IRC-Galleria

toto

toto

Veikko - äireen aarre

Menneen viikon kirjailujaSunnuntai 20.04.2008 00:14

Liikkeessä ollaan oltu aktiivesti. Joka toinen pvä maasta tunnista puoleentoista ja joka toinen pvä selästä n. tunnin lenkkiä.
Ke aloitettiin pikku ravipätkillä ylämäkiin. Eilen olisikin sitten jo laukka maistunut ravia mukavammalta.
Mutta tänään oli Veksin mielestä superupea pvä, kun pääsi ajohommiin! Vihdoinkin oikeita miesten hommia, eikä mitään ämmien pitsin virkkausta.
Urhea ohjastaja Suvi istahti kärryille. Veikko oli aivan intoa piukassa ja olisi halunnut TODELLAKIN muuta kuin rauhallista hölkkää. Kerran otti ja lähti häntä kaarella, mutta hyvin sai Suvi pidettyä.
Täytyy nyt ottaa ajaminen ohjelmaan (kun kerran meillä on Riikka ajamaan), ettei pää sekoa siitä huvista niin paljon kuin tänään.
Oli tosi hikinen tallissa, vaikkeivat todellakaan vedättäneet mitään älytöntä kyytiä. Ilmeisesti vain kävi niin paljon kierroksilla, varsinkin siitä, kun joutui menemään Rurren takana.
Illalla oli niin väsy, ettei edes heinää olisi jaksanut syödä. Silmät vaan luppas ja maha äänet oli hyvät.
Hitto kun itsekin osaisi ja varsinkin uskaltaisi ajaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.