IRC-Galleria

El-Brutus

El-Brutus

tasavallan valkokylkikaimaani

Blogimerkintä

- Vanhempi »

Tyly Tuomio - Suljettu SaariPerjantai 19.03.2010 01:52

Martin Scorsesen viime vuosikymmenellä ohjaamat elokuvat ovat kukin keränneet valtavan määrän palkintoja monella saralla ja vaikuttaisi että tämäkin vuosikymmenys lähtee käyntiin lupaavasti.

Suljettu Saari on Scorsesen tuorein elokuva, joka perustuu Dennis Lehanen samannimiseen romaaniin. Tarina lähtee käyntiin kun kaksi liittovaltion sheriffiä (Leonardo DiCaprio ja Mark Ruffalo) saapuvat Shutter Islandilla sijaitsevaan mielisairaalaan tarkoituksenaan tutkia huoneestaan karanneen potilaan tapausta. Vangin etsimisen lisäksi keskitytään DiCaprion esittämän Teddyn taustaan, joka alkuvaiheessa tuntui kovin irralliselta muusta elokuvasta.

DiCaprio hoitaa Teddyn roolin ammattitaidolla ja todistaa viimeistään nyt että on muutakin kuin vain Titanicin Jack. Valitettavasti muut hahmot jäävät pahasti jalkoihin DiCaprion viedessä valtaosan ruutuajasta. Muista näyttelijöistä erityisesti Ben Kingsley, Tri Cawleyn roolissa, vakuuttaa joka sekunnin ajan mitä hänelle suodaan.

Liki kahden ja puolen tunnin pituudestaan huolimatta, Suljettu Saari pitää katseen naulittuna alusta loppuun. Juoni on oikeasti mielenkiintoinen ja tunnelma pidetään jännittävänä hyvillä kamerakulmilla, valaistuksella ja tilanteeseen sopivalla, vaikkakin yksinkertaisella musiikilla. Eläytyvä katsoja huomaa itsekkin pidättelevänsä hengitystään, tunnelman kohotessa toisinaan jopa piinaavaksi.

Odotusten ollessa nollassa, Suljettu Saari pääsi yllättämään hyvin positiivisesti. Todellakin katsomisen arvoinen.

4/5

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.