IRC-Galleria

ErQ

ErQ

Hey baby, give me a chance to show you I'm a good guy.

Selaa blogimerkintöjä

Vuoden 2012 turhin julkkis?Maanantai 02.04.2012 15:58

Normaalisti olen pitänyt Vuoden turhin julkkis -titteliä hauskana ja osuvana tittelinä, joka on tähän mennessä osoitettu oikealla henkilölle - sellaiselle, joka ihan oikeasti on turhan julkkiksen tittelin ansainnut. Tänä vuonna turhimmaksi julkkikseksi valittiin kuitenkin presidenttivaaliehdokkaana olleen Pekka Haaviston puoliso Antonio Flores. Mitä vittua?

Okay, ei Antonio vaikuta miltään syvällisimmältä mahdolliselta ihmiseltä, häntä ei kiinnosta miehensä poliittinen toiminta vaan hiusala. Ja pitäväthän monet nuorukaisen olemusta ja kampaaja-ammattia rasittavan stereotypisen homomaisena.

Ei Flores siis täydellinen ole, mutta ihmettelen ihan oikeasti, miksi hän on esimerkiksi turhempi kuin samalla lailla pressavaaleissa näyttävästi esillä ollut Niinistön eukko, jonka nimeä en muista (eikä edes oikeastaan kiinnosta tarkistaa) ? Tekeekö Niinistön eukosta tärkeän kolmekymppisen naisen mummomainen pukeutumistyyli tai ura runoilijana, jonka runoja kukaan ei lukenut? Entä Niinistön piski, onko sekin Floresia tärkeämpi?

Lisäksi on huomautettava, että aiemmin turhimmaksi julkkikseksi on valittu henkilöitä, joille julkisuus on jonkinasteinen itseisarvo ja jotka tekevät kaikkensa julkisuudessa pysyäkseen. Johanna Tukiainen on kyllä ansainnut tuplatittelinsä, kuten Matti Nykänenkin triplakuninkuutensa. Antonio Flores ilmoitti kuitenkin, ettei ole kiinnostunut pyörimään julkisuudessa vaan halusi palata normaaliin arkielämään rakastamansa työnsä pariin.

Vittu mitä paskaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.