IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

aurani pääväri on lila :)Tiistai 07.03.2006 14:42

Lila ihminen on täynnä unelmia, fantasioita, enkeleitä, keijuja ja muita satujen ja tarujen ihmeolentoja. Lila ihminen elää unelmien maailmassa ja saattaa seikkailla internetin ja tosielämänkin roolipeleissä paljon sujuvamin kuin arjen askareissa. Hänen sisällään elää mahtava taikuri tai uljas ritari, eikä todellinen elämä tunnu tarjoavan hänelle mahdollisuuksia näyttää toisille todellista kauneuttaan.

Lilan ihmisen mielikuvitusmaailma on todellisuutta paljon kauniimpi ja puhtaampi. Siksipä hän mieluummin elääkin mielikuvissaan kuin oikeasti omassa arkisessa ja kalpeassa ruumiissaan.

Herkkä lila on unelmoija ja tuulihattu, jonka on vaikea tarttua arjen rutiineihin. Hän mieluummin pakenee päiväuniin kuin ottaa vastuuta sen enempää itsestään kuin toisistakaan. Rahan ansaitseminen ja säännöllinen töissä käyminen on vastenmielistä tälle kauneuden palvojalle, joka mieluummin yrittää löytää viimeisiä viattomuuden rippeitä unelmistaan. Niistä voi tehdä runoja ja lauluja, mutta sekään ei ole lilalle niin kovin tärkeää - hänen ei tarvitse saavuttaa mitään konkreettista ollakseen onnellinen. Hän haluaa vain olla rauhassa ja seikkailla mielikuvituksensa loputtomissa aarreaitoissa ja satujen lumotuilla saarilla.

Yhteentörmäys todellisuuden kanssa onkin lilalle joskus väistämätön, sillä toisten on vaikea ymmärtää tätä ²haihattelijaa², joka ei osoita minkäänlaisia vastuuntunnon merkkejä. Lilaa on kuitenkin turha yrittää muuttaa, tai edes ymmärtää. Hän kulkee omia polkujaan ja saattaa tiputtaa jälkeensä hyppysellisen tähtipölyä, jonka ansiosta toisetkin hetken aikaa oivaltavat elämän todellisen kauneuden.

