseni
PUNAISET - että olet epäonnistunut elämässäsi
VIHREÄT - kuinka huonosti minulla menee
SINISET - että osaan käyttäytyä huonosti
VAALEANPUNAISET - kuinka täältä pääsee pois
HARMAAT - mitä on olla köyhä
KAKSIVÄRISET - taivaan merkit
MONIVÄRISET - että olet täysin sekaisin
MUU - alastonkuviani

8. Minkä värinen lattia on huoneessa, jossa olet parhaillaan?
HARMAA - pahastuisi
VALKOINEN - löisi minua
PUINEN - nauraisi minulle
MUSTA - soittaisi poliisille
RUSKEA - kompastuisi suuriin jalkoihisi
VAALEANPUNAINEN - hajottaisi paikkoja
VAALEANSININEN - tekisi läksyjä
KELTAINEN - joisi viinaa
MUU - ottaisi vanhempiasi mukaan

9. Monesko päivä olet syntynyt?
1. arkaluontoinen
2. hölmö
3. tuskallinen
4. tunteellinen
5. tärkeä
6. naurettava
7. turha
8. järkyttävä
9. itsestäänselvä
10. itkettävä
11. kaunis
12. epämääräinen
13. kulmikas
14. yksinkertainen
15. ehdoton
16. vaarallinen
17. kauhistuttava
18. pahanlaatuinen
19. monimutkainen
20. korkealentoinen
21. pelottava
22. huomioitava
23. räjähtävä
24. oikukas
25. huomaamaton
26. ajatuksia herättävä
27. karvainen
28. masentava
29. salainen
30. arvaamaton
31. tunteita kuohuttava

10. Viime (peruskoulun) todistuksesi keskiarvo?
4-5 - petit minua setäni kanssa
5-6 - löysin sinut koulun siivouskomerosta
6-7 - leikit eilen batmania
7-8 - söit vihreän sukkani
8-9 - oksensit päälleni
10 - löit pääsi lipputankoon

11. Mielialasi?
ILOINEN - olemme sisaruksia
MASENTUNUT - lupasin olla muistuttamatta sinua äskeisestä
YLIPIRTEÄ - tonttusi puri minua korvasta
SURULLINEN - pitäisi tehdä läksyt
PETTYNYT - olen sinun kaukainen sukulaisesi
STRESSAANTUNUT - olet liian lihava
HUOLESTUNUT - unohdin ottaa kattilan pois liedeltä
NEUTRAALI - jätin rintaliivini K-marketin tiskille
SEURANKIPEÄ - unohdin silitysraudan päälle
TYLSISTYNYT - vihaan sinua

12. Mitä musiikkia et voi sietää?
ROCKIA - syömällä kaikki donitsisi
RÄPPIÄ - varastamalla pinkin kaulaliinasi
POPPIA - lyömällä itseäni pesäpallomailalla
KLASSISTA - soittamalla äidilleni
ISKELMÄÄ - syömällä suklaata
HEAVYA - nukkumalla huomenna pommiin
JOTAIN MUUTA - soittamalla pilapuhelun

13. Monelta heräsit tänään?
ENNEN KLO 4 AAMULLA - Vihaan sinua.
KLO 4-6 - Haluan korvauksen henkisestä kärsimyksestä.
KLO 6-8 - Unohdin ruokkia kultakalasi.
KLO 8-10 - Hyppää kaivoon.
KLO 10-13 - Aion syödä torakan.


