IRC-Galleria

Ystävänpäivän kunniaksi kerron pari tarinaa ystävyydestä!

1. Ystäväni Kaappi ei ole mikään lukion tunnollisin oppilas. Hän myöhästelee, hänellä ei ole opiskeluvälineitä, hän tykkää toisinaan provosoida opettajaa erilaisilla kysymyksillään. Hän aloittelee historian kolmatta lukiokurssia, kunnes opettaja yllättäen ilmoittaa, että jos Kaapilla ei ole ensi tunnilla oppikirjaa, hän lentää kurssilta pihalle. Hän tuskailee asiaa minulle, kaipa se kallis kurssikirja on sitten pakko käydä ilmahintojen paratiisistä, Infosta ostamassa. Yllättäen minä keksinkin jotain: hei, minulla pitäisi olla sen kurssin kirja, tuon sen vain huomenna kouluun Kaapille ennen tunnin alkua. Illalla rupean penkomaan kirjakasaani, mutta ikäväksi yllätyksekseni huomaankin omistavani ainoastaan yhteiskuntaopin kolmannen kirjan – kummassakin aineessa kirjasarja ovat lukiollamme Forum. Kirjaa ei siis ole eikä kaverini ehdi käydä sitä ostamassa, joten hän lentää ulos kurssilta.

2. Ystäväni Sem on toisinaan hieman sottapytty. Eräällä kerralla hänen luona käydessäni siivouskärpänen puraisee minua, ja alan siivota hänen kämppäänsä. Siivous onkin yllättävän vaikeaa, sillä Sem ei muun muassa suostu luopumaan Hesburgerin kuitistaan, se on muisto Pieksämäen matkalta. Joka tapauksessa, täytän astianpesukoneen ja heitän joitakin turhan oloisia lappuja roskikseen. Myöhemmin saan kuulla astioiden homehtuneen suljettuun astianpesukoneeseen ja roskikseen heitettyjen lappujen seassa olleen muun muassa Semin verkkopankin tunnusluvut. Hupsista keikkaa.

3. Ystäväni R on Facebookin mukaan eronnut pitkäaikaisesta poikaystävästään. Monet oppilaat lukiollamme tuntuvat puhuvan asiasta ja katselevan hieman hämillään kohti Ärrää. Minä päätän kuitenkin olla reilu ja menen lohduttamaan. Halaan Ärrää ja soperran "voi kun ikävä kuulla teistä te olitte niin kiva pari ja minä luulin että kaikki teillä oli hyvin mutta kyllä se siitä kyllä asiat vielä paranevat älä itke älä itke ÄLÄ ITKE R PIENI". Kappas vain, lässytykseni myötä R rupeaa itkemään.

4.Ystäväni Cia lähtee ala-asteella kanssani paikalliselle ABC-myymälle. Tarjoan hänelle jäätelön ja muun muassa Dumle-tikkarin. Jäätelö maistuu hyvälle, Dumle-tikkarista Cian hammas taasen lohkeaa puoliksi. Olen silloin lisäksi hieman ihastunutkin häneen.

5. Ystäväni Krisu juhlii 18-vuotisiaan. Koska tätä täytyy juhlia, kannustan häntä juomaan yhä nopeammalla tahdilla yhä enemmän. C'mon, 18 vuotta täyttää vain kerran! Humalainen kaverini huojuu baarin edustalla, ja portsari epäilee, lieneekö tuo jo liian kovassa kunnossa baariin. Totean "mä olen kokenut juoppo kyl mää nää tiedän" -tyylilläni, että kyl tuo tuosta, ei se oo juonu kuin 6 mojitolonkkua. Samassa hän yrjöää portsarin kengille.

---

Hyvää ystävänpäivää! (joka meni jo mut kuiteski!)


// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/02/viisi-tarinaa-ystavyydesta.html

http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/02/paikka-jossa-ne-hyvanmakuiset.html

"Paikka, jossa ne hyvänmakuiset lehmäkarkit eivät koskaan lopu kesken" on joulukuussa 2012 kirjoittamani novelli. Henkilökohtaisesti pidän sitä yhdestä parhaimmistani.

Teksti osallistui science fictionia ja fantasiaa julkaisevan Portti-lehden novellikilpailuun syksyllä 2013. Valitettavasti menestystä kisassa ei tullut. Syistä en ole varma, mutta veikkaillahan voi. Kilpailuun osallistui tiettävästi tällä kertaa ennätysmäärä osanottajia, joiden joukossa paljon ammattilaisia. Kilpailun tulosten kunniamainintasijoillakin vilisi pitkälti ammattilaisten nimiä, joten taso lienee ollut hyvin korkea. Omia mahdollisuuksiani heikensivät myös väärin valittu fonttikoko ja riviväli. Periaatteessa ainoa ehto on, että A4-liuskalla on noin 30-35 riviä, mutta oma fonttikokoni oli jälkikäteen ajatellen ja yleiset käytännöt huomioiden liian suuri. Lisäksi tarina on pääosin realistinen ja vain lopun pehmolelukoiran henkiinherääminen on fantasiaelementti. Osallistuin kahdella novellilla ja laitoin kummatkin menemään samalla nimimerkillä, mikä oli samoin virhe (joskaan tätä ei suoraan novellikilpailun ohjeissa sanota). No, virheistä oppii, parempi menestys ensi kerralla.

Koska teksti on liian pitkä tänne Galleriaan, sen voi tsekata mahdollisesti kiinnostaessa oheisesta linkistä.

Ihmiset haukkuvat tipatonta tammikuuta, mutta se on tehnyt minulle hyvää! Pidin tipattoman jo toista kertaa peräkkäin. Koska yksi kuukausi juomatta on tiettävästi aika turhaa, pidin myös juhlattoman joulukuun: olin siis myös vuoden viimeisen kuukauden juomatta. Tiedetään, juhlaton joulukuu on nimityksenä todella pölhö, (eihän silloin ole muuta kuin itsenäisyyspäivä, joulu ja vuosikin päättyy) mutta ainakin keksimässäni nimityksessä on tipattoman tammikuun tavoin alkusointu. Yeah.

