IRC-Galleria

vampirellah

vampirellah

Ei ole mitään lopullista totuutta siitä,kuka minä olen,minä voin muuttua joka hetki!

poissa kuukaudenKeskiviikko 09.04.2008 17:52

ystäville tiedoksi,että syy,miksi en tule olemaan kuukauteen netissä,on se,että menen sairaalahoitoon.aika tosin ei ole varma,että miten kauan siellä todella olen,mutta hoidan itseni kuitenkin kuntoon,veipä se aikaa,kuinka paljon tahansa.

mietintääMaanantai 07.04.2008 17:46

tänäaamupäivänä luulin jo melkein takatalven tulevan kun olin juuri kävelemässä ja alkoi sataa räntää ihan kunnolla!!!nyttemmin sade on muuttunut vedeksi,eikä minulla tietenkään ole sateenvarjoa mukana..sain tietää huomenna olevan vastaavanlainen keli,eli huomenna sitten sontikka mukaan,sillä joka päivä ajattelin tälläkin viikolla keskustaan kävellä,varsinkin kun painokin on lähtenyt laskuun ja nyt otan oikein niskasta otteen ja lasken sen painon vaikka väki8sellä sinne 35 asti.4kg olisi matkaa,eli ei paha ollenkaan,kunhan vain saisin pidettyä itseni suklaasta irti tai sitten on kirjaimellisesti juostava joka päivä,se meinaan polttaa puolet ainakin enemmän kaloreita,kuin kävely.sen olen huomannut.

viikonloppuna on meinannut masennus voittaa mielialaa ja vähän tuo vieläkin vaivaa.pistän sen kevätmasennuksen piikkiin.onneksi olen saanut ikkunat pestyä ja siivonnutkin ihan hyvin,eli pitäisi oikeastaan olla iloinen ja nauttia tästä elämästä.pitäisi osata nauttia näistä huonoistakin hetkistä,koska milloinkaan ei tiedä,koska on se viimeinen päivä elämisen suhteen....kaikenlaisia ajatuksia kun on muutenkin mielessä pyörinyt.

tiedän,että nauttisin heti elämästä,kun saan painon hallintaani ihan täysin mutta ruokarytmi on vieläkin sekaisin,eli se pitäisi ensin korjata ja vanhasta muistista tiedän,että jo se säännöllinen elämä on yksi tekijä,joka tuo minulle nautintoa elämän suhteen...monen mielestä se on vääränlaista ilon tunnetta,mutta tällä hetkellä sekin on hyvä,että edes jostain voi elämäniloa repiä,eikä vain kieriä itsesäälissä.

toivoisin niin saavani asiani kuntoon joka saralla.se vie aikaa ja ei tule olemaan helppoa,ei sitä ole helpoksi tehtykkään..olen vain miettinyt jaksanko vielä kerran keskittyä ja voittaa itseni ihan kunnolla,koska niin paljon on vastoinkäymisiä ja pettymyksiä' tullut hyvienkin hetkien jälkeen,että parempaan huomiseen uskominen on välillä vaikeaa..

onpas synkkää tekstiä..kemikaaleilla voi olla osaa tähänkin,mutta toivon,että nämä kaikki huonot asiat elämässäni ovat todellakin vain väliaikaisia,eikä minun tarvitsisi kirjoittaa omaa testamenttiani ihan vielä.

infoa minustaMaanantai 07.04.2008 15:04

[ ] Olen alle 155cm
[x] Ajattelen joskus olevani ruma
[x] Minulla on monia arpia
[ ] Rusketun helposti
[ ] Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
[x] Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
[x] Minulla on tatuointi
[x] Olen epävarma ulkonäöstäni
[x] Minulla on / on ollut hammasraudat
[ ] Käytän silmälaseja
[x] Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
[x] Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
[x] Minulla on yli kaksi lävistystä
[x] Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
[ ] Minulla on pisamia

Perhe
[x] Olen kiroillut vanhemmilleni
[x] Olen karannut kotoa
[ ] Minut on potkittu ulos kotoa
[ ] Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa
[ ] Minulla on alle yhen vuoden ikäinen sisar
[ ] Haluan isona lapsia
[ ] Minulla on lapsia
[ ] Olen menettänyt lapsen

