IRC-Galleria

.Sunnuntai 26.10.2008 18:29



OLEN
[x] tuntenut olevani rakastettu
[x] ollut tyytyväinen itseeni
[x] ollut ylpeä isästäni tai äidistäni
[x] varastanut vanhemmiltani
[x] tuntenut todellista rakkautta
[x] ollut epäitsekäs
[x] antanut toiselle ihmiselle jotain mikä merkitsi minulle todella paljon
[x] näyttänyt todellisen minäni jollekin ihmiselle
[x] ajanut autoa humalassa
[x] saanut sakkoja
[] rikkonut toisen omaisuutta koska olin kateellinen
[x] yrittänyt rikkoa jonkun suhdetta
[] rikkonut jonkun suhteen
[] kokeillut huumeita
[] tippunut talon katolta
[x] kiivennyt/ hypännyt parvekkeelta alas
[] joutunut elämään ystävän/omaisen itsemurhan
[x] itkenyt onnesta
[x] lähettänyt mummolle ystävänpäiväkorttia
[x] sanonut jollekin sisarukselle rakastavani häntä
[x] kuullut vanhempien riitelevän
[x] joutunut fyysisen väkivallan uhriksi
[x] pelännyt omaa poika-/tyttöystävää
[] hävennyt omaa vartaloani
[] käyttänyt samoja sukkia 3 päivää putkeen
[x] kertonut äidilleni rakkaushuolistani
[x] heitellyt pikku kiviä ikkunaan
[] antanut ruusun vastakkaisen sukupuolen edustajalle
[] syönyt litran jäätelöä kerralla
[x] kärsinyt unettomuudesta
[x] hajottanut tietokoneen
[x] nuollut kermavaahtoa jonkun keholta
[x] ladannut netistä musiikkia
[] pitänyt piratismia varkautena
[x] juossut poliisia pakoon
[x] kirjoittanut WC:n seinään jotain
[x] viiltänyt vahingossa sääriin haavoja säärikarvoja poistaessa
[x]kuvitellut vastaantulevia alasti
[x] matkustanut pummilla junassa tai metrossa
[x] hävennyt omaa poika-/tyttöystävää
[x] itkenyt yksinäisyydestä
[x] ostanut alaikäiselle tupakkaa/alkoholia
[x] ostanut alaikäisenä tupakka/alkoholia
[x:DD] paskonut vanhemmalla iällä housuun
[x] miettinyt millaista olisi olla joku toinen
[x] soittanut pilapuheluita
[] tippunut jäihin
[] uinut avannossa
[x] pelännyt hammaslääkäriä
[x] lukenut Aku Ankkaa ja pitänyt siitä
[] koittanut nostaa omaa painoa penkistä
[x] ollut TV:ssä
[] ollut sanomalehdessä
[x] kirjoittanut sanomalehteen
[] suudellut jotakuta ja katunut sitä
[x] kirjoittanut päiväkirjaa
[] polttanut sikarin
[x] karannut kotoa
[] tullut pidätetyksi
[x] suudellut tuntematonta
[] ollut sokkotreffeillä
[x] lintsannut koulusta/työstä
[] nähnyt jonkun kuolevan
[] lentänyt lentokoneessa
[x] oksentanut baarissa
[] nähnyt osan itsestäni palavan
[x] syönyt sushia
[] ollut väkivaltaisessa suhteessa
[] pitänyt tee-kutsut
[] ollut naamiaisissa
[x] hypännyt lehtikasaan
[x] istunut reessä
[x] nukahtanut koulussa/töissä
[x] käyttänyt vääränlaista henkkaria
[x] katsonut auringonnousua
[x] katsonut auringonlaskua
[] ollut mukana maanjäristyksessä
[x] koskettanut käärmettä
[x] nukkunut tähtien alla
[x] tullut kutitetuksi
[] tullut ryöstetyksi
[x] voittanut kilpailun
[x] kävellyt/ajanut päin punaista liikennevaloa
[] ollut auto-onnettomuudessa
[x] tuntenut itseäni ulkopuoliseksi
[x] ollut eksynyt
[x] itkenyt itseni uneen
[x] leikkinyt poliisia ja rosvoa
[x] laulanut karaokea
[] tehnyt itselleni jotain sellaista mikä on jäänyt kaduttamaan
[x] soittanut pilaria/häläriä
[x] tanssinut sateessa
[x] kirjoittanut kirjeen joulupukille
[x] katsonut auringonlaskua jonkun sellasen kanssa kenestä välitän
[x] puhaltanut kuplia
[x] sytyttänyt tulen rannalla
[] pilannut juhlan
[x] saanut toteutettua toiveeni
[] hypännyt sillalta
[x] syönyt kissan-/koiranruokaa
[x] sanonut vieraalle ihmiselle että rakastan häntä
[x] suudellut peiliä
[x] laulanut suihkussa
[x] uneksinut että menen naimisiin jonkun kanssa
[] ollut cheerleader
[x] istunut katolla
[x] huutanut niin paljon etten saa henkeä
[x] valvonut koko yön läpi
[] ollut viikon ajan käymättä suihkussa
[x] poiminut omenan puusta ja syönyt sen heti
[x] kiipeillyt puussa
[x] ollut lautamajassa
[x] leikkinyt kanaa
[x] kalastanut kalan
[x] saanut perhosen kiinni
[x] nauranut niin paljon että itkin
[x] itkenyt niin paljon että nauroin
[x] luntannut tai huijannut kokeessa
[x] omistanut Britney Spearsin cd:n
[x] unohtanut jonkun nimen
[x] nukkunut alasti
[x] pyörtynyt
[x] lyönyt jotakuta/jotakin
[] itkenyt metro-asemalla
[x] varastanut
[x] puhunut ventovieraan kanssa enemmän kuin 5 min
[x] syljeskellyt jonkun päälle, kenestä en pidä
[x] pettänyt
[x] ollut mustasukkainen


Millä iskulauseille sinut saisi iskettyä?

[] Apua! Sulla on mielettömät kurvit, eikä mulla oo jarruja!
[] Saanko sun kuvan, et voin näyttää joulupukille mitä haluun lahjaks?
[] Kalastat sä? - Ajattelin vain kun jäin ihan koukkuun.
[] Onks sun vanhemmat varkaita, kun ne on varastanut kaikki tähdet taivaalta sun silmiis?
[x] Tulisitko mun viereen nukkumaan, ku mun oma nalle on hukassa?
[] Olisit sä mun joululahja?
[] Tiedän, että maito tekee vartalolle hyvää. Mutta, hitto, kuinka paljon sinä oletkaan sitä juonut...
[] Hei beibi, oot kuumempi ku hella kutosel!
[] Onko sun perseessäs magneetti ku en saa silmiäni pois siitä?
[] Oisko sulla pelastusrengasta, ku mä hukun sun silmiin?
[] Onks sun iskä palomies, ku oot noin kuuma?
[] Olen juuri muuttanut kaupunkiin. Voisitko siis neuvoa tien kotiisi?
[] Hei kato mä vinkkaan sulle ja sä rakastut muhun. Ok?
[] Ei kai sattunu kun putosit taivaasta? Noilla kasvoilla sun on pakko olla enkeli!
[] Vaihdetaanko numerot ku oon kyllästyny omaani?
[] Onko sun vanhemmat terroristeja, kun oot tollanen seksipommi?
[] Sori jos kyylään, mut sä oot niin söpö.
[] Onks sun äitis hella ku sä oot noin kuuma?
[] Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä vai kävelenkö uudestaan ohi?
[] Onks sun vanhempas simpukoita ku sä oot tollanen helmi?
[] Oot varmaa väsyny ku juoksit koko yön mun unis..
[] Ei sattuis olee karttaa? eksyin sun silmiis!
[] Nätit sääret.. Monelta ne aukee?
[] Ai sori, sun kauneutes sokas mut.
[] Oot niin kuuma et rusketun!
[xD] Olet kaunis kuin poron vasikka. Annatko?
[] Sun vaatteet näyttäs hyvältä mun lattialla..


