IRC-Galleria

Helmi-seta

Helmi-seta

..Ilman kezälomaa... :((

Lekureita....Tiistai 08.09.2009 17:48

Potilaalla kalukooma (glaukooma)

Aikoinaan kotona oli koira ja tuolloin vinkuin enemmänkin

Virtsa tulee yleensä aivan lorottelemalla varpaille

Potilas on tehohoidossa panomanian vuoksi (pneunomanian)

Ei saa taivutettua leukaa päätä kohti

Parin vuoden ajan vasen kives ollut isompi ja suurentunut
pikkuhiljaa, ei varsinaisia kipuja, mutta hankala jo kantaa näin isoa
kivespussia housuissa

Eilen kotona pudonnut vasara vasempaan silmään, outoa tunnetta tämän jälkeen

Hiuksia lähtee harjatessa, ei käteen vetäessä

Isä ja äiti kuolivat, kun potilas oli 15-vuotias. He eivät ole missään yhteydessä potilaaseen

Normaali musta tussu (muu status)

Potilaan pää iskeytyi tuulilasiin ja kierähti siitä maahan

Mainittakoon lisäksi, ettei olennaista lämpöeroa ole havaittavissa jalkojen välissä

Lähes päivittäin tulee tilanteita, joissa ei muista, mitä vaimo on sanonut

Potilaan lopetettua tupakoinnin on hänen hajunsa palannut

Jalkapallo mennyt vasempaan korvaan

Tulosyy: ylipano (ylipaino)

Korvat häämöttävät heikosti vaikun takaa

Vastasyntynyt, ei syö soosia (ei syanoosia)

Ei yhdyntöjä. Neljä raskautta ja synnytystä

Mitä tulee impotenssiin, lääkitystä jatketaan ja annetaan vaimon käsitellä potilasta

Potilas on ollut koirien päivähoitopaikassa Porvoon sosiaalitoimen avustuksella

Selkäkipu ilmenee, kun potilas makaa pitkällään molemmat jalat selän päällä

Kävelee edelleen keikkuen kuin entinen presidentti

Kävely töksähtelevää, aina ei tiedä, mihin jalat menevät ja ovatko ne maassa vai ilmassa

Perussairauksina sepelvaltimotauti, verenpainetauti, Jehovan todistaja

Hänellehän on vuosikausia sitten tehty pukamien vuoksi
avoleikkaus, lisäksi gynekologi operoinut omaa puoltaan

Potilaan mielestä isovarvas roikkuu alempana kuin muut sormet

Hän on motorisesti levoton eli konttaa pöydän alla

Potilaalla on mandoliininkokoinen eturauhanen

Potilas on ehkä kenties mahdollisesti saattanut hyötyä lääkityksestä

Rintasyöpä, metästä saanut (metastasoinut)

Se tekee hyvää (CTG hyvä)

Nyt potilas kolme viikkoa sitten Kanarialla käynyt
kylpyammeessa taistelun torakan kanssa ja tässä yhteydessä liukastui ja löi takaraivonsa
kylpyammeeseen

Tulee pitkäaikaisen lonkkakivun vuoksi ja toivottavasti ei tule toista kertaa

Potilas virtsaa mielestään hyvin, kuin hevonen

Edelleen sininen ja huonosti hengittävä vastasyntynyt, vaikka koko matka
pamputettu (ambutettu)

Pukamavaivaa ollut pidempää, kertoo jo vuosia olleen suolen toiminnan
huononlainen, lampaan panania tulee

Päivittäin 90 km lenkkejä koiran kanssa noin kolmesti päivässä

Potilas poistuu sairaalasta iloisena, vaikka on juuri yrittänyt itsemurhaa

Hyvässä kunnossa oleva kuorma-auton kuljettaja, joka ajaa tavallisesti 10 km hengästymättä

Ruokaa potilas saa pojaltaan, joka on pakastimessa

Tulee vastaanotolle allergisten vaivojen takia. Tulkkina toimii mies, joka on vatsastapuhuja

