IRC-Galleria

vampirellah

vampirellah

Ei ole mitään lopullista totuutta siitä,kuka minä olen,minä voin muuttua joka hetki!

teetä ja sympatiaaPerjantai 28.12.2007 16:49

tänään olen ollut teekuurilla,haluan oppia tuntemaan oikean nälän,jotta voisin jotain syödä,eli huomisaamuna lkaa ruokaremontti,sillä käyn kaupassa, tänään,herään huomenna aikasin ja alan syödä säännöllisesti pieniä annoksia ja usein,katsotaan sitten kuinka käy,paino ei saa nousta,eli alussa varmaan laihdun,mutta kunhan saan kalorimäärät kohdilleen,niin aion pitää painon alle 40 kg ja elää mahdollisimman terveellisesti.

musta jouluKeskiviikko 26.12.2007 12:58

ei ole paljoa kyllä maassakaan lunta,mutta vielä vähemmän sitä on otarissa,jossa tänään on joulumeininki,näin jälkikäteen tietysti,kuuluu asiaan.
sinne olisin menossa tuttujen kanssa. mikäpähän siinä.

paras joululahjaMaanantai 24.12.2007 16:31

paras lahja on itseltäni,jee!!
paino on tippunut mukavasti.pidin parin päivän tauon vaakasta ja se yllätti minut positiivisesti luvuin 38.6 kg.
ihanaa olla tänään onnellinen ja otan rennosti tämän päivän,ihana kun tietää että voi vaikka huoletta syödä ruokaa,vaikka ei normaalisti söisikään,sillä paino ei myöskään sais tosta oikein tippua,ettei ala taas fysiikka pettää.
pääasia on kuitenkin,että lukema vaakassa alkaa taas kolmosella.outo pakkomielle,mutta mukava sellainen.
tänään otetaan rennosti ja nautitaan olosta.nyt ei haittaa,vaikka ottaisi tämän päivän täysin levon kannalta,kävisi haudoilla,sun muuta.
on kai se pakollinen meno äidin luo tänään,ei siinä muuta,mutta en pidä sen näkemisestä,jos se ei ole selvinpäin ja muutenkin olen yrittänyt tehdä sitä välirikkoa äitin ja minun välille ja se ei oikein onnistu millään,sillä humalassa äiti oli vailla tupakkaa(mm yksi syy,mikä ei inspaa,on äitin mieletön rahan pummaaminen,varsinkin kun itellä ei oo varaa,hyvä jos edes osaa laskuja maksamaan)ja oli mukamas taas haluamas sovintoa mun kanssa,tosin vasta sen jälkeen se oli sitä tupakkaa vasta vailla,mutta sitäkin enemmän sitä pitäisi äitille viedä.jos veli lähtee kans käymään äipän luona,ni saapi se ostaa ne tupakat,mulla ei oo rahaa siihen hommaan.
mut lämmintä joulumieltä kaikille!

joulukiireettömän jouluSunnuntai 23.12.2007 12:14

eipä ole ainakaan tiedossa,että mihinkään olisi mentävä aatonseutuun.
huonompi homma on se,että kaikki muut taitavat olla jossain muualla joulun ajan,joten sitä on turvauduttava nettiin ja telkkuun ja tavata ihmisiä,kun se on mahdollista.
saas nähdä,kuinka tästä joulusta,jää mieleen asioita,viimeiset 3 joulua ovat olleet kaikkea muuta,jonka vuoksi kyseinen ajankohta ei merkitse minulle enää niitä asioita,joita se aiemmin minulle edusti.
joulussa oli aiempina vuosina syy olla yhdessä.
nyt jokainen on omalla tavallaan joulunvietossa,osa on jossain muualla,osaa ei enää ole.
sitä osaa,jonka vuoksi aiemmin vietin joulua,niitä asioista,joiden takia jaksaa päivästä toiseen,myös joulun jälkeen.
rauhallista jouluua heille,joita emme voi enää tavata.
hyvää joulua niille,joita tapaan joulun jälkeen,niille,jotka ovat vielä olemassa meidän elämässä.

paastoLauantai 22.12.2007 14:09

pieni paasto päivässä,sitten viikossa,sitten kuussa.
viikonloppu edessä,siihen on varauduttu hyvin.
teetä ja maitoa löytyy,jogurtin kera,luumum ehua myös,se on aika olennaista,jos aion antaa elimistöni levätä.
haluan taas tuntea nälän,muutama kilo myös pois olisi hyvä.
onneksi en ole jouluihminen,ei haittaa se että mulla ei oo kinkkua tossa edessä,päinvastoin,nautin tästä joulusta,joka tulee olemaan mun ensimmäinen kotijoulu täällä omassa kodissa...kavareita käyn moikkaamassa mut muuten olen kotona ja seuraan vierestä,kun muut höösää joulun kimpussa..

