IRC-Galleria

Olemme liian ihmisiä, me rakastamme liika, näkemättä toisten planeetojen valoja. Jossain avaruus laskee tähtiään, muttei vuosisatojenkaan päästä pysty kaikkia laskemaan! Älä vaan rakasta minua, älä! Ole kanssani julmempi, aktiivisempi! Älä pyytele anteeksi, tee mulle perversio. Aina tule olemaan niin, ne jotka meitä rakastaa katkaisevat meiltä siivet kirvellään ja sammuttavat valon! Avuruus meille kettuilee ja vie tähdet sinne minne ihmiselle tietä ole. Päästä meitä sinne, älä rakasta meitä, ole meille julmempi..... Ja tulet ymmärtämän raipan iloja. Kivun ja surun läpi tulet näkemän tien syynninpäästölle - perversiolle. Näin tulee aina olemaan....

Me keräämme ympärille ihmisiä. Toiset enenmmän, toiset vähemmän. Mutta ihminen on laumaeläin ja yksin se ei selviydy, vaikka kuinka jotkut yrittää vakuutta toisin. Jokaisen ihmisen läsnäolo on tarkoituksellinen. Jokainen opettaa sinua eri asioille. Toiset tietoisesti toiset ei. Esimerkiksi vanhemmat yrittävät meitä opettaa olla parempia ihmisiä, yrittävät näyttää mikä on hyvä ja paha heidän mielestä. Jotkut vanhemmat eivät kestä jos alat käyttämän omaa järkeä ja tekemän omia päätöksiä, jotka ei vältämättä sovi yhteen vanhempiesi mielipiteiden kanssa. Jotkut ohikulkijat voivat opettaa sinua jolleki arvokkalle asialle ja taas vuosia vieressäsi ollut ihminen ei loppujen lopuksi vaikuttanut sinuun millään lailla. JOskus me kiroamme ihmisä jotka ovat satuttaneet meitä tai käyttänet hyväksi, muttemme muista että heidänki läsnäolo elämässämme on tärkeä ja opettavaista. He olivat tarkoituksella kanssamme.
Sitten on ihmisryhmät joihin jakautuu koko sosiaalinen piirisi. Jotkut ihmiset painavat sinut alas, jotkut ylös ja jotkut pitävät vaan pinnalla. Jännä siinä on se, ettei koskaan voi tietää kuka on kukin. Ystäväksi naamioitunut ihminen voi olla se joka vahingonilosta, tai pelkkä ilkeyttään tai ajattelemattomuuttaan saa sinut tuntemaan itseäsi turhakis, tarpettomaksi, tyhjäksi. Jotkut kääntele veistä haavoissasi piilottaaen koko raan teon vitsin taakse. Toiset ihmiset esittää kauheesti välittäviä, yrittävät mukamas auttaa ja puhuvat kauniisti. Ne tavallaan välittävät, mutta vain silloin ku satut törmämään niihiin. Sillo ne kysyy vointia ja toivottavat onnea. Muttei ne koskaan soita tai tulee käymään kun sinulla on paha olla. Ne ei oikeastan edes ajattele sitä asiaa. Niitten motto tiedostamattaan on "pois silmistä - pois mielestä"- sellaiset helpottavat sua hetkillisesti, ihan kun saisin puhkaistun ilmapatjan keskellä merta. Ja kolmas ryhmä on ne jotka työntävät sinua ylös. Ne ihmiset ovat yleesnä aitoja persoonia, jotka välittävät, muttei ne sitä mainostaa joka nurkassa. Ne ei vältämättä edes kysyy joka pv vointiasi, mutta olemalla oma itse ja lähelläsi saavat sinua hymyilemään ja unohtaman edes hetkeksi huolet. Ne saavat sinut mukaan kaikii omiin juttuihiin. Ne eivät ole reviiritetoisia tai mustasukkasia. Ne vaan ovat ja haluavat sinun olevan oma itse, ilman mitään paineita ja tekoyrityksiä. Sellaiset ihmiset yleensä itse eivät ole niitä onnellisempia elämässä, mutta ne osavat iloita sitä mitä heillä on just nyt, enemmän kun kukaan muu.


Ja jos multa kysytään, niin viikon ehdottomasti parhain biisi on Yann Tiersen - Les jours Tristes (instrumental)

"mä luin sun päiväkirjan melkein kokonaan.... tuli vaan mieleen että onko se kaikki totta, voiko se olla totta?"

"nuo sun tekstit tosiaan vaikuttaa siltä, että sä tykkäät kirjoittaa ja tosiaan aitoa"

"sä kirjoitat aidosti, tunteella ja pelkäämättä. vahvaa kamaa sun tekstit, mä tykkään. sulla on niissä mukana myös sopivasti huumoria, vaikka usein kirjoitatkin vakavista aiheista"

"Sä kyllä kirjoitat hyvin, pakko myöntää."

