IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

~Maanantai 11.01.2010 18:22

Tummenna, jos väite pitää paikkansa.
Kursivoi, jos se on vähän siinä ja siinä.

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.

Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen kiusannut koulussani.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle.
Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.

VIIMEISEN VUODEN (2009) AIKANA OLEN:
Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Satuttanut itseäni tahallani fyysisesti.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Flirttaillut varattua.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
Ex-tyttö-tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani.

Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:
Ryypätä perseet olalle.
Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin.
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.

Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään

MINULLA ON:
Yli 100e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.

Ja paljastava tissitoppi päälläni. :D HUOM! MYÖS VILLAPAITA!
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona.

MINÄ OLEN:
Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Halukas tutustumaan uusiin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan.
Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.

Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Tehnyt novelleja.

Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Nolannut itseni ihastukseni edessä.
Paennut lemmikkiä.
Joutunut sairaalaan.
Ollut poliisiautossa.

Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.

Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.

Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Pelännyt sukulaista.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Pitänyt lintua sormella.
Tanssinut salsaa.
Nähnyt vanhempien riitelevän
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.

Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa. lähikauppa :DDD
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut töissä.

Ollut nelosen oppilas.
Sairastanut astmaa.
Allerginen yli kuudelle asialle.

OMISTAN
Auton
Kännykän
Kameran
Tietokoneen

Napakorun
Lemmikin
Internetin
Kodin
Huoneen
Pehmoleluja
Cd-soittimen
Yli 20 cd-levyä
Kuntopyörän
Tauluja
Meikkejä
Koulurepun

Silmälasit
Penaalin
Kannettavan tietokoneen

HALUAISIN
Jäätelöä
Karkkia
Rahaa

Mehua
Vettä
Limsaa
Suklaata
Kalaa
Lihaa
Ruokaa
Päästä uimaan
Käydä diskossa
Meikkejä
Uuden kaverin
Vaatteita
Kameran

Pankkitilin

MINÄ OLEN
Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut summerlandia.
Suudellut tyttöä.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.

Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.

Koittanut matkustaa pummilla mutta epäonnistunut

...onnistunut.
Lyönyt/puristanut jotain perseestä.
Uinut avannossa.
Tapellut opettajan kanssa.
Ollut monta päivää syömättä.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
"Karannut" koulusta.

Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Tehnyt spagaatin.
Poistanut tästä kyselystä jonkun kohdan, jota en halua paljastaa muille.
Valehdellut tässä gallupissa.

Hyvvää joulluu! =)Torstai 24.12.2009 22:35

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

hiiTiistai 22.12.2009 21:09

2009 vuosi on lopuillaan , joten kerrataanpa kuluneen vuoden tapahtumia.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2009, mitä et ollut tehnyt koskaan ?
- Sanoin "rakastan sua" ja esim. menin lukioon :)

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
- Emmä tainnu luvata mitään, ja vaikka oisinki, ni en usko et se ois toteutunu :D

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- serkun serkku ja pari muut tuttuu.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
- isomummi kuoli : ( mut se oli tosi vanha.

5. Missä maissa kävit?
- itävallas ja viros

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2010, jota puuttui vuodesta 2009?
- öö. vähän ehkä aktiivisemman elämän ja jonku uuden harrastuksen vaik :)

7. Mitkä vuoden 2009 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
- Emmä tiedä. Koko vuosi on ollu täynnä kaikkee kivaa, mut mitään tositositosi erottuvaa ei oo kyl tapahtunu :o

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
- haha, eipä tuu mitää mielee, ehkä tää oli sit tosi hyvä vuosi :)

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
- vuoden alus se yli 2 viikon angiina joka oli ihan hirveet tuskaa (laihduin monta kiloo) ja skolioosi varmaa ainoot semmoset mainittavat.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Iiiiiiiiiiiiiiiiihanat farkut :)

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
- Fanny ja Henna! :Ppp

13. Kenen käytös masensi?
- nääh, läheisten tyyppien

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- Vaatteet, ruoka ja juoma(t). oon taas iha peeaa.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
- Mikasta, uusist kavereist, mun uusist verhoist jotka on ihanat :D

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2009?
- Prodigy - Omen, Nine inch nails - Every day is exactly the same ja sit kaikki tän vuoden hitit.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) onnellisempi vai surullisempi?
- kyl keskimäärin onnellisempi :)

b) laihempi vai lihavampi?
- lihonu ......

c) rikkaampi vai köyhempi?
- kai mä oon rikkaampi. tänä vuonna oon sentää tienannu rahaa :)

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
- johonki uusiin lukiolaisiin ois ehkä saanu tutustuu tarkemmin.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
- ollu masentunu ja loukkaantunu pikkujutuista, ihan turhaa.