2012 ja 2013 tämä tipaton kaksi kuukautta oli rankka kokemus. Keksin kuitenkin porsaanreiän kiertää sitä: uudenvuoden vaihteessa tulin ottaneeksi pikkuisen, kun keksin, että jossain muualla vuosi on jo vaihtunut: vaikka Suomessa elettiin vielä joulukuuta 2012, jossain muualla oli jo vuosi 2013, mutta koska elimme joulukuuta, oli periaatteessa joulukuu 2013, jolloin voi ottaa. Kätevää eikös? Lisäksi keksin, että esimerkiksi muslimeilla ajanlasku on erilainen, ja siellä on menossa 1400-luku vuosissa. Enhän minä luvannut itselleni olla juomatta joulukuussa 1400-luvulla, vai mitä? ;)

Tällä kertaa kaksi kuukautta oli lähestulkoon iisibiisi homma. 1. joulukuuta heräsin kaverini Marjutin tupareiden jälkimainingeissa niin kauheassa kohmelossa, että alkoholiton kausi tuntui enemmänkin itsestäänselvyydeltä kuin teolta, jota tarvitsisi harkita. Siinä mielessä vuoden 2013 juomiskausi (1. helmikuuta - 30. marraskuuta) oli tietynlainen ympyrän sulkeutuminen: se starttasi Marjutin tupareissa tammikuun viimeinen päivä (kyllähän noin tärkeän asian takia juopottelun uudelleen aloittamista voi päivällä aikaistaa!) ja päättyi Marjutin kolmansiin tupareihin marraskuun viimeinen päivä. Legendaarista, sanoisinko.

Poikkeuksen kylläkin tein, otin nimittäin vuoden viimeisenä päivänä lasillisen punaviiniä kaverini (Marjutin) luona päivällisellä ollessa. Eihän punaviini oikeastaan edes ole alkoholia! Lisäksi juuri vuoden vaihtuessa vetäisin alas kuohuviinilasillisen: olin luvannut olla joulukuun 2013 ja tammikuun 2014 juomatta, mutta kun vuosi vaihtuu, ei olla pieneen hetkeen kummankaan puolella. Kolikko on kyljellään, ei ole kruunaa eikä klaavaa, u know. Ei tämä mitään itsepetosta ole.

Onneksi nyt tämä tuska on päättynyt ja voin palata normaaliin päiväjärjestykseen. 1. helmikuuta join kahdet saunasiiderit (Bulmersin täyteläistä, makeaa omenasiideriä ja Thatchersin hedelmäistä marjasiideriä) ja tiistaina vein mäyräkoirani parin päivän (tai yön) pituiselle lenkille. TÄNÄÄN LÄHTEE TAAS, vaikka olen tainnut saada flunssan. Mutta hei, pakko saada juoda, nyt kun saan juoda.

Juopottelemattomuuden jännä puoli on se, että sen aikana tulee ostelleeksi paljon alkoholia. Joulun alla Alkoihin pamahtaneet harvinaisemmat liköörit, kuten Bols mansikan makuisena ja ranskalainen vadelmalikööri Chamborde, päätyivät kokoelmaani. Joululahjapaketista paljastui italialainen mantelilikööri Disaronno.

Kokonaisuudessaan olen hyvin tyytyväinen, että pidin tipattoman tammikuun. Kahden kuukauden täydellinen pidättäytyminen saa minut varmistumaan, etten ole riippuvainen alkoholista. Näin, että pystyn hyvin elämään ilman viinan iloja, eikä se myöskään pyöri jatkuvasti päässäni. Lisäksi raittius on tehnyt hyvää terveydelleni.

Itse asiassa niin paljon hyvää, että nyt se on aika ottaa takaisin.

---

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/02/tipaton-on-ohi-viimeinkin.html

Parempi ihQutusbiisi soittolistalla kuin kymmenen virttä tietokoneella.

Tammikuun ihQuin biisi tulee Iso-Britanniasta. Englantilainen poikabändi Union J kappaleellaan Loving You Is Easy on mielenkiintoinen yhdistelmä korkeaa teinitenoriääntä ja tanssibiittiä. X Factorista pinnalle ponnahtanut Union J on ainakin keskivertoja poikabändejä parempi. Yhtye tapaa julkaista myös akustiset versiot kappaleistaan.



Tässä vaiheessa katseen voi luoda myös vuoden 2013 ihQutuksiin:
Tammikuu: The Script feat will.i.am - Hall of Fame
Helmikuu: The Rolling Stones - Doom and Gloom
Maaliskuu: Ismo Alanko - Vuoden turhin laulu
Huhtikuu: Shiney Ahuja feat Sayali Bhagat - Aaja Khatam Sabr (Ghost)
Toukokuu: T-ARA - Sexy Love
Kesäkuu: Frederik - Missä on jatkot
Heinäkuu: Austin Mahone - What About Love
Elokuu: Martin Solveig - The Night Out
Syyskuu: Porcelain Black - Pretty Little Psycho
Lokakuu: Musta Barbaari - Salil eka salil vika
Marraskuu: Jenni Vartiainen - Minä sinua vaan
Joulukuu: Calvin Harris feat. Alesso & Hurts - Under Control

IhQutukset voi kuunnella soittolistana Youtubesta: http://www.youtube.com/watch?v=mk48xRzuNvA&list=PLYDpU3FaaPD1xXnJyHM5JxCvG2tG7y_6M&feature=mh_lolz

Vuoden 2013 ihQutusten alussa nähtiin joukko lainauksia, jotka ovat intertekstuaalisia viittauksia pääasiassa suomalaisen kirjallisuuden klassikoihin. Useimmat lainaukset pyrkivät itseironisesti nauramaan monipuolisen musiikkimakuni surkeudelle. Joulukuun lainaus on kesäkuussa 2013 kirjoittamastani novellistani Paskaduuni. Osaako porukka arvailla, mistä kirjaklassikoista kukin teksti on revitty?