VAHINGOT
Oletko koskaan
[x] Hyppinyt sängyllä niin että se on räsähtänyt
[x] Kiroillut pienempien kuullen
[] Laulanut hississä
[x] Laulanut suihkussa
[x] Laulanut luokassa
[x] Ollut jälki-istunnossa
[] Hajoittanut vahingossa tv:n
[x] Leikannut veitsellä viillon sormeen
[] Ommellut ompelukoneella sormeen
[x] Saanut 1 cm kokoista "tikkua" varpaaseen
[x] Syönyt kärpäsen

MEIKKAUKSET
Näitä käytän
[] Aurinkopuuteri
[x] Meikkivoide
[x] Puuteri
[] Huulikiilto
[x] Kajaali/ eyeliner
[] Huulipuna
[x] Luomiväri
[x] Ripsari
[] Kynsilakka
[] Ripsientaivuttaja

VAATTEET
Vaatteet joita käytän
[x] Minihame
[x] Polvihame
[x] Farkut
[x] Caprit
[x] T-Paita
[x] Toppi
[x] Pitkähihainen
[] Säärystimet
[x] Legginsit
[x] Bikinit
[] Uikkarit
[x] Shortsit
[x] Napapaita
[x] Sukkahousut

KARKIT
Näitä karkkeja syön
[x] Bonbons
[x] Tikkarit
[x] Vaahtokarkit
[x] Aakkoskarkit
[x] Suklaarae
[x] Suklaapisarakeksi
[x] Irtokarkki-pussi
[x] Turkinpippurit
[x] Jimi patukka
[x] Jenkki purukumi
[x] Salmiakki
[x] Laku

TELEVISIO
Katson
[x] Frendejä
[] O.C:tä
[x] Teho-osastoa
[] Lostia
[] Hurjaa Muodonmuutosta
[] Everwoodia
[x] Huippumalli haussa
[] E! Entertaimenttia
[] Musiikkitv:tä
[x] Sinkkuelämää
[] Amorin apulaista
[] Gossip Girliä
[x] Pakoa
[] Las Vegasia

HIUKSET
Käytän hiuksiini
[] Geeliä
[] Muotovaahtoa
[x] Shampoota
[x] Hoitoainetta
[] Hiustenkuivaajaa
[] Väriaineita
[] Tehohoitoa
[] Lakkaa


MITÄ LEMMIKKEJÄ OMISTAT:
[] kissan
[] koiran

HIUKSET
Hiustesi väri:
[x] Blondi
[] Brunette
[] Musta
[] Punainen
[] Joku muu, mikä?


Olet omasta mielestäsi:
[] Hauska
[] Kyynikko
[x] Optimisti
[] Pessimisti
[] Rohkea
[x] Ujo
[] Hiukan hullu
[x] Idiootti
[] Suosittu
[] Syrjitty
[] Hikari
[x] Hällä väliä-tyyppi
[] Kaikkitietävä
[] Tietämätön
[x] Kiva
[] Skeptinen
[] Naiivi

KEHO
Pituutesi:
[] 140-150cm
[] 160-170 cm
[x] 170-180cm
[] 180-190cm

OLEMUS
Oletko:
[] Poppari
[] Rokkari
[] Hiphoppari
[] Hevari
[x] Jokin muu?
[x] Sekasoppa

Olisitko mieluiten:
[] Rikas Paris Hilton
[] Oman show'n omistava Oprah
[] Kuuluisa Madonna
[] Vaikutusvaltainen Condoleeza Rice
[] Teinitähti Ashley Olsen
[x] oma itsesi

Kuka seuraavista haluaisit 'isona' olla?
[] Lääkäri
[] Opettaja
[] Yksinhuoltaja
[] Kymmenen lapsen kotiäiti
[] Kuuluisa kirjailija
[] Teini-idoli
[] Jonkun ikivanhan miljardöörin nuorikko
[] Ikuinen bilehile
[x] Onnellista perhe-elämää viettävä aikuinen nainen/mies

Unelmiesi kundi on:
[] Urheilullinen
[x] Ulkomaalainen
[] Nörtti
[x] Normaali
[] Monikerroksinen
[x] Persoonallinen


PELOT
Pelkäätkö:
[x] Pimeää
[x] Yksinäisyyttä
[x] Hämähäkkejä
[] Karhuja
[x] Hammaslääkäriä
[] Piikkejä
[] Kuolemaa
[] Salaisuuksiesi paljastumista
[] Raiskaajia

Oletko syntynyt:
[] Tammi-helmikuussa
[x] Maalis-huhtikuussa
[] Touko-kesäkuussa
[] Heinä-elokuussa
[] Syys-lokakuussa
[] Marras-joulukuussa

Pidätkö joulusta?
[xx] Kyllä
[] En

TULEVAISUUS
Haluatko asua 'isona':
[x] Omakotitalossa
[x] Rivitalossa
[x] Kerrostalossa
[x] Paritalossa
[x] Kartanossa

MIELIPIDE
Onko lempivärisi:
[] kaikki värit
[] musta
[x] punainen
[] ruskea
[] sininen
[x] valkoinen

Onko sinulla toista nimeä?
[x]On
[] Ei

MIELIPIDE
tykkään...
[] nimestäni
[x] kuivatuista hedelmistä
[] jäätelöstä
[x] elokuvista
[x] kirjoista
[] koppakuoriaisista
[] hämähäkeistä
[x] eläimistä
[x] koulusta
[x] autoista
[x] suvustani
[x] luokastani/työkavereistani
[x] paikkakunnastani

Minulla on...
[/] lempinimi
[x] kännykkä
[x] kavereita
[x] Ystävä
[x] Ystäviä
[] lemmikki tai useampia
[x] messenger
[] mp3-soitin
[x] ikioma tietokone
[x] ikioma televisio
[] jokin moottoriajoneuvo
[x] pankkikortti
[x] kirjastokortti
[] jokin soitin (kitara, piano, viulu, sello, rummut ym...)

Asun...
[x] kaupungissa
[] maalla


Tällä hetkellä elämässäni...
[] minulla on kiva harrastus/harrastuksia
[x] olen iloinen
[x] olen pirteä
[x] olen huumorintajuinen
[x] olen kihloissa
[x] olen koulussa
[] olen töissä
[] pidän vaihto-oppilasvuotta

USKO
Uskon...
[/] ufoihin
[] kummituksiin
[] yliluonnollisiin kykyihin
[/] horoskooppeihin
[] en mihinkään näistä.

Olen...
[x] esiintynyt
[x] ollut konsertissa/festareilla
[x] ollut ulkomailla
[] matkustanut lentokoneella
[x] matkustanut laivalla
[x] matkustanut junalla
[x] matkustanut raitiovaunulla/metrolla
[x] ollut sairaalassa yön yli
[] ollut onnettomuudessa
[x] voittanut rahaa
[x] huutanut toiselle
[] ampunut aseella
[x] käynyt baarissa
[x] käynyt museossa
[x] käynyt huvipuistossa
[x] juonut alkoholia
[x] lyönyt toista
[x] kalastanut
[x] ajanut autolla
[] ajanut moottoripyörällä
[x] ajanut mopolla/skootterilla
[x] ajanut moottorikelkalla
[] ajanut traktorilla
[x] ratsastanut hevosella/ponilla
[x] valehdellut äidilleni
[] tuntenut mielisairaan
[x] soittanut ambulanssin
[x] siivonnut oksennusta lattialta
[x] lukenut yli 1000-sivuisen kirjan
[x] ollut päiväkodissa
[] rääkännyt eläintä
[x] pelannut tietokonepeliä
[] ollut "rakastunut" julkkikseen
[x] lainannut rahaa toiselle yli 10e


Joskus voisin...
[] hypätä benji-hypyn
[] seurustella julkkiksen kanssa
[x] adoptoida lapsen
[x] olla kummitäti/-setä

