IRC-Galleria

^enkeli_tyttö^

^enkeli_tyttö^

mailman pienin enkeli
Tarina joka laittaa ajattelemaan tätä elämää..
Tässä on hiukan ajattelemisen aihetta kaiken kiireen keskelle.
Suosittelen kuitenkin lukemaan tämän lävitse - ajatuksella.
Asioita tapahtuu joskus niin yllättäen, mutta eihän me voida kuin
sopeutua ja elää tätä päivää niin kuin viimeistä, niinhän? Tämän
tarinan tarkoitus on muistuttaa, että eläkää!
Hyvä ystäväni avasi vaimonsa vaatekaapin ja otti sieltä esiin
>laatikon, jonka sisällä oli silkkipaperiin kääritty leninki.
"Tämä ei ole mikä tahansa laatikko", ystäväni sanoi. Hän avasi
laatikon ja tuijotti sen sisältöä.
"Vaimoni sai tämän lahjaksi ensimmäisellä Pariisin matkallamme 9
vuotta sitten. Hän ei koskaan laittanut tätä ylleen, sanoi
säästävänsä
sitä erityistä tilaisuutta varten."
"No luulisin, että tämä on kai sitten se."
Ystäväni asteli sängyn viereen ja asetti laatikon hänen vaimonsa
>muiden tavaroiden vierelle, jotka hän oli kohta viemässä
hautaustoimistoon, sillä hänen vaimonsa oli juuri kuollut.
Ystäväni kääntyi puoleeni ja sanoi:
"Älä koskaan säästä mitään erityistä hetkeä varten, sillä jokainen
päivä on erityinen hetki."
Nuo sanat painuivat mieleeni ja tänään päätän, että luen enemmän ja
siivoan vähemmän. Istun kuistilla turhia murehtimatta, vietän aikaa
rakkaitten lähimmäisteni kanssa ja teen lyhyempiä työpäiviä.
Keskityn niihin asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä.
Ymmärrän, että elämää eletään sen ainutlaatuisen kokemuksen tähden.
Ei siksi, että se olisi jokin selviytymisleiri.
Enää en tuskaile. Otan paremmat lautaset kaapista ja pistän uudet
vaatteet päälle supermarkettiin.
En tiedä, mitä ystäväni vaimo olisi tehnyt, jos olisi
tiennyt, että on
aika lähteä seuraavana aamuna. Sitä ei kukaan meistä osaa kertoa.
Ehkä hän olisi soittanut sukulaisilleen, läheisimmille
ystävilleen tai sitten ei.
Hän olisi voinut soittaa vanhalle ystävälle sopiakseen
riidan. Hän olisi saattanut mennä syömään suosikkiravintolaansa. Ne>ovat ne pienet asiat, joiden tekemättä jättämistä minä katuisin, jos
aikani olisi tullut.
Katuisin sitä, koska enää en voisi tavata ystäviäni tai kirjoittaa
sitä kirjettä, jonka halusin kirjoittaa sinä "yhtenä päivänä".
Katuisin ja olisin murheellinen, koska en sanonut sisarilleni,
lapsilleni ja ystävilleni kuinka paljon heistä välitän riittävän
usein.
Nyt en enää kuitenkaan pidättele kaikkea sitä, mikä tuo
naurun ja ilon sydämiimme.
Ja joka aamu, joka päivä, joka tunti ja joka hetki sanon,
että tämä hetki on se erityinen hetki.
Jos saat tämän tarinan, se johtuu siitä, että joku välittää
sinusta ja ehkäpä siksi, että sinä välität myös jostain.
Jos olet liian kiireinen lähettämään tätä jollekin josta
välität, niin muista, että sitä jotain tai yhtä päivää, joka on
kaukana ei
välttämättä edes koskaan tule.<3

hmm tyhmii kaikki keksiikin kysyä :D Sunnuntai 22.07.2007 21:22

KENELLE sanot yleensä ensimmäisenä aamuisin huomenta? en kellekään..
KENELLE kerrot ekana murheesi yleensä? krisille( -piru_tyttö-) tai marialle (vinkukka)
KENELLE kellot soivat? mulle :D
KENELLE kerroit viimeisimmän salaisuutesi? krisille( -piru_tyttö-)
KENELLE haluaisit nyt antaa ISON halin? hmm niitä on niin monta 

