IRC-Galleria

sassemon

sassemon

wear your smile like a mask ☆

Perhosensiipi-syndroomaPerjantai 18.04.2008 21:09

Mä lupaan, että joku päivä vielä mä opettelen lentämään. Kasvatan perhosen siivet ja lennän korkealle, korkeammalle kuin kukaan muu on koskaan uskaltanutkaan. Ja sinä päivänä kaikki kattoo mua kerrankin, kerrankin mä tulen huomatuksi, ja olen edes jotakin.

Niin kauan mä olen halunnut kasvaa perhoseksi, kuoriutua ulos tästä kuoresta joka lukitsee mut sisäänsä ja tekee musta huomaamattoman, harmaan. Mä hukun väkijoukkoihin, uppoudun epämääräisen värisiin seiniin ja kulun pois kuin maalaukset seinistä. Kirjoitan nimeni ylös johonkin, mutta kukaan ei sitä huomaa, se pyyhitään pois kuin ei mitään, en ole kukaan. En ole edes joku, enkä koskaan tule olemaankaan joku.

Siksi mä rakastin niin paljon Päivänsädettä. Se säteili ja räiskyi väriä, kuin aura sen ympärillä olisi maalattu täysin tuntemattomilla, maailman kirkkaimmilla ja räiskyvimmillä väreillä. Väreillä jota näkyi jäässä ja väreillä mitä juoksi liekeissä. Sellaisista väreistä oli Päivänsäde koottu - varsinkin sen silmät. Sen silmät oli etelänmeren tumman yötaivaan värjäämän meren sinistä ja mustaa, niissä oli syvyyttä johon kukaan vaan ei pystynyt koskemaan. Ja joka kerta kun katsoin sen silmiin, mä hukuin niihin etelänmeren öihin - kivuitta.

Päivänsäde toi valoa mun päivään, se oli ainoa joka koskaan tulisi huomaamaan mut. Sen hymy oli kaunis, vaikka sen iholla oli arpia. Kasvoilla sillä oli vähän pisamia, ja vaikka kuinka vihaan omia pisamiani, pakko sanoa, että ne vaan teki tytöstä kauniimman. Halusin aina niin kovin saada Päivänsäteen mukaani matkalle, vihreän autoni takapenkille tai pelkääjän paikalle. Olisin vienyt hänet kanssani etelänmeren rannalle, ja näyttänyt kuinka minä aina hänen silmiinsä hukuin. Ja hän olisi hukkunut kanssani, olisimme maanneet siinä meren pohjassa, vaalean hiekan hivellessä selän ihoa, pik-ku-hil-jaa hukuttaen.

Mutta en tule koskaan saamaan pyydystettyä Päivänsädettä, en koskaan saa kiinni tämän liian ohuesta ranteesta, en saa häntä mukaani. Minä haluan ison valkoisen seinän, johon voisin maalata minut ja tarinani, johon mahtuisi Päivänsäde ja etelänmeren syvät yöt. Minä haluaisin maalata paperille kosketuksen, hetken jolloin sotken Päivänsäteen kirkkaat värit omaan harmaaseen palettiini, mutta minä olisin niin onnellinen ja olemassa!

Minä.. halusin vain yhden kosketuksen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.