IRC-Galleria

slusse

slusse

(( press any key to continue ))

Lurppamunat oyLauantai 14.01.2006 16:19

Viikonloppuhan lähti hurvitellen liikkeelle eilen 51ssä. Siellä oli maailman kovin tanssiorkesteri (Slusnik Luna:n jälkeen tottakai) 2Unlimited keikalla. Voi hyvä tavaton että aika kultaa muistot. Sen verran ne rallit oli tökeröjä, mut voi johtuu siitä että 2U:n "räppäri" (en muista sen nimeä), ei saapunu paikalle. Oli kyllä hassunhauskaa kattoo ku Anita (2U:n solisti) nous lavalle ja alko kirkuu fööniin. Ensin en ollu tunnistaa ko. henkilöä. Tainnu kaikki ne miljoonat dollarit mitä 2U on ikinä tienannu mennä herkkupaloihin. Voitte itse päätellä loput.. ;) Muutenkin ilta oli aikas heikko. Ei vaan lähteny käyntiin, ja kaikki kaverit lähti menee jo joskus yhden aikoihin. Itse ajattelin parantaa iltaa juomalla kolmin käsin. Bad idea! Tai noh, eilen se tuntu hyvältä idealta, mut jotenki jäi paska maku suuhun.

Tänään siis otetaan uusiks. :) Tänään vois Ahjo niminen paikka olla aika jees. Siellä saa istua rauhassa, tosin siellä ei kyl ole ihan samanhenkistä asiakaskuntaa kuin minä. Omalla kieroutuneella tavalla oikeestaan hyvä. Vois tutustuu uusiin ihmisiin kerrankin.

Ähpuh. Ottaa pattiin istuu täällä töissä ku kaikki muut lurppamunat on jossain kaupungilla lorvailemassa.

Ottakaahan ihmiset rauhallisesti ja olkaa eläimiks!

- nakej

Joko mennään?Keskiviikko 11.01.2006 15:14

Joo, ei naimisiin (vielä) mutta lähinnä ulos ottaan parit shotit? Eli avoin kutsu kaikille jotka on menossa tulevana viikonloppuna helsingin yöhön. Jos spottaatte mut jossain (ei pitäs olla vaikeeta, kattokaa vaan jotain kundia joka kävelee nii ku sillä olis meloni tungettuna ahteriin) niin nykäskää hihasta niin tarjoon jotain pientä. ;)

Joo, siis tää mun ihq takamus on vieläkin hieman arka, mutta selkeesti paranemassa päin. Teitä varmaan kiinnostaa ihan mielettömästi mun perse-jutut, mutta TÄTÄ EI OO PAKKO LUKEA! :)

Pälpätinpää, mäkeen haluun mää.

Noin hienoon "raimssiin" on hyvä lopettaa tää mongerrus.

Perse mustelmillaTiistai 10.01.2006 14:15

Päätin uskaltaa kattoo peilistä missä kunnossa oma pieni sileä pyllyni on, ja en voi sanoin kuvailla sitä värikirjoa. :D Noh, onneksi ei ole tarvetta näytellä sitä kenellekkään, joten ei hätiä mitiä.

Päätin nyt kuitenkin kokeilla uudestaan lautailua mahdollisimman pian ettei "taito" pääse ruostumaan. Ilmoitan toki myöhemmin tarkemmat tiedot missä ja milloin niin pääsette kaikki nauramaan ja pitämään oikein lystiä mun kustannuksella. Eikä se edes haittaa! :)

Seuraavana hommana on selkeesti hankkia omat lautailukengät! Vuokrakengissä on jotenki niin.. ällöpylly olla. Miettikääs nyt että ne on ollu 1000+ ihmisen jalassa... Vain luoja tietää mitä kaikkea hörpöttiä siellä majailee. Ok, olen neiti. Myönnän. Silti, omat kengät olis pop. Sais sellaset mitkä istuu hyvin ja niissä on paaaljon mukavempi laskea. Sen tiedän niistä ajoista kun laskettelin lankuilla. Voi sitä riemua kun sai uudet omat monot!

Noni, nyt tästä tuli jo liian pitkä avautuminen ja ihan turhaa. Eihän kuitenkaan kukaan näitä ikinä lue. :D

Pitäkää korvat höröllä (ellei ne jo ole) niin pääsette nauttimaan mukavasta esityksestä - minä mäessä perse edellä ja naama kohti taivasta. :)

Neitsyys meniMaanantai 09.01.2006 15:13

Otsikko kertoo kaiken. Meni neitsyys eilen, ja nyt on perse kyllä niin kipee ettei oikeen millään haluais istua. Noh, ens kerralla tiedän paremmin miten homma toimii, niin toivottavasti ei tarvitse olla ns. "dagen efter" tuntemuksia.

Niinsiis, olin eilen ensimmäistä kertaa laudalla rinteessä. 2 ensimmäisen laskun aikana tutustuin hyvin tarkasti ja läheltä miltä lumi maistuu ja miltä jäinen rinne tuntuu takamuksessa parin metrin loikan jälkeen. Onneksi mukana oli ammattilaisia, ja niiden opastuksella pääsin jo neljännellä laskulla kaatumatta alas. Siitä se sit lähti, ja päivän viimeiset laskut meni jo rivakasti ja "varmasti".

Ensi kerralla pitänee oppii kääntymään tyylillä. Niih.

Pukki tulee - oletko valmis!Lauantai 24.12.2005 02:43

Niin vaan se joulu taas tuli salakavalasti takavasemmalta. Miks se aina onnistuu yllättään mut? Oonko jotenkin hidas vai HÄH? Joo, hommat on kesken, tosin muuten kaikki on ok. Sain mun oman joululahjan tänään, ja se on 40". ;) Ihan nice, mutta nyt ei sit mennä matkalle vuoteen. :(

Hyvää joulua kaikille jotka jaksaa tätä jorinaa lukea, ja toivottavasti pukki on anteliaalla tuulella. Jos jollain on tietoa(!) siitä missä pukki viettää kesälomat, niin voit voittaa treffit. :D

Joo, eli hyvvee jouluu ja rauhallista kinkun sulattelua kaikille.

Pari päivää enää...Tiistai 20.12.2005 03:57

... niin sit on se joulu. Voi rähmä. Kaikki vielä hoitamatta ja hankkimatta. Kuusikin pitää raahaa sisään ja koristella. Onkos vapaaehtosii tuleen siivoon ja kaikkee ennen lauantaita? :) Palkka ei oo mikää hulppea, mutta seura sitäkin parempi ja glögiä (terästettyä tottakai) vois EHKÄ olla tarjolla! ;)

Ei auta valittaminen. Liian laiska, liian hidas, liian kaikkea. Liian köntys.

Nyt nukkumaan ja näkeen unia joulutortuista mitkä mun pitää viel keretä tehä. Shaakeli sentään.

Joulumieltä kaikille!

Minne katosi päivät?Sunnuntai 11.12.2005 22:23

Miten helkkarissa voi olla jo sunnuntai ilta? :( Minne katos perjantai ja lauantai?

Viikonloppu häämöttää...Keskiviikko 02.11.2005 00:35

Ah, vihdoinki. Viikko tuntunu liiankin pitkältä. Mut toisaalta, sit tulee ens viikko ja taas töitä. Ikuinen ongelma.

Viikonloppu ohi!Maanantai 31.10.2005 01:57

Vihdoinki! Kesti liian kauan, ja tuotti paljon tuskaa ja kyyneleitä mun pankkitilille. Prkln baarit.

HåhåååTorstai 27.10.2005 22:53