.Perjantai 17.10.2008 02:04

01. Mikä on todennäköisin syy, jos et saa yöllä nukuttua?
- oon nukkunu pitkät päikkärit

02. Vastaatko rehellisesti kouluterveyskyselyihin? Miksi/miksi et?
- kyllä.miksen vastais

03. Miellytätkö muita? Miksi/miksi et?
- yritän

04. Minne avainnippusi avaimilla pääsee?
- kotiin, kouluun ja kotikotiin.

05. Oletko koskaan esitellyt kumppaniasi vanhemmillesi?
- juuu:D

06. Onko koulussasi tietty suosittujen porukka, johon ei kuka tahansa pääse? Mitä mieltä olet heistä?
- ei ole

07. Oletko joskus väittänyt olevasi allerginen jollekin ruoka-aineelle, jottei sinun tarvitsisi syödä sitä? Mille?
- juu:D

08. Monessako eri osoitteessa olet asunut?
- ööö.. tää on 9. osote

09. Mikä oli aiheena viimeisimmällä oppitunnilla koulussa?
- lasten- ja vammaistenhoito

10. Oletko yrittänyt päästä baariin alaikäisenä?
- juu:D

11. Mitä yleensä teet kavereidesi kanssa?
- kaikenlaista

12. Oletko koskaan sattunut paikalle, kun jotkut muut ovat harrastaneet seksiä? Mitä teit?
- oon varmaa:D

13. Muistutatko ulkonäöltä vanhempiasi?
- joltain osin.

14. Pidätkö enemmän rentuista vai kilteistä pojista?
- molempien hyvä sekotus:D

15. Onko vaatekaapissasi muutakin kuin vaatteita? Mitä?
- kaikkee krääsää.

16. Oletko koskaan saanut keneltäkään suudelmaa kämmenselällesi?
- oon varmaa..

17. Mitä sarjoja unelma tv-kanavaltasi tulisi?
- täykkärit, prison break, house, bb, sairaala, nip&tuck, frendit, sinkkuelämää...yms

18. Välitätkö siitä mitä muut ajattelevat ihastuksestasi/kumppanistasi?
- en

19. Mitä sinun pitäisi tehdä vielä tänään?
- pakata ja tyhjätä astianpesukone..

20. Minkä kirjan luit viimeksi/mitä kirjaa olet nyt lukemassa?
- vårdprocessen, K.Erikson:D

Missä olet juuri nyt?
- olkkaris

Minkälaiset vaatteet sinulla on päälläsi?
- yöpaita

Minkälaisessa huoneessa olet?
- kotoisassa

Minkälainen päivä sinulla on ollut?
- nääh, melko turha.

Kuka erityinen ihminen sinulla on mielessäsi juuri nyt?
- äiti, wilma..

Mitä teit ennen tätä?
- siivoilin

Lempijuomasi?
- energiajuomat mitä on ikävä:/

Talvi vai kesä?
- kesä

Mikä on koko nimesi?
- emmi anniina

Lempivärisi?
- pinkki

Kenelle puhuit/kirjoitit viimeksi? Ja mitä?
- voovalle selitin astianpesukoneesta

Mitä odotat tällä hetkellä?
- joulua:DD

Millä olet yleisimmin matkassa?
- linkalla

Pelkäätkö jotain?
- no jtn..

Toiveammattisi?
- no eiköhän se oo se sairaanhoitaja

Kuinka pitkä olet?
- 180cm

Kuunteletko musiikkia nyt?
- en

Onko sinulla lävistyksiä?
- korvissa ja napa

Oletko ihmissuhteessa nyt?
- juu

Mansikka vai suklaa?
- molemmat;D

Mitä lehtiä luet?
- cosmo ja vauva

Uskotko horoskooppeihin?
- jotenkin

Syntymäpäiväsi ja vuosi?
- 150388

Hiustesi väri?
- vaaleet

Silmiesi väri?
- siniharmaat

Bändi/artisti jota inhoat?
- jaa'a

Alushoususi ovat?
- harmaat

Onko sinulla paljon salaisuuksia?
- eei

Käytätkö jotain hajuvettä/partavettä?
- joo

Mistä pidät ihastuksessasi eniten?
- kokonaisuudesta

Mitä tv ohjelmaa seuraat?
- en jaksa luetella:D

Ketkä ovat sinulle tärkeimpiä ihmisiä ja miksi?
- perhe ja muut läheiset

Mitkä ovat lempiaineitasi koulussa?
- en osaa sanoa

Oletko hyvä koulussa?
- tarpeeks

Oletko ihastunut, rakastunut?
- juu

Onko sydämesi koskaan kunnolla särkynyt, miksi?
- eei

Lempieläimesi?
- hevonen

Onko sinulla paljon ystäviä?
- on

Oletko koskaan ollut nyrkkitappelussa?
- juu

Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa. Kuinka paljon?
- äitin

Oletko paljon tietokoneella?
- juu

Pidätkö koulusta?
- kyl

Oletko sosiaalinen?
- joo

Oletko usein juhlissa?
- en

Tykkäätkö matkustaa?
- juu

Missä olet ollut?
- virossa ja ruotsissa:D:D

Minne haluaisit vielä matkustaa?
- vaikka minne

Oletko kännykkäriippuvainen?
- jollain tasolla

Oletko materialisti?
- en

Tavaroita, joista pidät?
- kone:D

Suututko helposti?
- joskus

Miten purat ärtymystäsi?
- tiuskimalla

Oletko töissä?
- en

Harrastuksesi?
- .

Mistä haaveilet?
- tulevaisuudesta

Jos ottaisit tatutoinnin, niin millaisen ja minne?
-liljan, en tiiä mihin

Mistä ja miten sinua yleensä kehutaan?
- jaa'a

Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
- joo

Mikä tuntuu kivoimmalta paljaiden jalkojen alla; asfaltti, ruoho vai hiekka?
- ruoho

Lempikaupunkisi Suomessa?
- ..

Millainen olo sinulla on tällä hetkellä?
- tylsistyny

Miksi olet koneella nyt?
- ootan et astianpesukone on valmis

Oletko nähnyt leffan Tyttö sinä olet tähti?
- oon

Menisitkö naimisiin rahan takia?
- en

Lempinimiä?
- zizi yms

Kuka julkisuuden henkilö haluaisit olla ja miksi?
- en haluais

Henkinen ikäsi?
- jaa'a

Kuinka vanha haluaisit olla?
- ..

Oikea/vasen/molemmat kädet?
- oikea

Puhutko muita kieliä?
- ruotsia, enkkua ja venäjää vähän

Elätkö elämääsi juuri nyt?
- kyl

Vihaatko itseäsi?
- en

Onko sinulla pahoja tapoja?
- on

Kahvia vai teetä?
- molempia

Osaatko laulaa?
- en

Viihdytko yksin/porukassa?
- kumpaakin

Mitä muuttaisit elämässäsi?
- en mitään

Oletko itsevarma?
- en

Ymmärretäänkö sinua?
- joskus

Poltatko?
- en

Kiroiletko?
- juu

Onko sinulla ikävä ketään tällä hetkellä?
- on

Uinut alasti?
- joo

Ollut leikkauksessa?
- joo

Nukkunut ulkona?
- juu

Onko sinulla yhtään hullua ystävää?
- on;D

Oletko ollut tv:ssä tai radiossa?
- molemmissa juu

Kaipaatko menneisyyttäsi?
- en tippaakaan

Paras inside-vitsinne?
- jaa'a

Kenen luona olit yötä viimeksi?
- mammalla

Koska nauroit viimeksi? Mille?
- tänää jollekki en muista

Kuka nauroi viimeksi sinulle? Koska?
- jaa'a

Ketä sukulaistasi muistit viimeksi tekstiviestillä?
- serkkua

Kenen kanssa katsoit viimeksi elokuvaa?
- voovan

möm.Tiistai 14.10.2008 21:19



1 - Rehellisyys
- Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että koko maailma kaatuisi päällesi? - on joskus.
- Onko ollut aikoja, jolloin olet ajatellut, ettei sinulla ole merkitystä? - juu
- Uskotko itseesi? - uskon
- Kadutko mitään? - een
- Mikä auttaa sinua selviytymään mahdollisista ongelmista? - läheiset
- Jos tietäisit, että sinulla olisi vain vähän elinaikaa jäljellä, mitä tekisit ennen kuolemaasi?- kertoisin ihmisille että rakastan
-Tiedätkö keneen voit todella luottaa? - tiedän

