IRC-Galleria

tworay

tworay

Perfection is overrated ..but GOOD!

and there it comesTorstai 24.08.2006 15:17

tulihan se lähtöahdistus ja haikeuskin sieltä jostain. onneksi ei kuitenkaan täyspäiväisenä. pitää vaan pitää mielessä että tätä olen jo yli vuoden odottanut ja halunnut niiin...

sain eilen pakattua omasta huoneesta vaatteita vaille lähes kaiken - kahdessa tunnissa. ei välttämättä tarvitsekaan ottaa vapaata töistä että homman valmiiks, vaikka tänä viikonloppuna äiti viekin jo kaiken pois ja itse olen päättäny sijoittaa uuteen integraatioon ja lähteä täältä keski-suomesta asti killan ennakkotapahtumaan la-su. junalla vielä. lähes päivän palkka, mutta toisaalta: it's not what you know, it's who you know.

pakkaaminen oli vielä kaikenlisäksi yllättävän kivaa. tuli taaskaiveltua ikivanhoja muistoesineitä esiin toisista elämistä. ja paljon parempaan järjestykseen on paperitkin tulossa kuin ennen. tällä kertaa järjestän itselleni siistin huoneen ja pistän kaiken harvemmin käytetyn varastoon, näin teen. saa nähdä miten mutsin kalustuksella sisustus onnistuu. sen kanssa ehtii kyllä sitten säätää ihan rauhassa.

High way 9 disc saw massacreKeskiviikko 16.08.2006 15:06

kaiken mahtavuuden huipuksi sain vielä ylennyksen! eli pääsin käyttämään raivaussahaa. moottorisahuriksikin olisin varmaan saanut myös koulutuksen, ellei tuo itselleni tärkeämpi koulutus alkaisi ensi kuun alussa - siihen kuulemma menee vähän pitempään totutella. ja onhan tuo raivuri paljon ergonomisempi: kyykkiä tai kumarella tarvitsee tuskin ollenkaan. aina on kiva oppia töissä jotain uutta ja vaihtelun vuoksi ehkä jaksaa ollakin ihan viimeisen lomaviikon puolelle hommissa eikä tarvitse rahoista stressata heti ensimmäisillä opiskelukuukausilla <3 jos en ois mitään töitä saanu ni oisin jo nyt tonnin velan puolella, vaikka laskeskelin jossain vaiheessa että töittäkin selviäisin syyskuuhun nippa nappa.. niin se arviointikykypettää

when is it all gonna end?
pelottaa jo millainen katastrofi nurkan takana odottaa päästä pudottamaan minut takaisin maanpinnalle...

kofeiinirippuvuus on jännä kun joskus sitä on ja joskus ei.. ihan rippumatta kulutusmääristä

winds of changeLauantai 12.08.2006 15:28

nii. a-leiri meni (aurinkoa ottaessa) ja loppusota meni (tuplatyövuoroilla) ja viimeset lomat meni (biitsiä pelatessa). sain lopulta sluibattua perustamisharjoituksesta (40km täpärimarssi) kun uraauurtavasti anoin loman jatkoa edellisenä päivänä etänä (kaverin välityksellä). ei viittiny lähtee sykkimään hesasta viiden aikaan takas, kun olin siellä maastontiedustelussa/tutkimusmatkalla (ja shoppailureissulla). pitäähän hoodit käydä tarkastamassa ennenku sinne uskaltaa opiskelemaan lähteä. kävin siis (kampin lisäksi) otaniemessä ja merimelojien poolojaoston treenejä kattomassa. lupaavalta vaikutti kaikinpuolin.

lopulta se lopullinen loppukin intille tuli ja sain oikeastaan lähes kaikki lomapäivätkin käytettyä vaikka worst case scenario näytti toukokuussa 5:ltä hukkakölliltä. fiilistely epäonnistui ihan totaalisesti kun en es muistanu ottaa kunnon lähtömusiikkia mukaan viimeisiltä lomilta.

