IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

http://ckjcwf.ytmnd.com/Maanantai 20.02.2006 00:36

sunnuntai.
käynen savukkeella.
angstimerkintä.

Henkilökohtainen angstaus osuus:
On kuulemma täysin normaalia, jos asiat jotka toivoo unohtaneensa palaavat mieleen ja painavat mieltä, sekoittuvat täyspäiväisesti mieltä painaviin pulmiin ja moninkertaistavat alitajuisen ajatustyön joka uuvuttaa ihmistä jatkuvasti.
Yleisesti ottaen kaikki minkä kuulee olevan täysin normaalia, on epämiellyttävää, joskaan ei kaikki, koska ei saa yleistää. minä en pidä yleistämisestä, silti teen sitä, yleinen mielipide yleistämisestä on negatiivinen, silti kaikki tekevät sitä. sekin on kuulemma täysin normaalia.
taasen kaikki mikä on epänormaalia, eli esimerkiksi masentunut juha, on yleisen mielipiteen mukaan epäluonnollista, lapsellista ja kaikkea siihen suuntaan

Yleismaailmallinen angstaus osuus:
Yleinen mielipide ja yleismaailmallinen elämänkatsomus sotii itseään vastaan

Yhteenveto:
yleismaailmallisuus on aanuksesta.

Henkilökohtainen angstaus osuus 2:
voiko asian unohtaa toivomalla että se unohtuu mahdollisimman pian?
No ei.
Koska kun toivoo oikein kovasti, asia jonka toivoo esimerkiksi unohtavansa, pyörii päässä koko ajan.
Ja kun jokin pyörii koko ajan mielesse, unohdus säikähtää, menee piiloon, hiipii piilostaan pois vasta kun jokin uusi murhe painaa mieltä, yllättää vanhan murheen nopeasti, tainnuttaa sen ja raahaa sen komeroon. mutta eihän mikään ole taintuneena ikuisesti, paitsi asiat jotka ovat "kuolleet".
"kuolleet" asiat häviävät, samaten kohta mainittava muistojälki ja muistojäljen seuraukset.
Ja joka asiaan liittyy muisto, drauma, alitajuntapainautuma tai muu vastaava joka tekee tajuntaan vaiston joka estää tai ainakin yrittää estää tekemästä samaa virhettä uudelleen. eli siis kun pääkoppa on jatkuvasti täynnä ajatuksia joita unohdus juoksee herkeämättä karkuun ja huutaa hallelujaa, niin eikö se pääkoppa lopulta jossain vaiheessa räjähdä tai leikkaa kiinni ylikuormituksesta?
olen juuri ratkaissut mistä johtuvat yleisimmät mielenterveys ongelmat.
Ja aivojen verisuonikatkeilut.
en nyt halua kuitenkaan kuullostaa miltään kamalalta tennarilta joka julistaa koko luomakunnalle sitä ettei häntä kukaan rakasta ja että elämä on perseest, vaan tahdon avautua. joka on tietysti näin julkisessa päiväkirjassa aika ristiriitaista, koska avautuminen tarkoittaa yleisesti luottamuksellista keskustelua jonkun, useimmiten läheisen, kanssa.
Ja kaikkein kamalinta tässä kaikessa on, etten edes tiedä mikä mieltäni painaa. ainut varma asia on se että ellei se unohdus jo pian kerää tarpeeksi isoa joukkoa kaikkia isokokoisia frendejään ja etsi pesäpallomailaa ja lähde niiden isokoisten mitä-sitten-lienevätkin kanssa laittamaan niitä pelottavia mieltäpainavia juttuja turpaan, pää sekoaa, mielenrauha muuttaa igluun asumaan ja joutuu karvaisen eskimon raiskaamaksi ja jokaikinen aivojen verenkiertoa ylläpitävä putkilo päässäni räjähtää atomeiksi.

Yhteenveto 2:
vittu...
Tee tämä, ja haasta lopuksi viisi ystävääsi!