Tammikuu: "Alussa oli suo, kuokka ja ihQutusbiisi."
Helmikuu: "Kaksi ahdistunutta miestä istui autossa. Laskeva aurinko häiritsi heidän silmiään pölyisen tuulilasin lävitse. Yllättäen tielle loikkasi ihQutusbiisin poikanen, jonka päälle toinen miehistä ajoi. Toinen jäi paikan päälle ja piti ihQutuksesta hyvää huolta ja vietti sen kanssa ainutlaatuisen vuoden."
Maaliskuu: "Taas kerran, nuoren kauniin ihQutusbiisin elämä päättyi noin viikon päivät sen julkaisun jälkeen kuukauden vielä ollessa nuoremmalla puolellaan.
Huhtikuu: "Minä, Erkki, julkaisen tämän ihQutusbiisin. En ylistääkseni popmaailman jumalia, sillä jumaliin olen kyllästynyt. En ylistääkseni poppareita, sillä heidän tekoihinsa minä olen kyllästynyt. Vaan itseni tähden minä tätä kirjoitan. En mairitellakseni kriitikoita, en mairitellakseni laulajia, en pelosta, enkä tulevaisuuden toivosta. Sillä elämäni aikana olen niin paljon kokenut ja menettänyt, ettei turha pelko minua vaivaa, ja kuolemattomuuden toivoon olen kyllästynyt, niinkuin olen kyllästynyt jumaliin ja kuninkaihin. Vaan itseni tähden minä tämän ihQutusbiisin julkaisen ja siinä luulen eroavani kirjoittajista niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessa. "
Toukokuu: "Tähän mennessä on tapahtunut:
Alussa julkaistiin ihQutusbiisi.
Tämä on herättänyt suurta myötähäpeää, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona."
Kesäkuu: "Kaikki hyvät kappaleet ovat toistensa kaltaisia, jokainen ihQutusbiisi on onneton omalla tavallaan."
Heinäkuu: "Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi kuuntelemahan kaikota, biisii Erkin popittaman, ihQuviisuu ihannoiman, laatulauluu laulattaman. Sanat sieluuni sattuvat, sävel sontaan sekoittuvi, korvihini kummutessa, tärykalvon turtuessa. Erkki perkele sinä saatana, teitkö sie sen taas toteen! Lopeta jo ihQutukset, turhaa turbaa ol tämäkin, paljon ootettu pettymys, nyrkil ansaitsisit naamaas!"
Elokuu: "Samana aamuna, jolloin Muumipeikon isä sai äänentoistojärjestelmän asennustyöt valmiiksi, keksi pikku otus Nipsu erään kummallisen asian. Hän löysi ihQun biisin."
Syyskuu: "Niin kuin hyvin tiedetään, on Erkki kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Niinpä hän oli aikoinaan antanut julkaista kuukauden ihQutusbiisin eräässä kerrostalokaksiossa lähellä Helsingin kaupunkia. Tapansa mukaisesti koettivat ihmiset kaikkensa ponnistaen keskeyttää hänen työnsä, mutta järkähtämättä hän soitatti biisiään niin kovalla volyymilla kuin katsoi tuleviin tarkoituksiinsa sopiviksi."
Lokakuu: "Aliide Truu kuunteli ihQutusbiisiä ja ihQutusbiisi kuunteli takaisin."
Marraskuu: "Heli lakaisi kellastuneita vaahteranlehtiä katse tieltä kääntyvään autoon nauliintuneena. Hän oli kuulevinaan kuljettajan vierestä ulkomaalaiselta kuulostavan ihQutusbiisin sävelen."
Joulukuu: "Maailma ei ole koskaan sitä, miltä se näyttää ulospäin. Minä tiedän sen. Olen hullun armoilla. Olen mielipidevanki Suomessa vuonna 2013. Minut on pakotettu kuuntelemaan ei-ihQua musiikkia. En tiedä, kuunteleeko kukaan tuota kappaletta koskaan. Tuskin. Toivon silti, että joku kuuntelisi. Haluan tehdä selväksi, ettei se ole sitä, mitä siitä on väitetty. Olen täysin normaali, täysissä järjissäni oleva ihminen. Olen Tarja Sievinen, 23-vuotias dj Kuusmäeltä, ja tämä on minun tunnustukseni ja näkemykseni siitä, mikä biisi oli ihQutus joulukuussa 2013."

Disney-sarjakuvissa on kolme asiaa, joiden sivuamista pyritään välttämään mahdollisimman paljon: seksi, uskonto ja politiikka. Tämän tekstin myötä on kuitenkin aika murtaa tabu ja nostaa esiin Disney-hahmojen poliittiset kytkökset. Olen saanut käsiini Ankkalinnan puolueiden jäsenkirjoja, joiden riveiltä paljastuu joukko tuttuja ankkalinnalaisia.

Yllättävää kyllä, Calisotan osavaltion kaupungin Ankkalinnan puoluepoliittinen järjestelmä muistuttaa lähes täydellisesti suomalaista.

Kokoomus

Roope Ankka
Eikö RA-yhtiöt edusta raakaa kapitalismia parhaimmillaan? Roope Ankka suhtautuu valtavien tulojensa takia kriittisesti erilaisiin veroihin, joita kokoomus on pyrkinyt politiikallaan alentamaan. Roope Ankka ei tiettävästi sairastu koskaan, joten todennäköisesti julkiseen terveydenhuoltoon liittyvät arvot eivät ole hänelle kovinkaan tärkeitä.

Minni Hiiri

Sievistelevästä, elegantista ja hieman lapsenomaisen hienostelevasta tyylistään tunnettu Minni on aito kokkari. Eikö presidentti Niinistön puoliso Jenni Haukio itse asiassa pukeudukin tismalleen Minni Hiiren tavoin?
Tupu
Lakistakinhan sen jo tietää.

Vihreät

Iines Ankka
Iines edustaa trendejä seuraavana kaupunkilaisnaisena tyypillistä vihreää. Todennäköisesti Iineksen ajatukset ovat erityisen lähellä ViNOn (Vihreät nuoret ja opiskelijat) ajatuksia, sillä hänhän selkeästi kannattaa moniavioisuutta heilastelemalla sekä Akun että Hannun kanssa.
Hessu Hopo
Jotkut pitävät Hessua liian pölhönä poliittiseen ajatteluun, mutta todellisuudessa Hessullakin on suosikkipuolue: vihreät. Erityisesti puolueen nuorisojärjestön kannanotto huumeita kohtaan on varmistanut Hessun paikan viherpiipertäjien keskuudessa. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden mukaan esimerkiksi kannabis kuuluisi rinnastaa alkoholiin lainsäädännössä, ja tämäkös on Hopolle mukavaa kuultavaa. Kai muistatte, että hänen pihallaan kasvaa jokin epämääräinen pensas, jota syömällä hän muuttuu Super-Hessuksi?
Indiana Hopo
Aku Ankan taskukirjoissa esiintyvä seikkailija-arkeologi Indiana Hopo on lähisukulaisensa Hessun tavoin vihreä. Maapallon kulttuuriperintö ja ympäristö merkitsevät hänelle paljon. Hän on valmis suojelemaan kulttuureja ja pelastamaan luontoa, minkä vuoksi hän reissaa lentokoneteitse ja kuluneella jeepillään milloin luisuen jäätiköitä pitkin, milloin rälläillen ympäri rauhoitettuja sademetsiä.