töitä tosiaan en ollut saanut vaikka koko kevään ahkerasti metsästin. sitten kuitenkin juuri viimeisenä lomapäivänä kävi flaksi ja pääsin "haastatteluun" tunnin kuluttua oikeaan osuneesta puhelusta. ja töihin oisivat halunneet heti. valitettavasti kuitenkin to ja pe meni vielä palveluksessa ja sunnuntai oli aivan pakko ottaa vapaaksi kun pitäähän sitä alkoholia päästä nauttimaan vapautumisen kunniaksi edes kerran kunnolla. ja nautittua tulikin paljon enemmän kuin oli suunniteltu, mutta yllättävän vähillä kivuilla - sain nukuttua nimittäin su iltapäivästä juuri sen pätkän mikä muuten olisi saattanut olla ikävin. ja kullan arvoisia videoita saatiin talteen. finaalin jälkeen vielä parin tunnin nokoset ja sitten 2.40 ylös neljältä alkavaan ensimmäiseen kokonaiseen työpäivään. la olin käynyt jo tutustumassa kahdeksasta eteenpäin ja silloin syttynyt hommaan ihan totaalisesti. pääasiallinen tehtävä on siis mansikoiden kuskaaminen kaupunkiin jälleenmyyjille punasella citikkapakulla, mutta siihen kuluu vain kolmisen tuntia normi 10-12 tuntisesta työpäivästä. suurin osa on koppien keräämistä pellolta pakkaajille ja tyhjien viemistä takaisin höystettynä muilla vaihtelunakeilla. ma homma alkoi tosiaan käydä vasta työstä, kun sitä ensin mainittua tuli se 8 tuntia putkeen. ja eihän se muuten, mutta kahvitauko olisi hyvinkin ollut tarpeen. ensimmäisen kuuden tunnin aikana tuskin ehdin käydä kerran kusella. huomenna kyllä vaadin sen kahvitauon (niin tosiaan juon nykyään kahvia.. ihan liikaa) siihen kahdeksan aikaan tai sitten erittäin suuren palkankorotuksen (jonka kyl vois vaatia muutenkin. tai ainakin harmittaa etten alunperin yrittänyt yhtään enempää. ei siinä - tienaan varmaan silti 3 kertaa enemmän kuin puolet muusta porukasta). tota kun jaksais sesongin loppuun (pari kolme viikkoa) viel painaa ni vois saada sen puoltoista tonnia kasaan. sellasella summalla vois olla kiva rellestää eka teekkarivuosi...
jossain välissä pitäs konekin ehtiä formatoimaan ja.. no eipä oikeestaan muuta. poolokautta ei tohtis kokonaan missata, kun on nekin maksut maksettu.
nyt vielä viemään auto takas ni on tää päivä pulkassa ja sit nukkumaan ja valmistautumaan seuraavaan.

PS. lupasin kerran etten väsyneenä rustaa tänne mitään, mut missäs tuntuu. tekstin laadussa?

uuhTiistai 08.08.2006 15:19

en oo pitkiään aikaan ehtiny mitään tänne kirjottelemaan, mut sitäkin enemmän kaikkea kyl sattunut. yritän vähän jaksotella täl kertaa, mut jos ei jaksa lukea, niin lyhyesti: Menee ihan mielettömän lujaa!!!!!!!!

