IRC-Galleria

Jos mietitään merta joka tuolla meidän edessämme vaahtoaa, ja sitten katsotaan sitä nurmikkoa talvella ja miettään että mitäs tässä, annetaan sitten lumen sataa päälle jos sitä kiinnostaisi.
Otetaan makoisat unet, tuijotetaan kattoa ja mietitään että mitähän tämäkin merkitsee.
Ajatuksissasi pyörit, sekaiset ajatukset tanssivat luoden ei yhtään mitään ja silti jonkinlainen hassu olo tunkee päällesi hyvällä ja voisit vaikkapa napata jotain kädestä ja juoksuttaa ympäriinsä.
Kahvin voisi jättää pöydälle kylähullun istuessa pöytään ja tarjoten sinulle kupin kuumaa.
Sitten katsot etelään ja ajattelet että oliko siellä länsi vai kolmas ydinsota, seikkailu olisi hieno jos voisit juosta läpi jäävaltakunnan ja pelastaa prinsessan tai sorretun kyläntytön tai itse olla ahdistunut nuorimies jonka vahva persoonainen ihminen pelastaa.
Tai olla rokkitähti ja levittää iloista sanomaa ihmisille jotka hukuttavat itsensä toisen kadun kolmannen tien ensimmäiseen suohon.
Kohtuudella kaikki pitäisi kaikki tehdä mutta silti pitää vetää vähän overiksi tai alle jotta voidaan elää tasapainossa.
Roikutaan kaapelissa ja törmäillään toisiin vastaavilla rajoilla täällä köysikaupungissa.
Hyvää Joulua teillekin ja aika jännä muuten jos tämänkin erottaa täältä <3.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.