Koulu / Työ
[ ] Olen koulussa
[ ] Olen töissä
[x] Olen nukahtanut koulussa / töissä
[x] Teen lähes aina läksyt
[x] Olen ollut poissa koulusta yli viikon
[ ] Olen reputtanut ainakin kaksi ainetta yhden vuoden aikana
[ ] Olen varastanut jotain työpaikaltani
[ ] Olen saanut potkut

Nolot jutut
[x] Olen sanonut oikeassa keskustelussa "lol"
[ ] Disney-elokuvat saavat minut itkemään
[ ] Olen röhkinyt nauraessani
[x] Olen nauranut niin paljon että olen alkanut itkemään
[x] Olen liimannut käteni johonkin
[ ] Housuni ovat revenneet julkisella paikalla

Terveys
[ ] Synnyin jonkin taudin kanssa
[x] Olen saanut tikkejä
[ ] Olen murtanut luuni
[x] Kitarisani on leikattu
[x] Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
[ ] Viisaudenhampaani on poistettu (tullaan poistamaaan)
[ ] Olen joutunut vakavaan leikkaukseen
[x] Minulla on ollut vesirokko

Matkustus
[ollu kyydis] Olen ajanut yli 100km päivän aikana
[x] Olen ollut lentokoneessa
[ ] Olen ollut Kanadassa
[ ] Olen ollut Mexicossa
[ ] Olen ollut Niagaran Putouksilla
[ ] Olen ollut Japanissa
[ ] Olen ollut Amerikassa
[x] Olen ollut Afrikassa

Kokemukset
[x] Olen eksynyt omassa kaupungissani
[x] Olen nähnyt tähdenlennon
[x] Olen toivonut tähdenlennon aikana
[ ] Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
[x] Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
[x] Olen ollut kasinossa
[ ] Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
[x] Olen pelannut pullon pyöritystä
[ ] Olen juonut yhden tölkin maitoa tunnin sisällä
[ ] Olen ajanut kolarin autolla
[x] Olen ollut hiihtämässä
[x] Olen ollut näytelmässä
[x] Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
[x] Olen nähnyt revontulet
[x] Olen istunut talon katolla
[ ] Olen esittänyt kanaa
[x] Olen huijannut jotakuta
[x] Olen ollut taxissa
[ ] Olen syönyt sushia
[ ] Olen ollut lumilautailemassa

Ihmissuhteet
[ ] Olen sinkku
[ ] Olen varattu
[ ] Olen kihloissa
[ ] Olen naimisissa
[ ] Olen ollut sokkotreffeillä
[x] Minulla on nyt ikävä jotakuta
[x] Olen ollut naimisissa ja eronnut(olen eroamassa)
[x] Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
[ ] Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
[ ] Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan
[x] Minulla on jotain edellisestä ihmissuhteesta
[ ] En ole ihastunut / rakastunut tällä hetkellä

Rikollisuus / Rehellisyys
[x] Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
[x] Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
[x] Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
[x] Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
[x] Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
[ ] Olen huijannut pelissä
[x] Olen huijannut kokeessa(joskus ala-asteella,en muista missä kokeessa,opettaja kertoi monta vuotta myöhemmin siitä,en ite muista k.o. tapausta
[x] Olen kävellyt punaisia päin
[ ] Minut on erotettu koulusta
[ ] Olen ollut nyrkkitappelussa
[x] Minut on pidätetty

Huumeet / Alkoholi
[x] Olen juonut alkoholipitoista juomaa
[ ] Juon säännöllisesti
[x] Olen sammunut
[ ] Olen sammunut viimeisen kuuden kuukauden aikana
[x] Olen käyttänyt huumeita
[x] Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
[x] Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
[ ] En pysty nielaisemaan pillereitä
[x] Minulla on todettu masennus
[ ] Minulla on paniikkihäiriöitä
[ ] Olen masentuessani sulkeutunut
[ ] Käytän masennuslääkkeitä
[x] Minulla on anoreksia tai bulimia
[x] Olen nukkunut koko päivän
[x] Olen satuttanut itseäni tahallisesti
[ ] Olen herännyt omaan itkuuni

Kuolema / Itsemurha
[ ] Pelkään kuolemaa
[x] Inhoan hautajaisia
[ ] Olen nähnyt jonkun kuolevan
[x] Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
[x] Joku läheiseni onnistui itsemurhassa
[x] Olen suunnitellut itsemurhaa
[x] Olen yrittänyt itsemurhaa
[ ] Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen
(x) olen kirjoittanut oman testamenttini

Materialismi
[x] Minulla on yli 5 levyä
[ ] Minulla on iPod tai MP3-soitin
[ ] Olen addiktoinut mangaan / animeen
[ ] Minulla on lukuisia merkkikäsilaukkuja
[x] Omistan jotain H&M'ltä
[x] Omistan jotain Onlysta
[ ] Kerään mangaa
[ ] Omistan jotain GAPilta
[ ] Olen ostanut jotain eBaysta.