Hei, (kaverisi nimi)
Olen 1._____ sinua ja 2._____ tiedäthän sen? Toivon, että muistat 3._____ , mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan 4._____ ja 5._____. Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä 6.______ ja näyttäisin sinulle 7.______. Toivon, ettet silloin 8.________, sillä tämä on todella 9.________ asia. Enhän minäkään pettänyt luottamustasi, kun 10.__________.
Ai niin, muistin juuri, että 11._______, mutta olen silti varma, että voin korjata asian 12._______.
Rakkaudella, (oma nimesi)

PS. 13.________

hui..Lauantai 18.10.2008 22:08

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

! Mene ensimmäisenä nimilistaan. Jos nimet loppuu kesken, jatka alusta.
A. Mitä pidät kolmantena olevasta henkilöstä ? - Kukakohan se on???
B. Onko viides henkilö sinulle rakas ? Tärkeä ystävä
C. Onko 11. nimen perässä sydän ? - Noup
D. Voisitko kuvitella laittavasi ? - En
E. Kuinka monta tekstaria olet lähettänyt henkilölle 12 tänään ? - 0
F. Pidätkö henkilöstä nro. 16 ? - Hitto mulla on näitä numeroita joista en edes tiedä.. Kuka hiton eemeli???????
G. Millä kirjaimella alkaa 22. nimi ? P:llä
H. Voisitko suuttua henkilölle 24. ? - No en tunne niin hyvin..
I. Keneltä sait 27. numeron ? - Työnantajalta
J. Kuinka monta kertaa olet soittanut henkilölle 30 eilen ? - En kertaakaan.
K. Aiotko soittaa hänelle huomenna ? - En tod.
L. Onko numero 32 ollut koskaan yötä teillä ? - Ei
M. Kuinka monta lasta on 33. ? - Kaksi
N. Millä kirjaimella alkaa 35. sukunimi ? - W:llä
O. Alkaako 39. sukunimi samalla kirjaimella ? - Ei
P. Oletko koskaan lähettänyt 45. joulukorttia ? - Ei..
Q. Onko henkilö nro. 47 sinulle sukua ? - Ei..
R. Mitä ajattelet 55. ? - Oli paska talkkari..
S. Oletko jo aloittanut selata nimiä uudelleen alusta ? - En
T. Rakastaako paras kaverisi 61 ? - Ei
U. Vihaako joku serkuistasi numero 62 ? - En usko että kukaan niistä tuntee edes
V. Koska olet tavannut ensimmäisen kerran 66 ? - Yläasteella
W. Kadehditko henkilöä 70 ? - En
X. Mitä numero 72. merkitsee sinulle ? Kaveri
Y. Koska näit viimeksi 73 ? - Viime jouluna?
Z. Milloin olet nauranut henkilölle 75 ? - Eilen ;)
Å. Pitääkö äitisi henkilöstä 78 ? - Tuntematon numero, taas..
Ä. Haluaisitko, että numero 79 olisikin äkkiä vierelläsi ? - Heh, kiitos ei..
Ö. Mitä kuvittelet numeron 88. tekevän tällä hetkellä ? - Töissä varmaan, hieromassa asiakkaita..

Dii-dii-daaLauantai 18.10.2008 15:59

♦ Milloin viimeksi nukuit jonkun kainalossa ?
< Viikko sitten =(

♦ Milloin viimeksi ryyppäsit itsesi konttauskuntoon?
< Alkukesästä

♦ Milloin viimeksi olit niin vihainen että olisit voinut lyödä?
< Onhan tuosta aikaa..

♦ Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle?
< Viime yönä

♦ Milloin viimeksi sait hellyyttä kylliksesi?
< Saako sitä joskus kyllikseen?

♦ Milloin viimeksi haukuit jonkun pystyyn?
< Sillon kun viimeks suutuin kunnolla..

♦ Milloin viimeksi särjit sydämesi kunnolla?
< Viime vuoden lopussa

♦ Milloin viimeksi olit kateellinen jollekin?
< Tänään aamulla kun työkaveri lähti lomalle ;)

♦ Milloin viimeksi oksensit?
< Pari viikkoa sitten

♦ Milloin viimeksi kävelit käsi kädessä?
< Viikko sitten

♦ Milloin viimeksi söit jonkun kanssa ulkona?
< Varmaan Timon kanssa viimeks Italiassa..

♦ Milloin viimeksi lauloit?
< Latoajoissa, ellei sitä yhtä laa:ta lasketa.. ;-)

♦ Milloin viimeksi lähetit tekstarin jota kadut?
< En muista ees..