2 - Onnellisuus
- Nimeä muutama asia, jotka tekevät sinut todella onnelliseksi. - perhe, terveys, rakkaus.
- Yleisesti ottaen, pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä? - kyllä
- Jos saisit vaihtaa paikkaa kenen kanssa vaan, vaihtaisitko? - en
- Luotatko vaistoihisi? - useimmiten
- Minkä sanoisit olevan paras ominaisuutesi? - en osaa sanoa

MITÄ TEIT:
- 5 minuuttia sitten - katoin telkkua
- 30 minuuttia sitten - olin suihkussa
- tunti sitten - tein koulutehtävää
- vuorokausi sitten - katoin telkkaa

MILLOIN VIIMEKSI:
- joit alkoholipitoista juomaa - heinäkuun alussa
- poltit - ??
- söit - muutama tunti sit
- joit - äsken
- nukuit - viime yönä.
- soitit jollekin - eilen.
- joku soitti sinulle - eilen


VIHA:
- Keneltä haluaisit pyytää anteeksi ja miksi? - en osaa sanoo..
- Mikä saa sinut raivostumaan? - riippuu ja roikkuu.
- Oletko ikinä lyönyt ketään? - juu
- Oletko mustasukkainen? - harvoin
- Oletko ikinä toivonut kenenkään kuolemaa? - en tosissani ainakaa
- Oletko ollut putkassa tai vastustanut virkavaltaa? - vastustanut joo
- Mitä vihaat? - itsekkyyttä

AHNEUS/YLPEYS:
- Oletko ikinä syyllistynyt rikokseen? - en.
- Itsekkäin tekosi? - en osaa sanoo..

TURHAMAISUUS:
- Kuinka monta kertaa päivässä katsot peiliin? - muutamasti
- Mitä teet kotona kun kukaan ei näe? - en mitää:D

VALHEELLISUUS:
- Kutsuisitko hautajaisiisi sen henkilön, joka on eniten vaikuttanut elämääsi? - tottakai
- Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit? - en
- Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään? - juu
- Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? - jep
- Laittaisitko koulukuvaasi samat vaatteet jotka sinulla on nyt päälläsi? - en xD
- Söisitkö koko loppuelämäsi ruokaa, mitä viimeisimpänä söit? - en
- Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit? - eeen usko
- Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit? - en
- Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - kyllä.

VIIME KUUN AIKANA OLETKO:

Ostanut jotakin? - joo
Ollut sairas? - joo
Ollut halattavana? - joo
Tuntenut itsesi tyhmäksi? - joo
Ikävöinyt jotakuta? - joo
Saanut kokeesta nelosen? - en
Tanssinut? - een
Leikkauttanut hiuksesi?- en

RANDOM:

Paha tapa? - kynsien+sormien syönti
Saatko kosketettua kielellä nenääsi? - en
Osaatko kohottaa vain yhtä kulmakarvaasi? - juu
Petaatko sänkysi päivittäin? - en


OLETKO KOSKAAN:

Sanonut 'rakastan sinua'? - joo
Antanut rahaa hyväntekeväisyyteen? - en
Odottanut koko yön yhtä puhelinsoittoa? - kyl
Livahtanut yöllä salaa ulos? - een
Katsellut yöllä tähtiä? - oon

TAVAT/RANDOM:

Kiroiletko? - välillä
Kokkaatko omat ruokasi? - vaihtelee
Teetkö kotitöitä? - teen
Pidätkö lihasta? - joo
Oletko tyytyväinen elämääsi? - olen
Omistatko koiran? - en
Käytätkö rahasi viisaasti? - en:D
Pidätkö uimisesta? - nojaa
Kun sinulla on tylsää, soitatko ystävälle? - joskus

KUMMAN VALITSISIT:

Kukkia vai suklaata? - molempia;D
Harmaa vai musta? - Musta
Värikäs vai musta-valkoinen? - värikäs
Viha vai rakkaus? - Rakkaus
Auringonnousu vai lasku? - lasku
Myöhään valvominen vai aikaisin herääminen? - myöhään valvominen
Kuuma vai kylmä? - Kuuma
Oikea vai vasen? - Oikee
10 hyvää ystävää vai 2 parasta kaveria? - 2 parasta
Aurinko vai sade? - Aurinko

OLETKO KOSKAAN:

Nukkunut sängyssä vastaavan sukupuolen kanssa? - juu
Varastanut rahaa ystävältäsi? - en
Ollut tappelussa? - juu
Ollut lentokoneessa? - en
Ollut yksinäinen? - juu
Huijannut pelissä? - :D varmaa joskus
Itkenyt itsesi uneen? - juu
Laulanut suihkussa? - joskus
Katunut sitä että olet satuttanut ystävääsi? - juu
Katunut sitä että olet rakastanut jotakuta? - en
Ollut todella iloinen? - juu

tulsaa.Lauantai 04.10.2008 21:01

Viimeisintä:
- Viimeisin tupakki: jaa'a:D
- Viimeisin alkoholijuoma: kultalonkeroo taisin maistaa..
- Viimeisin autoajelu: kokkolassa sillo viimeks
- Viimeisin suudelma: puol tuntii si
- Viimeisin nähty elokuva: Karvinen
- Viimeisin puhelinsoitto: mummu
- Viimeisin soitettu biisi: en muista
- Viimeisin itku: toissapäivänä ku luin kirjaa:DD

Oletko koskaan -juttua:
- Oletko koskaan deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? - en
- Oletko koskaan joutunut tekemisiin poliisin kanssa? - juu
- Oletko ollut vastakkaisen sukupuolen kanssa suihkussa? - juu
- Oletko koskaan uinut alastomana? - olen
- Oletko koskaan ollut TV:ssä? - en kait
- Oletko koskaan suudellut jotakuta ja katunut sitä? - juu
- Oletko koskaan lemmiskellyt pyörremyrskyn keskellä? - ? en:D
- Oletko koskaan kirjoittanut päiväkirjaa? - olen

3 Valintaa:
- Musta vai valkea: valkea
- Kuuma vai kylmä: Kuuma
- Suklaa vai vanilja: suklaa

Oletko ikinä-Galluppi
- Oletko ikinä luntannut? - juu
- Oletko ikinä suuttunut tai huutanut opettajalle? - enkait
- ..pussannut suulle poikaa? - juu
- ..ollut kännissä? - juu
- ..polttanut tupakkaa? - juu
- ..lintsannut? - juu
- ..valehdellut pahasti? - een muista, enkait
- ..karannut kotoa? - juu
- ..ostanut kaupasta viinaa tai tupakkaa ala-ikäisenä? - juu
- ..mennyt ala-ikäisenä baariin? - juu
- ..syönyt lääkkeitä yli suosituksen? - juu
- ..lyönyt ketään turpiin? - juu
- ..varastanut? - juu
- ..tehnyt ilkivaltaa? - juu
- ..oksentanut tahallisesti? - juu
- ..vihannut ketään? - juu

