IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Miestä on napaan katsominenMaanantai 10.09.2007 21:49

Uuden tuttavuuden todellisesta persoonasta on joskus hyvin vaikea saada selkoa. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan, kun melkoinen osa ihmisistä puhuu palturia ensimmäisen tapaamisen aikana, jotta he pääsisivät tavoitteissaan pidemmälle. Totuus miehen oikeasta minästä voidaan kuitenkin selvittää hyvinkin nopeasti. Se vaatii naiselta kuitenkin hivenen rohkeutta, joten menetelmä sopii lähinnä rämäpäille. Naisen nimittäin täytyy kohottaa miehen paidanhelmaa ja katsoa hänen napansa muoto.


Perusnapa

Napatiede on luonneoppina melkoisen harvinainen, mutta sillä on kuitenkin oma merkityksensä.

Anatomisesti napa (umbilicus) on pyöreähkö syvennys ihmisruumiin keskiviivalla sijaitsevassa jännesaumassa. Napaa ympäröi niin sanottu naparengas. Sikiöllä napaan kiinnittyy napanuora, joka yhdistää hänet istukkaan. Napanuoran pituus on raskauden loppuvaiheilla noin 50–55 senttimetriä. Kun napanuora katkaistaan, äidin ja lapsen välinen yhdysside katkeaa ja lapsen verenkierto siirtyy omille urilleen. Napanuoran katkaisulla on tärkeä rooli navan mallin muodostumisen kannalta. Navan muoto voikin vaihdella hyvin paljon eri ihmisten välillä, mutta tiettyjä linjauksia voidaan kuitenkin vetää.


Tunnelimainen

Syvä ja pitkänomainen napa kertoo, että mies on erittäin turhamainen. Hän haluaa kuulla erinomaisuudestaan lähes loputtomasti. Naisen ei missään tilanteessa kannata ainakaan kehua exänsä pitkää penistä ja loistavaa rakastelutaitoa. Moinen saa tunnelimaisen navan omistavan miehen raivoihinsa. Hän nimittäin haluaa olla sänkyhommissakin paras kaikista. Hyvä puoli tässä itserakkaassa miehessä on se, että hän panostaa pitkiin ja kiihkeisiin esileikkeihin. Rauhaisa ja harmoninen elo tämän miehen kanssa vaatii kuitenkin sitä, että nainen osaa pelata parisuhdetta miehen säännöillä. Aina sääntöjen ymmärtäminen ei kuitenkaan ole helppoa.


Hevosenkenkä

Mikäli navan ääriviivat ovat selkeät ja muodostavat hevosenkenkämäisen kuvion, mies on määrätietoinen, vilpitön ja päättäväinen. Hän on sängyssä herkkä ja hienostunut. Mies lankeaa hyvin helposti kiusaukseen nähdessään naisen jalassa punaiset stringit. Tämä mies ostaa rakkaalleen takuuvarmasti vietteleviä asusteita legendaarisen Victoria’s Secretin nettisivuilta. Miehen avuihin on ehdottomasti laskettava se, ettei hänelle tuota tuskaa gourmet-aterian luominen tai bisnesmaailmassa toimiminen. Naisen kannalta miellyttävä puoli on se, että tällä miehellä on usein takataskussa todella paksu lompakko, eikä se ole täynnä maksamattomia laskuja vaan rahaa.Raha tuskin tuo onnea, mutta timantithan ovat naisen paras ystävä ja ne kestävät ikuisesti. Tällä miehellä on varaa hankkia niitä.


Kysymysmerkki

Mikäli nainen etsii unelmiensa rakastajaa, niin tässä hänelle on nykypäivän Ruben Oskar Auervaara. Tälle miehelle seksi on tunteita ja romantiikkaa. Hänen kanssaan aika eimissään nimessä käy pitkäksi, sillä mies voi olla naisen mieltymyksen mukaan kokematon teinipoika tai Walesin villi tiikeri. Tämä mies pitää kokeilusta ja käykin luultavasti läpi kaikki Kama Sutranlemmiskelyasennot, joten naiselta vaaditaan äärimmäistä notkeutta, jotta hän kykenee rakastelemaan näissä hyvin eriskummallisissa asennoissa.Naisen kannattaa varautua myös siihen, että mies saattaa esimerkiksi haluta seksiä ravintolaillan jälkeen puiston penkillä. Miehen sanavarastoon ei nimittäin kuulu kainostelu.

Seksin lisäksi mies on herkkä myös sielultaan. Hän suoltaa rakkausrunoja kuin Tommy Tabermann konsanaan. Tämä mies hallitsee myös rahatalouden, koska hän on hyvin perillä maailman menosta. Lahjojensa avulla hän ratsastaa kuuluisuuden aalloilla jopa Arno Kotroakin paremmin.


Pallomainen

Naisen kohdalle on tällä kertaa osunut varsinainen mamselli. Tämä äidin pikku poika uskaltaa harvoin tehdä itse päätöksiä ja on hyvin tyytyväinen, jos joku toinen tekee ne hänen puolestaan. Mikäli nainen pitää siitä, että saa paijata ja hoitaa isoa miestä, niin tämä tapaus tuskin tuottaa hänelle pettymystä. Tämä mies kaipaa jatkuvaa huolenpitoa ja huomiota.

Seksin kohdalla kyseisellä miehellä on lukuisia fantasioita, mutta hän ei kehtaa tuoda niitä koskaan julki. Seksikkyydellä ja erotiikalla nainen voikin kietoamiehen täysin pauloihinsa. Moisesta on naiselle sikäli etua, että mies pyrkii sen jälkeen huomioimaan naista kaikin mahdollisin maallisin keinoin eli mammonalla.


Pilkkumainen

Pilkkua muistuttavassa navassa on pienoinen syvänne ja sivulle kaartuva ura. Tällainen napa kertoo naiselle, että mies on hellä ja luonteeltaan rempseä. Mies tulee hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, eikä hänen luonteeseensa kuulu omaneduntavoittelu muiden kustannuksella. Hänen hyveisiinsä kuuluvat myös vaatimattomuus ja kärsivällisyys. Sängyssä hän suorastaan värisee seksuaalisesta jännityksestä naisen näykkiessä hänen korvaansa. Sänkyasioissa nainen on kuitenkin aina ensiviulunsoittaja.


Leijonan käpälä

Laajasti sisäänpäin vetäytyvä napa kuvastaa miestä, joka on voimakastahtoinen, elinvoimainen ja rähinään taipuvainen. Vastoin suomenkielen kielioppia, tämän miehen sydämeen mahtuu monta ”ämmää”. Nainen voikin olla lähes satavarma siitä, ettei ole tämän miehen ainoa sydänkäpynen. Miehen pään saa pääasiassa kääntymään vain mallinmitoissa olevat naiset. Naiselta vaaditaan myös pornotähden seksuaalisia kykyjä, jotta hän pääsee tämän miehen haaremiin. Vakituiseksi kumppaniksi tätä miestä ei kannata edes harkita. Hänestä nimittäin aiheutuu pidemmän päälle vain harmia ja sydänsuruja.


Katedraali

Tämän miehen napa on muotoutunut useista kaarista. Tässä on naiselle mies, jonka kohdalla seksuaalisesta haluttomuudesta ei tarvitse ole huolissaan. Mies nimittäin nauttii suunnattomasti mielihyvän saamisesta ja haluaa seksiä tänään, huomenna, ylihuomenna, kolmen päivän kuluttua ja neljäntenä päivänä eli jatkuvasti. Naisen syytä varautua tähän, sillä saman peiton alla nukkuminen on lähes sama kuin nukkuisi tulivuori Etnan kraatterin vieressä – koskaan ei tiedä milloin purkautuminen tapahtuu. Se on ainakin varma, ettei tämä mies vitkastele naisen viereen päästyään. Mikäli nainen osaa suhtautua miehen kyltymättömään seksuaalisuuteen oikealla asenteella, hän saa tästä miehestä aivan oivan kumppanin itselleen.
Muinaisen uskomuksen mukaan miehen raajojen koko korreloin erittäin hyvin hänen sukuelimensä pituuteen. On esimerkiksi uskottu, että mitä suurempi jalka miehellä on, sitä järeämpi on hänen sukuelimensä. Onko kuitenkin kyseessä pelkkä myytti, vai aivan todenperäinen juttu? Sen halusi selvittää joukko kansainvälisiä tutkijoita.


Laskentakaavalla pituus selville

Tutkimusryhmä tuli siihen tulokseen, että miehen kengännumerolla ja peniksen pituudella on todellakin tietty yhtäläisyys. Tutkijat saivat aikaiseksi jopa matemaattisen kaavan, jonka avulla saadaan laskettua peniksen ja jalan koon riippuvuussuhde. Kaava on: H=(L+5)/2. H tarkoittaa peniksen pituutta. L on jalan koko senttimetreinä. Tutkijoiden mukaan kaava pätee noin 90 prosentilla miehistä. Kaavan perusteella saadaan esimerkiksi selville, että numeron 41 kenkää käyttävällä miehellä on 15 senttimetrinen penis. Toisaalta numeron 45 kenkää jalassaan heiluttavalla miehellä pitäisi olla 24,4 senttimetriä pitkä penis. Jotenkin tuo tuntuu hiukan liian suurelta luvulta. Oma kengännumeroni on juuri tuo, mutta alapäässä ei kyllä pullistele aivan noin iso elin. Tai sitten kuulun tuohon 10 prosentin ryhmään, jolla kaava ei toimi. Luulen kuitenkin, että kreikkalaiset tiedemiehet ovat omassa tutkimuksessaan vielä enemmän oikeassa.