viikonlopun alkuaPerjantai 21.12.2007 18:34

niin se vaan tämäkin päivä mennä hurahti ja kohta on joulukin ovella,ei yhtään tunnu että kohta on joulu!
no samapa se sillä en ole mikään jouluihminen ja ainoastaan potuttaa,kun kaikki paikat on kiinni joulun pyhien aikaan ja kaikki kaverit viettää joulua perheensä kanssa tms.
pitää ite kehitellä itelleen tekemistä pitkien pyhien ajaksi,sillä pelkästään tässä kotona,en aio koko joulunaikaa kökkiä!!

rakastunu ..ei mihinkäänKeskiviikko 19.12.2007 11:18

turhauttavaa,olla mustasukkainen naiselle,jonka kanssa on hyvä jutella,mutta jolla on mies.
tämä nainen vain on niin erilainen kuin muut naiset,et oishan mulla muitakin mut jollain oudolla tavalla,mä erehdyin ihastumaan tähän yhteen..varsinkin,kun en edes vastaa yhtään sen ihannekumppanin vaatimuksia ja kaiken päälle,oon itekkin nainen,sairasta,pitää olla ihmisellä ongelmat.
en kestä kattoo sitä naista.pistän välit poikki ja yritän unohtaa,että oon sen koskaan tuntenu,vaik sen viisaus just mua kiehtoo,vittu.mä en minkään eukon perässä juokse,mieluummin oon yksin

uusi päivä uudet kujeetLauantai 15.12.2007 09:26

ihana herätä taas kukon pierun aikaan ylös,olla kotona ja juoda taas mielettömästi teetä,tosin uusi ruokavalioni sisältää myös hapankorput,voin,juuston,jogurtin,puuron ja teen..
pitäis kait sitä vieläkin vähän laajentaa,esim hedelmät ja vihannekset kehiin..ajattelin lähtee pienistä liikenteeseen,ettei käy hullusti,että sairastuisin bulimiaan,mieluummin anorexsia,kuin ahmintaa ja huonoa oloa.
jee,tänään lähden ihan sumiksessa suuntaamaan johonkin päin tätä aluetta ja katon,mistä löydän itseni..sairaalassa opittu taito,ku ne rajat oli ihan liian pienet mun liikuntaan,ni oli pakko keksiä paikkoja,joissa käydä,ilman et hoitajat huomaa,että en oo sairaala-alueella..

äitikompleksiPerjantai 14.12.2007 17:16

räjähdin tänään äidille.räjäytin kaikki elämäni paskat päin sen näköä ja odotin,että äitib ois tehny saman.
se ei tehny sitä,totes vaan,et se ei oo koskaan nimitelly mua,kuten mä tein kub sanoin sitä juopoks huoraks ja toivoin et se tu8kehtuis siihen viinaan..
äiti ei oo koskaan tuominnu mua,sanonu mua narkkariks,joka huoraa tms..nyt se sen sanoi,oot kurja narkkari,joka ehkä jakaa persettään saadakseen aineita,sana ehkä siksi,että äiti tietää,että en ole käyttänyt naiseuttani hyväksi saadakseni aineita..
äiti romutti mun toiveet riidasta,jonka päätteeksi äiti löisi luurin korvaan jne,
mulle jäi tosi sekava olo,ei auttanu yhtään sekään ku äiti otti puheeks,et aikoo antaa mulle joululahjaks lahjakortin johonki liikkeeseen.
yritin laittaa vastaan.
äiti oli liian rauhallinen,olisin hallunnu,et se huutais itkis tai löis luurin korvaan,mut ei,mä jäin taas yksin omien vihojeni keskelle,täyteen turhautumia,patoumia,joita yritin vähentää soittamalla äidille,tehdäkseni selväksi sen,että se ei enää oo mun äiti..

paino on perseestä,pakko tottua siihen.viikonloppuna paasto,haluan tuntea,mitä on oikea nälkä,nyt oon syöny ilman nälkää ja se ahdistaa niin vitusti,voi ku olisin taas edes 4kg laihempi,haluan seikkailla lähellä sitä rajaa,jossa elintoiminnot heikkenee,masokismia,ehkä,olen sekaisin,sekaisin kaikilla tavoilla,vain askeleet,jotka kuljen,ovat järkevä asia,mikään mkuu mun elämässä ei sit ookkaan muuta ku kaao9sta

siviilissä taas..Torstai 13.12.2007 16:16

paino nous 40kg:n enempää en sitä halua,sivuilleni tonne suntuubiin kirjotin enemmän,pääasia et oon nyt tässä ja vaikka fyysisesti oonkin ok,ni henkisesti oon sairas,niin kipeä,sairas päästä jalkoihin.
osastolla onnistuin pakkoliikunnan iloon pääsemään,eikä jääkaappini todellakaan näytä,eikä täytä sitä,mitä silmät sinisinä lääkärille lupasin,että pääsen pois.
vittu mä oon kiero.