Tuli kävellen vain toinen jalka puettuna sukkahousuun, toinen riippui vapaasti

Tupakoinut lähes 50 askia päivässä. Nyt nuhaa ja yskää

Uloste on samanväristä kuin osaston 19 ovet

Ummetuspotilas. Tulee aamuyöstä klo 2.00 paskalle aluesairaalaan

Virkeä rouva, joka lähtee tuolilta hyvinkin vikkelästi liikkeelle. Kävelee
symmetrisesti varpailla ja kantapäillä ja kyykistyminenkin sujuu hyvin

Kuunnellut "oopperan kummitusta" ja silloin aavekivut alkaneet

Ihmettelee, miten voi olla raskaana, koska ei ole ollut yhdynnässä.
Ilmeinen abiogeneesi = elämän syntyminen elottomasta aineesta

Luomet roikkuvat pitkin poskipäitä

Alapää kutisee ja nenäkin tuhisee

Potilaan älykkyysikä vastaa lähinnä aasia

Vinkkailee silmää. Kysyttäessä asiasta kertoo vikittelevänsä tohtoria

OhilaukausTorstai 02.07.2009 15:50

Nuoren naisen kanssa naimisiin mennyt 93-vuotias mies kertoi lääkärilleen,
että perheeseen odotettiin vauvaa.

- Kerronpa teille tarinan, sanoi lääkäri.

- Hajamielinen kaveri lähti metsästämään, mutta ottikin kiväärin asemasta
sateenvarjon. Äkkiä hän näki leijonan tulevan kohti. Hän tähtäsi sitä sateenvarjolla,
laukaisi sen ja kellisti pedon siihen paikkaan.

- Mahdotonta, vaari huudahti.

- Joku varmaan täräytti sivusta.

- Niinpä niin..., lääkäri sanoi.

Biologiaa...Torstai 11.06.2009 14:18

Mitä eroa on vaimolla ja lokilla?









- Toinen rääkyy ja räkättää, sekaantuu kaikkeen, vie kamat ja nokkii....







-Toinen on lintu.

Kiusaa...Torstai 02.04.2009 12:51

Piipahdin lauantaiaamuna leipomossa. Viivyin vain 5 minuuttia
liikkeessä ja kun tulin ulos, näin lappuliisan kirjoittamassa
pysäköintivirhemaksua.

Niinpä kävelin hänen luokseen ja sanoin tyynesti:
"Hyvää huomenta, käväisin nopeasti leipomossa hakemassa viinereitä
viikonlopun kunniaksi."

Hän ei reagoinut mitenkään kommenttiini ja jatkoi vain
lappunsa kirjoittamista. No siitähän minä vähän kiivastuin ja korotin
ääntäni.
"Hei haloo? Oletteko kuuro vai muuten kusipää? ,sanoin että
käväisin vain leipomossa!"

Hän katsoi minuun ja sanoi: "Mitä sitten; tähän ei saa
pysäköidä ja sitä paitsi Teidän tulee hieman hillitä itseänne!"
Pikkuhiljaa menetin
hermoni kokonaan.... Niinpä haukuin Häntä tyhmäksi nartuksi ja lisäksi
sanoin hänelle vielä,
että hän saisi tunkea kynänsä ja sakkolappunsa rumaan
laihaan narkkarin perseeseensä.


Silloin hänkin hermostui ja mumisi
jotain, että perästä kuuluu ja kaikki tämä täyttää jo kunnialoukkauksen
mitat.
Mutta kun minulla oli jo paineet purkautumassa niin en
pidätellyt, vaan huusin vielä hänelle, että minkä ihmeen kunnian? Hänhän on
paikkakunnan suurin huora! Ja jos tuntuu, ettei siinä hommassa tienaa
tarpeeksi, niin voisi pukeutua vaikka mieheksi ja myydä persettä. Kyllä
varmaan joku epätoivoinen sokea homo hänet löytäisi.

Parkkipirkko
noteerasi selvästi myös tämän herjauksen, punoittaen ilmoitti lisäävänsä sen
kanteeseensa ja kertoi, että haastelappu saapuu sitten ensi
viikolla.

No minullehan se oli aivan samantekevää...
Olinhan tullut
leipomoon kävellen.