KOLME NIMEÄ JOITA TOTTELET:
1. Juha
2. Lepa
3. Leobold

KOLME NIMIMERKKIÄ JOTKA SINULLA ON OLLUT:
1. Heroshen
2. Gathagor
3. Heroshen

KOLME ASIAA, JOISTA PIDÄT ITSESSÄSI:
1. realismi
2. Suorasanaisuus
3. itsessäni ja itsessäni, mutta kaaikki kaverit mun


KOLME ASIAA JOISTA ET PIDÄ ITSESSÄSI:
1. Realismi...joissain määrin se on rasittavaa
2. Ajattelemattomuus
3. uskokaa tai älkää, omat periaatteet risoo joskus O.o


KOLME ASIAA JOTKA PELOTTAVAT SINUA:
1. no läheisten ihmisten menetystä oon aina pelännyt eniten...
2. oman kodin palaminen:/
3. että jos vaikka joutuu elämään ikuisesti

KOLME ASIAA JOTKA OVAT OLENNAISTA PÄIVÄSSÄSI:
1. Koulu -.-
2. rakas <3
3. koti

KOLME ASIAA JOTKA OVAT PÄÄLLÄSI NYT
1. öö...bokserit O_o
2. read the upper line
3. read the upper line of the upper line

KOLME LEMPIBÄNDIÄSI/artistia (NYT):
1. miks vaan joku hikinen kolme?
2. no...
3. vaikeita päätöksiä tämmöset :s

YKSI TOTUUS JA KAKSI VALETTA:
1. Köyhä
2. isona minusta tulee insinööri
3. suurin osa kehostani koostuu ektoplasmasta ja suurista kiven järkäleistä.

KOLME FYYSISTÄ ASIAA, JOTKA VIEHÄTTÄVÄT SINUA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT:
1. Luonne ja semmoinen kun loogisuus...vaikka onko tuo nyt niin fyysistä?
2. rehellisyys
3. Ulkonäkö, kokonaisuudessaan

KOLME LEMPIHARRASTUSTASI:
1. Hobbies? nevö hööd...
2. ...
3. ...

KOLME ASIAA JOITA KUUMEISESTI HALUAT TEHDÄ NYT:
1. siirtää aikaa vuorokaudella eteenpäin...vähintään vuorokaudella
2. saada rahaa...?
3. nukkua...

KOLME URAA JOITA HARKITSET:
1. josko nyt käytäisiin se koulu ensin loppuun...
2.
3.

KOLME PAIKKAA JONNE HALUAT MENNÄ LOMALLA:
1. Pois
2. Kauas
3. Muualle

KOLME NIMEÄ LAPSELLE:
1. no ei ainakaan pasi
2. eikä hilda
3. eikä hulda

KOLME ASIAA JOITA HALUAT TEHDÄ ENNEN KUOLEMAASI:
1. jos vaan saisi olla enemmän kultansa kanssa...
2. Tupakalla vois käydä
3. päästä vakkeniin >.<

ketäs nyt sitten haastellaan...
no vaikka...

Psycho^
Trashedlost
Faketrix
Vonmir
Jedimaster

addicted shitSunnuntai 12.02.2006 15:51

sunnuntai...

UrfhLauantai 11.02.2006 23:52

Survotaan mobiilipelit ja Realityohjelmat suohon!

kylmägeeliLauantai 11.02.2006 14:03

Meshuggah - Stengah
aamuja vaan kaikille. eilen oli siis ellun synttärit. oli hauskaa, kiitosta vaan ellu. paitsi vaan että nyt on niska niin helvetin kipee ettei pää oikein käänny. mutta suurin osa niskakivusta saavutettiin kyllä jo torstaina, CoB:n keikalla. oli aikas hienoa^^
nyt on taasen pikku propleemi...mulla ei ole savukkeita. ei niin ainuttakaan. ja niitähän saa rahalla lisää, rahaa olis just tasan Chesterfieldin punaseen normiin, mutta taas astuu kuvaan ikuinen maalaispojan kirous, välimatka. lähin paikaa mistä saisi alaikäisenä itse ostettua on apaut neljänkymmenen kilometrin päässä. no okei, pääseehän sinne bussilla mutta ei hötsitä kauheesti lähtee keskustaan jonne menee bussillaa tunti ja saman verran pois, yhden röökiaskin takia. tainno, on se tehty pari kertaa aikaisemminkin, että ans kattoo.
ai paska, nyt on mentävä hakeen särkylääke tai jotain...
Samael - I

??Torstai 09.02.2006 00:30

ja miks Lindexin mainoksissa lukee isolla WE LOVE BOOBS!

