IRC-Galleria

UniTiistai 23.12.2008 13:21

Mentiin eevan ja antin kanssa kerrostalon hissillä kolmanteen kerrokseen, jossa oli likaisen keittiön näköinen kahvila. Siellä juteltiin hetki, kuluneesta päivästä.
Seuraavaksi oltiinkin eevan kanssa saarimaisella niityllä "oppitunnilla". Tällä oppitunnilla oli mukana mun ala-asteaikaiset luokkalaiset ja ope. Ei me oikeesti opiskeltu, vaan luokka puhu siitä miten vittumaista on elämä, ja mitä he oikeasti täällä tekevät. Kaikki olivat kyllästyneitä elämään. Opettaja ilmoitti, että hän voisi tehdä pommin, joka asetettaisiin maan alle ja räjähtäessään se tuhoaisi tarkkaan vain sen alueen missä olimme. Kaikki pitivät ideasta.
Päivän jälkeen tapasimme Antin kerrostalokahvilassa ja kerroimme tälle päivän järkyttävät uutiset. Sitä ei näyttänyt kauheesti kiinnostavan.
Seuraavana päivänä menimme taas niitylle, jonka alle pommi oli jo sijoitettu. Opettaja puhui jotain viimeisiä sanoja samalla kun oppilaat näyttivät viettävän aivan tavallista iltapäivää pienissä ryhmissä. Kun opettaja sanoi että nyt on tullut aika, minä, eeva ja eräs esa lähdimme pois, sillä emme halunneet ottaa osaa tuollaiseen hulluuteen.
Taas menimme kerrostalokahvilaan eevan kanssa tapaamaan Anttia. Katselimme sieltä ikkunasta saarekkeelle, johon oli jo tässä ajassa kasvatettu puita ja syvissä multa kuopissa näkyi kivisiä hauta-arkkuja. Olimme shokissa. Eevalla oli likainen muoviastia käsissään ja hän yritti ostaa kahvilan jotenkin tutun näköiseltä myyjältä jäätelöä, muttei kertaakaan päässyt tervehdystä pidemmälle.

Aijon värjätä mun hiuksetPerjantai 19.12.2008 01:13

Mut minkä väriseks?
Blondiks vai tositumman ruskeiks?? Vai jotain muuta. Sano.

JUMALAUTA Torstai 18.12.2008 00:53

Nyt sekoo päää!!! Menkään nyt luojan tähden joku iskee tuo meidän Tommi kun siinä ei ole miestä tarpeeks itse tekemään sitä!

HAISTAKAA PASKAMaanantai 08.12.2008 19:24

Te jäätte mun päiväkirjavieraslistaan eli ootte käyny lukeamassa mun txteja mut ei silti voi kommentoida vaikka PYYSIN :(
...niin tai sit ette vaan jaksanu niin pitkälle. ei se kai mikään yllätys olekaan.

taas jotain turhaa ja annngstMaanantai 08.12.2008 11:22

Ei näitä mun kirjotuksia kukaan lue. Helmi on elävä todiste siitä :( Ei siis sillä että näissä angsttylsyyskirjotuksis mitään järkee tai ideaa tai kiinnostavaa oliskaan..
Olenpa taas kerran lagaamassa kuviksen atkoilla. Tästä mestast alkaa vähitellen tulla joku vakkari tai jotain. [ihan mielenkiinnosta, jos luit tän roskan kokonaan, tai ees tähän asti, niin jätä joku kommentti. vvaikka pelkkä k, kiitos <3] Olin eevalla nukkumassa ja se lähti kasiin enkä mä viittiny sinne yksin jäädä hilluu joten nyt oon mätänemässä koululla tuntia liian aikasin. Tai ei täs oo enää ku joku 40min. Mut kuitenkin. Sit ku tää on tätä graafist suunnitteluu MAALAAMALLA niin varmaan taas karataan sadun kaa jossai puoles välis pois, niin ainakin ollaan tehty joka kerta tähän mennes x))
Tappelin eilen faijan kaa. Oli kyllä varmaan hienoin faitti ikin. En oo koskaan huutanu kenellekkään yhtää kovaa, yhtä vihasena ja käyttäny niin paljon kirosanoi viiden minuutin sisään. Se syy viel miks tapeltiin oli niin TYHMÄ ja tarpeeton, etten ees viitti kertoo siitä, häpeen faijaani muutenki jo tarpeeks -.-' Olen NIIN onnellinen ku vaan pääsen pois tuolta.
Mun joulusta tulee muuten paras ikinä, meinaan en aijo sitä tuolla ns. Kodissa viettää. Onneks eeva on olemassa <3 Niin ja Anttille Todellakin kiitos myös <33
Nyt kyllä tekee mieli sanoa että elämä on perseestä, vaikka ei se oikeestaan ees oo, ainakaa täysin. että näin ja HYVÄÄ HUOMENTA, mis on sänky haluu NUKKUU!!!

Oikeasti minulla on elämä.Perjantai 05.12.2008 16:21

moi. on vähän tylsää. pitäs lähtee töihin noin tunnin päästä :( Ja sit mä joudu hengaa siel taas tunnin yksin ennen ku muut ihmiset tulee! Ihan kamalaa tönkii siel jotain palautuksii joist ei ota selvää hullukaan. Kuvis luokan koneilla on muuten kivaa ku on rauhallista ja tääl ei oo ketää muita <3 pitäs laittaa musaa. jjoo. Bright eyes - lover I don't have to love. Oon kuunnellu tätä tosi palljon viime aikoina <3 Nää mun kaverit ei tykänny mun musasta! Niil on huono musamaku. niin mun kaverit on siis täl hetkel miikka ja satu. ja niil on huono musamaku. Joku on ryöstäny mun puukon!! Todennäkösesti mun faija. Tai sit oon vaan kadottanu sen. mun huone on täl hetkel niin sotkunen et sielt ei kyllä löydä mitään. Pitäs ehkä siivota. mut emmä jaksa ku oon vaan koko ajan koulussa ja töissä. Nyt soi hyvä biisi: Eurorythmics - sweet dreams <33
Nyt tämmönen loppukommentti:
Mun systeri, Marika on ihan TAJUTTOMAN sulonen kun se nukkuu <3 Se on niinku ihanin asia mitä oon koskaan nähny. Mulla on maailman ihanin systeri <33

Aika hyvä teoria itseasiassa ;DDPerjantai 05.12.2008 00:15

Naiset panostavat siksi
enemmän ulkonäköönsä kuin
älyynsä, koska miehet ovat
pääsääntöisesti tyhmiä
mutta eivät sokeita

When the heartache is over
I know I won't be missingin you
Won't look over my shoulder
Cause I know that I can live without you
I want lover I don't have to love
I want boy who's drunk and doesn't talk

Näin :DDMaanantai 24.11.2008 20:06

Kirsi: "Eeva hyss, sun ja Tuomin salasuhde tulee koht ilmi"
Eeva: "Ei se mikää salasuhde oo ku Krista on mukana! Keneltä muulta se pitäs salata?"