Nimittäin kreikkalaisen tutkimuksen mukaan kengännumero, nenän koko, miehen paino ja pituus, käden koko ja kehon painoindeksi eivät kerro mitään miehen peniksen koosta. Peniksen koon voi kuitenkin päätellä eräästä kohdasta. Kyseisessä tutkimuksessa nimittäin havaittiin, että miehen etusormen pituus korreloi erittäin hyvin peniksen pituuden kanssa. Eli mitä pidempi etusormi, sitä suurempi penis miehellä on.

Tähän tutkimustulokseen on muissakin tutkimuksissa saatu vahvistusta, sillä sormien pituus on samalla tavalla riippuvainen testosteronin erityksestä kuin peniksen pituus. Uusimpien tutkimusten mukaan jopa miehen luonteen aggressiivisuus voidaan nähdä sormien pituudesta. Mitä lyhyempi etusormi on nimettömään verrattuna, sitä aggressiivisempi mies on. Tätä mieltä on ainakin Alberthan yliopiston tutkija Peter Hurd. Hän kuitenkin huomauttaa, että aggressiivisuuteen vaikuttavat toki muutkin tekijät kuin testosteroni.


Uusi kaava tekeillä

Peniksen pituuksia selvittävä kansainvälinen tutkimusryhmä on tällä hetkellä tekemässä uutta kaavaa, jonka perusteella voidaan laskea peniksen paksuus. Heidän mukaansa, kun jalan leveys on suhteessa peniksen paksuuteen. Naisten kannattaa siis varmuuden vuoksi pitää taskulaskimet ja mittanauhat valmiina. Saattaahan olla, että uusi kaava toimii vallan mainiosti.

Seksin terminologiaaSunnuntai 09.09.2007 01:28

Odontofiili kiihottuu hampaista ja ponophiili ylitöistä - mutta mikä saakaan undinistin sekaisin?

Elokuun alkupuolella The US National Medical Statistics Center julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan suurin osa amerikkalaisista on heteroseksuaaleja ja harrastaa perinteistä yhdyntää sekä suuseksiä ja osa pitää myös anaaliseksistä. Tutkimus suoritettiin 15–44-vuotiailla amerikkalaisilla. Tutkimus olisi toki voitu tehdä myös meillä suomalaisilla ja saatu aivan vastaava tulos. Ihmisillä on kuitenkin hyvin usein oma salattu maailmansa, johon kukaan ei pääse kurkistamaan. Sieltä löytyy mitä erilaisimpia tekijöitä, jotka saavat aikaan seksuaalista kiihottumista. Tämä todistaa sen, että ihmisen seksuaalisuus on todella monimuotoinen asia ja tiedämme siitä oikeastaan vielä hyvin vähän.

Erilaisista seksuaalisuuden variaatioista käytettävä terminologia on varmasti suurimmalle osalle ihmisistä täysin vierasta. Olenkin kerännyt tähän muutamia eriskummallisia sanoja ja niiden selvityksiä. Joukossa on erilaisia kiihottumisen muotoja, jotka voitaisiin liittää jopa eduksi tietyissä ammateissa. Itselleni olisi esimerkiksi eduksi rhabdofilia eli nautinnon saaminen kovasta kritiikistä.

Mielenkiintoista taas olisi tietää, kuinka moni poliitikko on laliofiili eli kiihottuu julkisesta puhumisesta.

A:

Acarophilia: Seksuaalisen mielihyvän saaminen kutinasta.

Acrophilia: Kiihottuminen korkeista paikoista tai pituudesta.

Actirastia: Seksuaalinen kiihottuminen auringonvalosta.

Aelurophilia: Seksuaalinen kiihottuminen kissoista.

Agalmatophilia: Seksuaalinen kiihottuminen patsaista, mallinukeista tai mannekiineista.

Aichmophilia: Seksuaalinen kiihottuminen neuloista ja muista terävistä esineistä.

Albutophilia: Kiihottuminen vedestä.

Antholagnia: Seksuaalinen kiihottuminen kukkasten haistelemisesta.

Arachnephilia: Seksuaalinen kiihottuminen hämähäkeistä.

Aulophilia: Seksuaalinen kiihottuminen huiluista.

Autagonistophilia: Kiihottuminen valokuvattavana olemisesta tai itsensä paljastamisesta.

B:

Batrachophilia: Seksuaalinen kiihottuminen sammakoista.

Botulinonia: Makkaran käyttäminen seksuaalisiin tarkoituksiin pääasiassa masturboinnin apuvälineenä.

Brontophilia: Seksuaalinen kiihottuminen ukkosesta.

C:

Capnolagnia: Seksuaalisen mielihyvän saaminen muiden tupakanpoltosta.

Catagelophilia: Seksuaalisen mielihyvän saaminen pilkan kohteena olemisesta.

Chasmophilia: Kiihottuminen rotkoista, koloista, nurkista ja halkeamista.

Cheimaphilia: Seksuaalisen nautinnon saaminen kylmästä tai talvesta.

Chrysophilia: Seksuaalinen kiihottuminen kullasta tai kultaisista esineistä.

Climacophilia: Seksuaalisen mielihyvän saaminen portaissa putoamisesta.

D:

Dacryphilia: Seksuaalinen kiihottuminen kumppanin kyynelistä.

Dendrophilia: Seksuaalinen kiihottuminen puista.

Dystychiphilia: Seksuaalisen nautinnon saaminen onnettomuuksista.

E:

Emetofilia: Seksuaalinen mieltymys oksentamiseen tai oksennukseen.

Eproktofilia: Seksuaalisen mielihyvän saaminen ilmavaivoista.

Ergophilia: Seksuaalisen nautinnon saaminen työstä ja työnteosta.

F:

Figging: Inkiväärin tai pippurin laittaminen peräaukkoon seksuaalisen stimulaation saamiseksi.

Formikofilia: Seksuaalisen nautinnon saaminen hyönteisten käyttämisestä seksuaalisiin tarkoituksiin.

G:

Gomfiopotismi: Kiihottuminen hampaista.

Gynotikolobomassophilia: Seksuaalisen nautinnon saaminen naisen korvalehden näykkimisestä.

H:

Harpaxophilia: Seksuaalisen nautinnon saaminen ryöstämisestä tai ryöstön kohteena olemisesta.

Homilophilia: Seksuaalinen kiihottuminen saarnaamisesta tai saarnan kuulemisesta.

Hypnophilia: Seksuaalinen kiihottuminen nukkumisen ajattelusta.

I–J:

Icolagnia: Kiihottuminen patsaiden tai kuvien koskettelusta.

Jaktitaatio: Kiihottuminen omien seksikokemusten kertomisesta.

K:

Kakorrhaphiophilia: Kiihottuminen epäonnistumisista.

Kenophilia: Seksuaalinen kiihottuminen tyhjistä tai avonaisista tiloista.

Keraunophilia: Seksuaalinen kiihottuminen ukkosesta ja salamoinnista.

Kinesophilia: Seksuaalinen kiihottuminen harjoittelusta ja liikkumisesta.

Klismafilia: Seksuaalisen mielihyvän saaminen peräruiskeista.

Kopophilia: Seksuaalisen mielihyvän saaminen fyysisestä tai henkisestä väsymyksestä.

L:

Laliophilia: Kiihottuminen julkisesta puhumisesta.

Ligyrophilia: Kiihottuminen kovista äänistä.

Lilapsophilia: Kiihottuminen tornadoista.

Lithophilia: Kiihottuminen kivistä, mudasta tai sorasta.

Lygophilia: Kiihottuminen pimeästä.

M:

Mechanophilia: Seksuaalinen kiihottuminen kojeista.

Melissophilia: Kiihottuminen mehiläisistä.

Metrophilia: Kiihottuminen runoudesta.

Mukofilia: Seksuaalinen kiinnostus nenän eritteisiin.

N:

Nasophilia: Kiihottuminen nenän näkemisestä, koskettamisesta, nuolemisesta tai imemisestä.

Nebulophilia: Seksuaalinen kiihottuminen sumusta.

Nemophilia: Kiihottuminen puista.

Nosophilia: Nautinnon saaminen sairastumisesta.

O:

Ochlophilia: Seksuaalisen mielihyvän saaminen väkijoukossa.

Odontofilia: Kiihottuminen hampaista.

Oikophilia: Seksuaalisen mielihyvän kokeminen jonkun kodista.

Okulolinktus: Seksuaalisen mielihyvän saaminen silmämunan nuolemisesta.

Ombrophilia: Kiihottuminen sateesta tai sateen alle jäämisestä.

Ophidiophilia: Kiihottuminen käärmeistä.

Ospheresiolagnia: Seksuaalinen kiihottuminen hajuista.

P:

Pediophilia: Seksuaalinen kiihottuminen nukeista.

Peniaphilia: Eroottinen viehätys köyhyyteen.

Pentheraphilia: Seksuaalinen kiinnostus anoppiin.

Phygephilia: Kiihottuminen karkulaisena olemisesta.

Placophilia: Kiihottuminen hautakivistä.

Ponophilia: Nautinnon saaminen ylitöistä.

Potamophilia: Kiihottuminen joista ja koskista.

Psellismophilia: Kiihottuminen änkytyksestä.

R:

Rhabdophilia: Nautinnon saaminen kovasta kritiikistä.

Rhytiphilia: Seksuaalinen kiihottuminen kasvojen rypyistä.

S:

Scotophilia: Pimeydestä kiihottuminen.