NO MORE BERRIES

mansikkahomma alkoi todella risoa viimeistään torstain 13h työpäivän jälkeen. siinä ei paljon nukkuakaan ehtinyt. tai itseasiassa siinä työssähän ei mitään vikaa ollut. kovatempokin hellitti loppuviikosta selvästi ja kahvitkin ehti juoda lähes aina rauhassa. ja kovin mielenkiintoista ja kirjavaa ja mukavaa sakkia ne kaikki ulkomaalaiset. vapaa-ajan puute tosin söi miestä, mutta lupaavien bileiden peruunnuttua luovuin aikeistani saada sunnuntai vapaaksi ja olin asennoitunut vääntämään samaa settiä pari viikkoa putkeen (herätysääneksi oli lopulta pakko vaihtaa trollhammaren). homma kuitenkin loppui yllättävän lyhyeen kun mansikat loppuivat pellosta. :( helle aalto oli kypsyttänyt niitä hiukka turhan nopeaan tahtiin, joten yllättäen lauantaiaamuna sain tietää että pääsisinkin samana päivänä viikonlopun viettoon.

FORESTRY BUSINESS

rahaa ei kuitenkaan vielä aivan tyydyttävää summaa tullut kasaan, joten muita töitä oli saatava. aiemmin puhuttu pensasmustikanpoimintasesonki olisi kyllä kuun vaihteessa edessä, mutta poimintapalkoillahan ei paljon leijuta ja tyhjää oli väliin jäämässä joka tapauksessa, joten aktiivisena työnhakijana soitin varamiespalveluun, josta mitään ei ollut puoleen vuoteen kuulunut, ja kyselin olisiko mitään sopivaa sattunut ilmaantumaan ja ylättäen raivausprojektiin oli juuri kyselty johtamistaitoista miestä risunpoimintaan :) korni yhdistelmä eikö.

johtamista hommassa loppujen lopuksi ollut nimeksikään. mutta sen sijaan johtamisen tarpeellisuuden työssä kyllä on huomannut. pomo kun käy paikalla sen kerran kahteen päivään ja sluibaaminen on aivan fenomenaalista luokkaa. ja minä kun luulin että työmoraalittomuus on rajoittunut vain pv:n pakkotyölaitoksiin.

parin viikon jälkeen esimies oli paikalla lähes yhden koko päivän ja kahvitaukoihin tuli joku tolkku, mutta samalla tuli raivurin varteen pahimman kerääjänysvääjän isoveli. jos venäläisten kanssa tulin edellisessä hommassa hyvin toimeen niin noiden hankasalmen ääriamiksien kanssa en sitten ollenkaan. uusien kerääjien kanssa alettiin sentään saada jotain aikaan, mutta veljekset kolmannen metsuriamiksen kanssa muodostivat sellaisen troikan että eteneminen suorastaan huimasti päätä. kerran kun kävin katsomassa poikien makoilua heinikossa ja kyselin työn kulusta ni pistivät mulle puolväkisin raivurin kamppeet niskaan ja pääsin ite kokeilemaan :D tosin kyllästyivät kun en malttanu lopettaa. eihän se niiden työnteko mitenkään mun vastuulla ole, mutta yllättävän paljon ketuttaa yrittää olla tunnollinen työntekijä kun toiset ei tee sit mitään. ja ehkä vielä enemmän se kun pojat eivät vain puhu paskaa toisten työnteosta keskenään vaan menevät vielä työnantajalle suolaamaan siitä, vaikka oma toiminta on olematonta. ajattelin et kyl tätä tämmösen kattelua pitää viel pari viikkoa sietää ni saa kuukauden näkösen työkokemuksen todistukseen.

HOME SWEET HOME

in other news: sain kämpän! ja vielä ihanteellisen sellaisen. onneksi HOAS:in tarjous ei tullut ennen TKY:n tarjousta, koska sen vastaanottaminen olisi ollut pahapahaPAHA virhe. jossain kilossa :D. TKY:n kämpän vuokra juuri täyden asumislisän rajoissa, kolmen hengen solu, huoneen pinta-ala 18m^2, sähkö vesi ja netti vuokrassa mukana. ei voisi parempaa toivoa. ja vielä jämeräntaipaleelta, joka tutkimusmatkallani näytti oikein mukavalta tien pätkältä. valitettavasti en vielä päässyt tutustumaan henk. koht. kun kaverit raahas pääkaupunkiseudun reissulta pois jo su.. siitä lisää seuraavassa

