hetken vielä, nukkuu yötä valkeaa.
Sä mietit kuinka mikään satuttaa voi niin.
Parhaat vuotes, kaikki maahan poljettiin.
Puoltakaan en sun kivustas voi tietää
sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää
mut joku aamu, mä tiedän sen
sä heräät huomaamaan
sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan
Ja sä oot kaunis, vaikket enää tunne niin,
ne vaikka veivät sulta uskon ihmisiin.
Hetken vielä, nukkuu puoli maailmaa,
hetki vielä, kirkas aamu aukeaa
nää biisin sanat tuo niin paljon ajatuksia minulle.. Ja myöskin voimaa jaksaa arjessa. Olen masentunut,huomaan sen vaikkei sitä välttämättä moni tiedäkkään. Salaan sen niin hyvin, mutta se näkyy päivittäin mun arjessa.. Arki on mulle täyttä itkua. Koen itseni riittämättömäksi ja huonoksi.
ja niin kuin tuossa laulussa lauletaan.. Olet kaunis vaikket enää tunne niin ja kaikki parhaat vuotes, maahan poljettiin,..ja sä mietit kuinkas mikään satuttaa voi niin.. myöskin se lause "joku päivä huomaat että kelpaat kelle vaan" koko biisi on niin totta ainakin minun elämässäni..
joskus tuntuu vaan niin riittämättömältä ja voimattomalta olo. kukahan mut on näin selväjärkisenä kaikki nää vuodet pystynyt pitämään siis tarkoitan että kuka on saanu mut pysymään koossa?
Lapsuus oli ihan hemmetin vaikea..tottakai se mun lapsuus tulee nyt esille, kun mulla on oma pieni kullanmuru..en ikinä pystyis IKINÄ tekemään sille niin kuinka minun äitini teki minulle.. Vaikka oonki menevä ihminen ja poika on välillä hoidossa ja liikutaan sen kanssa paljon esim kaupoissa niin ei tarkoita,sitä etteikö mulla olis älyttömän suuri äidin rakkaus häntä kohtaan
Minä jos joku tiedän, kuinka tärkeää on äidin rakkaus, koska olen itse elänyt suurimman osan elämääni ilman äitiä..Se kyllä näkyy minussa.. Olen hirveän herkkä ja haavoittuva, koska en ole saanut äidin suojaa. Äiti on sairas..Sen takia se onkin kai helppo hyväksyä.
Meni minulla kauan ennen kuin sen hyväksyin. Nyt jotenkin oman lapsen myötä olen oppinut antamaan äidille anteeksi sen, että hän lähti kun olin 6 vuotias. Muistan vieläkin sen päivän liiankin hyvin. Meillä oli sellainen sivuovi kodinhoitohuoneessa.. Muistaakseni isä laittoi siitä sivuovesta äidin tavaroita ulos.. tulin kysymään " mitä teet"tai jotain sellaista.. isä sanoi että nyt äiti lähtee lopullisesti pois meiltä.. Olikohan ensimmäinen ajatus minulla että "jes"
Tai se oli minusta kai samalla jotenkin helpoittavaa ja jännää..
Nyt kun on oma parisuhde ja välillä on ollut todella vaikeaa..niin en ikinä halua tuottaa lapselleni samaa huolta kuin mitä minun piti lapsena kantaa.. muistan senkin kun olin about 5v ja yritin sovitella kun isä ja äiti riiteli.. *muistelee surullisena*
Pienestä saakka olen joutunut olemaan hirveän vahva ihminen ja selviytymään todella vaikeista asioista.
Nyt kun minulla on kaikki mitä vaan voisi toivoa niin silti on vaikeeta.. en viitti tässä nyt suoranaisesti puhua mikä minua painaa enkä syyttää ketään..
Sen vaan sanon teille kaikille pitäkää lähimmäisistänne huolta, rakastakaa heitä ja näyttäkää se heille. Joskus voi ajatella että parisuhteessakin menee arki niin rutiinilla ja tylsällä tavalla että unohtaa sen jokapäiväisen toisen ihmisen arvon ja unohtaa näyttää arjessa toiselle kuinka tärkeä toinen on.. me ihmiset ollaan niin erinlaisia.. Toisille riittää se,että sanotaan kerran vuodessa rakastan sinua ja silloin tällöin halataan yms.. Mutta on myös sellaisia herkempiä ihmisiä ja läheisriippuvaisempia jotka tarvitsevat joka päivä sen tietyn määrän rakkaudellisia tekoja OLLAKSEEN onnellisia.
Tällaisia ajatuksia minulla on päässäni.. Oon viime aikoina vetäny kaikki ajatukset sisääni, ja tuntuu ihan hassulta kirjoittaa näitä asioitatähän.. ihan kun joku olevinaan lukisi nämä ja kiinnostaisi..
Mutta helpottaa se ainakin minua tietää että edes joku ihminen lukee nämä vaikkei tämä asia sitten hetkauttaisikaan mutta pääasia, että saan jakaa ajatuksia edes tänne päiväkirjaan.. muuten tulen ihan mökkihöperöksi ja masennun lisää ellen jaa jonnekin näitä asioita.
tuossa vieressäni tuhisee kaukalossa tuollainen maailman suloisin poika..On ihanaa kun hän on siinä..sehän se mut järjissä pitääkin kun olen tuolle pojalle se tärkein