Septophilia: Seksuaalinen mieltymys mätäneviin aineisiin.

Sialophilia: Seksuaalinen kiihottuminen syljestä.

Siderodromophilia: Seksuaalinen kiihottuminen junalla matkustamisesta.

Sophophilia: Seksuaalisen mielihyvän saaminen oppimisesta.

Sthenolagnia: Seksuaalinen kiihottuminen lihasten tai voiman näyttämisestä.

Stygiophilia: Seksuaalisen mielihyvän saaminen helvetin ajattelusta.

T:

Taphophilia: Kiihottuminen hautajaisista.

Teleophilia: Kiihottuminen uskonnollisista tavoista.

Thalassophilia: Kiihottuminen merestä.

Thassophilia: Seksuaalisen mielihyvän kokeminen istumisesta.

Threpterophilia: Seksuaalinen mieltymys hoitajattariin.

Timophilia: Kiihottuminen kullasta tai varallisuudesta.

Toxiphilia: Seksuaalisen mielihyvän kokeminen myrkyistä.

Toxophilia: Seksuaalinen kiihottuminen jousiaseista.

Trichotillomania: Karvojen nyppimishimo.

U:

Undinism: Seksuaalinen kiihottuminen veteen liittyvistä ajatuksista.

Uranophilia: Kiihottuminen taivaallisista ajatuksista.

Urtikaatio: Nokkosten käyttäminen sukupuolielinten stimuloimiseksi.

V–Z:

Vicarphilia: Seksuaalinen kiihottuminen muiden ihmisten jännittävistä kokemuksista.

Xylophilia: Kiihottuminen puisista esineistä.

Ylophilia: Metsästä kiihottuminen.

Zelofilia: Kiihottuminen mustasukkaisuudesta.

Hitlerin perintö seksiteollisuudellePerjantai 07.09.2007 15:04

Itävaltalaisen tullimiehen poika Adolf Hitler (1889–1945) muutti maailmanhistoriaa päästessään Saksan valtakunnankansleriksi. Suur-Saksan tavoittelu johti lopulta miljoonien ihmisten kuolemaan. Hitler loi pääasiassa tuhoa, mutta hän pisti alulle myös Saksan autobahnien rakentamisen ja unelman kansanautosta (Ferdinand Porschen vuonna 1933 suunnittelema kuplavolkkari). Uusien tutkimusten valossa näyttää siltä, että autoilun lisäksi Hitler halusi taata ainakin sotilaidensa seksuaaliset nautinnot.


Pumppaamalla uhkearintainen seksikumppani

Italialaisen sanomalehden Corriere della Seran mukaan Hitler tahtoi tuotantoon puhallettavia nukkeja SS-sotilaiden seksuaalisia tarpeita varten. Seksinuken piti olla rotuopin mukaisesti valkohiuksinen, sinisilmäinen, isohuulinen ja uhkearintainen. Corriere della Seran mukaan tanskalainen lääkäri Olen Hannussen määrättiin kehittämään kyseiset kriteerit täyttävä nukke. Mielenkiintoista on, ettei Hitler luottanut saksalaiseen ammattitaitoon nuken kehittelyssä.

SS-joukoille annettavien nukkejen tarkoituksena oli ehkäistä sukupuolitautien tarttuminen ja erityisesti ei-arjalaisen rodun leviäminen. SS-sotilaat kun tunnetusti tyydyttivät tarpeensa ilotaloissa tai raiskaamalla valloitetun maan kansalaisia. Löytyneiden asiakirjojen mukaan Hitler oli itse laatinut nuken strategiset mitat. Sen piti näyttää kauniilta ja olla 1,76 senttimetriä pitkä. Lisäksi nuken ihon tuli oli ehdottomasti heleän vaalea. Tätä erittäin salaista projektia määrättiin valvomaan SS-komentaja Heinrich Himmler (1900–1945). Tämä Gestapon johtaja oli myös vastuussa Saksan keskitys- ja tuhoamisleirijärjestelmän organisoimisesta. Voidaan siis ajatella, että Hitler piti projektia hyvinkin tärkeänä. Ilkeämieleisesti voidaan kuitenkin todeta, että Hitler tai Himmler tuskin itse tarvitsi pumpattavia Barbaroita, sillä Hitlerillä oli vain yksi kives ja Himmlerin kivekset olivat normaalia pienemmät. Joten heidän seksuaalinen halukkuutensa tuskin oli järin suuri.


Hanke romuttui maantasalle

Hitlerin seksinuket eivät kaikesta suunnittelusta ja puuhastelusta huolimatta nähneet sodan aikana päivänvaloa, sillä liittoutuneet pommittivat nukkejen valmistukseen tarkoitetun Dresdenissä sijaitsevan tehtaan. Englannin vakoiluryhmä oli luultavasti kuullut huhua, että jossain Dresdenin tehtaista aiottiin valmistaa sodan voimasuhteiden kannalta tärkeää tuotetta – olihan nukkehanke leimattu salaiseksi. Tuskin britit pommeja kylväessään kuitenkaan ymmärsivät, että yksi heidän pääkohteistaan oli pumpattavia Barbaroita valmistava laitos.

Nukkeprojektiin mukaan määrätty saksalainen psykiatri Rudolf Chargeheimer oli kuitenkin jo alusta lähtien ollut sitä mieltä, ettei kukaan sotilas vaihda naista nukkeen, jollei nuken synteettinen iho tunnu samalta kuin aito iho. Lisäksi nuken vartalon pitäisi olla yhtä notkea ja liikkuvainen kuin nuoren naisen vartalo. Erityisen tärkeänä Chargeheimer piti sitä, että nuken sukuelimien piti olla täysin identtiset aitojen kanssa. Dresdenin tehtaan valmistamat seksinuket tuskin olisivat olleet tällaisia, joten tuotantolaitoksen tuhoamisella ei varmaankaan ollut sotilaiden seksikäyttäytymisen kannalta suurta merkitystä. Sotilaat, kun luultavasti olisivat loppujen lopuksi suosineet oikeita naisia.


Hanke yhä vireillä

Hitlerin aloittama hanke ei silti mennyt aivan hukkaan, sillä 1950-luvun puolivälissä saksalaiset toivat markkinoille seksinuken nimeltä ”Bild Lili”. Rudolf Chargeheimerin laatuluokitukset täyttävä nukke valmistui kuitenkin vasta vuonna 1995, jolloin yhdysvaltalainen yritys nimeltä CybOrgasMatrix loi elastisesta geelistä tehdyn nuken. Tuossa Realdoll-nimisessä nukessa on jopa motorisoitu lantioliike ja audiomahdollisuus. Työn alla on kuitenkin varsinaisia robottinukkeja, jotka reagoivat ääneen ja muistuttavat valmistusmateriaaliltaan mahdollisimman paljon ihmisen ihoa. Malleja tulee olemaan jokaiseen makuun eli naisetkin saavat omansa. Tulevaisuuden seksinuket vastaavat ulkoisilta ominaisuuksiltaan lähes täysin ihmisiä, mutta ottaisitko sinä nuken ihmisen sijaan? Onko tunteille enää sijaa, vai onko seksi pelkästään omien tarpeiden tyydyttämistä nukella, joka on aina halukas?

Miesten pahimmat seksimokatTorstai 06.09.2007 19:33

Miehenä on kieltämättä hiukan vaikeaa myöntää se seikka, että miehetkin mokailevat. Haluan kuitenkin korostaan, että sitä sattuu vain harvoin – erittäin harvoin.


Suutelemisen passaaminen

Osalla miehistä on jostakin syystä taipumusta jättää intohimoinen suuteleminen täysin väliin. En kyllä aina ymmärrä miksi. Hyvä suudelma kun vie polvet alta. Suudellessa elimistössä nimittäin tapahtuu paljon mielihyvää tuottavia reaktioita.

Ensinnäkin veri alkaa virrata huuliin, jolloin niitä alkaa kihelmöidä ja niiden tuntoherkkyys lisääntyy. Lisäksi aivot erittävät hormonia nimeltä oksitosiini, joka saa kumppanin kosketuksen tuntumaan erityisen hyvälle. Varsinkin erogeeniset alueet tulevat hyvin herkiksi. Kaiken lisäksi erittyy endorfiinejä, jotka saavat pään täysin sekaisin. On siis aivan turhaa hylkiä huulten erogeenisyyttä. Esileikkiin kuuluukin ehdottomasti suuteleminen. Vain varsinainen joonas ei suutele naista intohimoisesti.


Rintojen murjominen

Naisten rinnat ja erityisesti nännit ovat hyvin herkät. Kuitenkin lukemattoman monet miehet vääntävät ja runnovat naisten nännejä ja rintoja kuin jonkin kivikautisen putkiradion valintanäppäimiä. Miehille vain tiedoksi, että nykyisin radioissakin on hipaisukytkimet. Voimankäyttöä voisi siis hiukan hillitä.

Naisille annettakoonkin tästä lähtien lupa potkaista miestä kiveksille aina, kun tämä käsittelee liian väkivaltaisesti naisen rintoja. Luulisi siinä tyhmemmänkin miehen oppivan muutamasta kerrasta tavoille. Kovapäisimmät miehet voivat tietysti aloittaa falsettilaulun harrastamisen.


Korvaan puhaltaminen

Iso paha susi huhkui ja puhkui porsaiden taloa kumoon. Miehen ei kuitenkaan kannata pyrkiä kohottamaan itsetuntoaan leikkimällä sadun isoa sutta. Kannattaa muistaa, että hellien ja seksikkäiden sanojen kuiskaaminen korvaan on aivan eri asia kuin vaikun puhaltaminen korvasta.