DUCK ROCK N ROLL

pitkään miettinyt että kun kaikki alkukesän festarit jäi väliin ja ilosaaressakin oli mitään sanomattomat esiintyjät että ankkarockiin ois pakko saada porukka kasaan. kaks lähtijää löyty aika nopeasti, mut neljättä ei sit irronnu mistään. lopulta päätettiin kuitenkin lähteä Virtun ja Jonezkyn kanssa ihan kolmestaan, eikä ratkaisu kaduta missään. lompakossa kaduttais jos ei ois töitä mutta TÖITÄHÄN MULLA ON muHAHAHAHAA!

kerrassaan käsittämättömän hieno reissu. aurinko paisto ja naiset oli kauniita ja musiikki hyvää ja "maitoa" (suom. valmiiksi lantrattuja villevallattomia ja valkovenäläisiä) kului. mahtavaa settiä mm. DJBB:llä, PMMP:llä, Timo Rautiaisella, Rasmuksella ja varmaan muillakin jos oisin tarkemmin seurannut. aivan omaa luokkaansa keikkoina olivat kuitenkin Eläkeläiset ja Flogging Molly. Kummastakaan en paljon muista bändistä, mutta yleisö olikin ihan omaa luokkaansa. Jos olette eläkeläisten keikalla koskaan olleet niin tiedättä varmaan sen tuhannen letkajenkan seka melskan - paha sanoa mistä yks letka alkaa ja mihin loppuu. aivan mahtavan villiä settiä. mutta sekään ei ollut viel mitään flogging mollyyn verrattuna. mitä lie jigiä soittivat, mutta sille yleisölle en adjektiivia löydä. sopivin vertauskuva vois olla lottopallot siinä missä lie kuplassa. kun musiikki alko kaikki vaan rupes pomppiin ja töniin ja riehuun niin pirusti! sai olla kiinni sidottu jos meinas ketään pitää siel tallessa. välillä auottiin sellasia pyöreitä rinkejä sinne mereen, mut seuraavassa riffin vaihdossa kaikki taas ryntäs ottamaan tilan haltuun. jos ois loppuun asti jaksanu jigata ni ois turha toivoa että jaloissa riittäs enää yhtään kynttä..

anyways pojat raahas pois sunnuntain viimesen keikan jälkeen ni ei ehditty maanantaita shoppailla helsingissä ja käydä tsekkaa kämppää, mut ehdin onneksi vastaanotot hoitaa kirjeitse. seuraavat pari työpäivääkin oli viel ihan älytön bilemeininki päällä. ihan mitä vaan musiikkia tuli radiosta ni pakko alkaa jigaamaa tai moshaaamaan tai ihan mitä vaan. melkein rikoin nilkkani kun aloin napit päässä pomppia soratiellä tasajalkaa ja heittämään ilmakitaraa...

winds of changeMaanantai 10.07.2006 18:40

nii. a-leiri meni (aurinkoa ottaessa) ja loppusota meni (tuplatyövuoroilla) ja viimeset lomat meni (biitsiä pelatessa). sain lopulta sluibattua perustamisharjoituksesta (40km täpärimarssi) kun uraauurtavasti anoin loman jatkoa edellisenä päivänä etänä (kaverin välityksellä). ei viittiny lähtee sykkimään hesasta viiden aikaan takas, kun olin siellä maastontiedustelussa/tutkimusmatkalla (ja shoppailureissulla). pitäähän hoodit käydä tarkastamassa ennenku sinne uskaltaa opiskelemaan lähteä. kävin siis (kampin lisäksi) otaniemessä ja merimelojien poolojaoston treenejä kattomassa. lupaavalta vaikutti kaikinpuolin.