KUMMASSA peseydyt mieluiten;) suihkussa vai ammeessa? suihkussa tiety..
KUMMASSA matkustat mieluiten pitkiä matkoja vai hylyitä matkoja? henkilöautossa vai linja-autossa?
hmm kait linja-autossa kun ei muulakaan
KUMMASSA lajissa olet parempi;) uinissa vai luistelussa? no mitäs luulisitte? tietysti uimisessa :)
KUMMASSA kädessä pidät kaukosäädintä? oikeessa tai vasemmassa? oikeessa
KUMPI maksutapa on sinulle yleisempi käteinen vai kortti? kummatkin on ihan ok..
KUMPI paremmalta Saparot vai letit? ihan sama molemat on kivoija..
KUMPI on iloisempi yleensä sinä vai kumppanisi? hmm paha sanoo kun on sinkku 
KUMPI ammatti olisi sinulle mieleisempi; Palomies vai Myyjä? ei kumpikaan..
KUMPI on ärsyttävämpi lause; "Prinsessat ei jakele" vai "Liian hapokasta"? kummatkin yhtä ärsytää..

MIKÄ kauppa on lähinpänä asuntoasi? alepa
MIKÄ on mahtavin fiilis rakkauden/rakastumisen jälkeen? onnelisuus 
MIKÄ olisi ihaninta mitä voisi nyt tapahtua? että saisin olla onnelinen jonkun toisen kanssa 
MIKÄ tahra on inhottavin vaatteessa? mansikka tai mustikka

MILLÄ tuotteella puhdistat kasvosi? käsi sampoo
MILLÄ sinut saa helpoiten suuttumaan? ärsyttämällä,kutitamalla
MILLÄ kirjoitat mieluiten? tietokoneella
MILLÄ sanalla aloitat puhelun soittaessasi johonkin viralliseen paikkaan?sanomal eka moi, esitelen itseni
MINKÄ merkkinen pesukone teillä on? elektro eh helios
MINKÄ vaatteen poistat ensimmäisenä riisuutuessasi? paidan, pitkäthousut
MINKÄ värisestä kupista juot yleensä kahvisi/teesi/kaakaosi? hmm niitä on monia se vähän vaihtelee päivän kohdalla
MINKÄ takia kiroilit viimeksi? oti vaan jokin asia päähän
MINNE laitat purukumin suustasi? roskiin
MINNE haluaisit lähteä nyt jos saisit mennä minne vaan? ulkomaille
MINNE sukat katoavat? paha sanoa kun niitä ei ole juuri nyt jaloissa 
MINNE muualle kuin korviin ottaisit lävistyksen? kulmaan kieleen huuleen..

MISSÄ pankissa sinulla on tili? Nordea
MISSÄ on ykkönen? ei hajuukaan :D
MISSÄ ja milloin oletuskuvasi on otettu? mun omassa kodissa tällä viikolla kylläkin
MISSÄ on turvallisin paikka? hmm laaja käsite tuo on riipuu tiety mistä on kyse?
MISSÄ mennään? hmm paha sanoa kun ei itsekään tiedä missä sitä on menossa 

MITÄ kahvimerkkiä teillä juodaan? en juo itse mitään kahvia koska en pidä siitä yhtään
MITÄ aiot tehdä ensi sunnuntaina? hmm en ole suunitellu niin pitkälle vielä
MITÄ mieltä AXE:n BomChickaWahWah mainoksista? ihan järjetön
MITÄ tilaisit Hesestä nyt jos saisit mitä vaan? kerros aterian lait kolalla ilman jäitä :P
MITÄ taskuistasi löytyy tällä hetkellä? mp3 soitin,röökiaski,sytkäri