Kommunistinen puolue

Kaino-Vieno, ”Mummo”, Ankka

Mummo Ankkaa erehdytään pitämään maanviljelijätaustansa takia keskustalaisena, mutta hänen tilaansa tarkemmin perehdyttäessä päädymme yllättäviin huomioihin. Miten hänen tilansa voi olla vieläkin pystyssä, vaikka kyseessä on vaatimaton pientila? Koneistus on jäänyt olemattomiin (ainoa maataloudessa käytettävä väline taitaa olla pihalta löytyvä traktori), lehmiäkin on vain muutama. Mummo tykkää kuitenkin kutsua sukulaisia erilaisiin talkoisiin esimerkiksi omenoita poimimaan. Todennäköisesti tämän kollektiivisuuden tavoittelu ja alkeellinen maatila viittaavat siihen, että Mummo Ankka on hakenut maanviljelysoppinsa Neuvostoliitosta. Ehkä hän tavoittelee tilallaan jonkinlaista kommuunia armoisan äiti-Venäjän esimerkin mukaan?
Hansu Hanhi
Hansu elää mukana Mummo Ankan kommuunissa oikein mielellään. Vasemmiston henkeen hän kuitenkin tyytyy pääasiassa nauttimaan siitä, mitä hänelle tarjotaan. Hansu tykkää syömisestä ja nukkumisesta. Mitäpä sitä itse ponnistelemaan liikoja, muut tekevät kyllä kaiken työn.
Neiti Näpsä
Työskenneltyään vuosikymmeniä Roope Ankan henkilökohtaisena sihteerinä vapaaehtoistyöntekijään verrattavalla palkalla epäturvallisissa työolosuhteissa, joissa voi joutua kärsimään kiukuttelevasta pomosta, olemaan tekemisissä työnantajan rahojen ryöstämisestä kiinnostuneiden paatuneiden rikollisten kanssa tai saada naamalleen posautuspommista, Sirkku Neonilla Näpsä haluaa perheensä kokoomustaustasta huolimatta uskoa, että liian rikkaiden ihmisten omaisuus on takavarikoitava kansalle.

SDP

Aku Ankka
Margariinitehtaalla ja erilaisissa pätkätöissä vuodesta toiseen töitä painava Aku kannattaa työväenpuoluetta eli sosiaalidemokraatteja. Toisinaan tuittupäissään Aku voi antaa äänensä myös vasemmistoliitolle, perussuomalaisille tai kristillisdemokraateille. Aku uskoo talouden lähtevän nousuun, kun kilpailukyky ajetaan nollaan ja sosiaaliturvajärjestelmän ylläpitämiseksi otetaan lisää velkaa velan päälle.
Pormestari Pösö
Puolueiltaan laajassa kaupungissa ollaan päädytty valitsemaan pormestariksi Piri Pösö. Sika on viihtynyt virassaan jo pitkään, ja aina vaalien alla hän jaksaa myös huolestua kannatuksestaan tehden erilaisia lupauksia, jotka eivät vaalien jälkeen johda Ankkalinnan kaupungin kehityksessä mihinkään. Tyypillinen demari siis.
Lupu
Lakistakinhan sen jo tietää.

Keskusta

Kulta-Into Pii
Aku Ankka -sarjakuvissa korostetaan usein Roopen ja Kulta-Into Piin eroavaisuuksia heidän tavoissaan hankkia omaisuutta: siinä missä Roope on pyrkinyt rehellisyyteen ja kovaan työhön, Kulta-Into on sortunut kepulikonsteihin. Näitä kepulikonsteja ovat olleet yhtä aikaa myönteinen ja kielteinen suhtautuminen vapaakauppa-alueiden kehittämiseen, kaupunkilaissijoittajien suosiminen vaikka suurin osa Kulta-Innon yhtiöiden sijoittajista on maaseudulta, flirttailu sekä vasemmiston että oikeiston kanssa ynnä muut ihmisressukoita hämäävät keinot.
Etsivä Kaasi
Ankkalinnan poliisilaitoksella työskentelevän, sikaria polttelevan etsivän Kaasin päällä on nähty sarjassa niin sinertävän, ruskean kuin vihreänkin sävyisiä etsiväntakkeja. Koska Kaasi on selvästi innokas kääntämään takkiaan, hänen täytyy ehdottomasti olla kepulainen.


Tupun, Hupun ja Lupun puoluetaustat erottaa heidän lakkinsa väristä.
Mustavalkoisessa kuvassa heitä ei kuitenkaan erota toisistaan, kuten ei siten puoluettakaan.

Hupu
Lakistakinhan sen jo tietää.

Perussuomalaiset

Mikki Hiiri

Mikki ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen puhuttaessa Ankkalinnan persuista, mutta hänen sijaintinsa puoluepoliittisella kartalla on loppujen lopuksi ilmiselvä. Avustaessaan Ankkalinnan poliisia Mikki päätyy jostain syystä aina tulokseen, että syyllinen rikoksiin on joko Musta Pekka tai Mustakaapu. Jaaha, ja miksiköhän? No, totta kai sen takia, että kumpikin on mustia. Mikki Hiiri ajattelee, että Mustan Pekan ja Mustakaavun kaltaiset ulkomaalaiset rikolliset pitää karkottaa maasta. Jos Musta Pekka päätyy lähentelemään Minni Hiirtä, Mikki ryntää oitis ”pelastamaan” Minniä, vaikka Minni voisi modernina naisena selviytyä lähentely-yrityksistä varmasti itsekin. Tämän toiminnan taustalla on tietysti Mikin ajattelumalli: ”mustat miehet vievät naisemme”.
Simo Sisu
Ankkalinnan poliisipäällikkö Simo Sisu on yhdistetty Suomen Sisu -liikkeeseen.
Musta Pekka
Vaikka Musta Pekka onkin tummaihoinen, hän äänestää silti perussuomalaisia kokeakseen jollain oudolla tasolla siten kuuluvansa alkuperäisväestöön, vaaleaan ja kauniiseen, pyhään arjalaiseen kansaan. Musta Pekka ajattelee muutenkin, että maahanmuuttajien on ansaittava paikkansa maassa tekemällä töitä. Ja hänhän tekee, tosin rikoksia! Pekan huippuhetki oli perussuomalaisten vaalivoiton aikaan päästä halaamaan rasistiksi haukuttua persua. Joku saattaa sanoa Mustaa Pekkaa ”Soinin tyhmäksi neekeriksi”, mutta kyllä Pekka tietää, että hänen halaama idolinsa on vain ja ainoastaan maahanmuuttokriittinen, ei rasisti. Ei ei.

