IRC-Galleria

Chimera

Chimera

muokkaa tilaansa varmasti mutta hitaasti
Nyt tulee taas avauduttua vähän turhankin tiuhaan tahtiin, mutta missä noista naittamisohjelmista ovat muut kuin yleisten kauneusihanteiden mukaan täydellisyyttä hipovat ihmiset? Anteeksi vain, olen katsonut tänään maanmainion Markon luona tavanomaista moninkertaisesti enemmän televisiota ja näin ollen noteerannut, millaista ohjelmistoa siellä tätä nykyä tarjotaan. En nimittäin katsele sitä juuri lainkaan kotioloissa.

Minä voisin tässä esittää formaatin, jossa "unelmien" poikamiehenä toimii yours truly ja ehdokkaina aknesta kärsiviä, tuulipukuihin sekä lenkkareihin sonnustautuvia ja pääasiassa roimasta ylipainosta kärsiviä naisihmisiä tai miksei vaikka samanmoisia miehiäkin yksin tein. Meikäläinen kun ei täällä päässä ole ulkonäöllä pilattu ja voisin vaikka varmuuden vuoksi jättää partani ajamatta kolmeksi kuukaudeksi. Ostaisiko joku moisen ohjelmaidean? Luulisi nyt muutenkin kaikkien noiden ihmisten saavan itselleen seuraa, joten ehkä telkkariin mennään keikistelemään tarpeeksi suuren rahapalkkion innoittamana tai vanhan kunnon julkisuudenhimon ajamana. Hei, minäkin olen saanut itselleni tyttöystävän ilman moista kepulikonstia.

Sama pätee muihinkin ohjelmiin, myös luonnollisesti fiktiivisiin draamasarjoihin. Jenkeistä välittyy melkoisen yksipuolinen kuva muualle maailmaan (vaikka heidän runsas liikalihavuus tiedetäänkin), sillä näköjään yleisöönkään ei olla päästetty kuin missikisakandidaatteja. Dr. Phil muodostaa ehkä ainoan poikkeuksen, sillä tavallisiakin ihmisiä on eksynyt kameroiden eteen. No joo, antaa nyt olla tästä asiasta tällä kertaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.