Random
[ ] Laulan hyvin
[ ] Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
[ ] Katson uutiset säännöllisesti
[ ] En tapa ötököitä
[x] Kiroilen säännöllisesti
[ ] Laulan suihkussa
[x] Olen aamuhenkilö
[ ] Maksoin kännykkäni soittoäänestä
[x] Olen äidinkieliperfektionisti (ärsyttävää jos näkee jtn virheitä jossain.. paitsi galtsu menettelee!)
[x] Rakastan urheilua
[ ] Kiharran hiuksiani
[ ] Käyttäjätunnuksessani on "x"
[ ] Rakastan roskapostia
[ ] Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
[x] Kokkaan hyvin
[ ] Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
[ ] Olen ollut yökkäreissä koulussa
[x] Osaan ampua aseella
[ ] Olen rakastunut rakkauteen
[ ] KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
[x] Nauran omille vitseilleni
[ ] Syön pikaruokaa joka viikko
[x] Uskon kummituksiin
[ ] Olen internetissä 24/7
[x] En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
[ ] En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
[x] Kutian erittäin helposti
[x] Rakastan valkosuklaata
[x] Pureskelen kynsiäni
[ ] Pelaan konsolipelejä
[x] Minulla on hyvä kasvomuisti
[ ] Minulla on hyvä nimimuisti
[x] Olen hyvä muistamaan päivämääriä
[x] Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni

aprilliaTorstai 03.04.2008 14:48

ylläpitosälä olikin aprillia,mutta rakkaan ystäväni syntymäpäivien juhlinta ei.siitä oli kyllä muistutksena seuraavana päivänä melkoinen hedari,voe elämä!

ihmeellisiä mietteitäMaanantai 31.03.2008 16:43

tuossa aamulla mieleeni tuli kirjoittaa ihan opas pummaamiselle.ajatus lähti siitä,että viime viikolla ollessani linja-autopysäkillä,tuli mies siihen ja pyysi kahta euroa päästäkseen apteekkiin.paikkakuntalaiset tietävät miehen olevan alkoholin perään ja apteekkiin meno oli vain tekosyy...

rupesin sitten miettimään onnistuvaa taktiikkaa pummaamiseen,koska tämä kyseinen mies esitti saman onko 2 euroa kysymyksen kaikille,jotka siinä lähellä olivat saaden kielteisen vastauksen.

mietin tänä aamuna että
1. saadaksesi joku tietty summa,pyydä osaa siitä,esim jos tarvitset 2 euroa,niin kysy korkeintaan 50 centtiä,ihmiset antavat helpommin kymmencenttisiä,kuin 2 euroa,eli kasaa kyseinen summa pikkuhiljaa monelta eri ihmiseltä käyttäen edellä mainittua kinutus-menetelmää.
2. voit keksiä,että olet polttariporukassa ja olet purjehtimassa avioliiton satamaan ja tarvitset rahaa saadaksesi laivalipun perille päästäksesi+selittelet,että kaverisi käskivät yms,eli summa on silloin vapaamuotoinen ja pieni valkoinen valhe voi hellyttää ihmisten lompakoiden nyörejä sitä paremmin,mitä uskottavammin asiasi esität.
3. baarissa usein käytetty menetelmä.pyydät pöytiä kiertäen rahaa saadaksesi vielä yhden tuopin,tyylillä olen köyhä opiskelija ja tarvitsen avustusta vielä yhteen tuoppiin.luultavasti illalla onnistuu parhaiten,koska hieman humalaiset saattavat olla valmiiksi rennolla tuulella ja pieni jutustelu huolimatta siitä,saitko rahaa,vai et antaa sinusta vaikutelman,että et yksin juokse rahan perässä...
4. vanhemmat ihmiset(lue eläkeläiset)antavat rahaa,jos esität hyvän syyn tai pikku hätävalheen,esim,että sinulta puuttuu joku summa linja-autolippuun + selittelyt lipun tärkeydestä voivat edesauttaa rahan saamista..