Aurassasi voimakkaita:
sininen;keltainen;kristalli;
*Hedelmäkarkki vai suklaa? riippuu mielentilasta,yleensä hedelmäkarkki
*Siideri vai bisse? Siideri
*Kuu vai aurinko? Aurinko
*Asfaltti vai nurtsi? Nurtsi
*Festarit vai keikat? Keikat
*Kahvi vai tee? kahvi
*Koti-ilta vai meno-ilta? koti-ilta
*Radio vai cd? cd
*Ilta vai aamu? ilta
*Päivä vai yö? yö :D
*Palmu vai kaktus? kaktus
*Eläin- vai mieskalenteri? eläin
*Suosikki vai mix? Suosikki
*Valkonen vai musta? no jos nuista on pakko valita niin valkonen
*Tampere vai Hellsinki? tampere
*Juustonaksut vai kierresipsit? juustonaksut
*Huulirasva vai -kiilto? Huulirasva
*Koira vai kissa? Koira ja kissa :D
*Niitti- vai kangasvyö? eikö sais valita normaalin nahkavyön ;D
*Valokuvat vai video? Valokuvat
*Huvipuisto vai eläintarha? Huvipuisto
*Raitasukat vai yksväriset sukat? raitasukat
*Tappara vai ilves? yök yök...jos pakko valita,nii ilves
*Hoppari- vai goottityyli? Gootti
*Niittirannekkeet vai helmikorut? helmikorut
*HIM vai Negative? molemmat?
*Purkka vai pastillit? Purkka
*Yläaste vai lukio? yök molemmat ;D
*Metsä vai niitty? Niitty metsä :D
*Leffa vai sarja? Leffa
*Tv vai tietokone? Tietokone
*Runot vai kirjat? runot
*Yleisvessa vai oma vessa? Oma tietty,yleiset on yök
*Ulkona vai sisällä? niin mikä ulkona vai sisällä? :D
*Huuli- vai kulmaläväri? ei kumpaakaa
*Punanen vai vihreä? Punainen
*Mökkeily vai etelänloma? Mökkeily
*Lentokoneella vai laivalla? Laiva
*Farkut vai hame? molemmat :)
*Satiini- vai normaalit lakanat? normaalit
*Mänty vai kuusi? Kuusi
*Joulu vai juhannus? Joulu
*Kesä vai syksy? Kesä
*Kauhu- vai äksönleffat?ei oikein kumpikaa....
*Lakritsi vai salmiakki? Salmiakki ja laku :)
*Tyyny vai peitto? Molemmat,mieluiten monta peittoo :D
*Auto vai moottoripyörä? Auto
*Ruskeat vai siniset silmät? siniset ;) <3
*Espanja vai Meksiko? ?
*Ikkuna vai ovi? Ikkuna
*Perjantai vai lauantai? molemmat
*Kirja vai lehti? Lehti
*Säästäminen vai tuhlaaminen? noohhhh.....säästäminen? ;)
*Absolutisti vai juoppo? ei mielellään kumpikaan,jos minusta on kyse :)
*Katselu vai kuuntelu? molemmat
*Sormus vai kaulakoru? sormus
*Pyöräily vai rullaluistelu? Pyöräily
*Eläminen vai kuoleminen? Eläminen
*Jeesusteippi vai maalarinteippi? Jeesusteippi
*Hiuslakka vai -geeli? Lakka
*Pesis vai tennis? Pesis
*Jalkkis vai jäkis? Jäkis
*Nuppineula vai hakaneula? Hakaneula
*Suihku vai sauna? molemmat
*Voikukka vai leskenlehti? voikukka
*Kaupunki vai maaseutu? Maaseutu
*Bailumusa vai rokki? Molemmat
*Seppälä vai H&M? molemmat
*Poreallas vai uima-allas? molemmat :D
*Pitkät vai lyhyet kynnet? lyhyet
*Sipsit vai popcornit? Sipsit
*Mysli vai murot? Murot
*Järvi vai meri? Järvi
*Värjätyt vai värjäämättömät hiukset? ihan sama
*Ruutu vai raita? Raita
*Uimahalli vai kylpylä? Kylpylä
*Verhot vai matto? Verhot
*Lautapeli vai korttipeli? Lautapeli
*Mustikka vai mansikka? Mansikka .
*Valokuvakehys vai -kansio? Kansio
*Kuivatut vai tuoreet kukat? Tuoreet
*Puisto vai ranta? Ranta
*Irc-Galleria vai ii2? Galleria

haastelen TearAngel ja deTour :)

oikeesti...kertokaa ny joku.... :DSunnuntai 05.03.2006 21:03

miten toi linkitys tehään ku tää ei osaa :D *tosiveriproo*

ja haastetta kehiin :)Sunnuntai 05.03.2006 21:02

Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Nakita sitten seuraavat neljä henkilöä nähdäksesi, mitä he kuuntelevat.


1.aarne tenkanen:tosi onnellinen tenkanen (en kyllä oo varma onko tää sen kappaleen nimi:D)
2.indica:vuorien taa
3.ismo alanko: rakkaus on ruma sana
4.ismo alanko:rakkaus hallitsee
5.loordi est feat mariska:hellä ori :D
6.zeencafee:taivas(ei pysty muistaan tän kappaleen nimiä)
7.pmmp:matka laulu

nakitan.....
ylläri ylläri....
< deTour >
muita en jaksakkaa nakittaa :)

netti toimii,jiihaa! :D kuka on kingi ;DPerjantai 03.03.2006 22:06

no joo....siskon mies autto kyllä etä neuvontana,mutta ihan ite sain ne ohojelmat sun muut asennettua tähän koneelle ja poisteltuu sillä ne "riivaajat" koneelta :)¨

mennäämpä varsin päivitykset nurinpäin läpi,eli eka tää päivä ja sitte huominen :D

eli tänään....sain monen tuskasen tunnin jälkeen vihdoin tän tietsikan taas pelittään :) ja nyt toimii kuin unelma.... *aaah* mutta kyllä se sitte kestiki.....ja erityisen pitkäksi tietty ajan teki se että muksut ei meinannu viihtyy millään tietsikkahuoneessa....mutta tuostakin koettelemuksesta selvittiin hengissä ja jokseenkin järjissään ;)
siihen mennessä tosin kun isäntä tuli töistä,olin jo ihan sippi kun aivot kävi ylikierroksilla tän tietsikan takia :b söin ja hilauduin laittan justia valjaisiin :) väsytti niiiiin armottomasti...ja tietenkään se eilen ostettujen uusien putsien(tai siis miten se ny pitäskää kirjottaa) asentaminen justin takasiin ei oikein meinannu ottaa onnistuakseen.... *köh köh* mun piti soittaa 3 puhelua neuvoja ennenku onnistuin kiskoon ne tuhannen kumilärpäkkeet sen jalkoihin :D *meikä on tosi proo ;D* ja ihmeesti justilla kesti hermot sitä mun touhua :D sitte ku ne lärppänät oli kintuissa laittelin loput kamppeet pollen päälle ja lähettiin ajaan :)