OLETKO huono häviäjä? ihan aina :D
OLETKO koskaan ostanut Tv-Shopista mitään? en ole enkä koskaan osta mitään
OLETKO katsellut aidan taakse? hmm oon mä kyllä välillä :D
OLETKO palanut tänä kesänä jo auringossa? oon kyllä ja pahasti
OLETKO koskaan saanut sähköiskua? hmm en ole onneksi

ONKO jääkaappisi oveen kiinnitetty mitään? on juu
ONKO paras hyvän vihollinen? ei oo?
ONKO kohtuus liian vähän?onhan se joskus
ONKO sinulla omaa kasvimaata, puutarhaa tai kukkapenkkiä? no ei ole
VOIKO varattuna oleminen olla "suhteellista"? harvemmin kyllä
VOIKO auton ikkunan tai muun lasin läpi ruskettua? ei mun tietääkseni
VOIKO vettä juoda liikaa? kyllä voi
VOIKO aikaa koskettaa? hmm paha sanoa
VOIKO tyhjässä taulussa olla kirjoitusvirheitä? hmm ei mun tietääkseni voi olla :)


ÄLY HOI ÄLÄ JÄTÄ :D

vastatkaa rehelisesti :)Lauantai 16.06.2007 16:40

01 . Kuka olet ?
02 . Olemmeko ystäviä ?
03 . Koska ja miten tapasimme ?
04 . Oletko ihastunut minuun ?
05 . Pussaisitko minua ? minne ?
06 . Anna minulle lempinimi , ja kerro miksi valitsit juuri sen ?
07 . Kuvaile minua yhdellä sanalla !
08 . Mikä oli ensivaikutelmasi minusta ?
09 . Oletko edelleen samaa mieltä ?
10 . Mikä muistuttaa sinua minusta ? miksi ?
11 . Onko sinulla minun numero ? tarvitsetko sitä ?
12 . Miten hyvin tunnet minut ?
13 . Koska näimme viimeksi ?
14 . Missä näimme viimeksi ?
15 . Aioitko pistää tämän päiväkirjaasi ja katsoa , mitä minä kertoisin sinusta ?
16 . Jos et tuntisi minua , haluaisitko tutustua ?
17 . Halusitko joskus kertoa minulle jotain , mitä et ole pystynyt kertomaan ?
18 . Tiedänkö kaikki salaisuutesi ?

toi on niin nätti biisi<3 Keskiviikko 13.06.2007 03:50

Jo valo päivän horisonttiin painunut on
sininen hetki valtaa huoneen
kajastus hento kasvoillasi viivähtää
ennen kuin verhon sä suljet, kaksin jäämme pimeään

Hiljaisuutta rikkomaan
aloita ei kumpikaan
sanat solmuina suuhun jää
osaisimpa selittää
sua vaikka tarvitsen
katsettasi pakenen
kuin liekkiä polttavaa
mut levottomaksi saat
luotasi lähtis en kuitenkaan

Aavistus aamun takaa ruudun kurkistaa
pakenen vielä alle peiton
uudelleen uneen vajoan, sut siellä nään
hämärän huoneen ja varjot jotka jäävät elämään

Hiljaisuutta rikkomaan
aloita ei kumpikaan
sanat solmuina suuhun jää
osaisimpa selittää
sua vaikka tarvitsen
katsettasi pakenen
kuin liekkiä polttavaa
mut levottomaksi saat
luotasi lähtis en kuitenkaan
Niin he löytävät toisensa
tuhansien tähtien joukosta
Loistavat niin kirkkaina
toisiinsa ovat sidottuina

Kaikki se mitä me joskus vaalittiin

kertosäe:
Vaikka meille annettaisiin koko avaruus
vain hetki kun sen saisin katoamaan
Vaikka maailma eteeni polvistuisi
sen vain saisin palamaan
ja huomenna
taas huomenna olen surullinen

Varjo meitä kantaa
kun loppuun palaa

Kaikki se mitä me joskus vaalittiin

kertosäe (2x)



Näiden tähtien alla
sua odottamalla
mä kulutan aikaani uskoen,
että rakkaus on laava,
joka kuljettaa.
Saa kylmän raudankin
hehkumaan,
näiden tähtien alla.

