IRC-Galleria

Nyt nautiskelen. Raskaan päivän jälkeen lepäilen untuvaisella petillä pienessä huoneessa. Ei kuulu hiiskahdustakaan. Valtaosa ihmisistä lienee iltariennoissa cityn kuppiloissa, kun taas minä ja muutamat latautuvat jo huomiseen. Edessä on taas armotonta vääntämistä koulutehtävien parissa.

Ainoastaan aamuyön puolella kuuluu ulkoa lumiaurojen kolinaa. Muuten on yleensä todella hiljaista. Niin hiljaista, että välillä voin tuntea yksinäisyyden läsnäolon suorastaan kehollisena kokemuksena. Hetken ahdistuksen jälkeen palaan lähtökohtaan: Siihen, että olen vapaaehtoisesti yksin.

Voin toki tavata muita halutessani. Ja niin teenkin. mutta minua ei kiinnosta ryhtyä luomaan suhteita kehenkään, enkä myöskään halua väitellä kenenkään kanssa, enkä esittää mielipiteitäni kenellekään yhtään mistään. Minä haluan olla yksin.

Kuinka usein arjen paineissa, työelämän pyörteissä tai ihmissuhdesotkujen verkossa ihminen parahtaakaan, ainakin mielessään: "Antakaa minun olla rauhassa!" Mutta rauhaa ei voi aina valita. Tai ainakaan se ei ole kovin helppoa silloin kun elämä on hektisimmillään, ja olet muiden keskellä.

Tästä kaikesta siis olisi hyvä tempaista itsensä välillä kokonaan pois. Riskinä on vain se, että nopea irrottautuminen karusellista, ja täydelliseen passiiviin asettuminen voi laukaista lumivyöryn lailla edessä kasvavan hädän: "Mitä minä teen?"

Olen kuullut lukuisia tarinoita siitä kuinka raskaan työputken jälkeen Tyynen meren saarelle matkustaminen ei olekaan tuonut toivottua rauhaa sisimpään, vaan äkillinen olosuhteiden muuttaminen onkin lisännyt stressiä entisestään. Kyllähän keskeneräiset asiat mielellään täyttävät tilan aina, kun sitä on tarjolla.

Yksinäisyys on paradoksi: Sitä tarvitsee, että saisi aikaa kuunnella itseään, toisaalta se on jokaisen elämästä syrjäytyneen krooninen sairaus. Miltei jokainen tapaamani vähäosainen on maininnut yksinäisyyden suurimmaksi ongelmaksi elämässään. Kuitenkaan aikuinen ihminen ei voi elää niin, että koko ajan joku on seurana. Pienet lapsetkin joutuvat nukkumaan omassa sängyssään, jotta oppisivat olemaan yksin.

Yksinäisyys on välttämätöntä.

Yksinäisyys on omana vapaaehtoisena valintana hyvä asia. Vielä parempi on, jos pystyy asettumaan yksinäisyyteen edes hieman hallitusti: Kun loma alkaa, pöydälle ei jää 500 hoitamatonta asiaa, jotka ovat siellä odottamassa lomalta paluuta 1500 uuden asian kanssa. Jos todella voi jättää väliaikaisesti kaiken taakseen hyvällä omalla tunnolla, voi myös nauttia yksinäisyydestä: Anna aikaa ja tilaa sisältä kumpuavalle, miettiä oman elämän tarkoitusta ja tehdä asioita, jotka tuntuvat mukavilta, vaikka niistä ei olisikaan mitään hyötyä.

Ei tuttujen ja rakkaiden ihmisten kanssa ole sittenkään hullumpaa kiistellä mielipide-eroista ja keskustella iltapäivälehtien lööpeistä.

Kaikkea tarvitaan

Minulla oli mitä ihanin loma Saksassa. Siellä sai irrottautua kaikesta ja lomailla vaan. Ja siellä tapahtui jotain ihanaa:)