kerkesi jo tulla hiukan hämärää kun niitten lärppänöitten kanssa meni niin kauan,joten ei käyty taaskaan kovin pitkää lenkkiä,huomenna sitten vähän pitempi :)
tänään justi meni ravia aivan ihanasti! sillain kevyen tuntusesti ja reippaasti,ei ollenkaan nahkian tuntusesti....oli niiiiiiin hyvä ajaa etttä! :) eikä oikeestaan ees nimeksi säikkyny risuja tms. vaikka oli 2päivän ajotauko takana. koko lenkki meni niin hienosti että hiukan harmittaa ettei ehitty pitempää lenkkiä tehä :) oikeestaan ainua moitteen paikka oli se kun käännyttiin ympäri...tyyli oli pikku akalla mallia sirkushevonen :D en tiiä miten sillä nyt ei muka jalat passannu toimiin käännöksessä normaalisti,ku piti sillain loikkimalla kääntyä.... onneks kukaan ei ollu näkemässä :D huomenna sitte toivottavasti paremmin :)
mutta ravi tosiaan suju niin hienosti! :) levittiki jopa jo jonku verran,ettei ihan linjassa juossu,mikä on ainaski mun mielestä ihan hyvä homma :) mikä ahaa elämys lie tullu toiselle ku nuin yhtäkkiä ejisty,vai oisko muka vaikuttanu nuin paljon raviinki ne ohkasimmat kumilärpäkkeet kintuissa? hmmm...mene ja tiiä...

vaan oli taas oma operaationsa niitten lärppänöitten pois otto... taas täyty soittaa kaks puhelua ja tuskastella ja kirotakki...isäntäki kävi vinoilemassa mulle että "ota ny ne pois,että jouvut muksuja kattoon!" ja kun tarjosin että ottais ite,jos luulee sen homman niin helpoksi,tuumas että"missä on mattopuukko tai sakset,kai ne ny niillä lähtee"....jep jep... helpotti kovasti mun ponnisteluita tuo vinoilu...not....
vaan juu....se siitä..... oli elämäni topinen kerta kun väänsin tollasia lärppänöitä hevosen jalkaan... onneks ei ollu winda jonka jalkaan nyt tuoskasin niitä :D sillä ei meinaan ois riittäny hermot seisoo :D justi on ihanan pitkäpinnanen! <3 :)

ja eilen sitte oltiin tearangelin kanssa oulussa :) parkkeeraaminen keskustassa on ehdottomasti sen bravuri ;D no joo,onneks en joutunu ite ajamaan siellä :) käytiin siskon tykönä kattoon niitten "valenttiinaa" :) oli se niiin pieni! vaikka jo ´varmaan sen 4kg paino :) tuntu että ei meijän muksut oo nuin pieniä ollukkaan,vaikka tosiasiassa kumpiki oli pienempiä :D sulonen ja kiltin olonen oli :)
sitte suunnattiin kiinalaiseen syömään ja ämpättiin ruokaa seisovasta pöyvästä niin että napa ratisi :D tai ainaki mulla ratisi :D sitte kylälle kauppoja kiertään :) löysin iirikselle karvis dvd:n `(ale levy) ja sellasen tähtihörsylä hiuslenkun ja viljolle tennarit (makso hurjat 1€] ja itelle oranssin toppatakin(9,95€ alesta) ja oranssin kukkakoristeisen kaulahuivin(2€ alekorista) :)
käytiin juomassa pirtelöt puokkiin oulun baarissa :) hyvää oli :) kaiken kaikkiaan hyvä reissu :) ainoo negatiivinen asia oli se että mulla rasittu oikee reisi"lihas" :D se on ku on tottunu täällä pehmeillä teillä kulkeen eikä jossaki kiveyksillä ;D no joo... :) mutta mukavaa oli :) ai nii,ostinhan mää ne lärpäkkeet justin jalkoihin samalta reissulta :)