"kun sä niin innokkana kirjoittelet, niin poksahti hulluun päähäni, että syntyisikö meiltä yhteistä kirjaa???"

"sulla on AITO PALO kirjoittamiseen. ja sillä on merkitys."

ja kaksi viimeistä kommettia tuli s-postilla ihmiseltä joka on julkaissut muutaman oman kirjan... Ehkä pitäis miettiä asiaa tosissan?! ...tosin se näyttelyki pitäis saada aikaseks vihdoin viimein...

Ystäväni sanoi mulle tänään:

"Minä uskon, ja lääketieteelliset tutkimukset tukee sitä, että viha on aina kaikkein tuhoisinta sille joka on vihainen. Viha tekee ihmisestä ruman ja heikentää terveyttä, sekä mielen että ruumiin. Se on tunne josta voi päästä erillaisin tekniikoin eroon. Se on tunne josta ei koskaan, ei koskaan ole mitään hyötyä sen kantajalle.
No, koston tunne voi olla sellainen pieni hyvän olonlähde, mutta se on huono sellainen, se on lyhyt fiksi ja kohta täytyy taas uudestaa iskeä uusi kosto, tai muuten tulee pahempi olo. Ja kosto yleensä johtaa toiselta kostoon, josta tulee jonkin asteinen kierre, joka ei myöskään kenenkään onnellisuutta nosta.Siitä tulee oravanpyörä, jossa toinen tai molemmat kieppuu kuukaudesta tai vuodesta toiseen, kunnes toinen tajuaa lopettaa ja jatkaa eteenpäin. Se kumpi on fiksumpi vaihteleekin sitten.
Mutta toisaalta, hyvin yleistä on ettei viisauksia kuunnella. Vihaisena on jopa vaikea kuulla mitään viisasta niissä, kun viha sokaisee.
Mut kokoajan tulee lisää kokemusta ja huomaa, miten typerää on antauta sille tunteelle. Se miten toimii vihaisena tuo aina myös itselle huonoa oloa, joko katumuksena tai omantunnon kolkutuksena, tai sitten koston kautta.
Mut hyvä on, että vihasta voi koska tahansa vapautua, kun vaan muuttaa näkökulmaansa ja tajuaa, että ne teot, jotka aiheuttivat vihan alunperin, ne teot teki sellainen henkilö, joka oli sen verran typerä, että luuli, että viha ja kosto voisi parantaa tilanttetta, edes itsekäästi ajatteli siis niin. Sellainen henkilö on enemmän säälittävä idiootti kuin paha. JA meistä jokainen on melko usein juuri se idiootti itse... IHAN jokainen."

NIINPÄ! Kuinka usein me unohdamme tämän... MINÄ UNOHDAN! Tosin en halua kostaa, en, siin ei ole järkeä, haluan vaan että edes vähän ymmärttäisi minua edes vähäsen. Sen mihin on minua heittänyt kun kiven pohjattomaan mereen...

Ulkona on vihdoin lunta, valkoiset jänikset nayttävät jopa luonnolisilta valkoisella maalla, tosin kun viell viiko sitten kun nurmi oli vihreä ja jänikset valkoiset. Sään on vähän harmaa ja minun rytmi aivan sekaisin. Tosin kuten pääkin. Kuten Eräs ystävä tuoll kirjoitti, olen aika hukassa, se on juuri oikein sanottu. Hukassa olen enkä löydä ittteäni takas millään...
Mun parvekkeella on raitiovaunu. Se on hieman erilainen ku muut, se on punainen ja sen katto on valkoinen. Sekin on masentunut, ei viitsi pitää edes valot päällä, ei halua kuulemma näytää tunteet muille. Se vaan istuu siell yksin ja pössyttelee. Olen yrittänyt sille laulaa ja vaidoin öljyt. Mikään ei tehoa. Se vaan on siin, tunnettomana. Välillä kuulen syvät huokaukset. Minua säälittä se ihan pirusti, mut en tiedä enää mitä pitäisi tehdä. Ehkä parempi antaa van olla? Mut jos se alkaa miettii itsetuhoisia? Mä en haluaa sitten miettiä että olisinko voinut tehdä toisin ja pelastaa sen elämää. Toisaalta jos sen elämä niin surkea, niin kannattaako sitä autta? Joskus on parempaa/armeliampaa lopettaa kärsivä eläinta, miksei raitiovaunuakaan?!

JEEE! Sain vihdoin nukuttua klo 7.40-15.35! Näin ihana unta että rakas nukkuu vieressäni halikkain ja tunnen hänen sängen vasten kasvojani. Herättyään mun kulta oliki vieressäni, halasi ja naama oli poskellani. Shiva rakas tyttö. Se halasi minut ihan kirjaimellisesti! Kroppa peiton alla, tassut kaulani ympäri ja pää mua vasten. Se vaan oli niin ihanaa, pitkään en ole niin kiva herätystä kokenut! ...että viell kerran kysyt miks mä tykkään eläimistä?!...