RKP

Kroisos Pennonen
Ankkalinnassa asuva hienostoporvari pukeutuu muita ankkoja tyylikkäämmin ja on syntynyt kultalusikka suussa. Mahdollisesti jopa kirjaimellisesti. Koska väite suomenruotsalaisesta eliitistä ei ole myytti, Pennonen on selvä RKP:läinen. Tiesittekö, että hänen oikea nimensä on Gråisås Pengarsson?
Roope Ankan hovimestari von Ankenström
Voi olla, että Roope Ankan hovimestarina toimivan von Ankenströmin olisi kannattavampaa äänestää vasemmistoa, jota hänen oikeutensa kiinnostaisivat. Voi olla, ettei oikeistolainen pienporvaripuolue välttämättä aja nälkäpalkalla työtä tekevän hovimestarin etuja, mutta von Ankenström äänestää silti RKP:tä, onhan hänellä itsellään hieno, ruotsinkielinen sukunimi. Ja onhan kyseisen puolueen äänestäminen aika kova statussymboli.

Sitoutumattomat

Hannu Hanhi
Hannu Hanhi ei ole kovinkaan yhteiskunnallisesti aktiivinen persoona. Joka vaaleissa hän vain menee äänestyskoppiin ja valitsee umpimähkäisesti jonkun ehdokkaan vaalilistalta silmät kiinni pitäen. Hänen äänestämänsä ehdokkaan puolue on kyseisten vaalien voittaja.

---

Teksti ei mahtunut kokonaisuudessaan Galtsuun. Kokonaisuudessaan teksti blogissani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/01/nain-ankkalinna-aanestaa.html

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/01/nain-sinakin-saat-pillua.html

Opettaja innostuu avaisemaan tietokoneeltaan Youtuben. Hän alkaa soittaa mieleistään musiikkia: Esko Rahkosta. Luokkaan leviää kiusaantunut tunnelma, kun opettajan ja oppilaiden musiikkimakujen välillä paljastuu olevan luultua syvempi kuilu. Opettaja ei osaa lukea tilannetta, joten musiikin hiljentämisen sijaan hän laittaa sitä jopa kovemmalle. Oppilaat katsovat vaivaantuneina toisiaan ja toivovat Rahkosen kakomisen olevan jo ohi.

Kuulostaa radikaalilta, mutta oheinen kuvaus voi olla totta vielä 2010-luvun lukioissa. Myös omilta yläaste- ja lukioajoiltani on jäänyt mieleen muun muassa tilanne, jossa opettaja on tyrkyttänyt musiikkimaailmankatsomustaan oppilailleen esimerkiksi Lauri Tähkän muodossa. Tämä on tapahtunut, vaikkei tunnin aihe liittynyt Lauri Tähkään eikä hänen ns. musiikkiinsa millään tavoin. Se on ollut oppilaiden tietoista käännyttämistä. Vaikka Suomessa kansalaisella on oikeus omaan musiikkimakuun, yhä edelleenkin iskelmän ja muun humpan asema on kiistaton.

On aika tehdä jotakin asialle: vaadin musiikin kuuntelemisen ja musiikkimakunsa esittelemisen täyskieltoa kouluihin!

Aikamme monikulttuurisessa maailmassa ihmisten mieltymykset ovat pirstoutuneet. Youtuben, Spotifyn ja muiden internet-palvelujen ansiosta erilaiseen kuunneltavaan on helppo tutustua. Itse rakastan itäeurooppalaista tanssimusiikkia, kokeilevaa taidepoppia, jazzia ja bluesia, mutta toisen kuuntelutottumukset voivat ulottua esimerkiksi reggaeen, heavy metaliin ja arabialaiseen kansanrunouteen. Siten voidaan sanoa, että yksipuolisten iskelmähumppien valtakausi suomalaisissa kouluissa on ohi.

Musiikki kouluissa on historiallinen jäänne ajalta, jolloin suomalaiset kuuntelivat samoja kappaleita. Näin ei ole enää. Minusta opettajan kuuluu pitää musiikkimakunsa henkilökohtaisena, yksityisenä asianaan. Sitenpä opettajan on parempi saksia Chisun fanipaidan kirjaimet irti ja repiä Frederikin juliste pois luokkahuoneen seinältä. Sama koskee myös oppilaita: koska kyseessä on oma, henkilökohtainen vakaumus, se täytyy pitää samoin piilossa: ei rokkibändien fanipaitoja, ei raptähtien lainauksia puheessa, ei biisien soittamista puhelimella. Jos musiikkia soittaa ääneen, koululaiselle voisi antaa jälki-istuntoa.

Ongelmallisinta on ottaa huomioon ihmiset, jotka eivät kuuntele musiikkia. Eräässä tutkimuksessa noin viisi prosenttia vastaajista kertoi, ettei itse asiassa edes pidä musiikista. Wikianswers arvioi, että noin 10% teineistä ei kuuntele musiikkia. En tiedä, onko arviossa luultu, että esimerkiksi Euroviisut tai James Blunt olisivat muka musiikkia, mutta joka tapauksessa kyseessä on merkittävä vähemmistö. Vaikka noin moni ei kuuntele musiikkia, he joutuvat silti kestämään toisten veisuja. Heidän huomioon ottamisensa voi olla haastavaa, mutta se on joka tapauksessa tarpeellista.

Olisi toivottavaa, etteivät muut oppilaat täyskiellon tullessa kuuntelisi musiikkia edes korvanapeilla tai kuulokkellta. Kuulokkeet toimivat usein musiikin, sävelten symbolina, mikä julkisesti esille asetettuna voi loukata niitä, jotka eivät kuuntele. Samoin voisi olla hyvä, jos kauittimet poistettaisiin luokista. Mikäli niitä tarvittaisiin esimerkiksi jonkin oppimisen kannalta tärkeän äänen (kuten historiadokumentin) takia, ne voitaisiin asentaa siksi aikaa takaisin. Ainakin kauittimet voitaisiin peittää, etteivät ne olisi muistuttamassa iskelmähöpötyksien (ja musiikin yleensäkin) valta-asemasta. Näin kukaan ei loukkaannu.