20. Miten aiot viettää joulun 2009?
- serkkujen ja tädin kaa, ja tietty perheen kaa viikis, syödää paljo ruokaa ja joulupukki tuo kivoi lahjoi tänäki vuonna :)

22. Rakastuitko vuonna 2009?
- kyl mä, ja koko ajan enemmän :)

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
- zero

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
- House, Sinkkuelämää, Oprah, Dr. Phil, Kumman kaa.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
- Emmä nyt ihan VIHAA ketään, inhoon kyl.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- Totanoin, mitäköhän mä ees luin :D no tummien perhosten koti oli tosi kiva. Ja Geishan muistelmat.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
- Jotku yksittäiset biisit, vähä raskaampaa musaa :) Ja opin soittaa kitaraa ja bassoo osittain, ja rumpujen peruskompin, jee!

28. Mitä halusit ja sait?
- uusii kavereit :)

29. Mitä halusit muttet saanut?
- halusin enemmän uuden tyylin mut kyl se täst lähtee, hitaasti mutta varmasti :D

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
- 2012, Gran Torino, Inglorious basterds

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
- mä täytin 16, ja mä en tehny ees mitää erityistä :O apua. Nojoo, edellisenä päivän oltii mikan kaa chico'sis ja syötii pippuripihvii ja sit mentii mikalle ja annettii toisillemme vuosipäivä/synttärilahjoi :)

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
- jotku psyykkiset jutut :D

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2009?
- ei nyt ihan massa mut ei ihan mikää hirveen huomioo herättäväkää.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
- kaverit, välillä myös Mika : > ja musiikki, hyvä ruoka, uni.

35. Kenestä julkkiksesta haaveilit eniten?
- emmä haaveile julkkiksista.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
- Obama, ja sit mua vituttaa ettei ne saanu siel ilmastokokoukses mitää aikaa, osaamattomat paskapäättäjät

37. Ketä ikävöit?
- Kaikkii rakkaita ain välillä.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
- Emmä osaa sanoo parasta! Tykist löyty monta tosi mahtavaa :)

39. Kerro arvokas elämän oppitunti jonka opit vuonna 2009:
- Älä syyllistä itseäsi asioista joille et voi mitään. Tän virheen koin tapahtuvan mont kertaa. :(

:)Sunnuntai 13.12.2009 01:55

VUONNA 2009 OLEN
[x !] saanut uuden kaverin
[x !] suudellut
[x] syönyt grillimakkaraa
[x] uinut meressä
[ ] uinut joessa
[ ] kalastanut
[x] kirjoittanut postikortin
[x] ollut lentokoneessa
[x] käynyt lääkärissä
[ ] sairastanut sikainfulenssan
[ ] lukenut Harry Potteria
[x yhyy ;<] lähettänyt tekstiviestin väärään numeroon
[x] palellut
[ ] kerännyt simpukoita
[x chico's ja pippuripihvit ;p] syönyt ravintolassa
[x] palanut olkapäistä
[x] kävellyt paljain jaloin asfaltilla
[x monia, voi, hyvin monia.] ostanut kengät
[x] käynyt kahvilassa
[x] matkustanut autolla yli 300 km
[ ] rullaluistellut
[x se pisti mua. ampiainen kuolee sit ku se on pistäny.] tappanut ampiaisen
[x] puhunut mummolleni
[ ] ollut häissä
[x] käynyt hammaslääkärissä
[x] käynyt Helsingissä
[x] juonut alkoholia
[x] patikoinut metsässä
[x] ollut kuumeessa
[x] vahtinut lapsia
[x] kastellut kukkia
[ ] ajanut nurmikkoa
[x vappu!] ollut piknikillä
[ ] käyttänyt lacosten kenkiä
[x] suuttunut kaverille
[ ] ihastunut
[x] ollut vaahtokylvyssä
[ ] syönyt herneitä
[x] käynyt naapurin pihalla
[ ] käynyt Espanjassa, Kreikassa tai Italiassa
[ ] käynyt yöuinnilla
[x]matkustanut ratikalla
[x] käyttänyt korkokenkiä
[x] leiponut
[ ] saanut uuden puhelimen
[x] viettänyt synttäreitäni
[x] ollut mustasukkainen
[ ] ostanut demikalenterin
[x] käynyt Lapissa
[ ] marjastanut
[?] kävellyt unissaan
[x] puhunut tyhmiä humalassa
[x] oksentanut
[x] karannut kotoa
[ ] ajanut mopolla
[x] ollut ulkona kavereiden kanssa yli 01:00
[x] ruskettunut selkeästi
[ ] antanut hyttysen pistää
[ ] ajanut autoa
[x] nähnyt hirven
[ ] nähnyt kyyn
[x joka ilta] pelännyt pimeää
[x] katsellut tähtiä
[ ] kiikaroinut
[x] ollut stadikalla uimassa
[x] valokuvannut
[x Conan on pelottava.] katsonut Conan O'Brienia
[x] sammunut
[ ] myöhästynyt junasta
[x] hengästynyt
[x] rikkonut lakia
[ ] hukannut avaimeni
[x] käynyt ruokaostoksilla
[x] pelannut pelikoneella
[ ] hävinnyt vedonlyönnin
[x] pelannut koripalloa
[x] lukenut jotain koulukirjaa
[ ] saanut syvän haavan jalkaani
[x] meikannut
[ ] ostanut minihameen
[x] syönyt irtojäätelöä
[x] pelästyttänyt kaverini
[x] laittanut uusia kuvia galleriaan
[x] ampunut vesipyssyllä
[x vappu ;P] heitellyt vesi-ilmapalloja
[x juu !] ollut onnellinen
[x] ollut masentunut
[ ] soittanut nuortenpuhelimeen
[x paljonpaljonpaljon] kirjoittanut päiväkirjaan
[ ] ollut kuumailmapallon kyydissä
[ ] käynyt Serenassa
[ ] ollut ihastukseni seurassa kahdestaan
[ ] ostanut kumisaappaat
[x hoh ] vältellyt jonkun ihmisen seuraa
[x] ollut vainoharhainen
[x Viro!] pelannut biljardia
[ ] sytyttänyt tulipalon
[ ] soittanut hätänumeroon
[x useita] syönyt banaanin
[x tais olla tän vuoden puolella?] rekkaroitunut facebookiin