Mä palvon sua.
Ikkunalla katselen sua.
Milloin rakastat minut vahvaksi?
Sydämeeni kirjattu nimesi.

Näiden tähtien alla...

Olet osa mua,
sydän rintani alla.
Mä kaipaan sua.
Miks lähdit ja muutuit tähdeksi?
Sydämeeni jää
nyt sun jälkesi.

Näiden tähtien alla...


nää tuoa niin paljon kaikea hyvää sekä pahaa mieleen ja saa multa kyyneleet silmiin <3 parhaimat uniklubin Biisit on nämä kaksi <3 kiitos heille näistä sanoista :)<3
SUN LUOKSES ikävä ON

Merituuli suolaisen tuoksun
takaa aavojen rannalle tuo
vieli¤ muistan vereni juoksun
kun si¤ saavuit illoin mun luo
oli rakkautemme silloin nuori niin
eiki¤ rajoja li¶ytynyt unelmiin
halki tuhansien toiveiden ihmemaan
se meiti¤ kuljetti mukanaan

Sun luokses iki¤vi¤ on
niin iki¤vi¤ etten kertoa voi
kuinka sisi¤lli¤ni suunnaton
yhi¤ kaipuu salamoi
Sun luokses iki¤vi¤ on
niin iki¤vi¤ etten rauhaa mi¤ saa
ja tuntuu kuin mahdoton
oisi aamua aloittaa

Katson saapuvaa laivaa
seki¤ laineita rinnalla sen
monen lauseen tarkoitus vaivaa
yhi¤ mielti¤ni haavoittaen
ehki¤ rakkautemme siivet sittenki¤i¤n
meiti¤ kauas ei saaneetkaan lenti¤mi¤i¤n
meri vi¤lilli¤mme kuohuen kertoo sen
kun siti¤ katson taas vaieten

Sun luokses iki¤vi¤ on
niin iki¤vi¤ etten kertoa voi
kuinka sisi¤lli¤ni suunnaton
yhi¤ kaipuu salamoi
Sun luokses iki¤vi¤ on
niin iki¤vi¤ etten rauhaa mi¤ saa
ja tuntuu kuin mahdoton
oisi aamua aloittaa

Sun luokses ikävä on
niin iki¤vi¤ etten rauhaa mi¤ saa
ja tuntuu kuin mahdoton
oisi aamua aloittaa
Kujan seinän tiilien, pintaan raavittujen kasvojen.
Yksikään ei hymyile, en osaa irroittaa.

Ja liian usein, niin usein löydän sinut unestani.
Hymyilet, ja minä myös kerrankin.
Ja liian usein, niin usein herään taas unestani.
Kylmä maa jäätää, taas yksin.

Kuun varjoissa hiipien, tomuisia jälkiä seuraten.
Yön pimeään eksyen, minä jään aaltoihin.

Ja liian usein, niin usein löydän sinut unestani.
Hymyilet, ja minä myös kerrankin.
Ja liian usein, niin usein herään taas unestani.
Kylmä maa jäätää, taas yksin.

Yöhön heräsin, aaltoihin mä jään. Mä jään.

Ja liian usein...<3

Tuskin tunnen häntä ja kuitenkin
Tulin häntä tapaamaan
Hän on niin kovin kaunis vieläkin
Kun kääntyy minua katsomaan Tämä yö on minulle viimeinen
Kuulen hänen sanovan
Olen sairas ja väsynyt ihminen
Ja siksi lähteä haluan Sinä tiedät jo jotakin elämästä
Jotain tiedän minäkin
Kun vain uskallat lakata pelkäämästä
Paratiisin saat takaisin Hän vielä jatkaa kyynelet silmissään
Sanaa jokaista painottaen
Hän pitää kättäni tiukasti kädessään
Ja sanoo silmiin katsoen En kadu ketään niistä, joita syliini suljin
Heitä sentään rakastin
Itken kaikkia niitä Joiden ohitse kuljin
Joita väistin ja pakenin..