♦ Milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotakin?
< En vanno, koskaan =)

♦ Koska viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä?
< Viikko sitten

♦ Oletko hiljainen vai äänekäs?
< ÄÄÄÄÄNEKÄS

♦ Oletko ihastunut?
< Rakastunut

♦ Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana?
< Juu *virn*

♦ Mikä saa kylmät väreet ihollesi?
< ...

♦ Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi?
< Kuukausi sitten..

♦ Mitä toivoisit jos saisit 1 toivomuksen?
< Että Pori Energia siirrettäisiin Evijärvelle

♦ Milloin viimeksi joku sanoi että hänellä on tunteita sinua kohtaan?
< Eilen

♦ Viimeisin lahja jonka sait?
< Mulle ei edelleenkään kukaan koskaan osta mitään =(

♦ Mistä asiasta ilahduit viimeksi?
< Siitä kun meillä oli hyvät jutut Jarin kanssa

Hiljaiset aamut, huoh..Lauantai 18.10.2008 14:39

1. Mitä lukee kolmannessa saapuneessa tekstiviestissäsi?
- Tuu.. =)

2. Nukuitko viimeviikonloppuna omassa sängyssä, jos et missä sitten?
- En, vaan omalla sohvalla ;)

3.Ovatko hiuksesi kiinni vai auki?
- Kiinni

4. Oletko mesessä?
- Juu

5. Kuunteletko musiikkia? Mikä biisi ja onko hyvä?
- Irina 'Selkä selkää vasten' ..on hyvä =)

6. Ärsyttääkö joku asia/ihminen? Mikä/kuka ja miksi?
- Joo, selkäkipu ja se että se on ihan itseaiheutettua..

7.Tässä ei ole kysymystä.
- Eipä mulla ois ollu vastaustakaan =/

8. Oletko kyllästynyt IRC-Galleriaan?
- Joo, se on pian minä tai Galleria.. mur..

9. Onko gallupit sinusta typeriä?
- On, siksi niihin vastailen o.0

11. Jutteletko kenellekään?
- Itsekseni

12. Onko läksyt tekemättä?
- Monen vuoden ajalta, mut so?

13. Minkälaiset sukat sinulla on?
- Mustat, puuvillaiset nilkkasukat

14. Tekeekö kukaan ruokaa nyt?
- Ei ainakaan äsken ollu ketään keittiössä..

15. Onko sinulla nälkä?
- On, pian meen syömään pinaattikeittoa =)

16. Onko sinulla 'useampi netti' auki?
- Juu, kahdeksan ikkunaa ;-)

17. Onko joku (koulu)projekti pahasti kesken? Et vai ole edes aloittanut?
- Elämä on kesken..

18. Ketä muita siellä on, missä olet?
- Tässä huoneessa ei oo muita, 15 metrin säteellä on Allu, Jyrki ja Pekka. Seija ja Tuija on alakerrassa, Porissa on noin 76 000 ihmistä..

19. Onko sinulla yhtään korua nyt?
- Yks sormus, kaulakoru ja lävistyskoru..

20. Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt?
- Yksi paita ja työtakki.

Ei turhan Evijärvi-painotteinen.. X)Lauantai 18.10.2008 14:12

Listaa alle niiden ihmisen nimet, jotka ovat viimeksi kommentoineet oletuskuvaasi,mutta ÄLÄ KATSO KYSYMYKSIÄ ETUKÄTEEN! Lopuksi vastaa kysymyksiin numeroiden perusteella.
1. Lere
2. Tonzzza_84
3. riiga
4. RiGgu
5. --JuBa--

Mistä tunnet nelosen?
- Kotasessa tavattiin

Tiedätkö kakkosen sukunimen?
- Ehkä hämärästi jotenkuten saatan muistaa..

Koska olet viimeksi tavannut ykkösen?
- 4.10.2008

Onko kolmonen sinua vanhempi vai nuorempi?
- Nuorempi..