Koska musiikki kuitenkin kuuluu kulttuurimme, musatuntien tilalle voitaisiin tuoda jonkinlainen yleinen musiikkitieto. Tyhjänpäiväinen kitaran rämpyttäminen, pianon pimputus ja nokkahuiluun räkiminen jäisivät pois, ja oppilaille opetettaisiin perusfaktat musiikista teoriatasolla. Oppilas saisi tietää sävelet, melodiat, sanoitusten taiat ja kaiken tarvittavan. Jokaista genreä ja soitinta käsiteltäisiin tasapuolisesti. Tunneilla kunnioitettaisiin myös niitä, jotka eivät kuuntele: asiasta kerrottaisiin ja todettaisiin, että se on täysin hyväksyttävää.

Suomalainen yhteiskunta kasvattaa jäsenensä kuuntelemaan musiikkia pienestä pitäen. Vauva kastetaan virsiä veisatessa ja sitten cd-rompulla raikaa Titi-nalle. Pikkutytöille on tarjolla isacellioteja ja justinbiebereitä. Teinit luukuttavat omia artistejaan. Cheekin kuulemiselta ei voi välttyä, yrittipä kuinka paljon tahansa (ja minä olen yrittänyt!).

Nyt tälle toiminnalle on aika panna piste. On aika vaatia kouluihin täydellistä hiljaisuutta musiikkimaunvapauden nimissä!

---

Ps. Teksti on huumoria ja pyrkii parodisoimaan aikamme mielensäpahoituskeskustelua.
http://wiki.answers.com/Q/What_percent_of_teens_listen_to_music?#slide=2
http://www.smartgirl.org/reports/2226868.html

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/01/musiikille-tayskielto-kouluihin.html

"Teillä on monilla varmasti mielessänne opettajaanne liittyviä kysymyksiä, joten vastataan niihin nyt ensiksi. Ei, minulla ei ole minkäänlaista varsinaista pätevyyttä tähän hommaan. Ei, en ole homo, ja kyllä, olen sinkku." [vinkkaava silmänisku]

Aloitin oheisilla sanoilla viikko sitten pitämäni äidinkielen oppitunnin entisessä lukiossani – oppilaan sijasta olin tällä kertaa päässyt opettajan asemaan. Mitäs sitä nyt mitään akateemisia tutkintoja suorittamaan, suoraan töihin vain!

Joskus minusta tuntuu, että olen työurallani kuin Aku Ankka: päädyn kokeilemaan kaikenlaista työtä ilman muodollisia koulutuksia. Olen vuoden sisään ollut siivoamassa sairaalaa, olen alastonmalleillut ja joulun alla olin vielä postityöntekijänäkin. Nyt sain ainutlaatuisen tilaisuuden kokeilla äidinkielen lehtorin elämää wanhalla lukiollani yhden päivän ajan.

Opettajien sijaisuuksia myöntäessään lukioiden on otettava huomioon ensimmäiseksi tarjolla olevat opettajat ja opiskelijat (esimerkiksi historiaa opiskeleva voi toimia historian lehtorin sijaisena), mutta toisinaan sijaisen saaminen lyhyellä varoitusajalla voi olla haasteellista. Tällöin lukiot voivat mahdollisesti pestata aiemmin valmistuneita oppilaitaan lyhyisiin sijaisuuksiin. Oikeastaan kyseessä on aika nerokaskin ratkaisu – opit ovat vielä tuoreessa muistissa, eikä parin vuoden sisällä omasta valmistumisesta ehdi yleensä tapahtua suuria muutoksia opetussuunitelmissa. Muutama tuttuni on tiettävästi samoin päässyt tekemään sijaisuuksia omissa lukioissaan eri puolilla Suomea, joten tapa lienee kohtuullisen yleinen.

Olin jo marraskuussa 2013 käynyt juttelemassa sijaisuuksien mahdollisuudesta lukioni uuden rehtorin kanssa, vienyt hänelle ansioluetteloni ja vilauttanut koulu- ja ylioppilasarvosanojani. Vaikka en pitänyt chäänssejäni mitenkään valtavina (kuitenkin sijaiseksi pätevämmän opettajan tai oppilaan löytäminen on todennäköistä), ajattelin kuitenkin yrittää – kannattaahan työtä hakiessaan uskaltaa heittäytyä ja kokeilla kaikenlaista. Kerroin lisäksi, missä aineissa minulla olisi tarpeeksi annettavaa oppilaille. Näiksi oppiaineiksi arvioin äidinkielen, historian, yhteiskuntaopin, psykologian ja biologian, jotka ovat vahvuuksiani ja joissa tietomääräni ylittää paikoin lukion oppimääränkin.

Viimein tilaisuus opettamiseen koitti. Olisin voinut saada jopa kolmen päivän sijaisuuden, mutta valitettavasti vain yksi päivä kävi muiden töiden takia. Tiistaina 14. tammikuuta kävelin lukiolleni ensimmäistä kertaa osana henkilökuntaa. (Jatko-opintojasi pohtiva yhdeksäsluokkalainen, tule sinäkin Siilinjärven lukioon – kolmen vuoden kuluttua olet jo opettamassa!)

Kaksi oppituntia sisältävä päivä alkoi toisen vuositason ryhmällä. Käsittelin tunnin aikana kirjallisuuden tyylikausia, romantiikkaa ja realismia. Käytettävissäni oli onneksi valmis diaesitys, joten minun ei tarvinnut nopealla varoitusajalla ruveta säheltämään kasaan mitään omaa materiaalia. Tunnin aikana selostin diat läpi täydennellen niitä omilla huomioillani: onnekseni jotkin romantiikan ajan klassikkoteokset olen tullut lukeneeksi, samoin realismin merkittävistä venäläiskirjailijoista (mm. Gogol ja Dostojevski) useimmat ovat minulle tuttuja. Toisella tunnilla erittelimme Pekka Haaviston puheen argumentointia eli teimme argumentaatioanalyysin. Lisäksi omistin lopputunnin kirjoituksista puhumiselle: kerroin omia pohdintojani eri aihealueiden tärkeydestä ja siitä, kuinka suhteellisen helppoa äidinkielestä on saada halutessaan laudatur.


