IRC-Galleria

Harjoittelu meneillään. Mielenkiintoista, jännää, opettavaa, haastavaa. Kyllä, kaikkea noita se on.
Päivät vaan on liian pitkiä, ahdistaa se automatkan pituus joka tuntuu vaan kasvavan joka ilta päivä kotiin tullessa. Ja sitten kun ei löydä niitä oikeita sanoja. Ei vaan osaa sanoa ainakaan omastaan mielestään mitään järkevää, tai lohduttaa ketään. Ja kun perhanasti kuitenkin haluaisi auttaa ja tehdä jonkun päivästä edes pikkuisen paremman.
Koko päivän kun tsemppaa ja on tarkkana, kaikki aistit avoinna, tuntosarvet pystyssä kotiin tullessa tuntuu ettei jaksa enää mitään ikinä. Ja tiuskii sille kaikista tärkeimmälle ihmiselle joka siellä kotona odottaa, kun vaan pitää saada kaikki se turhautuminen, suru ja itku ja epäreiluus ulos itsestään ennenkuin voi taas olla oma itsensä.
Haluaisin osata tän, olla pirun hyvä. Ehkä joskus, kunhan vaan jaksanm puurtaa..
Erästä opettajaamme lainaten; "Elämä on valintoja".

Musta tuntuu että olen vaan ihan tyhjä nyt. Ihan kuollut. Miten musta onkin tullut tämmöinen.
Mitä mulle on joskus tapahtunut että näin kävi. Aikaa sitten mussa oli paljon vaikka mitä. Nyt tuntuu siltä ettei mussa ole mitään. Ei mitään kovin hyvää. Vihaan näitä päiviä.

Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden seitsemän laulun kanssa. Nakita sitten seuraavat seitsemän henkilöä nähdäksesi mitä he kuuntelevat.

1. Sonata Arctica- Tallulah
2. Risto- Pupu Tupuna
3. Guns N` Roses- Welcome to the jungle
4. Chris Cornell- Casino Royale Theme- You know my name
5. Baha Men- Who let the dogs out
6. Donna Summer- Last dance
7. Rose Royce- Wishing on a star

Haastan Seitin, kreikan_ meren, hijo_n, _Zaharan_ ja Jeniferin!!

Huonosti meni, mitään muuta sanottavaa ei ole.
ketuttaa.

Harmittaa.. jotenkin tuntuu että sitä on taas ihan pönttö. Ihan tosi. Vaikka miten yrittää tehdä parhaansa ja vielä olla oikeasti hyvä monelle ihmiselle niin ei se vaan sitten menekään niin. Se on se meikäläisen perisynti, yrittää aina parhaansa ja ottaa vielä liian monta ihmistä huomioon.. Joku voisi ajatella että no eipä muusta keksinyt valittaa, mutta näin on näreet tässä seurakunnassa. Musta tuntuu välilä etten vaan osaa näyttää aika monellekaan ihmiselle miten paljon niistä tykkään, ja kuinka paljon välitän ja mietin mitä niille kuuluu. Mutta niinkuin joku viisas joskus sanoi, "ei miettimistä lasketa, kun sitä ei kukaan kuitenkaan tiedä tai näe". Tottahan se on.
Koulumotivaatiota on taas saanut hakea kissojen ja koirien kanssa.. kauheaa miettiä joka aamu herätessään että olispa tää päivä jo ohi tai että miksi pitää nousta ylös?? Kai se on jokaisella joskus niin ja onneksi aika moni muukin on kertonut ajattelevansa samalla tavalla tällä hetkellä.
Ihanaa kuitenkin on se, että on vihdoin talvi! On ollut vilpittömästi mukavaa laittaa paljon päälle ja lähteä tallustelemaan kouluun aamu seitsemän jälkeen. Hieno sää näkyy jatkuvan myös viikonloppuna ja ensi viikolla! Siitä aion nauttia.

Kiitos taas kerran että sain kirjoittaa, on joku paikka jonne vaan hölöttää omia typeryyksiään!

Taas kerran vuosi vaihtui. Näin vanhana tuntuu aika kummalliselta juhlia hurjana uutta vuotta, kun sitten vaan miettii sitä faktaa että mitäköhän uutta se tuo. Oppiiko vanha koira uusia temppuja? Itselläni lupaukset menee aina niihin perinteisiin elän terveellisemmin, teen kouluhommat ajoissa- lupauksiin joista on mahdoton jossain vaiheessa pitää kiinni. Enpä kyllä mitenkään kovin pahasti enää pety, koska loppujen lopuksi tiedän tekeväni parhaani ainakin suurimman osan ajasta.
Kummalista on se, ettei edelleenkään näy merkkejä kunnon talvesta, ja se kyllä masentaa. Näin paljon maailma sitten on kerennyt muuttua elämäni aikana, ja miten paljon se ehtii sitten vielä muuttua kunnes oma aika täällä päättyy??
Koulu alkaa ensi viikolla ja tällä hetkellä ajatus on masentava, pelkästään sitä.
Loma on ollut ihana, on saanut olla kotona ja kaikkien läheisten, kaikkien niiden tärkeitten ihmisten kanssa jotka merkkaa jotain. Ikävä tulee, se on varma..
Mutta on taas aika nostaa häntä pystyyn ja aikuistua, palata opiskelijabudjettiin ja rahasta murehtimiseen.. huoh.
Noh, kesä tulee kuitenkin joskus.
Tsemppiä kaikille.
-Anu-

Missä se lumi oikein on? Mulle alkaa tosissaan riittää tää vesisade ja ikuinen harmaus.
Oikeasti, voisko sitä lunta sataa ja tulla vaikka ihan pakkasta.