Siiri ja Mika 1 vuosi :)Keskiviikko 02.12.2009 00:16

:)

sain unihalvauksen :oPerjantai 27.11.2009 16:43

Olin nukahtanu tähä sohvalle pariks tunniks ja nähny sairaasti kaikkii unii jotka tuntu IHAN todentuntusilt, esim. et oltii loviisan kaa bussis ja sit se lähti lentoon suoraan ylöspäin. Nytki tuntuu koko ajan ku tää ois vaa unta. Noh, sit ku heräsin ni ajattelin et Mika nukkuu mun vieres koska tuntu et joku käsi tms. ois vetäny mua kiinni tohon sohvaan. Ravistelinki sitä kättä, ja olin iha varma et mika oli siin mut en pystyny liikkuu eli en voinu kääntää päätä. Pystyin vähä kohottautuu mut sit mun pää tuntu nii painavalt et se veti mut takas siihen. Tuntu ku joku ois halannu mun päätä tai et siin ois muuten vaa ollu ympäril joku painava juttu. Samal ku ehin jo vähä panikoituu, näin meiän telkkaris (joka oli kiinni) sellaset silmät, ja sit rupes pelottaa. Ajattelin hetken aikaa et "tää on vaa unihalvaus, kaikki on hyvin, koht pystyt taas liikkuu..." ja koitin ravistella itteeni ja sit pystyin lopult liikkuu.

Oli kyl aika hämmentävää :o Ei kiitos enää ikinä.

: (Maanantai 23.11.2009 20:16

Mutsi ja loviisa repes molemmat mun koulukuvalle : ((

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.11.2009 00:09

Pelottavaa.. Mun pikkusisko matkii unissaan pesukonetta.

[Ei aihetta]Maanantai 16.11.2009 23:11

Pitkäst aikaa tuli himo bilettää ! :D

Kutsua JN-bileisiin odotellessa...

~Torstai 29.10.2009 00:04

LUETTELE 10 ASIAA JOTKA OVAT HUONEESI LATTIALLA
1. Vaatteita
2. Bassokajari
3. Muovipullo
4. Hesari
5. Harja
6. Vyö
7. Laturi
8. Roskis
9. Laukku
10. Yliviivaustussi

LUETTELE 9 MIELIPUUHAASI:
1. Nukkuminen
2. Mikan kaa lagaaminen
3. Leffas istuminen
4. Dataaminen
5. Kavereiden kaa oleminen
6. Keskusteleminen
7. Syöminen
8. Kokkaaminen
9. Laulaminen/bilettäminen/soittaminen

LUETTELE 8 ASIAA MITÄ HUONEESI SEINILLÄ ON:
1. Juliste Audrey Hepburnista
2. Juliste Marilyn Monroesta
3. Luokkakuva
4. Peili
5. Balettitossut
6. Poikakalenteri
7. Lappu jos lukee "Hesebunger" (INSIDE!!111)
8. Valokuvii mm. Wienist

LUETTELE 5 ASIAA JOTKA SINUN PITÄISI TÄLLÄ HETKELLÄ OSTAA:
1. Legginssit/sukkikset
2. Hame
3. Talvikengät
4. Hanskat
5. Ripsari

LUETTELE 4 LEMPIVÄRIÄSI:
1. Musta
2. Punanen
3. Luonnonvalkonen
4. Turkoosi

LUETTELE 3 LUONTEENPIIRRETTÄ JOTKA OMISTAT:
1. Itsekäs
2. Suht. optimistinen
3. Innostuva

LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN:
1. Tilannehuumori

Hohhoh, olipa lame.
« Uudemmat -