Fritsut

Naisen niska ja kaula ovat erittäin erogeenisiä alueita, mutta niitä ei suinkaan tarvitse imeä kuin piintynyttä pölyä 2 400 wattisella pölynimurilla. Fritsujen tekeminen on ehkä ala-asteella kova juttu, mutta jokainen hiukankin järkevä mies ymmärtää, että niiden aika on sen jälkeen ohi. Kumppania ei siis tarvitse kaulamerkitä ikävillä mustelmilla. Sormuksetkin ovat toki olemassa. Niillä voidaan vaivattomasti osoittaa, että kyseinen nainen on varattu.


Rivojen puhuminen

Rivojen puhuminen saattaa olla toisinaan hyvin kiihottavaa. Jutun ydin on kuitenkin siitä, että molemmat osapuolet ovat touhussa mukana. Mikäli mies alkaa välittömästi heittää rivoa läppää, on hän kuin puhelinlinjoille soitteleva epätoivoinen poikamies Ypäjältä, joka ei ole koskaan harrastanut seksiä (anteeksi kaikki epätoivoiset ypäjäläiset poikamiehet, jos tämä loukkasi Teitä). Kannattaa siis ensin kuunnella, miten nainen puhuu ja vasta sen jälkeen puhua rivoja, jos nainen on samalla aaltopituudella.


Heittäytyminen alastomaksi

On miehiä, jotka kuvittelevat olevansa alastomana yhtä uljaita kuin Michelangelon vuonna 1504 valmistunut David-patsas. Kyseiset miehet riisuvat itsensä alastomaksi yhtä nopeasti kuin Mustanaamio liikkuu yössä. Valitettavasti hyvin harva mies näyttää hyvälle lievine kaljamahoineen ja valkoisine tennissukkineen. Miehen ei siis välttämättä kannata heti heittää vaatteitaan nurkkaan, vaan odottaa aivan rauhassa, että nainen on todella kiihottunut ja haluaa varmasti seksiä.


Suora hyökkäys klitorikseen

Toisinaan miehet kuvittelevat, että nainen on heti valmis seksiin miehen sitä halutessa. Nainen ei suinkaan ole mikään luksusauto Lexus, joka käynnistyy nappia painamalla ja toteuttaa nöyränä kuljettajan vaatimukset. Tai oikeastaan nykyisin jopa Lexus pistää hanttiin, jos kuljettaja on törppö.

Kyseinen auto kun ei tottele kuljettajan tyhmiä ratkaisuja vaan ottaa ohjat omiin käsiinsä. Naiset voisivat alkaa käyttää samaa strategiaa.

Miehen ei missään tapauksessa kannata rynnätä suin päin kohti klitorista. Myös klitoriksen voimakas puristelu ja näykkiminen on varsinainen aloittelijan moka. Klitoriksessa kun on tuplasti enemmän hermopäätteitä kuin peniksessä. Miehen kannattaa siis olla nöyrä ja edetä hitaasti ja varmasti kohti naisen alapäätä. Yläpää pitää aina huomioida ensin.


Naisen kokonaisuuden hylkääminen

Edelliseen liittyen voidaan todeta, että nainen on todella muutakin kuin pari rintoja ja emätin. Naista tulee hyväillä kokonaisvaltaisesti eikä vain tarttua kiinni rinnoista ja alapäästä. Nainen on täynnä erogeenisiä alueita. Hyödynnä siis niitä!


Pään voimakas painaminen

Tämä ilmiö on ehdottomasti yksi niistä, jotka ovat suoraan seurausta pornofilmeistä. Osa miehistä nimittäin painaa ja rynkyttää naisen päätä itseään kohti tämän antaessa suuseksiä. Pornofilmeissä miehet toimivat suuseksin aikana juuri tällä ikävällä tavalla. Väärä oppi voi kuitenkin kaataa pahasti ojaan.

Moinen tapa nimittäin tuntuu naisesta perin ikävältä ja vie häneltä takuuvarmasti fiilikset suuseksin antamiseen. Miehen on parasta vain pitää näppinsä erossa naisen takaraivosta ja antaa naisen keskittyä rauhassa seksuaalisen nautinnon antamiseen.


Alastonkuvien ottaminen

Nykyisessä visuaalisessa ja digitaalisessa maailmassa valokuvia otetaan entistä enemmän. Mikäs siinä, koska niiden ottaminen on niin helppoa ja vaivatonta. Miehen ei kuitenkaan kannata ensimmäisenä kaivaa taskustaan kamerakännykkää ja napsia kuvia sängyllä loikoilevasta alastomasta neitosesta. Naiselle saattaa nimittäin tulla mieleen, että mihinkähän netin lukuisista amatöörisivustoista hän on nyt joutumassa. Luvatta otetut alastonkuvat viilentävät varmasti suhteen paremmin kuin jääkaappipakastin.


Kova sänki

Miehet ovat nykyisin hyvinkin tarkkoja siitä, että naisen alapään pitää olla trimmattu. Suuseksiä ei tipu, jos alapään karvoitus on kuin pahainen viidakko. Miesten mielestä inhottavinta kun on se, että suuhun jää karvoja, joita on perin hankala saada sieltä pois. Miehet eivät kuitenkaan aina itse muista huomioida omaa kuontaloaan. Kovalla sängellä varustettu naamavärkki tuntuu nimittäin naisen alapäässä lähinnä riivinraudalta. Nainen vaikeroikin tuolloin kivusta eikä suinkaan nautinnosta. Miesten onkin syytä muistaa se, että leuan pitää olla sileä, tai sitten ainakin parran pehmeä ennen kuin naisen herkkiin alueisiin mennään suulla sörkkimään.


Liian nopea tempo

Tämä on toinen pornofilmeistä johtuva ilmiö. Aikuisviihteeksi kutsutuissa filmeissä miehet pumppaavat naista kuin urakkatyössä oleva hydraulinen pumppu. Moinen jyystäminen ei tunnu hyvälle naisesta eikä oikeastaan miehestäkään. Onkin täysin käsittämätöntä, miksi moista oikein harrastetaan.

Naisen liiskaaminen

Fysiologinen totuus on, että yleensä mies on naista kookkaampi ja painavampi. Miehen ei siis kannata läsähtää täydellä painollaan naisen päällä, jos haluaa naisen olevan hengissä vielä seksuaalisen kanssakäymisen jälkeenkin.


Tulitko sinä?

Toisinaan miehet kysyvät epävarmana, että saiko nainen seksin aikana orgasmin. Kieltämättä naiset osaavat hyvin teeskennellä orgasmia, mutta kyllä todellisen konkarin pitäisi osata lukea naisen kehoa niin paljon, että moiset kysymykset ovat turhia. Eivät naisetkaan kysele sitä, saiko mies orgasmin vai ei. Tai, no ehkä joskus.
Siitä puhe mistä puute. Näinhän se eräs legendaarinen lausahdus menee. Nyt on aihetta sanoa myös, että siitä unia mistä puute. Montrealin yliopistossa työskentelevä professori Antonio Zadra tutki 3 500 unen sisältöä, joita olivat nähneet 109 naista ja 64 miestä. Tutkimuksesta selviää, että kahdeksan prosenttia ihmisistä näkee seksiin liittyviä unia.


Miehet käyvät unissaankin vieraissa

Zadran tutkimuksen mukaan miehet näkevät seksiunia tuntemattomista kumppaneista ja useiden naisten kanssa tapahtuvista orgioista, joita vieläpä järjestetään julkisilla paikoilla. Miesten unissa esiintyykin lukuisia seksikumppaneita kaksi kertaa enemmän kuin naisten unissa. Viisi prosenttia miehistä näkee seksiunia myös julkisuuden henkilöistä. Suomalaisten miesten unissa vilahtavat luultavasti ainakin Viivi Avellan, Janina Frostell ja Karita Tuomola.

Seksiuniin liittyy sekä miehillä että naisilla yhdyntää, suutelua, flirttailua, masturbointia ja fantasioita. Moni mies näkee unia myös siitä, että hän saavuttaa orgasmin. Huomattavaa kuitenkin on se, että miehet ovat tässä suhteessa hyvin itsekeskeisiä. Yksikään heidän uniensa kumppaneista ei saavuta orgasmia. Miehet hakevat puhtaasti omaa nautintoaan – ainakin uniensa aikana.

Neljä prosenttia miehistä päätyy muuten unien avulla oikeaan orgasmiin. Luku on sama myös naisilla. Herääminen fressinä orgasmiunien jälkeen uuteen aamuun, mikä onkaan sen mahtavampaa. Tosin miehillä lakanat menevät kyllä pesuun.

Viis prosenttia miehistä näkee unia, joissa heidät raiskataan. Raiskaus ei siis todellakaan ole pelkästään naisiin liittyvä juttu. Todellisessa elämässä noin 28 prosenttia homomiehistä on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi jossakin vaiheessa elämäänsä. Miehet myös joutuvat naisia useammin joukkoraiskauksen uhriksi. Uskomatonta mutta totta.


Naiset haluavat oman kultansa

1960-luvulla tehdyn tutkimuksen mukaan miehet näkivät kaksi kertaa enemmän seksiunia kuin naiset. 2000-luvun naiset ovat kuitenkin kirineet miehet kiinni. Nykyisin nimittäin miehet ja naiset näkevät yhtä paljon seksiin liittyviä unia.