lopulta se lopullinen loppukin intille tuli ja sain oikeastaan lähes kaikki lomapäivätkin käytettyä vaikka worst case scenario näytti toukokuussa 5:ltä hukkakölliltä. fiilistely epäonnistui ihan totaalisesti kun en es muistanu ottaa kunnon lähtömusiikkia mukaan viimeisiltä lomilta.

töitä tosiaan en ollut saanut vaikka koko kevään ahkerasti metsästin. sitten kuitenkin juuri viimeisenä lomapäivänä kävi flaksi ja pääsin "haastatteluun" tunnin kuluttua oikeaan osuneesta puhelusta. ja töihin oisivat halunneet heti. valitettavasti kuitenkin to ja pe meni vielä palveluksessa ja sunnuntai oli aivan pakko ottaa vapaaksi kun pitäähän sitä alkoholia päästä nauttimaan vapautumisen kunniaksi edes kerran kunnolla. ja nautittua tulikin paljon enemmän kuin oli suunniteltu, mutta yllättävän vähillä kivuilla - sain nukuttua nimittäin su iltapäivästä juuri sen pätkän mikä muuten olisi saattanut olla ikävin. ja kullan arvoisia videoita saatiin talteen. finaalin jälkeen vielä parin tunnin nokoset ja sitten 2.40 ylös neljältä alkavaan ensimmäiseen kokonaiseen työpäivään. la olin käynyt jo tutustumassa kahdeksasta eteenpäin ja silloin syttynyt hommaan ihan totaalisesti. pääasiallinen tehtävä on siis mansikoiden kuskaaminen kaupunkiin jälleenmyyjille punasella citikkapakulla, mutta siihen kuluu vain kolmisen tuntia normi 10-12 tuntisesta työpäivästä. suurin osa on koppien keräämistä pellolta pakkaajille ja tyhjien viemistä takaisin höystettynä muilla vaihtelunakeilla. ma homma alkoi tosiaan käydä vasta työstä, kun sitä ensin mainittua tuli se 8 tuntia putkeen. ja eihän se muuten, mutta kahvitauko olisi hyvinkin ollut tarpeen. ensimmäisen kuuden tunnin aikana tuskin ehdin käydä kerran kusella. huomenna kyllä vaadin sen kahvitauon (niin tosiaan juon nykyään kahvia.. ihan liikaa) siihen kahdeksan aikaan tai sitten erittäin suuren palkankorotuksen (jonka kyl vois vaatia muutenkin. tai ainakin harmittaa etten alunperin yrittänyt yhtään enempää. ei siinä - tienaan varmaan silti 3 kertaa enemmän kuin puolet muusta porukasta). tota kun jaksais sesongin loppuun (pari kolme viikkoa) viel painaa ni vois saada sen puoltoista tonnia kasaan. sellasella summalla vois olla kiva rellestää eka teekkarivuosi...
jossain välissä pitäs konekin ehtiä formatoimaan ja.. no eipä oikeestaan muuta. poolokautta ei tohtis kokonaan missata, kun on nekin maksut maksettu.
nyt vielä viemään auto takas ni on tää päivä pulkassa ja sit nukkumaan ja valmistautumaan seuraavaan.

PS. lupasin kerran etten väsyneenä rustaa tänne mitään, mut missäs tuntuu. tekstin laadussa?

el salvadorSunnuntai 04.06.2006 13:45

ISO "huh". perjantaina vielä lupailtiin ens viikon alulle 6:n asteen lämpötiloja ja sadetta. siis lohtajan ampuleirin alkuun. nyt näyttää huomattavasti paremmalta: poutaa, mut ei hellettä, eli ei tarvitse es murehtia hyvien kelien missaamisesta. kerrassaan parfait! kun vaan nuo ennusteet pitäis.