Meshuggah - UnanythingTorstai 09.02.2006 00:26

tänään on keskiviikko. huomenna on torstai. eilen oli tiistai. tasan viikon päästä on jälleen keskiviikko. ensiviikko alkaa maanantaista. maanantaisin alkavat viikot päättyvät sunnuntaihin. sunnuntaihin päättyvät viikot ovat seitsemän päiväisiä. seitsemän päivän viikko sisältää seitsemän päivää. seitsemän päivää sisältävä viikko sisältää päivät:
Maanantai (josta viikko alkaa), Tiistai, Keskiviikko, Torstai, Perjantai, Lauantai, Sunnuntai (johon viikko loppuu).
miksi keskiviikon nimi on keskiviikko, jos se ei kerran ole keskellä? koska torstainhan pitäisi olla keskiviikko, koska se on viikonpäivistä keskimmäinen, sen molemmille puolille jää kolme päivää.

Warmen - Somebody's watching me

OtsikkoKeskiviikko 08.02.2006 01:06

Deathstars - Termination bliss

onko kellään ikinä semmosta että kun joku asia on onnistumassa, siitä haluaisi olla ihan hiirenhiljaa, koska uskoo siihen että jos siitä mainitsee, se ainakin menee päin vittua?
no näin on nyt varmaan sitten näreet mun tupakanpolttoni kanssa, yritän meinaan kovasti vähentää ja kas, ei tee olleskaan niin usein mieli röökiä enää kun tässä pari päivää sinnitteli hieman alhaisemmilla nikotiinimäärillä.
mutta ei, en ole tupakointia (ainakaan ihan vielä) lopettamassa, koska niin tuttua miestä kun itseään ei halua sentään ihan niin paljoa kiusata.

Ajattara - Huoran alla

tässä juuri tuota biisin nimeä kirjoittaessa juolahti mieleen, notta onkohan tuossa Winampin shufflaus järjestelmässä oikeesti olemassa joku logiikka vai heitteleekö se noita kappaleita vaan sen mukaan mikä sille nyt sattuu ekana juolahtaan mieleen? pitää alkaa tutkiin taas tätäkin juttua.
mutta siis, sitten tarkemmin päivän tapahtumiin syventykäämme. tänään siis rinteessä ekaa kertaa tänä talvena. se oli taas kerran varsin hauskaa, vaikkei mitään uskaltanutkaan varsinaisesti edes yrittää, ihan lämmittelymeiningillä taas mentiin.
sitten rinteestä kotia. jumalauta, en oo ollu varmaan ikinä niin jäässä paitsi viimeks kun oli vielä kylmempi.
koko vitun bussimatka tuli vapistua aika jäisenä, sekä henkisesti että fyysisesti.

Vesa-Matti Loiri - Vanhoja poikia viiksekkäitä
...O_o

ja taasen sitä huomisen kertaamista. elikkäs, aamulla pitäisi kait mennä kymmeneen kouluun(?) mutta minäpä menen yhdeksään, koska olisi vielä tunti liikuntaa korvattavana. koulusta sitten pääsee taasen siinä neljän aikoihin ellen nyt ihan väärässä ole. siitä, mitä koulussa tehdään, ei tähän varmaankaan kannata hirvittävän pitkää listaiusta tehdä, koska jos nyt kukaan jaksaa klikkailla itseään mun päiväkirjaan asti, sitä tuskin kiinnostaa lukea tavallisesta puuseppäopisklijan yleisainetäyteisestä koulupäivästä. vaikka eipä sillä että minua nyt suuresti kiinnostaisi siitä kirjoittaakkaan.
sitten taas koulun jälkeen sitä kärsivällisyyttä, hyviä unenlahjoja ja savukkeita vaativaan koulumatkaan kohti kotia.

Finntroll - Slaget vid blodsalv

tuosta eräästä lauseesta muuten tuli mieleen, notta tehdäänpä jonkinlainen lukijalukumittaus. notta jokainen joka tämän jaksaa kokonaan lukea, laittakoon siitä jonkinlaisen merkin, tietysti mielellään kommentti tuonne alas, jotta minä pysyn laskuissa. ja tämä kaikki vain siksi, että mua sattuu nyt ainakin väliaikaisesti kiinnostamaan että kuinka moni mun julkista paskanjauhantaani lukee.
kiitos ajastanne, tervetuloa uudelleen.
Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli,
ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta,
vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat
- hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi
ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.