illalla kattottiin sitte isännän ja iiriksen kans se karvis elokuva ja uni maitto kyllä sen jäleen :) sammuin sänkyyn ku saunalyhty :D

muistoja:käytiin siskojen ja vanhemman siskon sillosen poikaystävän kanssa zeppeliinissä "soppailu" reissulla :) nuoremman isosiskoni kanssa valuttiin pitkin käytäviä käsikäjessä ja minä vielä hiissasin kengänpohjia lattiaa pitkin :D koitettiin tahallamme "muka vahingossa" käyvä isoimman isosiskon hermoille ,ja onnistutiinhan me :D´leikittiin muistaakseni vielä että isoin isosisko olis ollu meijän äiti ja puhuteltiin sitä äitiksi,ja kyllä sitä ärsytti kokorahan eestä :D

olin alle koulu ikänen ja oli kesä.oltiin sisarusten kanssa kiertämässä lehmien laitumen lankoja läpi,katkottiin heiniä yms jotka kävi lankoihin. meillä oli sillon sellanen vanaha "riisiläis"lehemä,sellanen enimmäkseen musta ja vähän valkeeta päässä ja jaloissa,sitä sanottiin muoriksi :) se oli kauheen kiltti ja mukava äpyli :) mun isoveli nosti mut sen selkään istuun ja mulla oli hauskaa :D

päivän positiiviset:justi meni hienosti lenkillä ja hienoo ravia :) sain tän tietsikan ainaki toistaseksi kuntoon :)

ai nii...vielä lisäystä...Keskiviikko 01.03.2006 17:16

kiitos detourille kun kattoo nyttenki täällä mummulassa iiristä ja viljoo että saan rauhassa näpytellä konetta:D nii ja kiitos ku hoiti iiristä aamusella ja toimitti sen ajoissa koululle ja kiitos että kattoo huomenna jertsusetän kanssa iiristä:) tak tak ja kiitos kiitos,saan minäki vähä hengähtää ;)
meillä on sitte kotosalla kone ihan tiltissä :/ pitäs varmaan laittaa joku parempimpalomuuri ja vviirus torjusta homma...kun ymmärtäis jotain niitten päälle :(

pikaisesti kuulumisia: maanantaina kävin justin kanssa mini lenkin :) sunnuntaina olin niin laiska ja huono ihminen etten saanu käytyä sen kanssa lenkillä enkä etes saanu laitettua aisoihin :( *kökkö minä,köökkö!**potkii itteensä henkisesti persuksiin*
tiistaina käytiin sitte pikkasen pitempi lenkki,n.3km ja hienosti meni :) toista polosta vaan pissatti koko matkan eikä osannu aisoissa pissiä :) ja taas kuulu se sihisevä ääni jota oon aina sillon tällön kuunnellu ajaissani....ja lenkin jälkeen kun olin aisoista ja valjaista senpurkanu niin varmistu että kylläse vetää ahteriinsa ilmaa :/ polonen pissi ja pieri vuoronpäältä ku otin silat pois....
lenkillä tulli yksi sauvakäveliä ja potkukelkkailia koiran kanssa vastaan,hyvin meni justi ohi :) kotia päin tullessa aurinko paisto seläntakaa niin että pekalla meni sen eellä toinen heppa :D ja alkuun sitä varjua piti pelätämelko laillakin,mutta kyllä se sitten siihen tottu,vaikkakin kahteli silti että siellä joku menee.... :D hieno varsa ;)

tänään oli äiti-lapsipiirillä ja ryhmiksellä yhteiset hiihtokisat :) iiris voitti oman ikäryhmänsä :) palkinnoksi oli kaikille vyötärölaukut ja lakupötköt :) äitejä ja lapsia oli taas vaihteeksi hyvinki paljon :)

huomenna ois sitten ouluun lähtö heti aamusta tearangelin seuraksi :) iiris jää detourin ja jertsu sedän hoijettavaksi ja viljo menee sitten maksua vastaan päiväksi ryhmikseen kun mun äiti ei tohtinukkaan ottaa viljoa yksin hoijettavakseen,kun se aavistuksen on nyt vierastanu äiskää....