Kansankynttilä, auktoriteetin huipentuma, lähes pätevä äikänmaikka työympäristössään. Kuvan otti innokas oppilaani Maiju, joka ei edes kurssille varsinaisesti kuulunut, mutta halusi tulla kuuntelemaan vierailevaa luennoitsijaa.

Opetustyyliltäni huomasin olevani rento ja hieman piikittelevä pallonhukkaaja. Pyrin lisäämään varsinaiseen asiaan (ainakin minusta) mielenkiintoisia faktoja. Esimerkiksi romantiikan ajan satujen raadollisuudesta puhuessa mainitsin, ettei Andersenin alkuperäisessä sadussa merenneito koskaan saa prinssiään, vaan muuttuu vaahdoksi meressä, ja ettei alkuperäisissä tarinan kuvituksissa merenneidoilla nähdä Disney-elokuvien tapaan lapsellisia simpukkarintaliivejä. Koska oppilaita ei näyttänyt viittaaminen hirveästi kiinnostavan, pommitin kysymyksilläni satunnaisesti istumajärjestyksestä valitsemiani oppilaita: "Paavo, mitä ajattelet tämän puheen tehokkuudesta? Loiko se sinussa uskoa suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuteen?"

Koska tunsin monet oppilaat entuudestaan, opettajan auktoriteettini ei ehkä ollut aivan täydellinen. Samoin uskalsin vitsailla oppilaille tavallista opettajaa rohkeammin. "Mie ajattelin sun olevan sellainen innokas hikke mutta siehän oletkin pahin kaikista kun pyydät päästä pois tunnilta jo varttia ennen sen loppumista!" Oli oikeastaan huvittavaa huomata, että etenkin abeista eniten uskalsivat tunnilla pulista juuri läheisimmät tuttuni.

Luokan edessä heiluminen ei itsessään ollut jännittävä tilanne, mutta jälkikäteen työpäivän jälkeen olo tuntui, että olisin voinut antaa enemmänkin. Pari hyvää kysymystä tai mielenkiintoista juttua olisi voinut vielä kertoa, mutteivät ne muistuneet luennoidessa mieleen.

Opettajan elämän kokeileminen oli huippuhauskaa – ehkäpä sitä voisi harkita tekevänsä jopa tulevaisuudessa ihan oikeasti elääkseen. Työn etuja on kiinnostavuus, nuorten persoonien tapaaminen ja oikeus tietynlaiseen boheemiuteen: koulumaailma ei aseta työntekijöilleen yhtä tarkkoja ulkonäkövaatimuksia kuin esimerkiksi konservatiivinen sairaalamaailma. Tässä hommassa on lisäksi oikeus olla luova. Viime kuukausien aikana taidemallina ja lehtorisijaisena saadut kokemukset koulumaailmasta työympäristönä ovatkin monta kertaa sairaalamaailmaa mieluisampia.

Oppituntien lopuksi oli hienoa nähdä työni tulokset. Abit kiittelivät erityisesti tunnin lopuksi kirjoituksiin annettuja vinkkejä, eli ainakin jotain oli jäänyt käteen. Kakkosvuositasolaisia kuulustellessani eräs oppilas osasi kertoa realismin ankeudesta verrattuna romantiikkaan.

Eräs oppilaista muisti Pienen merenneidon simpukkarintaliivit. Siihen tunti olikin hyvä lopettaa.

---

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/01/opettajana.html

Katoavaista on kauneus
muistot häipyy hämärään
Lyhyt on matkas maailmassa
mut sun fotot jää elämään

Ota kuva tästä hetkestä
Todisteeks tilanteesta jonka unohdat
Ota kuva tästä hetkestä
Kuinka olit joskus elävä ja ah-niin-ihana
Ota kuva tästä hetkestä

Nauti siitä mitä saat
huominen huono olla voi
Et voi tietää vaik
kuolinkellot sul silloin jo soi
Vain silmänräpäys
ja kaikki on pois

Kuvasi sun
Suurimmat jäljet
Jotka tänne pystyt jättämään
Ei sun kyyneleet ei sun tarinat
Koskaan yllä siihen
Mi pystyt kameran ees tekemään

Ota kuva tästä hetkestä
Sillä lyhyt on aika tääl vieraillessa
Ota kuva tästä hetkestä
Todisteeks et oot ollut olemassa

Ota kuva tästä hetkestä

---

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/01/ota-kuva-tasta-hetkesta.html

Joka tammikuu yhä useammat suomalaiset ja etenkin suomalaisnuoret sortuvat niin sanottuun tipattomaan tammikuuhun, jonka tarkoituksena on viettää koko tammikuu juomatta alkoholia. Tipattoman tammikuun perustelut ovat usein terveydellisiä ja eettisiä: yhä useammat haluavat antaa maksalleen edes yhden kuukauden pituisen breikin ja lisäksi näyttää, että ilman viinaakin voi muka olla hauskaa. Todellisuudessa tipaton tammikuu on kuitenkin pahempi huijaus kuin LU Jaffa -keksipakettien uudistus – tippa ei tapa, mutta kokonainen tipaton kuukausi voi koitua ihmiselle jopa hengenvaaralliseksi.

Tohtori Madand Krezi raottaa tipattoman tammikuun haitallisia terveysvaikutuksia:
- Merkittävin tekijä on, että yksilön sosiaalinen elämä kärsii. Alkoholi on loistava syy kokoontua yhteen viettämään aikaa. Mikä voisi olla parempi vaihtoehto kuin korkata frendien kanssa muutama bisse perjantai-illan kunniaksi?

Krezi varoittaa, että tipattoman tammikuun kaltaiset tuhoisat trendit voivat jopa lisätä huumeiden käyttöä. Kun kaveriporukalla ei voidakaan enää nauttia yhdessä olutta, yhdessäolon syyksi tarvitaankin kovia huumeita.
- Tiedän tapauksia, jossa alkoholin sijaan on ruvettu käyttämään huumausaineita, kuten kannabista, kokaiinia, jopa heroiinia ja Kimbleäkin! Krezi kertoo huolestuneena.

Muitakin negatiivisia vaikutuksia alkoholittomuudella esiintyy. Krezi mainitsee merkittävimpinä fyysisenä oireena maksan toiminnan: kun maksa ei saakaan päivittäistä kaljalavallistaan, se voi laiskistua ja toiminta voi heiketä.
- Alkoholin käytöllä tiedetään olevan hyödyllisiäkin terveysvaikutuksia. Niistä ei kuitenkaan puhuta, sillä valtiovalta haluaa pilata kaiken hauskan!