Naiset näkevät pääasiallisesti unia omasta kullasta tai entisistä heiloistaan. Yhdysvaltalainen Nancy Friday päätyi samaan tulokseen tutkiessaan naisten masturbointifantasioita. Fridayn mukaan 80 prosenttia naisista haaveilee masturboidessaan omasta paristaan tai hyvästä ystävästään. 21 prosenttia fantasoi itsetyydytyksen aikana täysin vieraasta henkilöstä. Unissa luku on yhdeksän prosenttia. Sellaiset filmitähdet kuin Brad Pitt ja George Clooney mainittiin jostakin kumman syystä hyvin usein. Myös rokkari Bono kelpuutettiin naisten uniin.

Mikäli henkilö haluaa uniensa aikana seksiä vieraan henkilön kanssa, heijastaa tämä Zadran mukaan valvetilan todellisuutta. Eli tästä voidaan oikeastaan vetää se johtopäätös, että miehet todellakin haluavat vieraiden vällyjen väliin, kun naiset taas ovat hyvinkin uskollisia.

Peräti 18 prosenttia naisista näki seksiunia, joissa heidät raiskattiin. Myös valvetilan aikana tapahtuvissa unelmissa raiskausfantasiat ovat naisilla hyvin yleisiä. Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että naiset haluavat oikeasti tulla raiskatuksi. Fantasioissa nainen pystyy aina itse kontrolloimaan tilanteen ja muokkaamaan siitä sellaisen kuin hän haluaa. Todellisuudessa tämä ei ole mahdollista. Fantasioissa tapahtuvissa raiskauksissa ei myöskään vahingoiteta ketään.


Seksiunet lisäävät halua

Tutkija Juan Carlos Sierra Freire on myös perehtynyt ihmisen uniin ja niiden aikana tapahtuviin seksifantasioihin. Hänen mukaansa miesten on helpompi hyväksyä unen aikana tai valvetilassa tapahtuvat perverssimmätkin fantasiat. Naisilla moiset saattavat joskus aiheuttaa ahdistusta.

Freiren mukaan unen aikana tai valvetilassa tapahtuvat seksifantasiat lisäävät useimmiten ihmisen seksuaalista halukkuutta ja ovat hyväksi ihmisen seksuaalisuudelle. Mitä enemmän fantasioita esiintyy, sitä voimakkaampi seksuaalinen halu on ja seksi on myös nautinnollisempaa. Kaikki siis joukolla fantasioimaan seksistä!
Tekeekö mielesi joskus valittaa ehkäisyn haitoista tai hankaluuksista? Perehtyminen menneisyyden ehkäisykeinoihin saattaa muuttaa mielipiteesi.

Luotettava ja helppokäyttöinen ehkäisy on nykypäivän ihmiselle aivan luonnollinen asia. Saamme nauttia täysin siemauksin seksuaalisesta kanssakäymisestä ilman raskaudenpelkoa. Toisin oli edellisillä sukupolvilla. Ehkäisy oli kaikkea muuta kuin helppoa ja luotettavaa. Ihmiset joutuivat käyttämään mitä merkillisimpiä keinoja raskauden ehkäisemiseksi. Osa keinoista oli jopa naisen terveydelle vaarallisia. Raskauden ehkäisy 2003 -kyselyn mukaan jopa kolmannes naisista on kuitenkin nykyisin tyytymättömiä ehkäisyyn. On siis syytä katsastaa miten asiat ennen olivat. Sen jälkeen alkaa kummasti arvostaa nykyisiä menetelmiä.


Karvaisia toukkia ja kurnuttavia sammakoita

Roomalainen runoilija Titus Lucretius (97–55 eKr.) ehdotti, että raskaus saadaan ehkäistyä hyppimällä ja riehumalla voimakkaasti yhdynnän jälkeen. Roomalainen oppinut Caius Plinius (23–79) oli taas sitä mieltä, että tehokkain ehkäisymenetelmä on amuletti, joka on tehty karvaisen hämähäkin toukista. Roomassa oli myös tavanomaista käyttää ehkäisynä vasempaan jalkaan sidottua putkea, joka sisälsi kissan maksan ja palan naarasleijonan kohtua.

Pohjois-Afrikan aavikoilla eläneiden alkuasukkaiden parissa oli muinoin tapana, että naiset sekoittivat ruutiliuosta ja kamelin suusta ottamaansa vaahtoa ja joivat sen. Kiinalaiset käristivät öljyssä elohopeaa ja kulauttivat sen suuhunsa. Toinen kiinalaisten käyttämä ehkäisymenetelmä oli niellä 14 elävää sammakonpoikasta kolme päivää kuukautisten jälkeen. Kreikkalaiset naiset saattoivat syödä ehkäisymielessä muulin kohdun. Vastaavasti australialaisten naisten ehkäisymenetelmä oli seisoa hajareisin ja polviaan jännittämättä tehdä vartalon alaosalla eteenpäin suuntautuneita äkillisiä työntöliikkeitä siittiöiden poistamiseksi.

Vuonna 1889 löydettiin vuodelta 1850 eKr. peräisin oleva niin sanottu Petrien lääketieteellinen papyrus. Siinä oleva kaava on luultavasti vanhin olemassa oleva tieto emättimeen laitettavasta ehkäisyvälineestä. Papyruksessa kehotetaan tekemään ehkäisytarkoitukseen emättimen pohjalle laitettava massa, joka valmistetaan krokotiilin lannasta ja hunajasta. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni nykypäivän nainen laittaisi moisen lantapalleron sisäänsä. Saattaisi olla, että selibaatti olisi kunniassa.

Kreikkalainen filosofi Aristoteles (384–322 eKr.) ja roomalainen Titus Lucretius kirjoittivat emättimeen laitettavista villasta valmistetuista tupoista, jotka oli ensin liuotettu happamassa öljyssä, hunajassa, setripuun mahlassa ja granaattiomena- tai viikunasoseessa. Soranos Efasolainen mainitsi 30–40 erilaista yhdistelmää, jotka vaikuttivat emättimeen sisään laitettavan vaatteen avulla hedelmöittymistä ehkäisevästi. Hedelmähapoilla oli Soranosin yhdistelmissä ratkaiseva merkitys. Antiikin aikana käytettiin myös hartsimaisilla aineilla käsiteltyjä puun lehtiä, jotka asetettiin suojelemaan kohdunkaulaa siittiöiltä. Japanilaiset naiset taas suojelivat kohdunsuun riisipaperilla.


Sisuskalut kärysivät

Jo muinaiset roomalaiset suosittelivat ehkäisymenetelmäksi yhdynnän jälkeistä emättimen huuhtelua. Huuhtelua varten kehitettiin erilaisia huuhtelukannuja sekä palloruiskuja. Käytössä oli myös terävällä kärjellä varustettuja ruiskuja, jotka saattoivat vahingoittaa emättimen herkkää limakalvoa.

Emättimen huuhteluun suositellun veden määrä oli 1–1½ litraa vettä. Veden lämpötilan tuli olla ruumiinlämpöistä. Veteen voitiin sekoittaa eri aineita, jotta huuhtelun vaikutus tehostui. Mikäli käytettiin keittosuolaa, sitä piti olla 1–2 teelusikallista jokaista vesilitraa kohti. Mikäli suolaa lisättiin enemmän, kohotti neste naisen limakalvojen herkkyyttä. Ihanteellinen huuhteluaine oli kamomillatee, joka saatiin aikaiseksi lisäämällä 1–2 kourallista kamomillasaunion mykeröitä litraan vettä. Myös etikkaa käytettiin, jolloin sitä lisättiin 1–2 ruokalusikallista litraan vettä.

Toisinaan huuhteluveteen suositeltiin lisättäväksi myös lyijyetikkaa, lysolia, kloorivalmisteita, kaliumpermanganaattia ja alunaa. Nämä aineet saattoivat olla tehokkaita, mutta samalla ne tekivät hallaa naisen elimistölle. Lyijyä sisältävä vesi syövytti limakalvojen pintakerrosta ja tappoi siitä kaikki emättimen hyvinvoinnin kannalta tärkeät bakteerit. Aluna taas kuivatti voimakkaasti limakalvoja ja veti kudosta kokoon. Tämä vaikeutti vastaavasti yhdyntää. Kloori oli sisäisesti käytettynä myrkyllistä.

Ennen kierukan keksimistä, kehitettiin Sterilette-nasta, joka oli naulan tapainen nasta, jonka kärjessä on nuppi ja perässä leveä kanta. Nasta työnnettiin kohdunkaulan sisään siten, että paksu kantaosa jäi kiinni kohdunkaulan suuaukkoon ja kärjen nuppiosa oli kohdussa. Nasta saattoi aiheuttaa pahojakin tulehduksia emättimessä tai munasarjoissa tai johtaa pahimmassa tapauksessa jopa kuolemaan. Nastasta tehty muunnos oli emättimen suulle laitettava silmukka, joka myös saattoi aiheuttaa tulehdustiloja.


Suomalaisten niksinurkka

Suomalaiset ovat olleet jo ennen Pirkka-lehteä hyviä keksimään erilaisia niksejä. Niinpä raskauden ehkäisemiseen on kehitetty lähes omaa luokkansa olevat menetelmät, joita lukiessa voi vain ihmetellä ettei meitä ole tämän enempää.

Sortavalassa uskottiin, että mikäli mies pyyhkii käärmeen päällä naisen reisiä, nainen työntää siemennesteet pois emättimestään eikä tule raskaaksi. Hausjärvellä naiset löivät jalkojaan kepillä, jolla oli tapettu käärme. Kun tämä suoritettiin ennen käen kukuntaa, estettiin raskauden mahdollisuus. Totuus lienee kuitenkin se, että jalkoihin saatiin vain mustelmia.