Missä vitonen asuu?
- Evijärvellä

Kirjoita lyhyt runo nelosesta?
- Iso, ujo ja lämmin.
Vaan kieli käy terävämmin ;-)

Oletko nähnyt ykkösen vanhempia?
- En

Oletko koskaan yöpynyt vitosen luona?
- Noup

Onko kakkonen koskaan yöpynyt sinun luonasi?
- Juuh.. *puspus*

Oletko seurustellut kolmosen kanssa?
- Heh, meillähän on kokoajan salasuhde =)

Mikä on paras puoli vitosessa?
- Kyky huomioida muut ihmiset

Miten ykkönen oli pukeutunut, kun ensimmäisen kerran tapasitte?
- En muista mikä paita sillä oli päällä kun tavattiin, mut farkut ja valkonen paita sillä oli kun baariin lähdettiin.

Oletko koskaan itkenyt kakkosen nähden?
- Olen

Kenet heistä tunnet parhaiten?
- Kakkosen

Onko kakkonen sinulle tärkeä?
- Rakas = tärkeä = ikinä en luovu

Oletko ollut ikinä 4 luona?
- Juu, melkoisessa humalatilassa kylläkin, mut suurinpiirtein muistan miltä näytti =)

Mitä kolmonen tuo sinulle ekana mieleen?
- Latoajot ja puolijoukkueteltta ja Peten märät sukat.. (0.o)

Oon pahasti taikauskonen..Perjantai 03.10.2008 08:37


Koska katsoit tämän merkinnän,niin sinun tulee lukea se nyt kokonaan, sillä tämän avulla saat tietää mitä SINULLE tapahtuu huomenna on hyväksi (;) sinulle tulevana perjantaina!

Huominen tulee olemaan elämäsi
paras päivä. Ihastuksesi pyytää sinua ulos.

Ja mitä perjantaihin tulee: SAAT perjantaina suudelman elämäsi rakkaudelta,eli häneltä.

Mutta, jos sinä et kopioi tätä nyt päiväkirjaasi, niin pelkään pahoin, että et saa tuota suudelmaa ja
sinulla tulee olemaan huono onni rakkaudessa koko loppuelämäsi ajan

Plaah..Perjantai 03.10.2008 07:50

Vastaa kysymyksiin tekstiviestien ensimmäisillä lauseilla.


01. Tuntematon mies soittaa ovikelloasi ja menet avaamaan. Mitä sanot hänelle?
# Ootko jo hereil?

02. Pedofiili hyökkää kimppuusi. Millaisen avunhuudon huudat?
# Ok

03. Äitisi pyytää sinua imuroimaan..mitä sanot hänelle?
# Oon töissä kuuteen asti..

04. Jätit läksyt tekemättä ja opettaja uhkaa jälki-istunnolla. Miten puolustaudut?
# Hiukka huono hetki, kauhee faitti ramin kaa..

05. Poltit vahingossa kesämökkinne maan tasalle. Miten selität asian vanhemmillesi?
# Kyllä omaa kultaa on kiva kiusata.. =)

06. Liukastut koiran jätökseen. Kuinka kiroat?
# Moi.

07. Joukkueesi voittaa jääkiekko-ottelun. Mitä huudat tuulettaessasi?
# Tä on nyt sitten mun työpuhelin numero.. =)

08. Koulusi pahin nörtti pyytää sinua alkamaan kanssaan. Mitä vastaat?
# :-D Tervetuloa vaan..

09. Kirjoitat synttärikortin 80-vuotiaalle ukillesi. Mitä kirjoitat korttiin?
# Ok, otat vaan kassin mihin mahtuu!

10. Kokeessa kysytään: mikä on evoluutio? Sinä vastaat?
# Meen nyt päikkäreille..

11. Kirjoitat tekstarin ihastuksellesi. Mitä kirjoitat viestiin?
# Ikävä kuulla :-(

12. Bestiksesi onnittelee sinua nimipäivänä. Miten kiität häntä?
# Heh, hauska vitsi..

13. Olette lähdössä sukulaisten luo.Mitä keksit tekosyyksi että saat jäädä kotiin?
# Lähden nyt tallille ja ratsastamaan..