1. Mistä nickisi on peräisin?
- joku yläastejuttu missä olin ziizeli, siitä tämmönen muutos

2. Milloin sulla on synttärit?
- 15.3

3. Seurusteletko?
- juu

4. Mitä tekisit, jos naapurisi tulisi ja hakkaisi ikkunasi rikki?
- No olisin varmaa et mitä vittua:D

5. Voidellessasi näkkäriä voiteletko "reikäisenpuolen" vaiko sileämmän?
- sileämmän tottakai

6. Kumpi tulee ensin leivälle, juusto vai makkara?
- juusto

7. Käykö ketsuppi kaiken kanssa?
- no ei

8. Olet tilaamassa fantasiapizzan, mitkä ovat täytteet?
- ananas, tonnikala, jalapeno.. ainaki

9. Onko koulu kivaa?
- onhan tuo ihan

10. Rakastatko laskettelua?
- njaa

11. Millä kulkuvälineellä liikut eniten?
- linkalla

12. Kumman valitset tv vai tietokone?
- apua. tietokone?:|

13. Unelmakämppä vai Huippumalli haussa?
- Huippumalli haussa

14. Lenkkarit vai tennarit?
- tennarit?

15. Onko sinulla lävistyksiä?
- on juu

16. Jos vastasit kyllä, missä?
- napa, korvat

17. Entä onko tatuointeja?
- Ei

18. Jos vastasit kyllä, missä?
- -

19. Ruutu vai raita?
- Raita

20. Omistatko mp3-soittimen?
- Joo

21. Montako tuntia vietät aikaa koneella/vrk?
- liikaa

22. Milloin viimeksi sairastit jotain, mitä?
- flunssa tossa joku kk sit

23. Tiiätkö kuinka nopea nettisi on?
- 2m

24. Pelaatko koneella?
- Joo

25. Minkä merkkistä hiuslakkaa käytät?
- en käytä yleensäkkään

26. Kun katsot peiliin, mitä näet?
- itteni

27. Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia?
- en

28. Jos kuuntelet, mitä?
- -

29. Mikä kappale saa tanssijalkasi liikkeelle?
- vaikka mikä

30. Mikä kappale saa kyynelet pakkautumaan silmille?
- vaikk mikä:D

31. Mikä kappale saa sinut iloiseksi?
- blaa

32. Oletko koskaan meinannut kuolla?
- en

33. Onko sinulla paljon ystäviä?
- on

34. Onko myös vastakkaista sukupuolta olevia YSTÄVIÄ paljon?
- onhan niitäkin

35. Oletko koskaan fanittanut Tuiskua?
- olen:/

36. Entä Pikku G:tä?
- jep

37. Spice Girlsiä?
- olen<3

38. Sytkäri vai tulitikut?
- Tulitikut

39. Tympiikö sua nää vai-kyselyt?
- eipä oikeestaa

40. Osaatko tehdä hyvin ruokaa?
- ihan siedettävästi

41. Mitkä lehdet on tilattu nimelläsi?
- cosmo, vauva..

42. Kynsilakkaa, vai ei?
- ei täl hetkel oo

43. Jos on, minkä väristä?
- -

44. Mitä mieltä olet meikkaavista pojista?
- riippuu

45. Pitkä letti tekee miehen, oletko samaa mieltä?
- en

46. Paras lastenohjelma?
- Muumit

47. Monta kenkäparia omistat?
- :| en jaksa laskee

48. Katso lukujärjestyksestäsi keskiviikkopäivä, kolmas tunti, mitä ainetta silloin on?
- vapaata näyttäs olevan

49. Menetkö kesällä ulkomaille?
- tuskin

50. Onko ruotsi puhevika?
- ei

51. Minkä harrastuksen haluaisit aloittaa?
- ratsastus

52. Miksi banaaneissa on kuoret?
- jaa'a kuule

53. Kuulakärkikynä vai lyijykynä?
- Kuulakärki

54. Katso puhelimestasi 8. viesti, mitä siinä lukee?
- en jaksa puhelimelle raahautua

55. Oletko koskaan toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?
- jep

56. Syötkö jouluisin paljon suklaata?
- liikaa

57. Miten aiot viettää tulevan juhannuksen?
- jaa'a:D

58. Oletko koskaan valvonut koko juhannusyötä?
- juu

59. Mitä mieltä olet Lordin voitosta?
- blaa

60. Onko sinua koulukiusattu?
- on

61. Oletko sinä koulukiusannut?
- juu

62. Kun laitat kädet ristiin, kumman käden peukalo on päälimmäisenä?
- Vasen

63. Missä olit viimeksi bilettämässä?
- socis tais olla?

64. Lempidrinkkisi?
- jaaa'a

65. Mitä mieltä olet viiltelystä?
- turhaa

66. Oletko koskaan harkinnut itsemurhaa?
- en

67. Mitä teit viime synttäreilläsi?
- juhlin

68. Onko sinulla sisaruksia?
- on

69. Minkä ikäisiä?
- 19 ja 4

70. Mikä kappale sinulla nyt soi?
- ei mikään

71. Vinkkisi flunssan taltuttamiseen?
- lepo

72. Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
- jotkut tykkää, toiset ei

73. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
- juu

74. Millon siivosit viimeksi ja mitä?
- viime su

75. Mielestäsi kauniita pojan nimiä?
- Joonatan, Joona, Eetu, Arttu, Roni, Nico ym ym

||||Sunnuntai 28.09.2008 21:55

TÄLLÄ HETKELLÄ
Kellonaika? • 18.39
Missä olet? • kotosalla
Mitä vaatteita sinulla on päällä? • no lökät ja rintsikat
Kenen kanssa olet? • voovan kanssa
Millainen sää on ulkona? • tuulee kovaa
Mitä ajattelit tehdä seuraavaksi? • kattoo muodin huipulle :S

ELÄMÄNTAVAT
Käytkö usein baareissa? • no aina välistä
Syötkö mielestäsi terveellisesti? • juu. yritän ainaki
Pidätkö juomisesta? • en
Onko sinulla hyvä kunto? • ei:S pitäs petrata.
Montako tuntia yleensä nukut yössä? • 7-10h

HENKILÖISTÄ
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? • mamman
Kenelle lähetit viimeksi viestin? • oskulle
Kenet näit viimeksi? • no voovan:D
Kenet tapaat seuraavaksi? • jonkun luokkalaisen varmaan huomenna
Kenellä olit viimeksi yötä? • mammalla
Kenet haluaisit tavata juuri nyt? • monetkin
Kuka kävi viimeksi hermoillesi? • voova varmaa:DD
Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? • linkkakuski

KAVERIT JA YSTÄVÄT
Kumpia sinulla on enemmän, kaverereita vai ystäviä? • jaa'a ystäviä sanoisin
Kenet olet tuntenut pisimpään? • ainiksen
Entä kenet lyhimmän aikaa? • ei tuu mielee..
Saatko helposti uusia kavereita? • nojooo
Onko sinua helppo lähestyä? • en tiiä:D toivottavasti
Onko sinua koskaan "puukotettu selkään"? • ei muista, eli tuskin..
Luottavatko kaverisi sinuun? • toivottovasti
Kenelle heistä kertoisit suurimman salaisuutesi? • muutamalle

NYKYHETKI
Avonaiset msn keskustelusi? • noup:S:D
Oletko onnellinen? • olen
Surullinen? • en
Masentunut? • en
Tylsistynyt? • OLEN
Missä kännykkäsi on? • tos vieres
Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? • pöytä
Katso taaksesi, mitä näet? • voovan

KULUNUT VIIKKO
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? • joo
Mitä olet ostanut viikon sisällä? • ruokaa
Oletko potenut krapulaa? • en onneks
Oksentanut? • en
Soittanut jollekkin? • juuu
Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? • jep
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? • olen

KULUNUT VUOSI
PARAS juttu kuluneelta vuodelta? • onha noit muutamiaki
Oletko kokenut surua? • en
Oletko ollut töissä? • olen
Oletko itkenyt? • kyllä
Ollut onnellinen? • olen
Oletko riidellyt jonkun kanssa verisesti? • olen
Oletko tyytyväinen kuluneeseen vuoteen? • oon

TULEVAISUUS
Mitä odotat eniten ensi vuodessa? • vauvaa
Aiotko saada lapsia joskus, monta? • aijon:DD 2-4
Missä olet viikon päästä? • varmaa täs samassa paikassa:D
Mikä asia ahdistaa sinua tulevaisuudessa? • ei mikään

MUUTEN VAA
Mikä on tietokoneesi taustakuva? • joku tylsä perus
Millainen puhelin sinulla on? • nokia6060
Mitä aiot tänään? • jumittaaa ja sit jumittaaa

Milloin viimeksi joku kielsi sinulta jotakin todella tärkeää? • en muista
Milloin viimeksi olit niin vihainen että olisit voinut lyödä? • --
Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle? • eilen
Milloin viimeksi olit kateellinen jollekin? • jaa'a
Milloin viimeksi oksensit? • kolme viikkoo si
Milloin viimeksi kävelit käsi kädessä? • toissapäivänä
Milloin viimeksi lauloit? • tänään
Milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotakin? • --
Oletko hiljainen vai äänekäs? • sekä että
Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi? • kolme, nelj viikkoo sit
Kenen kanssa viimeksi ryyppäsit? • ööö:D ainii lotan grillibileis med alla.
Viimeisin lahja jonka sait? • en muista..
Millaiseen pyyhkeeseen kuivauduit viimeksi tullessasi suihkusta? • tommonen beige
Oletko koskaan vaatinut keneltäkään anteeksipyyntöä? • olen
Oletko koskaan hävennyt ketään kaveriasi? • kyllä
Pidätkö suuria korvarenkaita? • pitäisin jos omistaisin.