Köyliön kansanperinteessä tiedetään kertoa, että naiset nauttivat kuumaa konjakkia tai viinaa kuukautisten aikana estääkseen raskauden. Joillakin maaseutualueilla miehet laittoivat penikseensä hiivaa ja kaljaa ennen yhdyntää. Tyrväällä miehet kävivät noidan kanssa myllyssä, jossa noita pesi miehen sukuelimet palavasta lepästä tulevalla nesteellä. Kittilän miehet sitoivat kalunsa suolella.

Isojoella nainen sitoi vatsansa ympärille pitkän liinan, tai mies laittoi kivestensä ympärille villalangan. Haapavedellä naiset sitoivat nuoran nilkkoihinsa raskauden estämiseksi – varmasti heikolla menestyksellä.

Lopella ja Kuusjoella naisten tuli pidätellä hengitystään miehen ejakuloidessa heidän sisäänsä. Isojoella nainen joutui pidättelemään hengitystään koko yhdynnän ajan. Perimätiedon mukaan lasta ei tullut, mutta mies sai joko kupan tai tippurin.


Nuoret eivät osaa vieläkään

Tutkimuksissa on hälyttävästi havaittu, että nuorten tietämys ehkäisystä on erittäin puutteellista. Suomalaiset nuoret eivät vieläkään osaa kunnolla hoitaa ehkäisyä. Tilanne on kuitenkin todella huolestuttava Englannissa. Englantilaisnuorilla on nimittäin vielä nykyisinkin aivan omat menetelmänsä raskauden estämiseksi. Vuonna 2002 julkaistun tutkimuksen mukaan osa englantilaisista nuorista uskoo, että raskauden voi välttää pitämällä silmät kiinni yhdynnän aikana tai juomalla samaan aikaan maitoa. Osa nuorista luottaa myös siihen, että hyppimällä ylösalaisin yhdynnän jälkeen vältetään raskaus. Englantilaisten mielestä erinomainen ehkäisykeino on seisoa yhdynnän aikana puhelinmuistion päällä. Raskaaksi ei muka voi myöskään tulla, ellei saa orgasmia tai harrasta yhdyntää joka päivä. Tälläkin sektorilla valistustyötä riittää siis enemmän kuin tarpeeksi.
– Naiset pystyvät kohentamaan pahaa oloaan suklaalevyllä. Miehet tarvitsevat vähintään korin olutta unohtaakseen maalliset murheensa. Oluen avulla henkinen pahoinvointi kuitenkin vaihtaa vain olomuotoaan fyysiseen pahoinvointiin.

– Naiset elävät keskimäärin miehiä pidempään.

– Naiset voivat peittää ihovirheitä 10 senttiä paksulla meikkikerroksella ja näyttää hyvälle. Miehet joutuvat kulkemaan pää painuksissa, jottei kukkiva naamataulu näkyisi kilometrien päähän.

– Naisten ei tarvitse seisoa ravintoloiden vessoissa pisuaarin äärellä sukuelin kourassa muiden miesten mittaillessa miehisyytesi kokoa.

– Naiset eivät koskaan roiski pitkin wc-pytyn istuinrengasta, saati sitten lattialle.

– Naiset aikuistuvat miehiä nopeammin. Osa miehistä ei aikuistu koskaan.

– Naiset onnistuvat pitämään huonekasvin hengissä yli viikon. Miehillä kasvi kuin kasvi kuihtuu parissa päivässä. Jopa kaktus kuolee miesten hoidossa janoon.

– Naiset pystyvät viemään heteromiehiä kuin pässiä narussa. Homomiehistä he vastaavasti saavat erittäin hyviä ystäviä.

– Ainoastaan naiset tietävät totuuden miehiä alati kalvavaan kysymykseen siitä, onko sen koolla merkitystä.

– Tarpeen vaatiessa naiset voivat heittäytyä avuttomiksi bimboiksi, ja miehet tekevät kaiken likaisen työn heidän puolestaan.

– Nainen voi naida rikkaan ja seniilin miehen ja odotella miljoonaperintöä seksikkään personal trainerin hellässä huomassa.

– Naiset voivat tanssia keskenään, eikä kukaan kyseenalaista heidän seksuaalista suuntautumistaan. Keskenään tanssivat miehet leimataan välittömästi homoiksi.

– Naisten tarvitsee harvemmin maksaa saadakseen seksiä. Vain mies on niin tyhmä, että on valmis avaamaan lompakkonsa nyörejä saadakseen seksiä, joka kestään hänellä kuitenkin alle kaksi minuuttia.

– Naisen orgasmi kestää pidempään kuin miehen orgasmi. Nainen saa myös miestä helpommin sarjaorgasmeja.

– Nainen voi ajaa autolla ilman, että hänen täytyy jokaisessa liikennevalossa osoittaa olevansa kulmakunnan nopein lähtijä.

– Naisen ei tarvitse ajaa sataa kilometriä harhaan kysyäkseen tietä. Hän ymmärtää kysyä tietä heti, kun epäilee olevansa hivenenkin eksyksissä.

– On nastaa olla isän tyttö. On mamista olla äidin poika.

– Naisen juopuvat nopeammin ja halvemmalla kuin miehet. Rahaa siis säästyy muuhunkin.

– Naisille uusi sesonki tarkoittaa täysin uutta vaatekaapin sisältöä. Miehet kulkevat elämänsä läpi nuhraantuneessa ja liian pienessä rippipuvussa tai vanhoissa verkkareissa.

– Naisilla ei koskaan näy viikon ruokalista parran haivenissa tai kravatissa.

– Mikäli nainen pettää kumppaniaan, kaikki uskovat sen johtuvan siitä, ettei oma mies ole huomioinut häntä riittävästi. Mikäli mies pettää kumppaniaan, hän on mitä suurin sika.

– Laivan upotessa naiset ja lapset pääsevät ensimmäisinä pelastusveneisiin. Miehet saavat tyytyä pelastusrenkaaseen ja uida jäätävässä vedessä omin avuin lähimpään rantaan.

– Naiset pystyvät olemaan yli viisi minuuttia ajattelematta seksiä. Seksi riivaa miesten aivoja jatkuvasti. Sen takia heidän työstään ei yleensä tule yhtään mitään.

– Naiset selviävät ylinopeussakosta vuodattamalla pari tekokyyneltä miespuoliselle konstaapelille. Miehet saavat vastaavasta yrityksestä lisäsakon.

– Naiset pystyvät reilusti myöntämään, että he ovat ehkä joskus tehneet pienen virheen (tosin eivät muista koska). Miehet eivät siihen pysty, ja sen vuoksi maailmassa soditaan.

– Avioliitot toimivat vain, koska naiset osaavat hoitaa niitä sosiaalisilla taidoillaan. Ilman naisten sosiaalista älyä, suurin osa avioliitoista päätyisi mitä luultavimmin eroon.

– Naisten pinna on pidempi kuin miehillä ja siksi naiset suuttuvat miehiä harvemmin.

– Naiset näkevät, kuulevat ja tuntevat miehiä enemmän. Sen vuoksi naisten elämä on miesten elämää värikkäämpää.

– Naiset eivät tunne olevansa uhattuna, mikäli heidän ystävänsä sattuu tienaamaan hiukan enemmän kuin he itse.

– Naiset tietävät ilman DNA-testiä, ketkä ovat hänen todellisia lapsiaan.

– Naiset voivat keskittyä yhteen tv-kanavaan ja katsoa sitä täydessä rauhassa. Miehet tuhoavat kaukosäätimen illassa surffatessaan kanavalta toiselle.

– Vaikka nainen laukaisee jotain tyhmää, suurin osa miehistä pitää häntä silti söpönä. Naiset taas pitävät tyhmän herjan heittävää miestä aivan onnettomana tapauksena.

– Nainen voi onnitella kumppaniaan läimäyttämättä tätä persuksille ja saamatta syytöstä seksuaalisesta ahdistelusta.

– Kauniit ja rohkeat -tähti saapui Suomeen hakeakseen kumppanikseen suomalaisen naisen. Kukaan naispuolinen kansainvälinen tähti ei viitsi vaivautua tänne perämetsien perukoille hakeakseen itselleen suomalaisen miehen.

– Naiset voivat käyttää peruukkia näyttämättä kuitenkaan naurettavilta. Miehen katu-uskottavuus katoaa heti, kun hän kiskaisee tupeen otsalle. Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen olemus kertoo tästä kaiken oleellisen.

– Naisten ei tarvitse pelätä, että vetoketjun väliin jää jotain hyvin arvokasta.

– Naisten ei koskaan tarvitse hävetä sitä, että he ovat fyysisesti liian lyhyitä. Heille on nimittäin keksitty korkokengät.

Laki ja seksiSunnuntai 02.09.2007 19:45


Tasavallan presidentti antoi 22.12.2005 eduskunnalle hallituksen lakiesityksen, joka käsittelee muun muassa seksipalveluiden ostamisen kriminalisointia. Kyseinen esitys (HE 221/2005 vp) on herättänyt kovasti keskustelua puolesta ja vastaan. Suomessa ollaan kuitenkin vielä aivan alkutekijöissä seksiin liittyvien lakiehdotusten luomisessa. Toista on Yhdysvalloissa, jossa kaikki on suurta ja mahtavaa. Tyhmyyskin näyttää välillä tiivistyvän joukossa, sillä ainakaan osa näistä seuraavista laeista ei ole täysin järkeenkäyviä.