14. Mokasit juuri ja olet punainen kuin tomaatti. Mitä sanot pelastaaksesi tilanteen?
# Siis kenen?

15. Ajoit vahingossa naapurin kissan yli. Mitä sanot naapurillesi?
# En tiedä vielä, mutta uskon niin :-)

16. Olet myöhästynyt töistä kolme tuntia. Miten selität pomollesi?
# Palkitsen sut sit kyllä :-)

17. Miten vastaat puhelimeen?
# Ikävä kyllä en kerkeä..

18. Puolisosi yllättää sinut sängystä toisen kanssa, mitä selität puolisollesi?
# Käyn töitten jälkeen sit ruokkiis pedot..

19. Olet tärkeässä työhaastattelussa ja haastattelija pyytää keksimään iskulauseen, jolla teet vaikutuksen häneen:
# Soitan huomenna tai tuun poikkeen?

20. Ensimmäiset sanasi olivat?
# See you then..

Niiii..Perjantai 03.10.2008 07:35

Lisää KOLME läheistäsi, ketkä ensinnä mieleesi tulevat(ei missään järjestyksessä) ja täytä.

1. Outi
2. Toni
3. Timo

1:
Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla?
- Hukassa
Mitä hän merkitsee sinulle?
- Tärkeä, hyvin tärkeä
Mikä hänessä on kaikkein parasta?
- Huumorintaju
Kuolisitko hänen vuokseen?
- Mahdollisesti
Oletko koskaan shoppaillut hänen kanssaan?
- Toki
Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit?
- Myös sen hampaat kaipais suoristusta =)
Onko hänellä kuvia galleriassa?
- Noup
Oletteko kommentoineet toisillenne?
- Noup
Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään?
- Juu
Milloin tutustuit häneen?
- Noin 20.09.1986..
Kerro tasan yksi muisto hänestä ja sinusta?
- Minä 11vee pidän Outille 4vee ratsastustuntia pianotuolilla =)
Mistä sait hänen puhelinnumeronsa?
- Häneltä itseltään
Onko hän koskaan huutanut sinulle pahasti?
- On
Miksi tunnette toisenne?
- Se nyt sattuu olemaan mun sisko ;)
Sano yksi negatiivinen puoli hänessä.
- Riippuvuus exään
Veisitkö hänen haudalleen kukkia, jos hän nyt kuolisi?
- Varmasti
Minkä ikäinen hän on?
- 22
Veikkaa syy, miksi hän vielä joskus kuolee? (Mehän kuolemme kaikki..)
- Se pallinaama exä hakkaa sen hengiltä =(

2:
Oletko koskaan itkenyt hänen vuokseen?
- En
Entä nauranut hänen kanssaan?
- Monesti ja vedet silmissä ;)
Millainen suhde sinulla ja hänellä on?
- Seurustellaan
Voisitko kuvitella menettäväsi hänet?
- En ainakan halua menettää!!!
Miksi soitit hänelle viimeksi, kun soitit?
- Oonko mä koskaan soittanu? 0.o
Oletko koskaan lainannut häneltä rahaa?
- En
Tai onko hän koskaan pelastanut sinua pulasta?
- Puutteesta ainakin ;)
Soitteletteko usein?
- Ei, mutta mesetetään aktiivisesti..
Mikä muistuttaa sinua hänestä?
- Puolijoukketeltta X)
Onko hänellä kuvia galleriassa? Nick?
- On, tonzzza84
Missä tapasit hänet ensi kerran?
- Jyväskylän lähellä, Kotas-rallissa =)
Millaista silloin oli?
- Mieletön viikonloppu, naurua vatsa kipeänä, vesisadetta ja puolijoukkueteltta =)
Vaihtaisitko hänen kanssaan ulkonäköä jos saisit?
- En.. Ihan vaan sukupuoli-kysymys.
Oletko koskaan keskustellut henkeviä hänen kanssaan?
- aina me niin tehdään
Millainen musiikkimaku hänellä on?
- Aika samanlainen kuin mulla
Missä hän asuu?
- Evijärvellä

