IRC-Galleria

tiijja

tiijja

my name is very fucking confused

monta pientä asiaaLauantai 29.10.2005 02:59

käväsinpä tänään kirjamessuilla helsingissä ja näin niin monta julkkista että ihan jänskätti. no ei oikeesti jänskättäny.
luulenpa, että tulen aina olemaan isollesiskolleni korkeintaan 10-vuotias; päättelin tämän kommenteista: "kai sä meet halaamaan tota nallea" ja "käy nyt ihmeessä pyytämässä andré wickströmiltä nimikirjoitus". hei olen tiijja seittemän vee forever.

matkasinpa siitä sitten kaupungille, jossa oli tarkoitus tavata eräs tuttava. tuttava päätti kuitenkin peruuttaa tapaamisemme yllättävän väsymyksen vuoksi. olin jo varannut meille liput elokuviin joten päätin itse mennä paremman tekemisen puutteessa. yksi maailman noloimmista hetkistä on varmasti se, kun olet yksin elokuvissa, ja viereesi tulee ison porukan kanssa joku puolituttu menneisyydestä, joka tunnistaa sinut. koko loppuelokuvan ajan sitten vaan mietin, kuinka tuo puolituttu ajattelee ettei mulla ole elämää ja sosiaalisia suhteita kun istun yksin perjantai-iltana elokuvateatterissa.

kyseinen elokuva muuten, jonka siis kävin katsahtamassa (a history of violence), pisti miettimään erästä asiaa (tämä nyt ei liity mitenkään itse elokuvan teemaan tai siihen millaisia ajatuksia sen kuuluisi herättää). elokuvassa on juuri paljastunut, että näennäisesti kunnollinen koti-isä onkin entinen ammattitappaja. kohtauksessa mies on ensin kuristamassa vaimoaan hullu murhanhimo silmissään ja seuraavassa hetkessä pari harrastaa nautinnollista seksiä portaissa. ei siinä itsessään mitään, monihan tietää että riidan jälkeinen sopimisseksi on sitä parasta, mutta tässä luulisi jonkun olevan vialla. vaimo on juuri kuullut että mies on aiemmin elämässään tappanut huvikseen ja sitten se ajatteleekin no joo kyllähän tässä yhdet pikaset vois. kohtauksen lopuksi hän jättääkin miehen lojumaan portaisiin ja juoksee itse pois. ehkä ilmiö on elokuvallinen, koska yhtä absurdeihin yhteyksiin olen törmännyt myös muissa elokuvissa. tuntuu siltä, että kyseiset kohtaukset lisätään elokuviin vain tottumuksesta ja yleensä ne ovat täysin epäoleellisia juonen ja tunnelman kannalta (hyvänä esimerkkinä voisin sanoa että katsahtakaapa sellainen tekele kuin the jacket - sidottu, niin huomaatte mitä tarkoitan tällä epäoleellisuudella).

no eihän tässä muuta. ehkä sanoin jo tarpeeksi - luultavasti liikaakin.

* muse - stockholm syndrome *

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.