IRC-Galleria

Mä oon kiitollinen tänä päivänä että Jumala anto mulle voiman astua Hänen tielleen. Ilman Hänen voimaansa mä en todellakaan ois kyenny siihen, eikä kukaan muukaan. Ilman Hänen kutsuaan, sitä että Hän VETI mua itseensä päin.
Heti sen jälkeen kun mä tein lopullisen päätöksen jättää maailmanmenot eli keväällä 2007 niin alko tulla tosi paljon vaikeuksia. Mun isovanhemmat kuoli puolen vuoden sisällä molemmat, mä sairastuin masennukseen ja sitten kun ite olin selvinny siitä niin mun äiti sairastu ja joutu sairaalaan. Selvästi vihollinen laitto kapuloita rattaisiin siinä, yritti lannistaa ja osottaa että mä tein väärän ratkasun. Mutta toisaalta myös paljo Jumalan siunauksia tuli mukana. Hän on johdattanu ihmeellisesti ja antanu paljo voimaa, iloa ja lohdutusta ja erityisesti semmosia oivalluksen hetkiä, Hän on niinku avannu mun silmät MONELLE asialle.

Isoin ilon aihe tän kuluneen vuoden aikana on ollu se että mun pikkuveli tuli uskoon ja että Jumala on kutsunut hänet valtakuntansa työhön niin että siitä on jo melkein evankelista tullu. Sitten on useita sellasia johdatuksia, joiden kautta joku aivan tuntematon ihminen mulle on alkanu rukoilla mun puolesta ja välittää viestiä Jumalalta. Pyhä Henki on avannu monia menneisyyden solmuja ja vapauttanu niiden kahleista ja kun tilalle on tullu heti sitten tietty toisia vihollisen suunnalta, niin kohta on saanu vapautua niistäkin. Mun välit perheenjäseniin on tullu yhä paremmiks ja paremmiks, kaikki katkeruus ja kauna on poissa, meistä on tulu tosi läheisiä ja mä oon NIIN kiitollinen, että me kaikki saadaan seurata Jeesusta. Selvästi Jumalan rakkaus on se joka meissä on vaikuttanu. Me ollaan sen verran tempperamenttisia luonteeltamme kaikki että siihen tarvii yliluonnollisen kosketuksen että meidän porukka muuttuu niin sellaseks iloseks.

Tosiaan vaikka vapautu monista asioista niin tilalle tuli uusia kahleita. Niin tuossa kevääseen 2008 mennessä mun hengellinen tila oli tullut taas aika kurjaan pisteeseen, mä ihan lankesin juomaankin kerran. Mä olin tosi rutinoitunu ja junnasin paikallani, rukoilin pinnallisesti ja luin Raamattua hyvin vähän koska muut asiat täytti mun ajatukset ja ajan. Mä koin olevani ihan lopussa, masennus uhkasi taas uusiutua ja huoli omasta äidistä paino tosi raskaasti mieltä.
Niin sitten yks ilta mä koin voimakkaasti yksin ollessani että Jumala kutsuu mua rukoukseen. Ja kun mä sit tottelin sitä kutsua, Pyhä Henki alko virvottaa mua. Sen jälkeen tuli voimakas halu todistaa ja muutenki sellanen olo, että Jumala oli antanu mulle voimaansa, ladannu mun akkuja. Just sitä mä olin tarvinnuki ja Jumala totisesti parhaiten tietää, mitä me tarvitaan. No, sitten mä näin sellasen näyn tai en mä tiedä oliko se näky vai ajatus mutta ainakin se oli niin OSUVA ja oikeessa että ei se musta itestäni voinu olla lähtösin. Mä näin häkin, jonka kalteriovi oli auki ja mä käveleksin sen ympärillä. Siitä mä tiesin että mä olen päässyt yhdestä asiasta joka mua sillon just sito. Sitten musta tuntu että Jumala kehottaa mua läimäyttämään sen häkin oven kiinni etten mä menis siihen takasin. Ja mä tein sen.

Yksin Jumalan voimalla se häkin ovi pysyy kiinni ja vain Hänen äänensä voi kutsua mua pois sen luota. Jos mä suljen korvani Jumalan ääneltä, mä kiinnitän katseeni taas sen häkin kaltereihin ja se vetää mut sisäänsä kuin magneetin ja se ovi taatusti sulkeutuu jos mä menen sinne sisälle. Mutta Jumala on niin voimakas että Hän kykenee avaamaan sen oven uudestaankin jos mä vain huudan Häntä avukseni!