Oli muuten UPEA esitys, vaikka viell viimeisessä läpivedossa olin "et nääh, tästä tuu mitään" jotenkin oli tunnelma kadoksissa. Mutta sitten ylesön edssä, oikeassa valossa..OMG! Tietty räjähdin itkuun, mut kaikki luuli sen kuuluvan asiaan. Olin kuulemma kun Klonkku ja sen aarre siel nurkassa :D Sain kukkia ja paljon palautetta, positiivistä. Me kaikki saatiin! Lavalleki piti tulla useamman kerran esityksen jälkeen ku yleisö ei rauhoittunut millään :D Meitä muuten kuvatiinkin ykköselle.. kuulemma joskus ke:sin klo 8.05 tai jotain sellaista tule TARU-TV ykkösen aamutv:n yhteydessä.. en sit tiiä tarkalleen millo se esitetään... Sitten käytiin syömässä porukalla ja oli ihan mukava ilta, kunnes palasin maan pinnalle ku lähdin kökkkii pimeässä päin bussia ja korvissa soi Nancy Sinatra- my baby shot me down... jeps, ja taas tässä ollaan... yksin, kissojen lämittiminä, vaikka halua lämmittä jotain ihan muuta...

"Mikski sinulla on näin paljon eläimia?" , "Onks noi elukat kaikki sun?" , "Mitä järkeä tuossa eläntarhassa?" Vittu siksi! Siksi että ne ei petä, ne ei vaadi sun olemaan jotain muuta mitä olet, ne rakastavat vilpittömästä, ilman omia etujaan! Kun kissani tai papukaijani nukkuu sylissä, ryömii peiton alle, suki hiuksiani ja jakelee pusuja, osoittaa rakkutta ja kiintymystä tiedän että se on aitoa. Kissa ei sanoo "rakastan sinua" ja viikon päästä rakkauden kohde on joku muu. Papukaija ei sano että "olet tosi kiva, mutta..." Eläin ei osaa pettää tai valehdella. Ne on tässä ja nyt ja suhtautuvat sinuun juuri niin miten sinä kohtelen niitä. Rakkautta heiltä ei saa kohtelemalla kun tunnetonta esinettä, leikkimällä rakastan-en rakasta leikkiä. Niiten kanssa täyty olla täysillä mukana, huolenpidossa ja huomion antamisessa ja saat takasin enemmän kun kukaan ihminen pysty. Sillä ne eivät pelkää tunteitaan, eivät pelkä että rakkautta ei riitä itselleen jos sitä antaa muille. Ne on ainoat aidot elävät elämässäni.

Menin jo laskuissa sekasin kuinka monta tuntia (päivää, vuorokautta) olen valvonut. Nukkuminen pelottaa... Takaraivossa edellenkin se yks ja sama ihminen ja ajatukset siitä mitä mussa noin pahasti vialla etten kelpaa enkä ansaitse, huoh. Väsyttää jo itteään tuollainen olo, mut ylikin en pääse. Tunnen itseäni niin petetyks ja niin mitätömäksi... Jotenkin olo ku kärpäsellä jota vaan sormella painetaan lasia vasteen ja viell nautinnolla revitään sisukset ulos...
Huomen esitys, tänään harkoissa räjähdin itkuun kesken kaiken ( tuli NIIN mieleen L-Koodin viimeinen jakso ja Alice ja sen masennus. NIIN MINUA! ) toivottavasti huomen/tänään siis/ jaksan pitää tunteet sisälläni. Mut ku se mun rooli on NIIN...en osa sanoin kuvata... aivan liian lähellä mua tällä hetkellä, aivan liiankin paljon....
Ahdistukseen turvaudun nettiin ja ihmisiin siell, edes hetkeksi saan unohdettua asiat... Jeah, mulla on elämä ja kuten eräs sanoi "uskallan elää täysillä" ja PASKAT!

You and me
We used to be together
Everyday together always
I really feel
That I'm losing my best friend
I can't believe
This could be the end
It looks as though you're letting go
And if it's real
Well I don't want to know

Don't speak
I know just what you're saying
So please stop explaining
Don't tell me cause it hurts
Don't speak
I know what you're thinking
I don't need your reasons
Don't tell me cause it hurts

Our memories
Well, they can be inviting
But some are altogether
Mighty frightening
As we die, both you and I
With my head in my hands
I sit and cry

Don't speak
I know just what you're saying
So please stop explaining
Don't tell me cause it hurts (no, no, no)
Don't speak
I know what you're thinking
I don't need your reasons
Don't tell me cause it hurts

It's all ending
I gotta stop pretending who we are...
You and me I can see us dying...are we?

Don't speak
I know just what you're saying
So please stop explaining
Don't tell me cause it hurts (no, no, no)
Don't speak
I know what you're thinking
I don't need your reasons
Don't tell me cause it hurts
Don't tell me cause it hurts!
I know what you're saying
So please stop explaining