aika tehokkaasti onnistuin olemaan saamatta mitään aikaan alkuviikon kolmen inttipäivän aikana, vapautuksista (se viimeisen viisurin poisto ma aamuna - meni jatkopuudutuksista huolimatta ihan nappiin mut pitempään turvotti ja on arka kuin aikasemmat) ja pääsykokeista johtuen. on yhä kotiutuscoopperit ja -lihaskuntotestit ja -att:t ampumatta/juoksematta/tekemättä. niitä kuulemma ehkä voi siellä leirillä hoitaa alta.

samalla sit kävi ilmi ettei viimeselle viikolle saa lomia ollenkaan ja juhannuksen alla pitää tulla torstaina käymään lääkärissä. eli lomia jää käyttämättä! eikä niistä varmaan mitään rahaakaan saa. tämä seikka olisi saattanut ketuttaa suunnattomasti, ellei komppanian päällikkö olisi epähuomiossa siirtäny viimeisen viikon lomaani osittain perustamisharjoituksen päälle \o/. eli ei sitäkään rutistusta tarvitse kuin 12 tuntia kärsiä, jos ei nyt tule mitään ikävää "revinpäs tämän lapun tästä -- niin mikä loma lappu" -episodia.

ja pääsykokeethan meni yllättävän hyvin, siihen nähden miltä vaikutti kuukaus sitten ja lukuahkeruuden valossa. sain vp:päivänä vähän vielä laskettua ja pääsin molempien kokeiden loppupuolella mielettömään hurmokseen lopunkin kofeiinin noustua päähän. et kyl luulis pääsevän.

tempus fugitSunnuntai 28.05.2006 18:41

anoin sitten kahden viikon loman just sille kylmillä mahdolliselle ajanjaksolle, ei yksiäkään kunnon biitsikelejä. mutta mistäs sen voi etukäteen tietää. heti ensimmäisellä viikolla onnistuin vielä hommaamaan itselleni 39,5 asteen kuumeen, kun lähdin liian ahneesti epävarmassa terveystilassa pyörällä palokkaan pelaamaan tennistä. että kovin tehokasta käyttöä arvokkaille lomapäiville.

tänään siis takaisin, ma hampaan poisto ja ti ja ke pääsykokeet ja onko niihin luettu? no eihän niihin ole. pitää yrittää vähän laskea maanantaina jos leuka kipeänä onnistus.

perjantaina tein jotain todella epätuuremaista ja sijoitin 300e kännykkään.. vielä ei ole kovin kaduttanut mutta tilin saldoa en olekaan sen transaktion jälkeen nähnyt. on siitä jo ehtinyt kaikenlaista iloa olla, ja voi vielä ollakin jos vaan pysyis ehjänä. ampumaleirille en taida uskalla ottaa mukaan.

away for a monthTiistai 09.05.2006 23:49

tikiksetön kuukauteni alkoi aivan mahtavalla vapulla. sanoin kuvaamattoman mahtava ilta johon sisältyi mm. hieman väkivaltainen talviturkin heitto. ensimmäinen viikko paradise cityssä oli myös positiivinen yllätys ja sen kruunasi velviviikonloppu jyväskylässä biitsiä pelaten. ja sain muuten kanootinkin myytyä, vaikka ois ehkä kannattanu malttaa: enemmänkin siitä olisi voinut saada.

lähdin ahneena miehenä jatkamaan auringonpalvontaa vielä maanantai-iltapäivänä lappeenrannan puolella ja sivutuotteena sain tutustua eteläsuomen erikoisuuteen, punkkeihin. viimeksi muistan kyseisiin olentoihin ulkomailla törmänneeni. ilkeitä olentoja kun eivät suostu kuolemaan.