että tällaisia asioita tuli mietittyä ihan extempore..heheeee saas nähdä,mitä kommenttia tämä kirjoitus tuo tullessaan,mutta itse olen kokeillut tuota baaritekniikkaa ja se on tuonut tulosta.yhden kerran sen tein yhdessä isommassa baarissa suht myöhään illalla ja taisin saada jopa kahteen tuoppiin rahat...

miehistä on harmia!!!Perjantai 28.03.2008 18:34

mieheni soitti linnasta,kun olin jättäny sille soittopyynnön erään toisen asian takia.
me ollaan eroamassa,mut nyt tämä mun mies pyyskin harkitsemaan eroa,mitä en kyllä aio tehdä.haluan eron,koska se ihminen on yksi niistä miehistä,jotka on mua satuttaneet ihan kunnolla.jopa niin pahasti,että naimisissa kerettiin olla melkein vuos,kun tämä mun mies mun poissaollessa löys uuden naisen.mä odotin sitä 6kk sen edelliseltä tuomiolta ja se ei voinu odottaa mua 5 viikkoa minkä olin poissa.
oli sekoillu kamapäissään ja menny pettämään mua jonkun pirihuoran kanssa.ite vielä ensin halus eroa ja nyt ois tahtomassa mua takas,mut sitä virhettä en enää tee,että vedän eropapereita pois.
parempi vaan että erotaan.se mies on muutenkin kaivanu itelleen kuoppaa jo pidemmän aikaa ja on vain ajan kysymys,milloin joku sen sinne kuoppaan pistää..

aion olla sinkku tai siis vielähän mä olen naimisissa virallisesti,mut harkinta-aikaa on tonne kesäkuuhun ja aion heti kun mahdollista,ni vahvistaa mun halun eroon.

ajatella,että 24 vuotiaana kokenu jo avioliiton,toisen naisen ja avioeron,jee!!!hyberkiwaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

en aio vilkaistakkaan miehiä pitkään aikaan,vaikka kieltämättä kuolaan yhtä laulajaa,joka on vielä samasta kaupungista..superseksikäs pitkätukka,ihana miehinen murina ja se musa,mitä ne soittaa,ah!!tuplabasarit ja kitarariffit yhdistettynä synkkään mustaan metalliin...se vaan on musaa,joka kolahtaa muhun,kuten cradle of filth ja dani,se laulaja...

mä olen tämmöinen synkistelijä,musamaultani,vaikka muuten oon itse päivänpaiste heheeeeee.

nuorempana sitä vasta synkkää olikin.oli vaatteet on mun aatteet-tyylillä,eli mustaa paitaa ja hametta,niittivöitä -ja koruja ja pentagrammeja,ristejä alaspäin ja riimua ympärillä monta metriä.meikki oli kaiken a ja o,mustat silmät ja huulet ja valkoinen iho.vampirismiä ja saatananpalvontaa..
onhan ne edelleen osa mun elämää,mut oon huomannu,että enää ei oo sitä tarvetta tuoda sitä esiin niin voimakkaasti ulkonäöllä,vaan se on muuntautunut lähinnä ajatusmaailman sisälle.toki käytän vielä mustia vaatteita,risti alaspäin kaulassa ja mossaamaan heti kun kuuluu tuplabasarijytinää..............tuskaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa,mutta meikkiä en juurikaan käytä ja muutenkin saatan olla liiankin sosiaalisen oloinen aina välillä hih..

tulipahan taas eepos.tätä se teettää,kun ei oo päässy aikaisin päivällä/aamulla tietokoneelle.asiaa olis vaikka kuinka ja onneks tämä paikka on vielä ainakin tunnin auki...