Niimpä...Keskiviikko 01.04.2009 16:25

Naisen näkövinkkelistä...
Nainen käveli metsässä ja kompastui yhtäkkiä johonkin, joka
lähemmäntarkastelun jälkeen paljastui öljylampuksi. Kun nainen pyyhki
sitä tulitietenkin henki esiin. 'Saanko nyt kolme toivomusta?' nainen
kysyi. 'Et',vastasi henki, 'huonojen aikojen ja muun sellaisen takia
saa nykyään esittää vain yhden toivomuksen... No, mikäs se olisi?' 'No
siinä tapauksessa haluaisin rauhan Lähi-itään', sanoi nainen ja kaivoi
esiin kartan. 'Näetkö tämän kartan? Haluan, että nämä maat lopettavat
taistelemasta keskenään.' Henki katsoi karttaa ja sanoi: 'Voi
herranjestas sentään, nämämaathan ovat tapelleet keskenään jo tuhansia
vuosia. Luulenpa, että asialle ei ole mitään tehtävissä. Olen hyvä,
mutta en NIIN hyvä. Toivo jotain muuta.' Nainen mietti hetken ja
sanoi: 'En ole vielä onnistunut tapaamaan sitä oikeaa miestä. Miestä,
joka on ajattelevainen ja rakastavainen, joka ottaa muut huomioon,
osaa laittaa ruokaa ja tekee puolet kotitöistä. Joka on uskollinen,
hyvä sängyssä, eikä katso urheilua koko ajan. Lyhyesti sanottuna
ihanteellinen elämänkumppani.' Henki oli hetken aikaa hiljaa ja
murahti sitten: 'Näytä nyt vielä sitä saatanan karttaa...!!!!!!'

Eipa oo ikava Sohjolaan...Torstai 15.01.2009 20:28


PERUSKOULULAISTEN VALTAKUNNALLISISTA KOKEISTA POIMITTUA:



K: Selosta jokin menetelmä, jolla vesi saadaan juomakelpoiseksi.

V: Suodattamalla saadaan juomakelpoista vettä, koska silloin saadaan

pois epäpuhtaudet kuten sora, hiekka, lampaanraadot ja melojat.



K: Mistä vuorovesi johtuu?

V: Vuorovesi johtuu siitä, että maan ja kuun välillä on ristiriita.

Vedellä on taipumus suunnata kuuta kohti, koska kuussa ei ole vettä

ja maa karttaatyhjiötä. Olen unohtanut, mitä tekemistä auringolla on
kaiken

tämän kanssa.



K: Mikä fossiili on?

V: Fossiili on sukupuuttoon kuollut eläin. Mitä vanhempi se on, sitä

sukupuuttoon kuolleempi se on.



K: Miten maidon hapantumista voidaan viivyttää?

V: Antamalla sen olla lehmässä.



K: Kuvaile lyhyesti luuranko ja sen tehtävä ruumiissa.

V: Luuranko on sen takia, että siihen voidaan ripustaa lihat.



K: Miten voit auttaa pyörtynyttä henkilöä?

V: Hieroa rintakehää tai jos se on nainen, hieroa hänen

kättään ranteenyläpuolelta.



K: Miten hoidetaan voimakasta nenäverenvuotoa?

V: 1) Ympärileikkaamalla tai 2) Asettamalla nenä paljon alemmaksi

kuin ruumis, kunnes sydän pysähtyy.



K: Kuinka tyydyttynyt liuos määritellään kemiassa?

V: Tyydyttynyt liuos on sellainen, jossa on enemmän kuin siinä

pitäisi olla.



K: Mikä vakuumi on?

V: Iso tyhjä alue, jossa paavi asuu.



K: Mitä vaatimuksia on sille, että voi kiinnittää talon?

V: Ensin sen pitää olla irti.



K: Miten selität sanan kohtalokas?

V: Jokin, jossa on paljon kohtaloa.



K: Mikä turbiini on?

V: Intialaisten käyttämä päähine.



K: Mainitse jokin vakava sairaus, joka on yhteydessä tupakointiin.

V: Liian aikainen kuolema.



K: Selitä termi keisarinleikkaus.

V: Rooman keisarien vaatteiden leikkaustyyli.



K: Veden alkuaineet?

V: Itku, jää ja lumi.



K: Planeettoja?

