IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 13.10.2008 01:29

Ihan fiiliksien vuoksi pitää kirjoittaa ja sitten selitykset kokonaan.
Arvolla on jännä ja kiva fiilis, popita Notta matters notting.

Arvo siis perjantaina saapui tampereelle noin 15.48, odotteli erästä nimeltämainitsematonta TURMIOOTAaaaa, ja sitten saavuimme turmiolliseen paikkaan jossa söimme iloisina.
Iloisena syömisen jälkeen eksyimme kauppaan ja sitten haimme erään tuntemattoman papukaijan, papukaijan haettuamme menimme seurakunnille häiritsemään ituleirin suunnittelua.

Sitten olinkin aikuisohjaajana ja oli alimiehitystä, mutta J&J tiimille nostot hatuilla hyvin hoidetusta hommasta.

Homman loputtua menimme ystävämme synttärien kunniaksi tampereen keskustassa sijaitsevaan _HELLÄ_ nimiseen hevibaariin huhhuh! siellä sitten hengasin todella kiinnostuneena todella kiinnostuneena katsellen todella kiintoisaa tanssityttöä ja tiukkafarkkuistamoshimiestä mielenkiintoista eikö.

Sitten vietin Turmiollisen yön.

Turmiollisen yön päätteeksi jatkui aamu samassa hengessä, josta lopulta jotenkin eksyimmä Turmiollisille vanhemmille, josta eksyin erään Vesa nimisen naaraksen autoon
ja sitten ystävälleni Ewwille, ja pidimme hubaa viellä eräiden muiden kanssa, ja "Kisujen".

Aamu joka olisi voinnut olla pari tuntia myöhemmin alkoi ja seurikselle valmistelemaan kahvia ja henkaamaan ja kuuntelemaan ystävällisiä neuvoja ja henkaamaan josta eräälle neidille henkaamaan ja tässä sitä datataan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.