IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

Raskausaikaa :)Perjantai 16.01.2009 09:48

Nyt on raskausviikko 30 täynnä! Enää kymmenen viikkoa jäljellä. Nopeestihan tää aika on mennyt tähän asti. Mieli pysynyt hyvänä, eikä vaivojakaan ole paljoa ollut. Vauva ja maha kyllä määräävät nukkuma-ja istuma-asennot :D Äitin kylkiluu on kiva ja navan kohdalta on hauskaa työntää jalkapohjaa eteenpäin, että äidin maha tuntuu repeävän :) Vauva on kasvanut hyvin, vaikka äidin paino on noussut koko raskausaikana vain 3,4kg. Ne kaikki taitaa olla siellä mahassa ja loput tisseissä :D Jaksele rakas vauvani siellä vielä vähän aikaa niin kohta päästään näkemään! <3

Vaihtelevaa..Lauantai 08.11.2008 12:24

Isän tila on nyt vähän parempi, mutta teholla joutuu vielä luultavasti olemaan jonkin aikaa. Mä niin toivoisin, että se paranee ja että se vielä näkisi rakkaan lapsenlapsensa. <3 Eilen oli ultra ja kaikki oli kunnossa. Tuleva isäkin oli oikein iloinen ja selvästihän siellä näkyi, että kumpi tulee ;D

...Keskiviikko 15.10.2008 15:54

Alanpa tässä tutkimaan unikirjaa jos sieltä vaikka löytyisi jotain "vinkkejä" näihin uniin. Joku selvyys näistä täytyy saada :)

Hmmm...Maanantai 13.10.2008 12:58

Ihmeellisiä unia sekoittamaan ajatuksia lisää... :D Ne ei jätä mua rauhaan :D :D

Mitä teen...Perjantai 10.10.2008 14:50

En tiiä ollaanko yhessä vovan kanssa ja miten jatkossa. En osaa sanoa omista tunteistani ketään kohtaan mitään kun ajatukset ovat ihan ristiriidassa. Kiva sattui just sopivasti kun on vauvakin tulossa, hienosti menee taas...

[Ei aihetta]Sunnuntai 27.04.2008 20:22

Mulla ei oo nyt kaikki hyvin. Anteeksi niille jotka tukivat mua ja niille jotka eivät tukeneet eivätkä soitelleet niin ehkä nyt tajuutte.
Kiitos perheelle auttamisesta ja jaksamisesta, myös rakastamisesta.
Kiitos niille kavereille jotka olitte mun tukena.
Kiitos niile kavereille jotka eivät olleet mun tukena. Miettikää että onko teidän oma elämänne nyt niin kamalaa. Onko teillä sellaisia kavereita joihin voi aina luottaa. Onko teillä sydäntä sanoa ettette ole koskaan välittänyt.
Mä yritin jaksaa ja tehdä kaikkeni mutta se ei onnistunut. Mitä tein väärin kun ystäväni hylkäsivät minut? Mitä olisin voinut tehdä paremmin? Mitä olisin voinut jättää tekemättä?
Miksi minun annettiin syntyä tähän maailmaan jos en voi olla iloksi rakkaimmilleni ja elää mukavaa elämää? Tiedän, että pienet vastoinkäymiset kuuluvat elämään, mutta mitä jos niitä on sarja monta vuotta peräkkäin? Kauanko ihminen jaksaa tai kauanko minä jaksan?
Minä en enää jaksa.

UnetonKeskiviikko 09.04.2008 09:26

Kahteen viikkoon ei oo saanu nukuttuu kunnolla...Alkaa väsymys jo painaa. Lääkäri ei suostu kirjoittamaan unilääkkeitä, se varmaan haluu et mä sekoon. Sama juttu rauhoittavissa lääkkeissä. Se sano vaan, että minä en sinulle mitään rauhoittavia lääkkeitä määrää vaikka mun ahdistus on ajoittain niin paha, että ei saa henkeä ja päätä puristaa. On tää suomen terveydenhuolto perseestä, kun se joka tarvitsee apua niin sitä se ei saa. Pitää varmaan alkaa ostamaan jostain kadulta lääkkeitä, että pärjää. Kävin toissapäivänä Peijaksessa kun olo oli niin huono ja ne sanoi, ettei voi tehdä mitään! Ei lääkeitä.

Uus kisu! <3Perjantai 04.04.2008 16:47

Meille tulee tänään uusi kissa! Haetaan se keskisuomesta. Sen nimi on Killu ja se on 11kk vanha, omistajan mukaan erittäin kiltti ja leikkisä. Tunkee kuulemma väkisin syliin! :) Toisilla on kolme lasta, mutta meilläpä on kolme kissalasta! Katsotaan miten se tulee toimeen meidän lakun kanssa kun molemmat ovat poikia :D Alussa varmaan vähän tappelevat, mutta eiköhän se siitä...
Mulla on nyt kaikki asiat hyvin. Enään yks lääke käytössä kun ennen joutu syömään jotain kuutta lääkettä. Tunnen oloni taas vähän omaksi itsekseni :)

Taas kotonaPerjantai 04.01.2008 13:41

Eilen pääsin sairaalasta, olin taas peijaksessa p1-osastollaRaskaudenkeskeytys ja papan kuolema veivät voimat. Olin sellaisessa 15 tunnin tarkkailussa, mutta se venähti23 tuntiin kun ei saanut tavata lääkäriä ennen sitä. Tupakkaa meni 15 minuuutin välein, kun ei ollut mitään tekemistä. Nut olen kotona ja lääkitys on hyvä, vaikka eilen vähän horjahtelin :D

Ei ole mitään...Torstai 20.12.2007 14:23

Raskaus on ohi... Koitan jaksella.

« Uudemmat -