kiitos kaverille lämpimistä sanoista oikeesti<3
tää on niin nätti <3 itkin kun luin tämän <3
Kyllä" vai "Ei"? kertokaa……
ruma?
kiltti?
hiljainen?
kovaääninen?
ujo?
outo?
hullu?
intohimoinen?
nätti?
seksikäs?
kiva?
ilkeä?
töykeä?
huolehtiva?
kypsä?
ystävä?
enemmän kuin ystävä?
haluaisitko olla enemmän kuin ystävä?
puhelias?
tylsä?
luova?
flirttaileva?
huorahtava?
urheilullinen?
hämäävä?
herttainen?
täynnä omia mielipiteitä?
ärsyttävä?
hauska?
pissismäinen?
supertyyppi?




1.Mikä on numeroni?
2.(a) Luuletko,että menen joskus naimisiin?:
(b) Jos luulet,niin kenen kanssa?:
3.Milloin on syntymäpäiväni?:
4.Kuka on paras ystäväni?:
5.Missä tapasimme??:
6.Oletko koskaan uneksinut minusta?:
7.Jos voisit muuttaa yhden asian minussa,mikä se olisi?
8.Kuvaile minua 3-5:lla sanalla:
9.Jos voisit sanoa minulle vain yhden asian,ennen kuin kuolen,
mikä se olisi?10.Jos voisit kysyä mitä tahansa minulta,mitä kysyisit?:
HENKILÖKOHTAISIA(VAIN VASTAKKAISELLE SUKUPUOLELLE!!)


KAIKILLE**
Haluaisitko,että olisimme läheisempiä?:Kirjoita tähän todellinen mielipiteesi minusta: Haluaisitko,että olisimme läheisempiä?
1.Pidätkö minusta?:
2.Haluaisitko suudella minua?:
3.Haluaisitko olla tyttö/poikakaverini?:
4.(a) Ajatteletko minua paljon?:
(b) Asteikolla 1-10,kuinka paljon ajattelet minua päivittäin?:
5.(a) Kysyisitkö minua koskaan ulos?:
(b) Juuri nyt:Mitkä mahdollisuudet on,että
kysyisit(prosenteissa)?
6. (a) Oletko koskaan ollut ihastunut minuun?:
(b) Oletko vieläkin?
7. Asteikolla 1-10,miten arvioisit luonteeni? 8. Fyysisesti,mikä on paras ominaisuuteni?9.Mistä pidät minussa?

hitto et oli kerrankin kiva pääsiäinen sain olla kerrankin selasten tyyppien kans jonka kans on niin hauskaa ihan aina vaik nyt olikin tosi huipu menoa koko aika..mut yksi pikku vitutus aihe oli mut senhän jo jotkut voikin vaan arvella et mikä se oli ja mistä se johtu :( hahah kerrankin päästiin oikein kunnon vauhtiin ja sekoiltiin taas niin tyylikäänä et ei voi olla totta sen voi jopa vain kuvienkin perusteel todeta kyl tiiän et se perus perjantai poruka on ihan sekopäit mut ei voi mitään kun on niin hauskaa aina et huhu kukaan ei vois kuvitella meitä muuten rauhalisia tyypejä selaseksi kun ollaan keskenään jos jotkut meijät onkin nähnyt jossakin pyörimäs niin on katonu meit niin et mistä hullujen huoneelt noi on karanu ;D eikä ees oltu kännis vaik niin vois luullakin mut me ollaan limu raitiita ihan aina :D hmm mitä siitäkin tulis jos se poruka sais vähänkin viinaa naamaan niin meno olis varmaan kahta kauhenpaa :))) tuli vähän liikaa valvotuu mut mitäs pienistä kun on niin hauskaa ;D