3:
Milloin tapasitte ensi kerran?
- Varmaan joskus kesällä -79
Onko hän sinulle hyvinkin tärkeä?
- Ehdottomasti
Riitelettekö usein?
- Ei koskaan, mutta vängätään sitäkin useammin =)
Mitä luulet pitääkö hän sinusta?
- Varmasti
Oletteko saman ikäisiä?
- Ei
Onko hänellä kuvia galleriassa? Nick?
- Ei
Onko hän paras ystäväsi?
- Yksi parhaimmista
Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla?
- Yliälykäs
Mitä hän merkitsee sinulle?
- Veljeä jota mulla ei koskaan oo ollu =)
Mikä hänessä on kaikkein parasta?
- Äly ja luotettavuus
Oletko koskaan shoppaillut hänen kanssaan?
- Juu, Italiassa tuli shoppailtua yhdessä..
Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit?
- En mitään

Minullako tylsää??Perjantai 03.10.2008 06:15

1. Mikä on olotilasi nyt?
- Odottavan toiveikas, hiukan malttamaton istumaan töissä.. =)

2. Miks oot koneella?
- Koska mulla on tylsää..

3. Mitä ajattelit kun valitsit tämän täytettäväksi?
- Eka joka tuli vastaan

4. Mikä horoskooppis on?
- Kaksoset

5. Mikä on unelmasi tällähetkellä?
- Niit on paljon.. Isoja ja pieniä juttuja; laskuvarjohyppy-kurssi, oma sanoitus kuultuna biisin muodossa, pääsy Tonin kainaloon..

6. Mitä tekisit jos henkilö jota vihaat yli kaiken tulis halaan sua?
- Nostaisin syytteen seksuaalisestä häirinnästä

7. Inhootko exääsi?
- En

8. Jos inhoot niin miten oot voinu tykätä siitä joskus?
- ...

9. Onko sulla rikosrekisteri?
- Ei, tietääkseni 15veenä tehty mopojuoppous ei enää näy missään..

10. Mikä on kamalinta mitä sulle on sattunu?
- Masennus/stressi

11. Ketä ilman et vois elää?
- Perhettä

12. Ootko omasta mielestäs hyvännäkönen?
- Enpä järin..

13. Ketä viimeksi suutelit ja miksi?
- Tonia, ihan siks kun sillä on niin ihanat pusuttelu-huulet =)

14. Kenen kanssa on parasta bilettää?
- Ei oo ehdotonta ykköstä.

15. Lempiruokasi?
- Sisäfile piffi, medium.. Aurajuustokastikkeella..

16. Kaduttaako joku asia?
- Ei

17. Haluaisitko palata menneisyyteen?
- En

18. Entä tulevaisuuteen?
- Sinne mennään aikanaan..

19. Ootko koskaan rakastunu ensisilmäyksellä?
- Tavallaan, sinnepäin =)

20. Onko sulle käyny niin että poika/tyttö on tosi hyvännäkönen mutta paljastuki kusipääksi?
- Hyvännäköisiä kusipäitä on maailma puolillaan.

21. Ootko ollu poliisiauton kyydissä ja miksi jos oot?
- Juu, ajoin 15vee mopoa kännissä ja veivät verikokeeseen =/

22. Oletko pitkävihainen?
- En

24. Monta kertaa syöt päivässä?
- 2-4 kertaa

25. Monta tuntia nukut öisin?
- 4-12 tuntia

26. Mihin yleensä käytät rahasi?
- Elämiseen 0.o

27. Oletko varakas?
- No kyllä mä pärjään..

28. Tunnetko olevasi pläski?
- En

29. Mikä nimes olis jos etunimi olis sun isän toinen nimi toka nimi sun äitin nimi ja sukunimi olis Muna?
- Kalevi Marianne Muna