Nyt saan henkäistä tämän kaksi iltaa..joo tasan kaksi iltaa. Tai toinen menee ehkä jo uudessa täpinässä. Mutta kuitenkin. Kaiken jälkeen tuntuu jopa oudon tyhjältä olla tekemättä "mitään". Tai siis ei nyt mitään mutta kuitenkin.
Ou jee. En ossoo sannoo mittään muuta. Tyhmää olla yksin kotona, se yksi tietty eräs saisi olla täällä nyt mutta kun sillä on nyt just jotain tosi tärkeen hienoo..
Noh, kai pärjään. Nukkumaan tai jotain, ainakin haaveilemaan jostain todella ihanasta. <3
-Anu-

Miksi minusta on tullut tämmöinen? Onko tämä silkkaa sattumaa vaiko kenties jostain aikojen takaa periytyvää geenihöttöä josta nyt kärsin ja joka aina tasaisin väliajoin ottaa koko kehon päineen kaikkineen valtaansa ja tuntuu todella kuristavan minut käsiinsä sillä kauniilla sekunnilla.
Lapsesta asti olen stressannut. Kaikki aina lohduttivat minua kertomalla minulle että olin vain todella tarkka, perfektionisti joka teki kaikkensa päästäkseen parhaaseen mahdolliseen tulokseen. No näinpä näin. Tietääköhän kukaan kuinka monta unetonta yötä vietin jo ala-aste ikäisenä stressin vuoksi? Se ei ole kivaa, minusta ei ole kivaa olla perfektionisti ja tuntea suunnatonta huonoa olo joka itseasiassa on muuten fyysistäkin, jos olen "saamaton" eli omalla kielelläni epätehokas siis. Haluaisin olla yksi niistä tyypeistä joka sanoo ettei jaksa stressata, elämä menee omalla painollaan ja kyllä se siitä suttaantuu- lauseita ja on vaan huolettoman onnellinen, mutta tuntuu kuitenkin selviytyvän kaikesta välttämättömästä keskiverrosti.. Mutta ei, en pysty muuttumaan vaikka kuinka yritän.
Ei, minä olen juuri se henkilö joka lukee kokeeseen, laittaa pyykit koneeseen,tiskaa, silittää, imuroi ja vielä koettaa kuunnella jonkun lähiomaisen puhetta puhelimessa kehtaamatta sanoa että pitäisi oikeastaan tehdä kaikkea muuta sillä hetkellä. Ja kyllä, KAIKKEA TÄTÄ SAMAAN AIKAAN. Onko elämäni tarkoitus todella olla mahdollisimman tehokas?! Ja onnistua kaikessa tekemässäni?
Milloin raja tulee vastaan? Vitsi kun on kiva onnistua. Siinähän se juuri onkin, sehän se on miksi sitä venyy äärirajoilleen vain jokun typerän tavoitteen vuoksi. Koska tykkää onnistua. Jos joku tällä hetkellä ottaisi verikokeen josta voisi erotella adrenaliinin määrän verestä, olisi se lukema kyllä huipussaan. Huono juttu siinä on se, että tämä stressihormoninakin tunnettu hormoni lisää myös aggressiivisuutta sen lisäksi että se auttaa selviämään rajatilanteissa ja lisää sokerin määrää veressä. Eli lähellä olevat ihmiset, antakaa anteeksi jo valmiiksi seuraavat kaksi viikkoa..
Kirjoittaminen auttaa, mutta samaan aikaa mietin jo ainakan kahta, ei kun sori, kolmea asiaa jotka täytyy tehdä.. Joten, parempi kai poistua nyt..
Kevyempiä tuulia odotellessa,
Anu

Tällä hetkellä oikeasti kaipaisin ihan tosissani sielunsiskoa. Sellaista tosi tosi tosi hyvää kaveria jonka kanssa puhua asioista joita ei oikein yksin tunnu saavan selväksi. Jotenkin vaan havahduin siihen ajatukseen ettei mulla oikeasti ole oikein sellaista. Älkääkä nyt hyvät vanhat kaverit loukkaantuko, tärkeitä ja ihania ootte. Mutta kaikki te merkittävät ihmiset olette niin kovin kaukana. Tai jostain muusta syystä vaan jossain ulottumattomissa. Nähtävästi mietin vaan yksikseni asioita. Ja teen sitä melko paljon liikaa. Koska siinä vaiheessa kun asiat alkaa tuntua mahdottomilta ja siltä ettei mikään oikein tunnu selviävän tai että ne jutut käy elämää suuremmaksi kaipaisi jonkun joka kuuntelisi ja sillai että se tyyppi oikeasti tuntisi sut niin hyvin että voisit vaan puhua kaikesta. Huoh.
Näin se elämä menee, nyt on se aika ettei oikein tiedä kenen puoleen kääntyä. Vanhat vai uudet? Tulevaisuus vai menneisyys?
Sitä se nyt on, pohtimista.