ai niin,eilen olin oulasopiston luennolla kuuntelemassa ravihevosen valmennuksesta ja ruokinnasta...oli hyvä luento,tykkäsin kovasti,vaikka kestikin niin pitkään että kotia ajaminen meinas olla työlästä kun rupes väsyttään :D voitin jopa arpajaisissa jotka suomenrehu sponssas kuulijoille :) valihin lippiksen tarjolla olevista palkinnoista ja kotia päästyäni lahjotin sen isännälle :) <3 saas nähä pitääkö se sitä kun siinä lukee että raising tai jotain vastaavaa... :)

saa nähä mitä tänään teen justin kanssa....pitäs melkein käyvä ajaan,kun huomisesta tulee täys vapari...toisaalta kyllä väsyttää niiiiiin antaumuksella että tekis mieli vaan käyttää valjaissa...mutta ans kattoo ny.... jospa sitä virkkuis ennen ku pääsee touhuaan justin kanssa...

muistoja:isoveljellä oli tunturi mopo :) sellanen hopianvärinenkorkeen mallinen :) oli kesä ja se oli lähössä hakeen postia ja tahto mutki kyytiin :) olin alle kouluikänen ja kuvittelin jostain kumman syystä että se bensatankki ois kuuma ja nostin kauhian huuon kun veli koitti istuttaa mua eteensä tankinpäälle istuun :D muistaakseni päävyttiin sitten kompromissiin ja veli istu taaempana niin että minäki mahuin penkin päälle istuun,vaikka veli joutu sitte ajaan erittäin huonossa asennossa :D

olin jotain ehkä ekalla,tai ehkä nuorempi,melko pieni kuitenki... veljellä oli(on kyllä vieläkin) faar merkkinen kopiton rattori joka oli mun mielestä kamalan iso!(samainen rattori asuu nyt meijän lavossa,eikä oo kovin iso :D) oli syksy ja isoveli tarjos mulle rattorin kyytiä pihalta mäenalle navetalle.sain istuu siinä sen eessä ja vähän ennen navetan pihaa se heitti irti ratista ja sano että ajappa sinä! minähä aloin huutaa ihan pöhölönä,pelekäsin että ajannavetan seinään tai jotain,enkä suostunu ottaan ratista kiinni :D no veli ajo sitte ite pihaan asti ja kun pääsin kyytistä pois,nii pijin kauhian huuon että ei saa toiselle nuin tehä! :D

päivän positiiviset:susuki lähti aamulla käyntiin ja ehittiin ajoissa koululle :D jertsusetä kävi kattoon viljooo aamulla sen ajan kun olin elukoitten tykönä :) kiitos jertsulle :)
KOLME NIMEÄ, JOITA TOTTELET:
1. Maija
2. äiti
3. äityli


KOLME ASIAA, JOISTA PIDÄT ITSESSÄSI:
1. mielikuvitus
2. varpaat
3. hiukset :D

KOLME ASIAA, JOISTA ET PIDÄ ITSESSÄSI:
1. mielikuvitus
2. laiskuus ja saamattomuus
3. liika kiltteys ja se etten saa pidettyä puoliani

KOLME ASIAA, JOTKA PELOTTAVAT SINUA:
1. että lapsille sattuu jotain pahaa
2.että rakkaille sattuu jotain pahaa
3. pimeä aika ajoin :)

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT OLENNAISIA PÄIVÄSSÄSI:
1. muksut
2. isäntä
3. elukat

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT PÄÄLLÄSI NYT:
1. harmaat puuvillasukkahousut
2. rintsikat
3. flanellinen "riihipaita"

KOLME LEMPIBÄNDIÄSI/LAULAJAA (NYT):
1. ismo alanko
2. yup
3. zencafee

KAKSI TOTUUTTA JA VALHE:
1. olen äiti
2. olen vaimo
3. olen loistava hevosen käsittelijä :D *reps*

KOLME FYYSISTÄ ASIAA, JOTKA VIEHÄTTÄVÄT SINUA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT:
1. ääni
2. eleet & tietty tapa liikkua
3. huumorintaju

KOLME LEMPIHARRASTUSTASI:
1.Hevoset
2. "taiteulu"
3. auton kyydissä istuminen ja samalla musiikin kuuntelu :)

KOLME ASIAA, JOITA KUUMEISESTI HALUAT TEHDÄ NYT:
1. vessaan
2. karkkia
3. nukkumaan ja haluaisin nukkua aamuun asti heräämättä