perjantaina alkaa siis se 16 päivän loma, jonka anomista vähän kadun, kun tämä komennus melkein lomasta kävisi sekin. oikeastaan kadun siis sitä etten aiemmin käyttänyt lomiani pois, kun ei niitä enää muuallekaan olisi saanut mahtumaan. no eipähän tarvitse enää herätä keskellä yötä 3.42 junaan.. toivottavasit tulee vaihtelevat kelit lomille ettei mee ihan pelkästään sisällä tai biitsillä kykkimiseksi. 29.5. sitten alkuviikoksi takaisin käymään ja ne päivät menevätkin hammaslääkärissä ja pääsykokeissa. ampumaleirin alkaeassa seuraavalla viikolla ei olekaan enää paljoa jäljellä...

tulipa taas mitään sanomatonta tekstiä. en enää kirjoita ja katso jääkiekkoa yhtäaikaa väsyneenä, ikinä. parempi poistua laskemaan fyssaa tai nukkumaan tän erän jälkeen.

tätä lisääTorstai 27.04.2006 16:17

kertakaikkisen täydellinen kevät, btw: hiihtokelit säily huhtikuun puolelle ja parissa viikossa tuli ihan kesäkelit ja kohtuu kuivasti jopa. meni tosin armeijassa vähän hukkaan, mut loskakelien vähyys ei täälläkään hirveesti haittaa. sais aina olla tämmönen. toivottavasti jatkuu silleen et pääsee parin viikon päästä lomilla jo pooloilemaan sen verran että kannattaa maksu maksaa.

long time no no-lifeTorstai 27.04.2006 16:00

vähään aikaan tullu kirjotettua tännekään mitään. 10 päivän loma meni ohi niin että hujahti ja niin meni melkein tämä viikkokin. ma ti iltapäivät aurinkoa ottaessa uimarannan laiturilla, ke käytiin vähän tetsaamassa pitkästä aikaa ja ihan ok:han se kivassa kelissä on, vaikka taistelusimulaattorien toimivuudet olivatkin lievä pettymys. yritystä ne jonkin verran kyllä lisäsivät. ja olihan siellä ilmatieteenlaitoksen lumitilanneväittämistä huolimatta mettässä lähes puol metriä lunta ja lisäks sellanen äärimmäisen ärsyttävä puolihankikanto johon uppos polvia myöten aina kun vähiten olis odottanut (ja alla toki monasti puolen metrin oja).

ti ja to poistettiin sitten yllätteän pari viisuria lisää, molemmat ylhäältä ja tunnin varoitusajalla. kävi ilmi ettei niitä kesällä ehdi poistaa ja sattu majurilla olemaan tilaa aikataulussa ni pääsin niistä eroon. ja melko läpihuutojuttuja tuntuu nuo ylähampaat olevan siihen alahampaiden tonkimiseen verrattuna.

nyt pitäs vielä vähän loma-asioita sumplia loppuun valmiiksi, täällä kun en perjantain jälkeen tule käymään ennen kuin vasta kuukauden päästä 29.5 (jolloin se viimeinen viisurikin lähtee). eli pari viikkoa komennusta paradice cityssä alias lpr ja sit pari viikkoa sweet holidayin' in my beloved jkl - 16 päivää pelkkää squashia, tennistä ja biitsiä ja välissä ehkä vähän civ4:akin. sit hampaanpoiston ja pääsykokeiden täyttämä tynkä viikko inttiä ja pitkän viikon lopun jälkeen normivlv:n erottamat ampumaleiri ja lauantaille kestävä toinen harjotus. sit juhannus viikon lomaa ja sit onkin pari viikko enää jälellä joista en oikein vielä tiedä mitä teen.. jonkin verran ainakin lomilla, mut perustamisharjoituksesta kuulemma ei pääse luistamaan ja jossain välissä pitäs jotain kotiutumisjärjestelytkin ja -tarkastukset hoitaa. infernaalisimmassa skenaariossa voi jäädä lomapäiviä käyttämättäkin (voi sitä sirpaloitumista). aiemmmin ois niitä kannattunu ruveta kylvämään.

vois mennä vielä palvomaan hetkeksi apolloa, viikonloppuna sitten dionyysöstä ;)