IRC-Galleria

Lauantaina pitäisi mennä keikalle soittamaan. Koottiin yhtye 1,5 viikkoa sitte. Ollaan keretty pitämään yhdet treenit. Perjantaina pidetään toiset. Soitettavia kappaleita ois noin 30-40. Suurin osa on uusia kappaleita melkeen kaikille soittajille. Soitannollisesti en oleta etteikö me osattais opetella tommosta määrää kappaleita päivässä, mutta saattaapi olla pikkusen kappaleiden alut, välit ja loput hakusessa muodon puolesta. Eli tuliks nyt soolo vai loppuks tää biisi tähän? Mmm.

Ja biisilista ei oo edes valmis vielä. Nähtävästi sen laatiminen jää mulle, koska oon ainoo soittaja, joka on nyt lomalla. Muut on töissä tai sit jossain perhanan Italiassa. Sit pitäis myös tehdä kaikille nuotit. Pakko tehdä käsin ja kynällä, koska ne nuotit, joita mulla on käsillä on väärissä sävellajeissa, ja mä en ala luottamaan siihen, että ruvetaan transponoimaan puolituntemattomia kappaleita kännissä huonossa valossa livenä päässä, kun ympäristössäkin on miljoona ja yksi häiriötekijää. (Eikä vähimpänä häiriötekijänä melkein varmasti juhlien järjestäjä, joka lupaa vetää kaikki turpaan jossain vaiheessa iltaa.)

Tää on niin nähty ennenki. Hirvee häslinki ja sit kuitenki kaikki sujuu. Tulevaisuudessa vois kyllä ehkä ottaa vastaan noita keikkoja pikkusen pidemmällä aikataulutuksella.

Juokse sinä humma...

Liikunta on terveellistä. Siitä tulee hyvä olo. Se kehittää ruumista ja mieltä.

Ja ne, jotka ei usko tota mielenkehityspuolta koittaa saada kalloonsa, että aerobinen liikunta parantaa hapenottokykyä, jonka ansiosta aivot saa paremmin happea ja skulaa siten paremmin.

Se miten jalis- ja jääkiekkopelaajat on kaikki pellejä onki hassumpi kysymys. Tai ei edes oo. Aggressiiviset pelit alentaa niitä harjottavien ihmisten estoja paljon lihas- ja henkistä voimaa vaativiin suorituksiin. Mikä ei tosin tee pelaajista sekopäitä jos ne vaan ite tajuaa hillitä omia luonnollisia/opittuja toimintatapojansa. Harvemmin tajuaa. Nyrkkeilijät tajuu. Tai jotain. Nyt on hyvä fiilis.

np. Johann Bley - Stranded (Delta Remix)

En saanut unta viime yönä. Tuskailin jonkun asian kanssa, jota en saanut konkretisoitua. Joka tapauksessa tulin lopputulokseen, että en pidä Irlantia juuri minään. Maa muiden joukossa. Ainoa syy miksi olen sinne lähdössä vierailemaan on se, että rakkain ystävistäni kysyi lähtisinkö sinne.

Ja nyt sen matkan takia menetän Stan Sakain visiitin Suomeen. *itkupotkuraivari
Valehtelematta koko vuoden AINOA viikonloppu, kun olen täysin kiinni jossain, mistä ei pääse pois. Ja juuri nyt sattuu sitten joku tapahtuma, jonne haluaisin. Ja on niin tavattoman epätavallista, että haluan jotain. Mitään, koskaan, ikinä.

Lähtökohtaisesti voin jo arvata, että astuessani Irlannin maan kamaralle ensimmäisen kerran kiroan koko saaren helvettiin.

Näin sinusta unta.
Olit rannalla.
Polttava aurinko laski kuohuvan meren aaltoihin.

Katselin sinua rantakalliolta.
Olit kaunis.
Ilta-auringon viimeiset säteet hivelivät alastonta vartaloasi.

Tulit vierelleni hiljaa.
Olit minun.
Eivät vuodet, eivät etäisyydet, voisi meitä erottaa.








__________________________________________________________________________________
Luoja mä tartten jotain tekemistä. Jonkun agendan. Suunnan. Jotain vaihtoehtosta ajateltavaa tai sitte taiteilija-apurahan jostain. <--vitsi

Ehkä joku kaunis päivä sut voin unohtaa.


^

(Jazzia. Maria Lundia jos ollaan tarkkoja.)

perjantai

mut mitä väliä, ku huomen on lauantai

haluu jo baariin..............

EN MOKAA ENÄÄ KOSKAAN!
_______________________KOSKAAN!
________________________________KOSKAAN!

................................................paitsi
...............................aikasintaan
........................ensi
.............viikolla





Mutta toivon, että en.

Taas näitä päiviä. Käveltiin kavereiden kanssa pitkin keskustaa. Koko ajan törmäsin vaan juuri niihin mestoihin, joissa olin liikuskellut paremmassa seurassa vielä vajaa viikko sitten. Aivan kuten Mies ja alaston ase 2 1/2:ssa Frank huomaa, kuinka kaikki asiat muistuttavat "hänestä". Se tunne alkoi käymään vähintäänkin tutuksi. Puoliksi nauroin. Viimeistään siinä vaiheessa repesin täysin, kun asetuin kadun varteen polttamaan tupakan kyykkyasentoon, ja katsetta asfaltista nostaessani huomasin edessä olevan auton rekkarin... Siinä seiso juuri se nimi, jota mielessäni jo pyörittelin. Meinasin kuolla nauruun ja osoitin kaverilleni auton rekkaria. "Painu sinä nyt vittuun omien kohelluksies kanssa!"

Ow kamoon. Olihan se nyt sentään ihan uskomattoman absurdi tilanne.

Täytin yöllä vuosia. Silti siinä kahden aikoihin olo oli kuin seitsenvuotiaalla. Ekaa kertaa koulun pihaan saapuneena isää ja äitiä kädestä pitäen. Siinä ihmetellessä isoa ja suurta rakennusta, jota ympäröi lauma toisia lapsia. Ja kun joku aikuinen tuli sitten hakemaan uuteen luokkaan, niin juoksin takaisin isän luokse ja tarrasin sitä hihasta. "Jätättekö te mut tänne?"