IRC-Galleria

Vihdoin viimein löysin edes hetken aikaa kirjoittamiseen, vaikka tapahtumat vauvarintamalla olivat jo ties milloin. Siis 26.11. oli toinen ultra, rakenneultra. Tunnelmat olivat korkealla, vaikka aivan yhtä tyrmistyttävää tällä kertaa ei ultrassa oleminen kuitenkaan ollut. Lähinnä häkellyttävää.

Seikkailimme parhaan ystäväni kanssa tälläkin kertaa KYS:in naistenpolille odottamaan vuoroani, ja tulihan se vuoro sieltä lopulta (ehkä viiden minuutin odottamisen jälkeen..). En ollut lounaan jälkeen käynyt vessassa, kaksi tuntia vessattomuutta suositeltiin ennen ultraa, ja ajattelu makoilusta ei oikein innostanut. Sovittiin ultran tekijän kanssa, että vilkaistaan vaikka nopeasti vauvaa ja sitten riennän vessaan. Ultra napsautettiin päälle, ja monitorista tiirattiin vauvaa. Pissihätä unohtui sen siliän tien.

Löytyihän se sieltä. Pää alaspäin ja niskoillaan vinksin vonksin. Kamala taistelu ympäri pääsemiseksi, mutta kyllä se kovasti jalkoja ponkemalla onnistui. Onneksi kömpiäisen meno rauhoittuu edes hieman synnytyksen jälkeen puuttuvan veden takia. Nyt liikkuminen oli hurjaa. Profiiliaan tyyppi ei suostunut aluksi näyttämään, joten ensin tutkittiin sydämen rakenteet. Oikea kammio, vasen kammio, aortta, keuhkolaskimo, keuhkovaltimo ja muutakin tarvittavaa hilpetööriä nakotti nätisti paikoillaan. Tietenkään ei pystytty näkemään, jos läpissä on pieniä reikiä, mutta nyt ainakin sydämen kokonaisrakenne oli oikein hieno. Vatsa ja pallea erottuivat hyvin. Kunnollista kokonaiskuvaa lapsesta ei enää tässä vaiheessa pysty ultrassa saamaan, vauveli on jo sen verran iso. Minusta lapsi oli kasvanut jo hurjasti. Aivot tutkailtiin läpi ja kaikki mittasuhteet olivat oikein, vasemman ja oikean aivopuoliskon erotti...viiva... ja pikkuaivot olivat oikean kokoiset kehitykseen nähden. Myöskään mitään ylimääräistä ei aivoista löytynyt. Pian vauva alkaa rekisteröimään ääniä ja aivot ovat tällä viikolla (tänään 21 + 6) alkaneet poimuttumaan enemmän.

Ällistyin siitä, miten hyvin lapsen muutkin ruumiinosat nyt näkyivät (paitsi naamasta ei oikein vieläkään saa selvää, eikä sukupuolesta, joskin se ei edes minua kiinnosta ennen syntymää). Kylkilyyt ja varsinkin selkäranka loistivat valkoisina, mutta myös käsien ja jalkojen luut näkyivät selvästi. Jopa jalkaterät olivat helposti hahmotettavasissa. Ja pienet sormet. Vihdoin lapsi asettui massussa sopivasti ja saimme tiirattua nättiä profiilia. "Kaunis nenä ja leuka" oli ultran tekijän ensimmäinen kommentti nassusta. Niinpä niin, kauniithan ne olivatkin, ja näkyivät selvästi. Parka hermostui jossain vaiheessa ja tunki naamansa eteen kättä. Kädet viuhuivat myös muuten pään ymprillä, sekä välillä pyllyn takana ym. Asento vaihtui heti kun yhteen oli päässyt. Kun jalkoja mittailtiin, raasu yritti paeta toiselle puolen kohtua. Yritys hyvä kymmenen, mutta kun kasvun vuoksi kohtua ei enää olekaan niin paljoa jäljellä liikkumiseen. Jalkojen työnnöillä ja pylly pystyssä siirtyminen muuttui siis orastavaksi kuperkeikaksi. Ultran viimehetkillä meno hieman rauhoittui väsymyksen vuoksi.

Niin kuin kaikki muukin ihana tässä maailmassa, tuokin reissu oli pian, tunnissa, ohitse. Tuntui vain viiden minuutin käynniltä. Masu pyyhittiin nihkeäntahmeankylmästä geelistä ja sain mukaani viisi ultraäänikuvaa. Harmi vain kaikki hieman todellista ultrakuvaa epäselvempiä. Mutta varsinkin profiilikuvista pidin paljon.

Mahaa kasvatellessa ja odotellessa potkujen kovenemista ryntäilen raskaita päiviä koulussa ja ajokoulua suorittamassa. On sentään monenmoista ajattelemista. Plus hemoglobiini oli viime neuvolakäynnillä enää 111. Käski hankkimaan rautatabletit ja sain vihdoin käytyä apteekissa eilen. En tiedä auttaako kun muutenkin olen virkeämpi kun saa nukkua enemmän kuin kahdeksan tuntia. Massu tuntuu kyllä nyt jo miltei valtaisalta. Että tästäkö sitä pitäisi vielä kasvaakin muka...

Toivottavasti joulu antaa mahdollisuuden levätä. Tarvitsen sitä.