tuli muuten tänään pestyä kotona ikkunat.se on mainitsemisen arvoinen seikka siksi,että olen viimeksi pessyt ikkunat asunnostani,kun muutin sinne ja siitäkin on jo kuusi vuotta,eli voitte vain uskoa,että monta kertaa piti pesuvesi vaihtaa.en olis uskonu,että ne nyt niin paskaset olis ollu,mut kyllä vaan ja vieläpä sisäpuolelta...entäs kun pesen ulkopuolet???luulen,että tarvitsen painepesurin vähintään siihen hommaan....
tänään vielä imurointi ja lattioiden pesu ja onneksi illalla on sauna.eilen olin jo tässä päivässä ja olin jo menossa saunaan kun tajusin,että olin väärässä päivässä.tänään ei parane sitä missata,olo on aika likainen kun on siivonnu ja siivoan lisää,kunhan kotiudun täältä netin ihmeellisestä maailmasta..
vampirellah:KUITTAA
olen kriisissä itseni kanssa,tämän elämän,maailman,jopa eri ihmisten kanssa...eniten olen sekaisin siitä,että tiedän sen olevan hyvä asia,että painoa on tullut tässä pari kiloa,mutta haluan ne pois ja vielä siitäkin sen jälkeen laihtua ja silti en pysty lopettamaan suklaan yms syömistä.mihin mun itsekuri on hävinny??eiks mulla pitäny olla anoreksia??ei kait se voi noin vaan hävitä mun elämästä??en ainakaan haluais sitä.
samaan aikaan olen jotenkin iloinen siitä,mitä vaakassa on,mutta silti haluaisin laihtua.olen niin jotenkin kriisissä,kun en tiedä,miten päin olisin.

oon tottunu siihen,että mulla on kaikki asiat riidattomasti hallinnassa ja siks tämänhetkinen tilanteeni luokin ahdistusta,koska mulla ei oo tällä hetkellä sitä mun kahletta,joka sanelis aamun , päivän, illan...olen kuin laiva tuuliajolla ja se vituttaa.
mikään ei oo niin inhottavaa,kuin olla tällaisessa tilanteessa..tämä mun ajatusmaailma on tällä hetkellä niin sekava,että tuskin tiedän itekkään,mitä mä haluan oikeasti ja miten/milloin.eli tämä kirjoitus on vain osoitus siitä,että olen eksyksissä itseni kanssa ja pahasti..

onneks sentään ulkona on hyvä keli,eikä rahaa oo tällä hetkellä,että ostaisin mitään herkkuja.jospa se sais mun tilanteen tasaantumaan tässä pikkuhiljaa,toivon todellakin,että rakas anani näkisi tilaisuuden tulleen ja olisin taas iloinen ja varma itsestäni ja voisin nauttia nälästä ja siitä energiasta,mitä hallinnan tunne ruokaan mulle tuo..

pyryharakkana ulkonaKeskiviikko 26.03.2008 14:48

melkoinen pyryharakkakeli tuolla ulkona ja mun rämpiminen tuolla lumikinosten keskellä varmaan muistuttaa vieläpä jonkin sortin harakan hyppelyä.voe elämä,että on meinaan lumipyry tuolla ulkona ja siitä huolimatta vaelsin yli 2 km päästäkseni tälle koneelle kirjoittamaan sitä sun tätä...

pääsiäinen on onneks ohi,mut oon lihonnu varmaan pari kiloa sen seurauksena,tullu syötyä ihan mielettömästi,voe elämä!!
saas nähdä,milloin saan itteeni niskasta kiinni ja saan laihdutuksen alulle,rupeaa meinaan ahdistamaan jo pikkuhiljaa ihan kunnolla tämä lihominen ja se että en oo saanu itteeni niskasta kiinni...
pää lyö tyhjää.turha jaaritella enempää.
vampirellah kuittaa

