IRC-Galleria

Muutama ihminen pyyteli, että kertoisin täällä synnytyksestä, noh, voin varmaan pienen tekstin kirjoittaa (en jaksa, enkä kerkeä enempää, ymmärrätte varmaan)

Eli sunnuntaina 01.07 piti olla äitipolilla 9-10 välillä kun viikkoja oli jo 42+0 joten ne olis luultavasti käynnistäny sillon sen.
La-su yönä puoli viiden aikaan eräs veijon kaveri soitti sille ja minä en enää sen jälkeen saanu nukuttua, kuudelta rupes mahaan sattumaan aika paljon, enkä enää mitenkään pystyny olemaan sängyssä. Nousin ylös ja jonkin ajan päästä äkkäsin, että näähän on supistuksia. Suunnilleen neljän minuutin välein niitä tuli. 20 vaille 7 soitin äitipolille ja kerroin tilanteen, ne sano, että eivät normaalisti ottais noin nopeasti ketään sisälle, mutta kun oltais joka tapauksessa oltu menossa sinne.. 15 vaille 7 sitten herätin veijon "herää jo, pitää lähtee" veijo sitten hieman ihmeissään kysy että "mitä ihmettä, eihän kello oo varmaan kuuttakaan" kerroin sitten sille tilanteen :D oli hieman ylläri kyllä sillekki, että tyttö päätti lähteä itestään tulemaan.

Kotona yritin kävellä supistusten aikana, ja se onnistukin, mutta jo tossa meijän pihalla se kävelykin alko olemaan vaikeeta. Puol 8 aikaan me sitten oltiin äitipolilla ja eka ne katto vähän aikaa käyriä, mutta muhun sattu niin paljon maata, että sitä ei katottu vissiin loppuun asti.

Neljän tunnin yöunilla kun sinne lähin, niin olin hieman sekasin, varsinkin kun sattu niin paljon, että ei pystyny ees ajattelemaan. Joten en ihan tarkasti muista kaikkea, mutta siinä me oltiin yhessä huoneessa ja mulle laitettiin joku piikki mikä kuulemma jonkun aikaa auttaa kipuun. siinä sitten oksensin pari kertaa ja veijo yritti hieroa mun alaselkää, että sain keskitettyä siihen ajatukseni, alussa se kyllä autto muutenkin, mutta loppuvaiheessa kipu oli niin kova, että ei ollu apua..

Ilokaasuakin sain, mutta siitäkään ei tod. ollut sillei apua, ainoastaan se, että keskitin ajatukseni hengittämiseen, niin autto vähäsen.

Lopulta kun päästiin ponnistusvaiheeseen sen n.9 tunnin jälkeen, olin jo hieman kyrpiintyny siihen kipuun. Pari tuntia kesti se, sain epiduraali puudutuksen jossain vaiheessa, mutta en muista kyllä että millon. Tuntu ihan kauheelta näin jälkeenpäin, että veijo näki ihan kaiken, itehän en nähny ees verta. loppujen lopuks kun vauva saatiin pihalle olin vähän ihmeissäni että "tässäkö tää nyt on? eikö mun tarvii enää ponnistaa? eikö tuu enää supistuksia? eikö mun sisällä oo enää vauvaa?" olin tosi yllättyny siitä, miten paljon helpompaa se oli ku mitä kuvittelin. Onhan se totta, että se sattuu, vie voimia jne, mutta silti.. ja kyllä voisin synnyttää uudestaan! :)

Voisin kirjoittaa tarkemmin ja kertoa vaikka mitä, mutta EN TOD. aio, koska ihan kaikkien ei tarvii tietää kaikkea. joten kysykää jos jotain haluatte tietää, voin sitten kertoa tarkemmin, mieleni mukaan toki :D