Muiksi ongelmiksi Krezi mainitsee lisääntyvän ahdistuksen ja unettomuuden.
- Kyllä minua ainakin alkaa nukuttaa hyvin, kun juon illan päätteeksi laadukasta Kontion nelosolutta. Sitä on saatavilla kaikissa Suomen Alkoissa ja vähänkin itseään kunnioittavissa ravintoloissa, Krezi kertoo käyttäen itseään esimerkkinä ja naukaten pienen hömpsyn työpöydällään kauniisti kuplivasta, kultaisesta kaljasta kimmeltävästä Kontion kolpakostaan.


Nämäkin kaljat jäävät juomatta tipattoman tammikuun takia.

Kontio-konsernin toimitusjohtaja ja Suomen Yhdistyneiden Panimojen Liiton puheenjohtaja Bjorn "Otso" Wellgoes ihmettelee puheita tipattomasta. Hän kauhistelee ilmiön kasvanutta suosiota ja on tyrmistynyt etenkin kuultuaan, että erityisesti nuorten keskuudessa alkoholiton kuukausi on suositumpi vuosi vuodelta.
- Eivätkö nykynuoret ymmärrä ollenkaan, mihin tällainen kehitys tulee johtamaan? Vähemmän juotua olutta tarkoittaa vähemmän tapahtunutta kulutusta, mikä johtaa kansantalouden kasvun hidastumiseen!
Wellgoes epäilee, etteivät nuoret ymmärrä markkinatalouden toiminnasta mitään.
- Nyt meneillään on taantuma. On aika kuluttaa, jotta kansantalouden pyörät saadaan jälleen pyörimään.
Alkoholin käytön vähentymisestä koituvat säästöt ovat Wellgoesin näkökulmasta ongelma. Lisäksi hän arvelee, että tipaton vähentää nuorten tarvetta lähteä ulos ravintoloihin. Omaisuuden säästäminen voi johtaa passivisoitumiseen. Wellgoesin mukaan tipaton tammikuu luo tilaa oleskeluyhteiskunnalle. Hän haluaakin, että nuoret eivät jää vain kotiin makaamaan.
- Menkää vittu kaljalle.
Omakohtaisena suosikkinaan Wellgoes pitää Kontio-konsernin uutta kolmosolutta Mesikämmen, jota on maustettu hieman hunajalla. Se antaa oluelle pehmeän ja täyteläisen maun.

Suomen Oluttotaalikieltäytyjien puheenjohtaja vastaa nasaalisella äänellään puhelimeen. Nipsu Jänönen puolustaa julkisuudessa tipatonta tammikuuta. Hän on myös avoimesti homoseksuaali, kommunisti ja vegaani.
- Ei joka kuukausi tarvitse juoda! Jos ihmiset vain kokeilisivat, oluellekin löytyisi monia paljon terveellisempiä ja eettisesti parempia vaihtoehtoja. Esimerkiksi soijasta saatava uute on lähes yhtä herkullista kuin [Kontion taivaallinen] olut. Pidän myös kengänpohjasta puristetusta yrttiteestä, toinen suosikkini.

Ongelmallista voi kuitenkin olla, ettei kummallakaan Jänösen mainitsemalla juomalla pääse humalaan – eihän niissä ole edes alkoholia!
- Tärkeintä ei olekaan päihtymystila, vaan se, että saa huomiota erilaisilla elämäntavoillaan, Jänönen selittää.
Jänösen mukaan kansantalous ei päätöntä räkäkännäystä tarvitse. Täytyy löytää uusia keinoja, miten suomalaista kansantaloutta voitaisiin saada kasvuun.
- Voisiko esimerkiksi olla mahdollista, että tilaamme Afrikasta hedelmiä, viipaloimme ne valmiiksi täällä ja myymme kalliimmalla Amerikkaan, Jänönen pohdiskelee.

Bjorn "Otso" Wellgoes tyrmää täysin Jänösen pohdiskelut.
- Entä kansantalous? Ymmärtääkö Jänönen siitä mitään? Tuskin! Minä tiedän näistä asioista kuule jotain. Joka päivä on hyvä olutpäivä. Minun mieltäni ainakin lämmittää, että kotiin tullessani voin maistaa uutta Kontion luomuolutta nimeltä "Karhunkynsi", jota on saatavilla vain rajoitettu, 7.500.000 kappaleen erä. Kansatalouden moottori tarvitsee kaljaa polttoaineekseen. Tuollainen toiminta rapauttaa yhteiskuntaa!

Pyydettäessä Jänöseltä vastausta Wellgoesin kritiikkiin, hän toteaa tässä taas kerran nähtävän, ettei "Wellgoesin kaltaisten kanssa vaan voi keskustella".
- Jänösellä taisi mennä pupu pöksyyn, Wellgoes arvioi asiasta kuultuaan.

Sovittelevana ja ratkaisukeskeisenä bisnesnerona tunnettu Wellgoes on kuitenkin valmis kompromisseihin, toisin kuin lapsellinen Jänönen.
- Meillä on monenlaista olutta tarjolla. Jopa Jänösen kannattaisi muistaa, että olut on kasvikunnan tuote. Homokommunisteille meiltä löytyy esimerkiksi ainutlaatuinen jouluolut "Punainen sateenkaari", jonka luulisi kelpaavan hänellekin.


Nämäkin tölkit jäävät tyhjentämättä ja palauttamatta kauppoihin tipattoman tammikuun takia.

Lääkäri Madand Krezi yhtyy Wellgoesiin.
- Mitä vielä odotat? Ratkea ryyppäämään jo tänään! Jos aamulla on paha olo, sen sammuttaa tasoittava Kontion kalja!

On siis täysin selvää, että tipaton tammikuu on naurettava trendi, joka vain tuhoaa ihmisen terveyden ja lisäksi heikentää kansantaloutta. Tohtori vahvistaa väitteen.
- Näin on! Minä lähden ostamaan mäyräkoiran heti vuoroni jälkeen. Kippis ja kulaus, tai kuten meillä täällä Valko-Venäjällä sanotaan, "pryvitannia i hlytok"!

---

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/01/ei-tippa-tapa-mutta-tipaton-kyllakin.html