ystävän tärkeysKeskiviikko 19.03.2008 15:33

tämä on aihe,josta haluan kirjoittaa ihan oman kirjoituksen,koska se on nyt ollut eilen ja tänään erittäin ajankohtainen aihe minulle.
eilen ystäväni soitti minulle itkuisena ja kertoi tilanteesta,jota en ollut uskoa.en tässä sen tarkemmin ala kertoa yksityiskohtia asiasta,koska se ei ole olennaista,vaan se,että miten ystävyys tähän sitten liittyy.
juttelin tämän ystäväni kanssa puhelimessa ja lähdin käymään hänen luonaan heti sairaalasta päästyäni.juttelimme häntä järkyttäneestä tilanteesta ja kävimme läpi myös muita mahdollisuuksia,joita olisi voinut sattua.
juttelimme paljon myös siitä,miten asiat voisivat olla todella paljon huonomminkin ottaen huomioon tilanteen luonne.
loppujen lopuksi me päädyimme itkemään yhdessä,kun myös minä kerroin hänelle asioita,joita olin pitänyt sisälläni.mm pohdintaa tämänhetkisestä elämäntilanteestani ja kuinka rankaksi koen elämäni tällä hetkellä.
itkin,hän itki ja kerroin hänelle,kuinka tärkeä ystävä hän minulle on,koska hän ei ole koskaan minua tuominnut vaan on harvinaisen luonteen omaava ystävä.juuri sellainen,jota parempaa on vaikea löytää.tahdoin hänen tietävän sen ja osaksi on hänen ansiotaan,että olen jaksanut elää tähänkin asti,ottaen huomioon kaiken sen huonon,mitä olen elämässäni ja ihmissuhteissani kokenut.hän on ollut minulle tuki ja turva niin monessa erilaisissa tilanteissa ja pyrin itse olemaan hänelle auttava käsi,jos vain siihen pystyn.
tällä hetkellä olen yhtä lailla odottavalla kannalla,koska me molemmat odotamme tietoa ihmisestä,josta olemme tavallamme huolissamme.

ystävyyttä ei koskaan pidä pitää itsestään selvyytenä.olen itse joskus sen kuitenkin tehnyt,mutta tässä ajan mittaan olen huomannut,kuinka tärkeä osa ystävillä voi olla elämässä niin hyvissä kuin huonoissakin tilanteissa,koska he ovat niitä ihmisiä,joiden kanssa jaetaan niin ilot kuin surutkin ja joiden kanssa on hyvä olla.

ilman ystäviä,olisin itse aika lailla yksin itseni kanssa ja asiat,joihin kaipaan tukea heikoilla hetkilläni tulevat ystäviltäni,varsinkin yhdeltä,joka on tässä muutaman vuoden sisällä muodostunut minulle erittäin tärkeäksi ihmissuhteeksi,koska hän on minulle kuin sisko.eräänlainen sielunsisko hän onkin,mutta se,että pystymme luottamaan toisiimme täysin ja puhumaan niistä kipeistäkin asioista ja auttamaan toisiamme on saanut jo piirteitä sisarellisesta yhteisyydestä.
missä olisimmekaan ilman ystäviä??
minä ainakaan en olisi enää elossa.sen olen monesti joutunut toteamaan.niin suuri asema on ystävällä minun elämässäni.

hyviä uutisiaKeskiviikko 19.03.2008 15:14

eilen oli sitten se hetki,jolloin lääkäri naputteli ja koputteli vatsaa ja kuunteli sydntä ja keuhkoja ja tietysti myös mut punnittiin.veriarvot oli ok,joku ravitsemustilan arvo oli alhainen.sen pitäisi olla 2,ku mulla se oli 1.4...
sanoin lääkärille suoraan,että meidän näkemykset mun tilanteesta eroaa täysin ja että en halua nostaa painoa,enkä myöskään näe syytä jatkaa käyntejä siellä ja yllätyksekseni lääkäri oli kanssani samaa mieltä mikä oli yllättävää,vaikka tiedän kyllä,että koska olen täysi-ikäinen,eikä painoni ole liian alakantissa,ni ei ne voi mua tahdonvastaisesti yrittää parantaa.lääkäri kehoitti vaan proteiinia lisäämään ruokavalioon ja syömään vitamiineja ja ottamaan sitten yhteyttä,jos tilanteeni muuttuu siten,että itse haluan parantua tms.

myös ravitsemusterapeutti sai kuulla minun rehellisen kartoituksen siitä,että en halua painaa edes 40kg:ta ja että pidän ylärajana tällä hetkellä sitä 38,tietäen,että se on vähän,mutta että en ole motivoitunut paranemaan tästä tilanteesta.rehellisesti mainitsin myös tavoitteeni laskea painoa vielä 3 kiloa siihen 35 asti ja silti sain ns. vapautuksen käydä kontrolleissa enää jatkossa.

nyt vain pitäisi lisätä proteiinin saantia ja tofu/soija olisi hyvä.myös kalaa ja kasviksia tulisi syödä,eli tonnikalaleipiä kurkkuviipaleiden kera siis ja tofujäätelöä silloin tällöin.kuulostaa ihan kohtuulliselta,ottaen huomioon,että en liho niitä tuotteita syömällä,koska sisällytän ne normaaliin ruokavaliooni vain lisätäytteiksi..