IRC-Galleria

Kaikki alkaa niin, hän sanoo "Rakkaani, jos en aina mä sinun olla saakkaan, niin
tiedä, että vaikka mä lähtisin luotasi, en haluu, että sulle huolta siin' tuottaisin."
Hiljaa poika katseensa nostaa, silmänsä tytön silmät kohtaa.
Sinistä lämpöä katse hohtaa, kun käden käteensä poika ottaa.
Ihollaan tytön lämmön tuntee, suudellessaan silmänsä sulkee.
Hetken syleilevät hiljaa toisiaan. Pois pian lähtee tyttö, siksi oisi vaan
niin hienoa viettää vielä pieni hetki yhdessä.
"Erossa susta ja pieninkin hetki on kaikki hetket yhteensä."
Jäävät vielä toisiansa vähäksi aikaa hellästi halaamaan,
salaman iskiessä sytyttäen puun jossain kaukana ulkona palamaan.
Palaamaan tulisi poika mielessänsä vielä useesti päivään tuohon.
Oman uomansa syövytti mieleen pojan virtaavan muistojen vuohon.
Hän sanoo "Oot mulle kaikki kaikes, kaunis kuin taivaan enkeli,
ja sun puolestas valmis oon antamaan kaiken ja uhraamaan vaikka mun henkeni."
Niin lähti tyttö, hymyillen hän sanoi palaavansa takaisin huomenna.
Ja niin kävi, että heidät erottaan pystyi ainoastaan kuolema.

Hetki vaan aikaa on
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
Hetki vaan aikaa on
Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.
Hetki vaan aikaa on
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.
Hetki vaan aikaa on
Kun on viimein aika lähtee, niin tule mukaan, laita kätesi mun käteeni.

Ilta pimenee, kaupungin ilma viilenee, kauppa viimeinen kii menee.
Kun kiireinen liikenne hiljenee, tyttö on kuin viimeinen ihminen,
joka kaupungin tyhjiä katuja pitkin kulkee illan suus.
Hänen mielensä kaiketi tuudittaa rauhallisuuteen hiljaisuus.
Mitä pian tapahtuisi, sitä tyttö ei varmaan kai aavistakaan.
Kulkee vaarallist' matkaa. Sydän lujempaa tavallist' hakkaa,
kun hän miettii itsellensä ja rakkaalleen tulevaisuutta.
Pian tarkoitus yhteen muuttaa, liiku ei mielessä yhtään muuta.
Niin huomaamattaan mutkan takaa auto häntä kohti kaartaa.
Ei unessa oleva mies edes huomaa, kun tytön maahan kaataa.
Ei auttaa ehdi kukaan, ei sanaakaan matkalle mukaan antaa.
Sua aina mä rakastaa lupaan, sanat ikuisuuteen tytön saattaa.

Hetki vaan aikaa on
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
Hetki vaan aikaa on
Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.
Hetki vaan aikaa on
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.
Hetki vaan aikaa on
Kun on viimein aika lähtee, niin tule mukaan, laita kätesi mun käteeni.

Kädessään kuvaa tytöstä puristaa, lupaa tyttönsä muistaa.
Hiljaa silmänsä ummistaa ja nimeä tyttönsä kuiskaa.
Ei iloa lainkaan tullutkaan, vaan inhoa, vaivaa, kurjuutta.
Ja lähellä hulluutta poika huutaen kiroaa maailman julmuutta.
Sai kohtalo riistää lempensä.
"Mä teen mitä vain sinun vuoksesi"
Niin poika jo riistää henkensä
"...ja mä tahdon vain sinun luoksesi."
Valo kylmällä terällä kiiltää, ihoo raastava tuska viiltää.
Jäljen rakkauden värillä piirtää, sielunsa ainiaaksi yhteen liittää.

Hetki vaan aikaa on
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
Hetki vaan aikaa on
Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.
Hetki vaan aikaa on
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.
Hetki vaan aikaa on
Kun on viimein aika lähtee, niin anna elämäs ja kaikki minun tähteni.

