IRC-Galleria

tervapiru

tervapiru

juurtuu vasemmalle

Hiiden opiston vaalipaneeli 22.10.2008Torstai 23.10.2008 19:25

Eilisen illan istuin Nummen koulun auditoriossa vaalipaneelin yleisössä. Väkeä ei pilvin pimein ollut paikalla, mutta olihan sinne jokunen ei-ehdokaskin eksynyt paikalle. Itse olin paneeliin valmistautunut muutamalla tärkeällä teemalla, joiden esilletulosta aioin pitää henkilökohtaisesti huolta.

Panelistit olivat ryhmittyneet hilpeästi. Äärimmäisenä vasemmalla istui keskusta ja kokoomus, keskellä demarit ja kristillisdemarit ja äärioikealla perussuomalaiset vieressään sitoutumattomat ja vasemmistiliitto. Illan mittaan tulikin selväksi, että poliittisesta oikeistolaisuudesta tai vasemmistolaisuudesta ei tosiaankaan ollut kyse, vaan ääripäissä olivat mahdollisimman vastakkaisia mielipiteitä edustavat ryhmät. Turvallisuusajattelua parhaimmillaan, eipähän päässyt syntymään muuta kuin sanallista sivaltelua puolina ja toisin.

Edustajina paikalla olivat Päivi Alanne (Kesk.), Jyrki Mela (Kok.), Pirjo Lehtonen (Vihr.), Tuulikki Timgren-Lillukkamäki (KD), Nina Virtanen (SDP), Jorma Lehtonen (Vas.) Markku Iso-Markku (Sit.) ja Kauno Valtonen (Per.).

Etukäteen taululle oli kirjattu viisi teemaa, joita tultaisiin illan aikana käsittelemään:
1) Kuntapalveluiden ja kunnan kehittämissuunta
2) Sivistystoimi eli perisopetus, koulutus ja varhaiskasvatus
3) Kuntaliitoskysymys
4) Maankäyttö- ja elinkeinopolitiikka
5) Ympäristö ja kestävä kehitys

Reilut pari tuntia kului nopeaan ja viimeinen eli ympäristö jätettiin käsittelemättä kokonaan. Kun talous on tiukalla, niin ympäristöasiat saavat väistyä. Tämä oli paneelissa symbolinen mutta hyvin todellisuutta kuvaava seikka, valitettavasti.

Keskustelua leimasi kokonaistilanteen hallitsemattomuus. Päätöksenteossa oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee. Kouluja halutaan lakkauttaa ja jopa kumeista pitää pihistellä (Alanne) säästöjen nimissä ja samalla on pykätty pystyyn Karviainen, jonka tulevista kustannuksista ei ollut päätöstä tehtäessä tietoa, eikä vieläkään mitään hajua. Monelle Karviaista ajaneelle voi olla edessä ikäviä yllätyksiä.

Tilaisuudessa peräänkuulutettiin koko valtuuston sitoutumista tehtyjen päätösten taakse ja moitittiin käytöstapojen kadonneen (Mela). Uskomatonta kuvitella, että järkipäätöksiä ajaneet ja järjettömyyksien jyräämiksi jääneet nielisivät tappionsa ja järjettömyyksien läpimenon hymistellen ja kiitellen hyvistä päätöksistä.

Itse sain illan aikana haluamani kysymykset esittää ja sain nostettua mielestäni hyvinkin tunteita pintään ja alleviivattua paneelissa istuneiden ääripäät ja eripuraisuudet.

Samoin nousi esille päätöksenteon avoimuuden eri asteet eri valtuutetuille. Joillakin kaikki tieto on ollut saatavilla ja löytyy valtuutettuja, jotka eivät kuulu normaaliin tiedonsaantirinkiin, vaan joutuvat jopa kirjallisesti pyytämään muille virkamiehille jaettua materiaalia suoraan kunnanjohtajalta tiedonsaantitarpeensa joka kerta erikseen perustellen. Kaikki ovat tasa-arvoisia, jotkut vain ovat tasa-arvoisempia kuin toiset, kuten Orwellin Eläinten vallankumouksessakin todetaan.

Kunnallista hallintoa ja päätöksentekoa ei teemoihin oltu liitetty. Loppupuheenvuoroihin oltiin jo siirtymässä, enkä pyynnöstä huolimatta enää puheenvuoroa saanut. Nousin siis reippaasti ylös ja esitin asiani. Illankin aikana kunnan päätöksenteko oli herättänyt paljon keskustelua ja nostanut tunteita pintaan ja halusinkin liittää loppupuheenvuoroihin kysymyksen, olisiko ehdokkaiden mielestä hallinnollisessa päätöksenteossa kehittämistarpeita ja jos niin mitä.

Tähän kysymykseen saamiani vastauksia listaan seuraavassa päiväkirjamerkinnässäni, sillä nyt kutsuu Hiiden opistion entisöintiryhmä. Yhtä venäläistä pöytää olisi tarkoitus herätellä tässä talven mittaan henkiin, katsotaan, tuleeko siitä muuta kuin takkapuita ;-)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.