IRC-Galleria

Sen verran kipeä olo ettei jaksa liikkua. Joutuu makaamaan sängyn pohjalla silmät kiinni. Itse vain ajattelen, että vihdoinkin saan. On hyvä syy. Häiritseviä ovat vain ajatukset siitä tosiasiasta, että kipeä olotilani ei ole muuttanut toimintaani millään tavoin. Koko kesän, kaiken vapaa-aikani, olen vain maannut samassa sängyssä. Tekemättä mitään. Koko kesä. Yleensä on ollut kuitenkin väliajoin pakko nousta ylös ja liikkua, jottei koko ruumis pysähtyisi. Ettei lakkaisi hengittämästä.

Ja kaiken sen ajan, kun makaa, ajatukset pyörii päässä. Kelaa vanhoja filmejä. Päivin ja öin.

Ja näen unia, joista herätessä tyyny on märkä kyynelistä. Vielä herätessä tuntee huutavansa. Unia ihmisistä, joita ei enää tapaa. Omalle ystävälleni huusin vielä puolivalvetilassa, unen utuisten seinämien särkyessä: "Rakastan sinua!" Ystäväni katsoi minua lempeästi hymyillen. Ei ollut voimia nousta ylös sinä aamuna. Mutta piti.

Ja vieläkin kärsin yhdestä tapauksesta. Se ei jätä rauhaan. Tulee eteen täysin kutsumatta. Haluaisi päästä eroon, mutta joku sisälläni ei anna. Sama uni toistuu; Sama ihminen, matkalla eteenpäin, kävelee luotani poispäin. Ja en voi saada enää kiinni.

Ja vaikka se ihminen vielä elääkin, niin unesta herääminen ei enää auta. Näin sen ihan itse katoavan yöhön kerran. Lähetin sen pois. Pelosta.