Vietin 2 kaunista päivää kahden kauniin naisen kanssa. Olimme aikoinaan yhtä isoa orgaanista elimistöä, jotain sellaista mikä toimii vain silloin kun kaikki kolme on yhdessä, enkä tarkoita fyysisesti paikalla. Nyt ensimmäistä kertaa kakki kolme näimme toisiamme sen jälkeen kun elämä heitti meitä erilleen. Ja siitä on jo 10v! Nyt minä taas olen oma itse ja itkeä vollotan tässä yksin. Ei oo paha fiilis, ei, ihanaa olo, MAHTAVA! Ihana huomata että joskus aika ei saa revittyä kappaleiksi sitä sidettä mikä on ihmisten välillä. Aivan mahtavaa!

Häät tuli ja meni, mikä jäi käteen? Ihana tunnelma. Päivä oli onnistunut yli odotusten ja taas kerran sai todeta kuinka ihanat ihmiset on minun ympärillä. Kaikilla näytti olevan hauska (toivottavasti olikin) ja meidän kahden ilta oli tunnetta täys. Kuten varmaan kuulukin olla naurua kyynelien kanssa sekaisin. Mahtava ruokaa ja kivat jatkot. Mutta mikä puuttui? Perhe! Yksikään perhejäsenistäni ei vaivautunut paikalle :( Rakkaan perhe ei vaan yksinkertaisesti päässyt. Aluksi vähän harmitti, mutta sitten annoin olla vaan. Tiedän että vielä heitä tule kaduttamaan. Ilman heitäkin me saatiin paljon tukea ja kaikkea kivaa.
Ihana hää-auto oli käytössä. Sisällä shampanja ja lasit joihin kaiverettu nimet. Kaiken kruunasi pieni ruutu jossa pyöri "Todella upeeta" !!! Eiku pari rohkaisevaa naamaan ja menoks. Maistraatissa oli yllättävän lämmin tilaisuus. Tunteet aika sekaisin ja välillä ei ees ymmärtänyt kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Siten vaan Bellevueen syömään ja juomaan. SEn jälkeen ajeltiin autolla ympäri kaupunkia ja matkan päätteks Albert Room. Vieraita baari täys. Skumppaa ja lahjoja. Halit ja pusut. Jopa heterot jakoi rakkautta homojen kanssa (hih). Halpis skumppa vaihtui illan myötä Dom Pérignon shampanjaan. Jossain vaiheessa jopa avattiin lahjoja, mut se oli virhe. Aamulla ei enää muistanut mikä keneltäkin on :D Nyt jo kaikki lahjat sai "omistajan" paitsi yks... Hmm.. keneltäköhan sekin lie...
Kuvia sitten tuli räpsittyä kunnolla, yli 1000 kpl yhteensä! jostain kumman syystä hääpari vaan ei oo se yleisin kohde kuvissa

Sitä sitten haaveilee upeista häistä ja romanttisesta yöstä. Hih! Kuinkahan monella parilla on ollut "oikea" hääyö?! Sen jännityksen, valvomisen, kiireen ja alkoholin jälkeen kuhertelu on viimeisenä mielessä. Hyvä että jaksaa väsynenä ryömiä peiton alle. Mutta aamu on se paras. Heräät kullan vieressä ja se TUNNE!!!!
Jumala on ollut minulle tosi julma leikissään mutta on myös ollut avokätinen. Nyt nautin elämästäni NIIN TÄYSILLÄ! Tätä 21:n vuoden Tuhikomtarinaa ei kukaan pystyy kirjoittamaan uudella, huonolla lopulla!

Alle vuorokausi enää jäljellä h-hetkeen ja vähän yli vuorokausi bileisiin. OMG et jänskittääääää! Viime hetken muutoksia ohjelmaan yms. Kaikkea päässä ja sekaisin, yhtenä massana. Välillä yritän jäsenellä asiat järjestykseen muttei se aina onnistuu. Kaiken lisäksi on kuumetta ja rakä valuu, päätä särkee kun olisi viikon dokannut ja sydän hakkaa hulluna (onneks tällä krt ihan eri syistä kun viell vuoden alussa!)... Toivottavasti selviän huomiseen ja huomisesta kunnialla.

H-hetki sit lähenee. Olette kaikki (paitsi N ja J, tiedän et kumpiki luette tätä) tervetulleita ensi viikon ma 19.02.07 klo 19 Albert Room (Kalevankatu 36) juhlimaan!