30. Oletko vasenkätinen?
-En ole

31. Minkä väriset hiukset sinulla on?
- Vaaleat

32. Ketä ikävöit?
- Tonzzzaa tietty =) Onneks nähdään noin 16 tunnin päästä..

33. Miksi?
- Koska se on mun rakas!

34. Haluaisitko muuttaa itsessäs jotain?
- En.. tai no, hampaat vois oikaista..

35. Ootko tyytyväinen omiin hiuksiis?
- Olen

36. TERVE!
- MENOA!

37. Ootko ollu baarissa alaikäsenä?
- Juu

38. Lempipizza?
- Kinkku-kebab-ananas-aurajuusto, tai sit Mestari Pizzan Äijä-pizza;suolakurkku, salami, jalopeno, pepperoni, jauheliha, aurajuusto..

39. Mikä on ihaninta mitä sulle on sanottu?
- "Sun ei tartte pelätä, että luopuisin susta"

40. Mieleenjäävin kehu jonka olet kuullut itsestäsi jonkun toisen suusta?
- "Noin vanhaks sulla on kauheen vähän poimuja ihossa" (Kiitos kulta!!)

41. Ootko koskaan lyönyt tosissaan ketää?
- Avarin antanu kerran pikkusiskolle.. =(

42. Tykkäätkö blondeista?
- Eiku nakkikeitosta X)

43. Tupakka onko hyvää?
- On

44. Kaunein tuntemasi henkilö?
- Johanna

45. Oletko mustasukkainen?
- Hyvin harvoin

46. Onko Tarja Halonen kova muija panemaan?
- Mene ja kokeile, niin ei tarvi täällä kysellä..

47. Monelta meet nukkuun?
- Aamulla seitsemältä

48. Oletko saanut koskaan syytettä?
- Olen, edelleen samasta syystä kuin olen yllä kertonut.

49. Banaani vai mustikat?
- Mutsikka =)

50. Oletko kiva?
- Tottakai

51. Mitä alkoholia juot jos juot?
- Kaljaa, kuivaa omenasidukkaa, lonkeroo, viinii, jekkubatterya

52. Ootko koskaa sanonu rakastavas vaikka et tarkottanu?
- En

53. Minkälainen olis unelma mies/nainen? luonne+ulkonäkö
- Hassu, puolensa pitävä,itsevarma, henkisesti vahva, persoonallinen ja omintakeinen. (Oli pakko lainata vastaus siltä jolta kopsasin tän kyselyn, oli vaan niin osuva kuvaus Tonista ;))