KOLME URAA, JOITA HARKITSET:
1. koti äiti :D *ehhehhe ;)*
2. taiteilia :D*ehhhhheeeehheheheheh ;D*
3. oloneuvos! *jep jep jep......menipä taas ;D*

KOLME PAIKKAA, JONNE HALUAT MENNÄ LOMALLA:
1. autoilemaan
2. uimaan :D melkein sama mihin,kuhan ei oo mutapohja :D
3. raveihin aurinkoisella säällä :)

KOLME NIMEÄ LAPSELLE:
1. Iiris
2. viljo
3. Väinö :)

KOLME ASIAA, JOITA TAHDOT TEHDÄ ENNEN KUOLEMAASI:

1. oppia hitsaamaan
2. ratsastaa maastossa yksin pelkäämättä,myös ravia ja laukkaa
3. tehdä äitin ja isän ylpeeksi itestäni...

haastan detourin,kun se tykkää näitä täytellä ;D

ai nii,olipa unohtua...Maanantai 27.02.2006 01:08

haastan :
deTour, kun se näytti kerran tän jo valamiiks täyttäneen ;D
muita en viihti :) "laiska kökkö lusmu BM"

ja taas haastettiin....Maanantai 27.02.2006 01:07

Nimi: Maija Mirjami Mäkikangas
Pituus: 160 cm
Kengännumero: 37-39,riippuupi kengästä
Hiustenväri: Tumman ruskeet,aina joskus jonku muunki väriset :)
Silmien väri: äpylin kevätkakan väriset,elikkä vihreenruskeet
Sisarukset: Eero,Aino ja Aila

VIIMEISIN
Kappale, jonka kuulit viimeksi: aarne tenkasen tyttökalenteri :)
Kappale, joka on juuttunut päähäsi: aarne tenkasta soinu viime aikona"saanko suudella sua suoraan suulle...." ja "on aamu yö joku nakkikiskalla flaidaa,on aamu yö,me puiston penkillä...." :D ja sitte vielä se "hötsyn tötsyn hani n...." :)
Henkilö, jolle soitit: äiti :)
Henkilö, joka soitti sinulle: isäntä :D
Tv-show, jonka katsoit: tjaa....ei kauheesti tuu show ohjelmii katottua :)
Henkilö, jota ajattelit:isäntä :D

VASTAAN VAI PUOLESTA
Kaukosuhteet: En usko,mutta jokahinen saa ite kokeilla jos haluaa
Hyväksikäyttö: EI!
Itsemurha: en tykkää,mutta aina ei voi vaikuttaa
Ihmisten tappaminen: kuolemantuomio sopis hyvin pedofiileille,raskaajille yms. mädille tyypeille
Homo- ja lesbosuhteet: minun puolesta kukanenki saa riijustaa sitä sukupuolta ku haluaa :)
Saippuasarjat:joskus menee....vain yks vakkari saippis,jos sydämmen asialla lasketaan saippuaksi :D

KUINKA MONTA
Kertaa olet ollut rakastunut?vaikia laskee :D
Kertaa sydämesi on särkynyt?: tämäkin vaikia laskee :)
Sydäntä olet särkenyt?: en kyllä tiiä :D
Tyttöä olet suudellut?: tjaa...mistähän nuita muistais ;D
Poikaa olet suudellut?no näitä ny ei ainakaa muista :D
Asiaa kadut menneisyydessäsi? no ihimeenki vähää,mutta niitäki löytyy....

AJATTELETKO OLEVASI
Hauska?: tjaa.... en oikeestaan :D
Ystävällinen?:juu,mielestäni,joskus liikaaki....
Huolehtiva?: Kyllä,i'm THE mama ;D
Suloinen?: enpä usko :D

SUOSIKKI-
Mies ja naisnäyttelijä: martti suosalo ja ....no nais näyttelijää ei tuu ny mieleen :D
Karkki: vaihtelee fiiliksen mukaan :) kaikki muut menee,paitsi kirpeet karkit :)
Sarjakuva/piirroselokuva: tipi on kiva :)
Väri: pinkki ja oranssi(+punanen+keltanen+ruskee...) :D
Viikonpäivä: lauantai ja sunnuntai,isännällä ei oo sillon töitä :)
Inhokkipäiväsi: maanatait...ne tuntuu yleensä pisimmille päiville oottaa isäntää kotia töistä...
Kukka: päivänkakkara :)
Koru: Kihlasormus ja vihkisormus :) ne on AINA mukana :)
Kesä/talvi:Kesä :)