[Ei aihetta]Maanantai 15.09.2008 20:44

Jos olet tehnyt näistä enemmän kuin 120, olet kokenut liikaa..

1. [1] halannut tyttöä
2. [2] halannut poikaa
3. [3] tanssinut pojan kanssa valssia
4. [4] tanssinut pojan kanssa hitaita
5. [5] tanssinut tytön kanssa hitaita
6. [6] jäänyt melkein junan alle
7. [7] jäänyt melkein mopon alle
8. [8] jäänyt melkein auton alle
9. [9] ollut ihastunut
10. [10] vihannut jotakuta
11. [11] ollut mustasukkainen
12. [ ] ollut kreikassa/kreetalla
13. [12] ollut ruotsissa
14. [ ] ollut venäjällä
15. [ ] ollut espanjas
16. [13] ollut metsässä
17. [14] uinut järvessä
18. [15] uinut meressä
19. [16] ollut saunassa
20. [17] ollut höyrysaunassa
21. [18] ollut porealtaassa
22. [19] uima-altaassa
23. [20] ollut tekemässä kamalia uimahyppyjä
24. [21] tyttö jolla on sisko
25. [22] tyttö jolla on veli
26. [ ] tyttö jonka vanhemmat EIVÄT ole eronneet
27. [ ] tyttö jolla on poneja
28. [ ] tyttö jolla on kissa
29. [ ] tyttö jolla on koira
30. [23] tyttö joka tykkää eläimistä
31. [24] tyttö joka tykkää autoista
32. [25] tyttö joka tykkää shopata
33. [26] ostanut kaupasta litran maitoa
34. [] käynyt Ankkarockissa
35. [27] lakannut varpaankynnet
36. [28] ajanut mopolla ojaan
37. [29] omistanut kauluspaidan
38. [30] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
40. [31] kaatunut lasketteluhissijonossa
41. [32] nauranut toisen epäonnistumiselle
42. [33] lyönyt jotakuta turpaan
43. [34] katsonut Kauniita ja Rohkeita
44. [35] pelannut jalkapalloa
45. [36] tehnyt kokonaisen piruetin
46. [37] antanut poikien meikata itseni
47. [38] uinut alasti
48. [39] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
49. [40] tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
50. [41] lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
51. [ ] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
52. [42] polttanut selkäni auringossa
53. [43] hypännyt talon katolta
54. [ ] lyönyt pesäpallo mailalla jotakuta päähän
55. [44] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
56. [ ] laskenut pulkalla hiekkatiellä
57. [45] kaivertanut puuhun tekstin
58. [ ] tehnyt juhannustaikoja
59. [46] leiponut omenapiirakan
60. [ ] syönyt simpukoita
61. [47] esittäytynyt toiseksi ihmiseksi
62. [ ] ostanut yli satasen maksavat farkut
63. [48] ratsastanut hevosella
64. [49] tanssinut sadetanssia keskellä tietä
65. [50] polttanut sormiani tulitikkuun
66. [51] räjäyttänyt ilotulitteita
67. [ ] pelannut pokeria rahapanoksella
68. [52] pudonnut laiturilta järveen, toisen tönäisemänä
69. [53] halannut äitiä
70. [54] ostanut jotain kirpputorilta
71. [55] juonut kahvia
72. [56] laittanut neonvaloa silmiini
73. [57] ollut laivalla
74. [58] laulanut karaokea
75. [59] käynyt Särkänniemessä
76. [ ] ollut yksin lentokoneessa
77. [60] potkaissut seinään
78. [ ] vittuillut kirjaston tädille
79. [61] laulanut suihkussa
80. [62] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
81. [ ] opiskellut saksaa
82. [63] rahastanut mummoilta omaan pussiin
83. [64] potenut jostain syystä koti-ikävää
84. [65] kontannut keskellä tietä
85. [66] vuorannut huoneeni seinät julistella
86. [ ] neulonut villapaidan
87. [67] antanut jollekulle joululahjan
88. [68] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
89. [69] pelannut Monopolia
90. [70] jäänyt kiinni tupakan poltosta
91. [71] tiskannut
92. [72] itkenyt itseään uneen
93. [73] vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään
94. [74] Soittanut hätänumeroon
95. [75] Nukkunut pommiin
96. [76] Syönyt muurahaisen
97. [ ] Värjännyt hiukset
98. [77] Ollut blondi
99. [78] Tehnyt läksyt kunnolla
100. [79] Saanut 4:n
101. [80] Viskonut omenoita
102. [ ] Ollut putkassa
103. [ ] Nukkunut roskiksessa
104. [81] Tehnyt rikoksen
105. [82] Paiskonut tavaroita
106. [83] Kuunnellut HIMiä
107. [ ] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
108. [84] Lintsannut
109. [ ] Juonut kusta
110. [85] Nukkunut tunnilla
111. [ ] Käyttänyt huumeita
112. [ ] Ollut lentokoneessa
113. [86] Muuttanut
114. [87] Tilannut tuotteita netistä
115. [88] Tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun
116. [ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
117. [89] Ollut haastattelussa
118. [90] Saanut turpiinsa
119. [ ] Soittanut kitaraa
120. [91] Varastanut posteja laatikosta
121. [92] Lyönyt vetoa
122. [93] poseerannut alasti
123. [94] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
124. [95] Yöpynyt hotellissa
125. [96] Oksentanut matolle
126. [97] Lukenut seiskaa
127. [ ] Pelannut Harry Potteria
128. [98] Väärentänyt kokeeseen nimen
129. [99] Juossut pakoon ampiaisia
130. [100] Pyytänyt anteeksi
131. [101]Istunut koneella jopa 14h putkeen
132. [102] Soittanut pilapuheluja
133. [ ] Vihannut räppäreitä
134. [103] Soittanut väärään numeroon
135. [104] Nukkunut sohvalla
136. [105] Nukkunut puun alla
137. [106] Ollut sairaalassa
138. [107] Valvonut koko yön
139. [108] Juossut alasti ulkona
140. [ ] Käynyt avannossa
141. [109] Hypännyt ikkunasta ulos
142. [ ] Paskonu housuihin yli 10v.
143. [110] Pudonnut hevosen selästä
144. [111] Saanut 10:n kokeesta
145. [112] Leikannut hiuksiani
146. [113] Kiroillut ruokapöydässä
147. [114] Polttanut levyjä
148. [115] Harrastanut liikuntaa
149. [116] Karannut kotoa
150. [117] Näytellyt
151. [118] Nukkunut päivällä
152. [119] Käynyt ulkohuusissa
153. [120] Ostanut tupakkaa
154. [ ] Polttanut talon/pientalon
155. [121] Grillannut
156. [ ] Nähnyt teurastettuja sikoja
157. [122] Ollut Linnanmäellä
158. [123] Uskonut horoskooppeihin
159. [124] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
160. [125] Käyttänyt vanhempien korttia
161. [126] Ajanut autoa
162. [ ] Syönyt matoja
163. [ ] Raiskannut
164. [127] Hyppinyt katolla
165. [ ] Eksynyt ostoksilla
166. [128] Matkustanut junalla
167. [129] Nukkunut bussissa

njuuu.Lauantai 13.09.2008 23:07

NYKYHETKI
avonaiset msn keskustelusi? - ei ketää byyy:D
millalailla hiuksesi on? - ponnarilla
kuka ihminen on sinua lähimpänä tällä hetkellä? - emt joku naapureista.
oletko onnellinen? - olen, tai jos en olis kipee nyt:/
surullinen? - vähän
tylsistynyt? - JOO
missä kännykkäsi on? - öööö..tuos pöydälhän se näköjää
Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? - viltti
Katso taaksesi, mitä näet? - seinän

KULUNUT VIIKKO
onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - on
entä kenties pussannut?- on
oletko ikävöinyt jotain kovasti? - oon
oletko juonut alkoholia viikon aikana? - noup
oletko potenut krapulaa? - en
polttanut tupakkaa? - en
oksentanut? - olen
saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - en
lähettäny viestiä vastakkaisella s.puolelle? - olen

KULUNUT VUOSI
PARAS juttu kuluneelta vuodelta? - no valmistuminen...ja kouluun pääsy:D
oletko kokenut surua? - en..
oletko ollut töissä? - alkuvuodesta juu olin
oletko opiskellut? - juu
oletko itkenyt? - varmaanki:D
ollut onnellinen? - kyl
oletko tyytyväinen kuluneeseen vuoteen? - olen.