NYT se alkoi! Olen ihan sekaisinsekaisinsekaisin! Ihanan levoton olo, päässä pyörii niin paljon kaikkea ja mä taidan olla..... uuh, en en kerrokaa teille mitään :p

Vanhan valokuvakansion
mä löysin yllättäin
sen jo luulin hukanneeni hyllyistäin
hiukan hämmentyneenä sitä
selailemaan jäin
kun nuo vanhat kuvat näin
edessäin

paljon tuttuja kasvoja
menneisyydestäin
nimiä vain koitin kaivaa mielestäin
ja valokuvia sinusta ja minusta
ne mieleen toivat paljon muistoja

ja jonkun kauan sitten unohtuneen
tunsin liikuttavan minua
kun olohuoneen sohvaan juutuin
katselemaan noita kuvia
mietin kuinka tosissani
silloin rakastinkaan sinua
mahdatko sä koskaan
ajatella minua

kansiota selailin ja syvemmälle
muistoihin
kuvat veivät päiviin yhteisiin
muistatkohan vielä tuota
viikonloppua
silloin viimein taisin sinuun
rakastua

jonkun kauan sitten...

löysin yhden otoksen
jossa sua mä suutelen
muistaisinpa kuka otti sen
ja yhden kuvan jossa
sä istut autossa
hymysi on vastustamaton

jonkun kauan sitten...

kuvat kaikki katsoin näin
niiden valtaan jäin
elin uudelleen ne hetket sisälläin
kunnes tyhjän sivun vain
eteeni sain
suljin kansion ja istuin hiljaa vain

jonkun kauan sitten...

Pastahan se aurinko risukasaan vai miten sitä sanotaan..? Palahan se valo pimeälläkin kujalla. Tosin palaako se ikuisesti? Palaako se tarpeeksi voimakkaasti? Tartunko siihen valoon oikeista syistä? Vain onko se tekosyy paeta pimeyttä?

Kaikki alkoi eilen kun katsoin jotain kokopitkä piirrettyä kolmoselta, siell oli keijut ja pahat ihmiset tuhoamassa sademetsää ja mä tietty oli pillittämässä. Sitten Tuulille ja sit Terolle katsomaan VIHDOIN sen "Mullan alla" vikan jakson. Vihdoin saan tietä miten kaikki loppuu. JOOH! Ja saan TAAS pillittä, tunteja! Bussissa ihmiset katto pitkään, et mitä hlv?! Se loppu oli sit niin koskettavan melankolinen. Se musa, se vauhdilla menevä auto ja elämä siin samalla. Se vaan oli vaikuttavaa!!!!
Aamulla lähdin tanssiharkoihiin ja päädyinkin katsomaan Apassionata! Ihan odottamatta. VAIKUTTAVA SHOW! Upea! Varsin ne hevoset ilman ohjaksia, se olivat mahtavia! Pillitin sieläkin! Että jos joku oi väittää etten oo turhan herkkä, niin heheh! Kaksi asiaa pist taas miettimään mua kun katselin esitystä. Ensinäkin se oli kun mun elämästä. Välillä musa pauhaa täysillä ja hevoset laukkaa, välillä hidas valssi ja välillä leikitään tulella. Välillä on pimeetä ja vain heijastimet näkyy ja välillä liiankin kirkasta. Kaikkea on, mut kaikki on yli vaikuttavaa, yli tunteellista.
Myös näin eläinten kanssa työtä tehneenä ihmisenä, nostan hattua kyllä varsin tolle Tanskalaiselle naiselle jonka hevoset oli "vapaana" (piru ku en muista sen nimeä eikä häntä jostain syystä ole mainittu nettisivuilla, vaikka mielestäni oli PARAS kaikista)
Toinen juttu oli se, että mulla oli koko ajan tarve päästä lavalle, muiden joukkoon. Keskelle sitä. Olen niin tottunut olemaan pelle tässä elämässä, olen niin tottunut isoihin näytöksiin realissa, etten näköjään osaa olla vaan sivustakatsoja edes Hartwall Arenalla. Onko tuo diagnoosi, tuomio vai siunaus?