Hieromasauvalla vankilaan

Euroopassa hieromasauvoja ei pidetä mitenkään kummallisina tai paheellisina. Ahvenanmaan lahja kansainväliselle muotoilulle eli Stefan Lindfors on jopa luonut uudestaan paratiisin käärmeen naisten hekuman herättäjäksi. Esimerkiksi Alabamassa moinen temppu olisi tuonut maineen sijaan kakkua, joten Lindfors olisi joutunut tutkimaan hyvinkin tarkkaan tiilenpäiden muotokieltä. Alabamassa hieromasauvan myynnistä voi nimittäin saada vuoden vankeustuomion ja 10 000 dollarin sakot. Mikä lieneekään tuomio moisen hurmosmelan suunnittelusta? Massachussetsissa hieromasauvan myynnistä saa peräti viiden vuoden tuomion, mutta aviorikoksesta vain kolme vuotta. Myös Georgiassa, Teksasissa, Nebraskassa, Louisianassa, Virginiassa sekä Mississipissä voi seksivälineiden käytöstä ja myynnistä saada vankeutta tai sakkoa. Georgian paikallishallitus on jopa ehdottanut, että naisten alapäähän laitetut lävistyskorut luokiteltaisiin seksuaalirikoksiin, joista voitaisiin tuomita enintään 20 vuoden vankeustuomio.


Saatanallista seksiä

Kaliforniassa sijaitsevassa Bakersfiledissä yhdyntä saatanan kanssa ilman kondomia on kiellettyä. Kondomin kanssa se kyllä on sallittua. Ehkä tällä pyritään ehkäisemään saatanallisten sukupuolitautien leviäminen tai se, ettei synny pirullisia ihmisiä. Nykyinen Kalifornian kuvernööri Arnold ”Terminaattori” Schwarzenegger saattaa hyvinkin keksiä jotain vielä parempaa, sillä hänhän ei ole tunnetusti koskaan ottanut mitään, jolla olisi ollut vaikutusta lihaksiin mutta myös aivoihin.

Illinoisissa sijaitsevassa Oblongissa on rakasteleminen kalastamisen ja metsästyksen aikana kielletty, jos menee kyseisenä päivänä naimisiin. Minnesotassa sijaitsevassa Alexandriassa mies ei saa harrastaa yhdyntää vaimonsa kanssa, jos hänen hengityksensä tuoksuu sipulille, valkosipulille tai sardiineille. Mikäli vaimo niin pyytää, tulee miehen lain mukaan harjata ensin hampaansa.

Utahin Tremontonissa seksin harrastaminen liikkeellä olevassa ambulanssissa on naisilta laissa kielletty. Mikäli nainen rikkoo lakia, hän saa sakot ja hänen nimensä julkaistaan paikallisessa lehdessä. Laki ei kuitenkaan koske miehiä. Uuden-Meksikon Carlsbadissa ei saa harrastaa seksiä lounastauon aikana autossa, jossa ei ole ikkunakaihtimia. Uuden-Meksikon Carrizozossa naisilta on ehdottomasti kielletty esiintyminen julkisilla paikoilla, jos he eivät ole ajaneet ihokarvojaan. Indianassa miehen ei kannata saada julkisesti erektiota, vaikka hänellä olisi housut jalassa. Moinen halventava tapahtuma on säädytöntä ja voi johtaa sakkoihin.


Äiti mukaan

Virginiassa sijaitsevassa Rombochissa seksin harrastaminen valot päällä on laissa kiellettyä. Calissan Columbiassa nainen saa harrastaa seksiä ainoastaan aviomiehensä kanssa. Ensimmäisellä kerralla naisen äidin on oltava paikalla todistamassa tapahtumaa. Neitsyyden menetys on siten varmasti ikimuistoinen tapahtuma ja vaatinee ainakin mieheltä melkoista potentiaalia. Washingtonin osavaltiossa löytyy laki, joka kieltää seksin harrastamisen neitsyen kanssa. Laki käsittää jopa hääyön! Syntyvyyslukujen täytyy kyseisessä osavaltiossa olla siten lähes nolla, jollei siellä sitten lisäännytä neitseellisesti. Washingtonissa ja Marylandissa ainoa sallittu yhdyntäasento on lähetyssaarnaaja-asento. Kaikki muut asennot ovat laissa kiellettyjä. Kyseisissä osavaltioissa asentokirjan kauppaaminen on varmasti tuhoon tuomittu idea.

Naimattoman saivat Suomessa viettää yön samassa hotellihuoneessa vuodesta 1969 lähtien. Pohjois-Carolinassa se ei ole vieläkään sallittua. Siellä avioton pari syyllistyy moisesta teosta toisen luokan rikkomukseen. Avioton pari ei myöskään saa harrastaa seksiä kotonaan tai missään muuallakaan. Naimattomat saivat muuten Suomessa harrastaa sukupuolisuhdetta ilman rangaistuksen pelkoa ensimmäisen kerran vuonna 1926. Tällöin laista poistui pykälä siitä, että kyseinen sukupuolisuhde olisi rikos.

Montanan Bozemanissa laki kieltää seksin harrastamisen alastomana talon etupihalla auringon laskun jälkeen. Mikäli pari rakastelee päivällä ja pitää vaatteet yllään, teko ei ole rangaistavaa. Nevadassa seksi ilman kondomia on lailla kiellettyä. Kondomien käyttö liikepalaverien aikana on kuitenkin kiellettyä. Marylandissa suuseksistä voi saada jopa kymmenen vuoden vankeustuomion.

Nebraskan Hastingissa hotelleissa ei saa harrastaa seksiä, jollei pidä yllään yöpaitaa. Laki koskee myös aviopareja. Wyomingin Newcastlessa seksin harrastaminen kauppojen kylmähuoneissa on lailla kielletty. Kieltämättä kylmä kangistaa hyvin nopeasti kiihkeimmänkin parin.

Ohion Oxfordissa nainen ei saa riisua itseään alastomaksi miestä esittävän kuvan edessä.


Korsetilla vai ilman?

Missourin Merryvillessä naiset eivät saa lain mukaan käyttää korsettia, koska miehillä pitää olla mahdollisuus nähdä naisen vartalon muodot sellaisena kuin ne luonnostaan ovat. Vastaavasti Norfolkin Virginiassa naiset eivät saa liikkua ulkona ilman korsettia. Siellä miehet eivät nimittäin kestä nähdä naisen todellisia muotoja. Clevelandissa naiset eivät saa käyttää kiiltonahkakenkiä, koska muuten miehet voivat nähdä kengistä heijastuksia jostakin sellaisesta, mitä heidän ei tulisi nähdä.

Connorsvillen Wisconsissa mies ei saa ampua aseella naisen saadessa orgasmin. Iowassa taas suudelma ei saa lain mukaan kestää viittä minuuttia pidempään. Idahossa haureuden harjoittamisesta saa 300 dollarin sakot ja puoli vuotta vankeutta.

Ottumwassa Iowassa mies ei saa lain mukaan vinkkailla tuntemattomalle naiselle kaupungin rajojen sisäpuolella. Iowan Amesissa mies ei saa rakastelun jälkeen juoda kolmea kulausta enempää olutta, jos hän makaa naisen vieressä tai pitää häntä kädestä kiinni. Lousianassa lemmenleikkien aikana ei kannata purra ketään. Se on nimittäin ruumiillista pahoinpitelyä. Mikäli purevalla henkilöllä sattuu olemaan tekohampaat, on pureminen silloin erittäin vakavaa ruumiillista pahoinpitelyä.

New Yorkissa on voimassa vanha laki, joka kieltää miestä sananmukaisesti katsomasta ohikulkevan naisen perään. Mies voi saada tästä 25 dollarin sakot. Mikäli hän jää toistamiseen kiinni naisten katselusta, miehelle voidaan määrätä silmälaput, jotta hän ei enää vilkuile sivulle.

Pennsylvaniassa laki kieltää, että yli kaksitoista naista ei saa asua samassa taloudessa. Lain mukaan kyseessä on tällöin bordelli. 120 miestä voi kuitenkin asua yhdessä. Michiganissa nainen ei saa leikata hiuksiaan ilman miehensä lupaa. Kentuckyssa on lailla kielletty, että nainen ei saa kävellä valtatiellä pukeutuneena kylpytakkiin, jollei häntä saata vähintään kaksi poliisia tai hänellä ei ole pesäpallomailaa mukanaan.


Suu suppuun

Mikäli pari harrastaa New Jerseyssä seksiä autossa ja painaa vahingossa äänitorvea, viedään heidät vankilaan. Oklahoman Clintonissa masturbointi on kiellettyä, mikäli henkilö katsoo samaan aikaan autossa tapahtuvaa seksuaalista kanssakäymistä. Pennsylvanian Harrisburgissa ei saa harrastaa seksiä tietullin maksukopissa rekkakuskin kanssa.

Oregonin Willowdalessa mies ei saa kiroilla rakastellessaan vaimonsa kanssa. South Dakotassa laki määrää, että Sioux Fallsin alueella olevissa hotelleissa saa olla ainoastaan yksittäisiä sänkyjä. Sänkyjen välillä tulee olla selvästi tilaa. Laki kieltää myös lattialla suoritetun yhdynnän sänkyjen välisellä alueella.

