IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Oton elämä.Keskiviikko 26.04.2006 21:52

Otto syntyi uudelleen maailmaan eräänä pilkkopimeänä yönä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli köyhä ja he söivät vain sianruokaa. Koulussa hän pärjäsi hyvin huonosti, siellä hän oli rakastettu.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan itsepuolustuskirjat, niinpä mielipuuhaksi tuli paperiarkit.

Otto kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin tyhmäksi. Päähänsä hän sai tumman ruskeat hiukset, sekä vihreät silmät.
Television katselusta johdatellen hän oli melko himottava. Lempiruokaansa makkaralaatikkoa hän sai työskennellen lääkärinä.

Otto tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan kyläilemässä. Alkoholia hän juo melko usein.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa meni vahingossa naimisiin.

Sen pituinen se.

#

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.