TULEVAISUUS
mitä odotat eniten ensi vuodessa? - sen näkee sit;D
aiotko saada lapsia joskus, monta? - juu kaks, kolme.
haluatko naimisiin? - tottakai
missä olet viikon päästä? - kokkolassa:P

MUUTEN VAA
millainen puhelin sinulla on? - nokia6060
mitä aiot tänään? - katon telkkaa, luen ja nukkuun aikasin.
meinaatko mennä kouluun huomenna? - en.

nnnnnnnnnnnnnnn.Maanantai 08.09.2008 02:29

1. Flirttailetko paljon?
- joskus.

2. Oletko ns. kiltti tyttö?
- njaaaa. oon varmaa:D

3. Millaisessa asennossa istut lattialla?
- tällä hetkellä en istu lattialla mut jos istun nii vaihtelee:D

4. Onko suurin osa ystävistäsi varattuja vai sinkkuja?
- varattuja.

5. Millaisista koruista pidät?
- kaikenlaisista<3

6. Milloin viimeksi nauroit kunnolla?
- tunti sit varmaa?

7. Paheesi? Yritätkö päästä siitä eroon?
- kynsien/sormien syönti. yritys on tasaisin väliajoin kova mut lipsuu.

8. Milloin viimeksi lausuit jollekin kohteliaisuuden?
- tänään.

9. Mitä koululiikuntaa et voi sietää? Miksi?
- hiihto, luistelu, uinti, jalkapallo...

10. Mihin aikaan vuorokaudesta olet syntynyt?
-päiväsaikaan.

11. Mistä ammatista haaveilit lapsena?
- varmaa joku tyyliin balleriina:D

12. Mitkä vaatteet aiot laittaa huomenna päällesi?
- enpä osaa sanoo:DD mikkä ekana sattuu eteen.

13. Kuinka nopeasti sinulla kuluu pullo shamppoota?
- hmm. kaks viikkoo ehkäpä.

14. Oletko koskaan ottanut hennatatuointia? Jos olet, millaisen?
- juuu oon varmaa en osaa kertoa.

15. Keneen Sinkkuelämää sarjan hahmoista (Carrie, Charlotte, Miranda ja Samantha) samaistut ja miksi?
- charlotteen

16. Käytätkö usein hattuja?
- haluaisin käyttää mutten omista:D

17. Mikä on inhottavin luonteenpiirteesi?
- njäää. en osaa sanoo...

18. Mitä pakkaat mukaan jos menet kaverillesi yöksi?
- hammasharjan ja varmaa jtn vaatteita.

19. Omituisin kehu, joka sinulle on sanottu?
- mul oli tähän joku paha mutten muista sitä enää...

20. Mitä tuntemattomat ihmiset eivät uskoisi sinusta ulkonäön perusteella?
- hmmm.....

21. Syötkö vitamiineja tai muita valmisteita? Mitä ja miksi?
- syön, multitabseja. iha vaan siks et saan kaiken tarvitsemani:D

22. Mitä näet sänkysi lähettyvillä?
- en nää sinne just nyt. mut vaatteita lattioilla siel on ainaki:D

23. Mainitse muutama asia, jotka saavat sinut onnelliseksi?
- perhe, terveys, rakkaus.

24. Minkä bändin/artistin näit livenä viimeksi?
- negative

25. Nautitko hiljaisuudesta?
- toisinaan

26. Mikä on mielestäsi romanttista?
- kynttilät mm

27. Milloin yllätyit viimeksi ja miksi?
- en muista...

28. Mitä on luvassa huomenna?
- pitkä koulupvä ainaki..

29. Mikä biisi kuvaa mielialaasi tällä hetkellä?
- jaa'a

30. Minkä taidon haluaisit oppia?
- laulamisen jalon taidon:DD

SINUSTA
Mikä on horoskooppimerkkisi? - kalat
Syötkö mieluummin suklaata vai lakritsia? - suklaa
Aterioitko usein pikaruokaravintoloissa? - juu:'D
Oletko aggressiivinen ollessasi tietokoneella? - en?:D
Omistatko lemmikkejä? - juu voovan<3
Saatko hiuksesi helposti sellaisiksi kun ne haluatkin? - no en

SINÄ & RAKKAUS
Rakastatko perheenjäseniäsi? - kyllä<3
Entä oletko koskaan ollut OIKEASTI rakastunut? - olen
Oletko nyt? - olen
Onko joku särkenyt sydämesi? - on
Liittyykö suurin haaveesi jonkun ihmisen rakastamiseen? - kyllä

SINÄ & SEKALAISET
Onko jokin ei-niin-mukava ihminen halunnut tehdä tuttavuutta kanssasi? - kyllä
Torjuitko hänet vai teeskentelitkö mukavaa? - yleensä teeskentelen mukavaa
Oletkos urheillut paljon kesälomalla? - en
Pitääkö uuden vuoden lupauksesi? - en tee selllasia
Oletko suudellut vastakkaista sukupuolta? - olen
Oletko ujo? - todellakin.
Tunnetko Anna -nimisen ihmisen? - juu
Mitä mieltä olet hänestä? - no enpä mitää oikeestaa:D
Miten lähellä sydäntäsi eläimet ovat? - lähellä:) <3
Katsotko Serranon perhettä? - katsoin
Mitä lukee kolmannessa saapuneessa tekstiviestissäsi? - en jaksa hakee puhelinta
Nukuitko viime viikonloppuna omassa sängyssä, jos et missä sitten? - nukuin omassa
Ärsyttääkö joku asia/ihminen? Mikä/kuka ja miksi? - monet ihmiset
Jutteletko kenellekään? - nooralle mesessä aina välistä ja voovalle livenä.
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - yks
Kuinka pitkän matkan olet juossut pysähtymättä? - :D enpä tiiä
Oletko henkisesti vahva? - melko

KENELLE sanot yleensä ensimmäisenä aamuisin huomenta?
voovalle

KENELLE kerrot ekana murheesi yleensä?
voovalle

KENELLE kerroit viimeisimmän salaisuutesi?
ainikselle?

KENELLE haluaisit nyt antaa ISON halin?
monelle:)

Kummassa peseydyt mieluummin: suihkussa vai ammeessa?
riippuu.

KUMMASSA matkustat mieluiten pitkiä matkoja; Autossa vai bussissa?
autossa

KUMMASSA lajissa olet parempi; Uinnissa vai luistelussa?
yöh. vihaan. no ehkä uinti sit.

KUMMASSA kädessä pidät kaukosäädintä?
enpä oo kiinnittäny huomiota

KUMPI maksutapa on sinulle yleisempi; käteinen vai kortti?
kortti

KUMPI näyttää paremmalta; Saparot vai letit?
letit

KUMPI on iloisempi yleensä sinä vai kumppanisi?
jaa'a:D

KUMPI ammatti olisi sinulle mieleisempi; Palomies vai Myyjä?
myyjä

KUMPI on ärsyttävämpi lause; "Prinsessat ei jakele" vai "Liian hapokasta"?
molemmat

MIKÄ kauppa on lähinpänä asuntoasi?
k-market

MIKÄ on mahtavin fiilis rakkauden/rakastumisen jälkeen?
just se itessään.