54. Oletko pitkä?
- Sopiva

55. Mikä on seksikästä?
- Tonin hymykuopat

56. Onko sulla ihanan näkösiä exiä?
- Kuka tykkää mistäkin..

57. Mistä tuoksusta pidät eniten?
- Se Tonin suklaa-axe, vai mikä se nyt oli.. ;)

58. Tissit vai peppu?
- Molempi parempi

59. Harrastatko säännöllisesti liikuntaa?
- Joo, ratsastamassa 3-6 krt/vk, sit kuntolenttistä ja joogaa sen mitä ehtii..

60. Silmies väri?
- Sinivihreänharmaat

61. Pahin moka?
- Ei ehkä pahin, mut tuli vaan mieleen, se kun kutsuin Tonia Tinoksi tokana päivänä kun nähtiin =)

62. Pahin KÄNNIMOKA??
- Vetäistä pää niin täyteen ettei pääse seuraavana iltana töihin =(

63. Mikä musa uppoo?
- Suomi-pop/rock

64. Poltatko?
- Kahdella kädellä

65. Onko huolia?
- Nyt juuri ei oo mitään suurempaa.. Tai no, pikkusiskon toilailut hiukan hiertää..

66. Tuoksuuko ihmiset hyvältä?
- Jotkut

67. Onko kiva saada uusia tuttavuuksia?
- On, pidän ihmisistä

68. Haluaisitko lähtee nyt juomaan jos huomenna olis vapaapäivä ja juomat ja seura olis hankittu?
- Juu, mennään vaan =)

69. Juotko joka viikonloppu?
- En, vuorotyö estää tehokkaasti sellaisen harrastuksen =)

70. Oletko huijannut kavereitasi?
- En

71. Entä vanhempiasi?
- Joo, nuorena etenkin. Nykyäänkin saatan joskus kiertää totuuden maailman rauhan nimissä ;)

72. Blondit vai brunetet?
- Yks hailee..

73. Tykkäätkö halailusta?
- Toki

74. Oisko huippua jos Osama Binladen tulis teille ja räjäyttäs teidän talon ja naurais?
- Suorastaan räjähtäisin naurusta..

75. Mitä teet yleensä viikonloppuisin?
- Mitä milloinkin

76. Ketä halasit viimeksi?
- Äitiä

77. Inhoatko jotain ihmistä tosi paljon?
- Joo, siskon exää

78. Minkälaisista ihmisistä et tykkää?
- Kaksinaamaisista, toisten arvostelijoista, tosikoista..

79. Minkälaisista tykkäät?
- Suorista, hauskoista, avarakatseisista..

80. Peseydytkö joka päivä?
- Lähes poikkeuksetta

81. Toivoisitko että joku asia olisi mennyt toisin?
- En oikeastaan

82. Oletko saanut sakkoja?
- Juu

83. Söpöys vai seksikkyys vai molemmat?
- Molemmat

84. Mitä haluat seuraavaksi?
- Mennä pihalle kuralätäkköön pomppimaan =)

85. Seurusteletko?
- Joo!

86. Onko sutinaa edes?
- No sutina nyt on vähän silleen kun on tota välimatkaa 270km, ni eihän siinä sutaista kuin harvoin..

87. Annatko helposti anteeksi jos toinen on todella pahoillaan?
- Kyllä

88. Mitä et voi vastustaa?
- Tonin kosketusta.. ;)

89. Mitä inhoat?
- En juuri mitään. Jos en välitä jostain asiasta, olen vain välittämättä, ei siihen inhoamista tarvita..

90. Minkävärinen possu olisit jos olis pakko olla?
- Mintunvihreä

91. Haisuli vai mörkö taikka vaikka hattivatti?
- Haisuli!!

92. Onko sulla lenkkarit?
- On kahdetkin..

93. Ihastuuko sinuun vastakkaisen sukupuolen edustajat helposti?
- En ota kantaa..

94. Ihastutko itse helposti?
- En ota kantaa, edelleenkään.. Mikä ensinnäkin on "helposti"?

95. Kehutaanko ulkonäköäsi usein?
- Joskus

96. Kamalinta mitä sulle on tehty?
- En kerro julkisesti..

97. Onko kukaan luikuri munahaukka pettänyt sinua?
- On

98. Haluaisitko että sinulla olisi palvelija joka passais aina?
- En, ei aina. Mut useimmiten sais olla käytössä =)

99. Menikö järki tän kans?
- Järjetöntä oli edes aloittaa..

100. Kenelle sanoit viimeksi rakastavas tätä ja tarkotitko ihan oikeesti?
- Tonille ja todella tarkoitin =)

101. Onko BB hyvä?
- Menettelee jos ei parempaa tekemistä oo..

102. Tykkäätkö kauniista ihmisistä?
- Onhan niitä kiva katsella..

103. Oletko tyytyväinen nimimerkkiisi?
- Juu

104. Asutko kerrostalossa?
- Asun

105. Kerro toive?
- Outi tulisi järkiinsä..

106. Tunnetko myötätuntoa ihmisiä kohtaan?
- Joo

107. Mikä on lempipaikkasi?
- Koti, sohva..

108. Kana vai possu ruokana?
- Kana

110. Kuunteletko koskaan jotain biisejä koska niistä tulee ihmiset ja muistot mieleen?
- Usein