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
Nukkui sängyssäsi: niko
Näki sinun itkevän: niko
Sai sinut itkemään: niko
Oli kanssasi elokuvissa: niko
Huusi sinulle:niko
Lähetti sinulle sähköpostia: aila ja jukka

OLETKO KOSKAAN...
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä: Kyllä
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa: olempa tainnu :)
Pitänyt jonkun salaisuuden: Jep
Itkenyt elokuvan aikana:juu :)
Suunnitellut viikkosi tv-ohjelman perusteella: joskus nuorempana juu
Ollut esiintymislavalla: kyllä
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta: joskus ehkä :)

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? kyllä :)
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: jep,ja ainaski yks näitten kahen lisäks ois kiva :)
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: Luottamus, Rehellisyys, lojaalisuus,joustavuus,läheisyys

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri? ei
Mitä kieliä osaat?: suomi ja englanti,ruotsia HYVIN vähän :D
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: Sänky,isäntä ;D
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten:hmmm....laiskuus ja saamattomuus
Kamalin tunne maailmassa: pelko että lapselle sattuu jotain pahaa
Ketä rakastat: niko,iiris,viljo,äiti,isä,siskot,veli,heidi,winda,justi+monia muita :) <3
Ketä kaipaat: ihmemiestä(entinen luokkakaveri)

SINÄ
Lempinimet: isäntä sanoo äityliksi :) jokus mua on sanottu maikiksikin
Nimesi alkukirjaimet: MMM :D (mulle tulee tosta aina mieleen mmmm marabou...)
Kuinka vanhalta näytät?: riippuu yö unen määrästä :D
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?riippuu ihan tilanteesta ja seurasta :)
Silmälasit/piilolinssit: silmälasit
Onko sinulla lemmikkejä?:juu,2heppaa,3kissaa,1koira,2pupua,kukko,4kanaa,2vuohta,1pässi ja 3lammasta :D
Mikä saa sinut noloksi: Minä itse!!! ja MONESTI!
Mikä saa sinut onnelliseksi: niko,muksut,heidi,elukat,perhe...
Mikä huolestuttaa sinua: talous...raha ja siivuaminen yms :D

OLETKO KOSKAAN...
Ajatellut, että kuolet: jep
Halunnut karata: Kyllä,joskus ei vaan jaksas...
Kokeillut huumeita: en
Tupakoinut: Kyllä,tai no maistanu,varsinaisesti en oo tupakointia harrastanu,maistuu norsunperseelle!

ENSIMMÄINEN...
1. paras ystävä: jaana
2. suudelma: mika
3. lemmikki: kissa
4. rakkaus: niko
5. harrastus: maalaus ja piirrustus

KOSKA VIIMEKSI...
1. Poltit tupakan:ei kykene muistaan....varmaan joskus 4v sitte?
2. Joit alkoholia: no perjantaina oli kisastudio jertsulla :D
3. Ajoit autolla: tänään
4. Soitit: Tänään,jos puhutaan puhelimesta :)
5. Nauroit: Tänään taisin nauraa :D
6. Kuuntelit musiikkia:Tänään autolla ajaissa
7. Itkit:no siitä on päässy hetki kuluun...harvinaista... :D

OLETKO KOSKAAN...
1. deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? en
2. ollut pidätettynä? En,minä oon lainkuuliainen :D
3. uinut alastomana? Oon
4. ollut TV:ssä? en oo tietääkseni....lehessä kylläki :)
5. Harkinnut itsemurhaa? Kyllä
6. suudellut jotakuta ja katunut sitä?joskus joo
7. pelännyt? KYLLÄ,monestikki

TÄLLÄ HETKELLÄ...
1. Mitä uraa harkitset? ei mitään hajua :D tai no...taiteilia HALUAISIN olla...mutta :D
2. paras ystäväsi? heidi
3. sinulla on päälläsi? sellanen haalarimallinen yöpuku,rintsikat ja sukat :)

5 ASIAA JOTKA OLET TEHNYT TÄNÄÄN...
1. käyny muksujen kans äitillä ja isällä
2. ruokkinu elukat 2x
3. lusmunnu
4. tuskaullu tietsikan kans ja koittanu saaha troijalaisia ja matoja pihalle
5.imettäny viljoa