Yhdysvalloissa ei tyydytä rajoittamaan ainoastaan ihmisten seksuaalikäyttäytymistä. Kingsvillen kaupungissa laki kieltää porsaita parittelemasta lentokentän alueella. Alaskan Fairbanksissa hirvet eivät saa paritella kaupungin kaduilla. Venturan piirikunnassa Kaliforniassa kissat ja koirat eivät saa paritella keskenään, jollei niillä ole siihen myönnettyä lupaa.
Seksiä pidetään joistain kumman syystä pääasiassa nuorten ja kauniiden yksinoikeutena. Nuorten seksielämä ei kuitenkaan ole mitenkään kadehdittavaa. Yritystä ja halua kyllä löytyy, mutta tieto ja taito ovat aivan hukassa. Lukuisat tutkimukset ovatkin osoittaneet, että etenkin naisten seksielämä on parhaimmillaan nelikymppisenä. Tästä on todisteena jälleen uusi tutkimus, joka suoritettiin Englannissa.


Mistä tietää, että on jo täyttänyt 40 vuotta?

Suurimmalla osalla naisista ikävuosia ei kerry enää kahdenkympin jälkeen – ainakaan heidän omasta mielestään. Siten heillä saattaa olla hiukan hankaluuksia arvioida, koska se neljäkymppiä oikein tulikaan täytettyä. Seuraavasta luettelosta on tällöin apua.

– Ihmettelet suunnattomasti, miten kasarimuoti on jälleen tulossa pinnalle. Mielestäsi elämme yhä 80-lukua, joten kyseinen muoti ei ole vielä edes mennyt pois muodista.

– Olet aivan hurmioissasi kuullessasi radiosta Spandau Baletin tai Duran Duranin kappaleen. Olet vastaavasti täysin raivon vallassa siitä, että joku merkillinen Crazy Frog pääsee listoille raiskaamalla Axel F:n. Toivotkin salaa mielessäsi, että Beverly Hillsin kyttä Axel Foley tulisi paikalle ja päästäisi tuon typerän kurnuttavan sammakon hengiltä.

– Mielestäsi kaikki entiset luokkakaverisi näyttävät vanhoilta ja kurttuisilta. Olet kuitenkin suunnattomat tyytyväinen siitä, että itse näytät yhtä hyvältä kuin päästessäsi ylioppilaaksi vuonna 1980.

– Yrität vannoa myyjän siitä, että normaali kokosi on C 38, mutta tällä kertaa haluat ostaa reilusti löysiä vaatteita, joiden koko on C 44. Kylmä totuus on valitettavasti se, että ikä on tuonut kiloja tulleessaan, jotka sitten näkyvät myös vaatekoossa.

– Olet kauhuksesi havainnut, että vaikka käyt jumpassa kolmesti viikossa, niin vatsasi on alkanut löllyä ja rintasi riippua.

– Työnantajallasi ei ole varaa ostaa sinulle uutta ergonomista tuolia, mutta siitä huolimatta hän palkkaa kovalla hinnalla Sarasvuon saarnaamaan siitä, miten sisäinen sankari löytää hyvän istuma-asennon vaikka lypsyjakkaralla istuen.

– Meriittiesi perusteella olet seuraava, jonka pitäisi päästä urassaan eteenpäin. Jostain kumman syystä 20-vuotias blondi kuitenkin saa havittelemasi paikan, ja valintaa perustellaan sillä, että kyseisellä vetyperoksidiblondilla sattui vain olemaan paremmat paperit kuin sinulla.

– Käyt tyttäresi kanssa läheisessä pubissa ottamassa pienet yömyssyt ja havahdut, että hänhän on jo täysi-ikäinen.

– Käyt ystävättäriesi kanssa bilettämässä, mutta uni meinaa tulla väkisin silmään jo kello 23.00.

– Aloitat jokaisen tarinan kertomalla, kuinka hauskaa sinulla oli Italiassa vuonna 1985. Sen jälkeen et ole ulkomailla käynytkään.

– Ylittäessäsi sallitun nopeusrajoituksen viidellä kilometrillä tunnissa, tunnet olevasi villi ja vapaa. Todellisuudessa Dennis Hopper, Peter Fonda ja Jack Nicholson pitäisivät sinua onnettomana nössönä.

– Harrastat seksiä vain hämärässä valaistuksessa ja makaat mieluummin miehen alla, jottei hän huomaisi selluliittejasi.

– Huomaat, että häpykarvoituksesi on alkanut vuosien saatossa harventua. Se hyvä puoli siinä kuitenkin on, että niiden trimmaamiseen ei kulu niin paljon aikaan kuin nuoruutesi vuosina.

– Nuorena ja energisenä halusit muuttaa maailman, mutta nyt havaitset, että elämä Siwan kassana ja kanta-asiakasedut riittävät täyttämään elämäsi.

– Olet aina halunnut nähdä Venetsian, mutta nyt olet alkanut epäillä, että kyseinen kaupunki vajoaa ennen kuin sinä pääset paikalle.

– Kaksikymmentä vuotta sitten olit innokas interreilaaja. Nykyisin selkäsi ei kestä kovalla alustalla makaamista ja maailmaa nähnyt makuupussisi on koinsyömä.

– Naimasi urheilullinen atleetti on nykyisin sohvaperuna, joka tuskin saa raahattua itsensä jääkaapille.

– Kävelet huoneeseen hakemaan jotain, mutta perille päästyäsi et muista mitä olit hakemassa.


Nelikymppinen nainen ja seksi

Ikääntyminen ei kuitenkaan aina ole pahasta. Monet ovat havainneet elävänsä täyttä elämää vasta keski-iän kynnyksellä. Myös seksi paranee vuosien saatossa. Englantilainen Health Plus -lehti teki kyselyn, jossa kartoitettiin yli 40-vuotiaiden naisten seksielämää. Kyselyyn osallistui yli 2 000 naista. Lehden tekemän tutkimuksen mukaan seksi näyttelee hyvin tärkeää roolia yli nelikymppisten naisten elämässä. 77 prosenttia naisista on sitä mieltä, että seksi nelikymppisenä on huomattavasti parempaa kuin parikymppisenä. Se ikävä puoli asiassa vain on, että ainakin suomalaisen tutkimuksen mukaan joka toinen yli 40-vuotias mies kärsii erektiohäiriöstä. Naiset ovat siis vasta pääsemässä vauhtiin, mutta nelikymppisten miesten alapää alkaa nukkua Ruususen unta. Miesten on siis turha ihmetellä, miksi vireät naiset etsivät itselleen nuoremman toyboyn.

Health Plus -lehden tekemän kyselyn perusteella seitsemän kymmenestä naisesta ajattelee päivittäin seksiä. 26 prosenttia naisista ajattelee seksiä jopa 2–3 kertaa päivässä. Ainoastaan kaksi prosenttia nelikymppisistä naisista ei kuluta laisinkaan aikaa seksiin liittyvien asioiden miettimiseen. Seikkailumieltäkin tulee iän karttuessa lisää, sillä 69 prosenttia naisista on sitä mieltä, että he ovat nykyisin kokeilunhaluisempia kuin parikymppisinä. 61 prosenttia nelikymppisistä naisista haluaisikin harrastaa seksiä sohvalla, 28 prosenttia haluaisi tehdä sen kylpyhuoneessa, 16 prosenttia harrastaisi seksiä autossa tai puutarhassa ja 9 prosenttia portaikossa. Sänky ei siis suinkaan ole se ainoa paikka seksin harrastamiseen.

Nelikymppiset brittinaiset harrastavat seksiä keskimäärin seitsemän kertaa kuukaudessa. Suomalaiset naiset taas yhtyvät noin viidesti kuukaudessa. Brittinaisista peräti 63 prosenttia toivoisi, että yhdyntöjä olisi kuukauden aikana enemmän.

Avioliittoseksi näyttää hakkaavan sinkkuseksin mennen tullen. 67 prosenttia naisista on nimittäin sitä mieltä, että avioliiton aikana harrastettu seksi on laadultaan ehdottomasti parasta A-luokkaa. Ainoastaan 9 prosenttia naisista rankkaa sinkkuseksin ykkösluokkaan. 11 prosenttia naisista taas on sitä mieltä, että vieraissa saa parempaa seksiä kuin omalta mieheltä.

Nelikymppiset naiset tietävät, mitä he seksiltä haluavat ja he osaavat myös nauttia seksistä täysin siemauksin. Tästä on osoituksena se, että 40-vuotiaat naiset saavat helpommin orgasmeja kuin nuoremmat naiset. Myös sarjaorgasmien saanti on aikaisempaa helpompaa.

75 prosenttia tutkimukseen osallistuneista naisista harrastaa mieluummin seksiä kuin lukemista. 55 prosenttia on sitä mieltä, että seksi oman kumppanin kanssa on tyydyttävämpää kuin hyvä illallinen hyvässä seurassa. 19 prosenttia naisista pitää enemmän seksistä kuin shoppailusta ja yhdeksän prosenttia naisista harrastaa mieluummin seksiä kuin lähtee tyttöporukalla iltaa viettämään.

Miehille tiedoksi, että naiset suuntaavat katseensa hyvin helposti vieraisiin pöytiin, jos parisuhde ei toimi. Naiset myös lopettavat miehiä helpommin pitkäaikaisenkin suhteen. Naiset eivät myöskään voi sietää miestä, joka on uskoton. Uskoton mies saa naiselta nopeammin kenkää kuin Räikkönen ehtii kommentoida mahdollista tallivaihtoa. Naiset kun ovat entistä rohkeampia ja taloudellisesti miehistä riippumattomampia. Mies on siis lopulta se, joka jää nykyisin rannalle ruikuttamaan.