MIKÄ olisi ihaninta mitä voisi nyt tapahtua?
lottovoitto:D

MIKÄ tahra on inhottavin vaatteessa?
veri?

MILLOIN ei enää kannata laihduttaa?
sitte ku on nälkä:D

MILLOIN vanha on vanhus?
vaihtelee ihmisestä

MILLÄ tuotteella puhdistat kasvosi?
riippuu

VOIKO vettä juoda liikaa?
voi toki.

juuuu...Lauantai 06.09.2008 19:40

Äidin tyttö

() Ensimmäinen sanani oli äiti
() Saan suurimman osan rahoistani äidiltä
(/) Olen äitini näköinen
(x) Arvostan kaikista maailman ihmisistä eniten äitiäni
(x) Riitelemme äidin kanssa harvemmin kuin kerran viikossa
(x) Olen joskus haaveillut olevani samanlainen kuin äitini
(x) En pärjäisi ilman äitiäni
(x) Minulla on maailman paras äiti
(x) Äiti on kivempi kuin isä
() Olen sanonut viimeisen kuukauden aikana rakastavani äitiä
6½/10

Isin tyttö

() Ensimmäinen sanani oli isä
(x) Isälläni on hieno auto
() Haluaisin isäni kaltaisen miehen itselleni
() Isälläni on hyvä maku
(x) Minulla on maailman paras isä
() Olen viimeisen viikon aikana halannut isää
() Pappa betalar
() Isäni on komea
(x) Vietän mielelläni aikaa isän kanssa
(x) En häpeä isääni
4/10

Paha tyttö

() Poltan
() Juon useammin kuin kerran viikossa
() Olen seurustellut yli 10 miehen kanssa vakavasti
() Varastan
() Minulla on rikosrekisteri
() Voisin tappaa jonkun
() Pidän vankiloista
(x) Olen lyönyt jotain ihmistä
() Minua pelätään kaduilla
() Pidän itseäni pahana
1/10

Koulutyttö

(/) Teen aina läksyni
(x) Koulussa on ihanaa
(x) Tykkään opiskella
(x) Pidän koulutavaroistani huolta
() Parhaat kaverini ovat samassa koulussa kuin minä
(x) Opettajat ovat ihania
() Rakastan kokeita
(/) Olen hyvä koulussa
() Aion kirjoittaa 6 ällää
() Isona minusta tulee opettaja koska rakastan koulua
5/10

Fame -tyttö

() Kaikki tuntevat minut
() Ja minä tunnen kaikki
() Olen suosittu
(/) Muut kehuvat minua
() Olen ollut tv:ssä
() Olen ollut lehdessä
() Isona minusta tulee julkkis
() Rakastan esilläolemista
() Minusta pidetään
() Olen fame
½/10

Heppatyttö

() minulla on oma hevonen
(x) Osaan hoitaa hevosia
(/) Harrastan ratsastusta
(x) Tiedän kuka on Vokker
() Kotonani on oma talli
(x) Rakastan hevosia
(x) Hevoset eivät haise
(/) Katson raveja
() Haluan hevoshoitajaksi
() Tunnen lähes kaikki hevosrodut
5/10

Tavistyttö

(x) Viihdyn kotona
(x) Käytän normaaleja vaatteita
(x) En tahdo erityisemmin erottua muista
(x) Kuulun yleensä enemmistöön
(x) Pidän itseäni suht. normaalina
(x) Olen keskiverto lähes kaikessa
() Tahdon olla tavallinen
() Erilaisuus on suorastaan rikos
() Vieroksun eriskummallisia asioita
() Minua ei koskaan tuijoteta
6/10

Poikatyttö
() Suurin osa kavereistani on poikia
(x) Rakastan autoja
() Vihaan korkkareita
() Tykkään enemmän tytöistä kuin pojista
(/) Katson formulaa
() Minulla on lyhyet hiukset
() Viihdyn poikien vaatteissa
()Minulla on mopo
() Rakastan olutta
() Harrastan jotain miesvoittoista lajia
1½/10

Barbityttö

(x) Käytän vaaleanpunaisia vaatteita
(x) Minulla on vaaleahkot hiukset
(x) Ja siniset silmät
(x) Minulla on oma Ken
() Olen kaunis
(/) .. Ja hieman tyhmäkin
(/) Olen missinmitoissa
(x) Rakastan romantiikkaa
() Olen prinsessamainen
() Barbeilen
6/10

Diivatyttö

() Vihaan muita naisia
() Tiedän olevani diiva
() Diivoudessa ei ole mitään pahaa
() Täytyy olla diiva että selviää
() Ajattelen vain omaa napaani
() Saan kenet haluan
() Raha on kaikki kaikessa
() Olen maailman napa
() Minua on kutsuttu diivaksi
() .. Ja oikeastaan lempinimeni juontaa juurensa siitä
0/10

mammantyttö voitti täpärästi barbitytön ja tavistytön:D

BB.Perjantai 05.09.2008 17:49

Kuka BB-tyyppi olet?

Marianne
[ ] Minulla on jalassa aina vähintään 5 cm korkokengät
[ ] Paheeni on miehet, miehet, miehet, miehetÂ…
[ ] Olen nainen, ja olen “miehisessä” työssä
[ ] Minulla on tummat hiukset
[ ] Harrastan tanssia
0/5

Cheryll
[x] Olen BLONDI
[x] .. hiljainen
[ ] Olen aina VIP-tiloissa
[ ] Minulla on/on ollut vain yksi sänkypartneri
[ ] Pyrin olemaan täydellinen
2/5

Risto
[x] Mulla on hirvee fleda
[ ] Minulla on lemmikkinä käärme
[ ] Myöhässä melkeen joka kerta
[ ] Haluaisin olla julkkis
[ ] Minulla on tatuointeja
1/5

Niko
[x] Olen ihana
[x] Tykkään tytöistä ja pojista
[x] Minulla on koulutus kesken
[ ] Humalassa minusta tulee huolehtiva ja kova puhuja
[ ] BRITNEY ROK!
3/5

Minna
[ ] Minulla on isot tissit
[ ] Olen ollut iltatyttönä
[ ] Olen hakenut Idolsiin
[ ] Villi ja vapaa sinkku
[ ] Minulla on ärsyttävä ääni
0/5

Harri
[ ] Olen punkkari
[ ] Minulla on Hello Kitty-juttujaÂ….
[/] Näen tulevaisuuteni vanhusten hoidossa
[x] Huono itsetunto
[ ] Paheita ovat tupakka ja alkoholi
1½/5

Mia
[ ] Koulutuksena minulla on vain peruskoulu
[ ] Tykkään soittaa kitaraa
[ ] Käytän “emo”huivia
[ ] Olen pieni
[x] Hiplaan hiuksiani
1/5

Marko
[ ] Olen hyvässä kunnossa
[ ] Olen tumma
[ ] Olen yli 30 vuotta
[ ] Harrastan painia
[ ] Olen tamperelainen
0/5

Marianna
[ ] Olen vapaassa seurustelusuhteessa
[ ] Olen venäläinen
[ ] Minulla on kauniit silmät
[ ] Parhaat puoleni ovat vaatteiden alla
[/] Vihaan pissiksiä
½/5

Tero
[ ] Näytän aivan Hunksilta
[ ] Pienenä hoin sanaa “pappi”
[ ] Panoparta (leuassa) on in!
[x] Ylioppilas
[ ] Minulla on papukaija
1/5

Maria
[ ] Minulla on lapsia
[ ] Olen kokki/tarjoilija
[/] Olen aamuäreä
[ ] Vesa Keskinen on mun mieleeni
[x] Seurustelen
1½/5

Andreas
[/] Olen turkulainen
[x] .. kihloissa
[/] Minulla on suuri unen tarve
[ ] Olen söpö
[x] En voi sietää mega-kännisiä ihmisiä
3/5

Johan
[ ] Hengenpelastaja
[ ] Pelimies/nainen
[ ] Nuuskaan
[/] Olen ilkeä
[x] Olen yksinkertainen
1½/5

Olen Niko tai Andreas:'D mielenkiintoista.