V: Jupiter ja tunturi



K: Hengityselimiä kohtaavia vaaroja?

V: Rään vetäminen keuhkoihin ja hengityksen pidäminen.



K: Hengityselimet?

V: Nielurisat, nenärauhaset ja nenäkarvat.



K: Ruoansulatuselimet?

V: Tuma, ohut suoli, paksusuoli, nenä, suu ja keuhkokurkku.



K: Sydämen tehtävä?

V: Jos ei olisi sydäntä tai se olisi epäkunnossa paljon

íhmisiä kuolisi heti. Sydän pumppaa ilmaa ruumiiseen. Se elättää
ruumista,

ettei henki loppuisi.



K: Veren osat?

V: Vettä ja kyyneliä.



K: Kuka oli suomen 1. piispa?

V: Henrik Luther King



K: 10. käsky?

V; Älä himoitse väärää ihmistä - älä ylenkatso lähimmäisesi

aviopuolisoa



K: Kuka keksi radion?

V: Juha Whatvainio



K: Muumio?

V: Kun ihminen kuolee ja nahka rasvataan ja se pannaan kuivumaan



K: Kerro lepakon talvesta.

V: Se vaipuu rakennukseen.



K: Miten karhu selviää syömättä talven yli?

V: Se kerää ravintoa kurkkuun.



K: Suden sukulaisia?

V: Supikoira, konootti ja pingo



K: Koirarotuja?

V: Kuumekoira, buuderi.



K: Hyönteisen muodonvaihdos?

V: Se muna, kuoriutuu, imetys, aikuinen kärpäne.



K: Kukan osat?

V: Verhiö, teriö, hetiö, emiö, kukio ja sikiö

lapset tietää....Perjantai 03.10.2008 00:26


PÄIVÄN FILOSOFISET
AJATUKSET:

Jos avaa silmät ja on ihan mustaa,
niin on tajuton. - Hilda 7 v.


Mustikat on hyviä, koska niiden
sisällä on hilloa. - Pertti 5 v.


Jos on neljä jalkaa, niin se
yleensä ei ole ihminen. - Tone 5 v.


Vaatteiden alla
useimmilla ihmisillä on ruumis. Sitä ei vain aina
ajattele. - Tone 5 v.


Rakkautta on silloin kun näkee jonkun mutta se tuntuukin
mahassa. -Sofia 5 v


Rakastuneet ihmiset
pitelevät toisiaan kädestä, etteivät sormukset
putoaisi koska ne ovat kalliita. - Tiina 7 v.


Arseniikki on vahva mauste, joka
voi helposti pilata koko päivällisen.
Jenna 10v.


Vanhat tädit eivät enää pidä niin paljon miehistä, ei
ainakaan vanhoista miehistä. - Kaisa 8 v.


Eniten vaarissa pidän siitä, että hän on oma itsensä
eikä yritä olla joku normaali ihminen. - Per-Ola 6 v.


Vaari tekee mieluiten
sitä, mitä muut kieltävät häntä tekemästä. -Henrik 7v.


Mulla on viisi mummoa...
vaari on vähän kertonut. - Pia 4v.


Minun isoäitini tuli oudoksi vaihdevuosien aikana. Mutta
hän parani viikkoa ennen kuolemaansa. - Siri 9 v.


Jotkut lehmät ovat mustia. Ne ovat maahanmuuttajia. - Karin 5 V.


Luille on tärkeää, että ne saavat tarpeeksi kalkkia ja valiumia,
niin, että hampaat kasvavat suuriksi ja teräviksi.
- Marius 6v.


Ulkonäkö on tärkeä ruumiinosa - Elisaweta 6v.


Jeesus asui kaukaisessa maassa. Mummi on ollut siellä
valittamassamuurista.Se oli hirveän vanha ja
romahtamaisillaan. - Jon 6v.


Raamatussa sanotaan, että useimpia
täytyy rakastaa niin kuin itseään.
Ingrid 8 v.


Pääsiäisenä syödään munia, koska Jeesus piti niin paljon kanoista.
- Frida 7 v.


Voileivän voi saada tarttumaan
seinään, mutta se pitää heittää todella
kovaa - Patrick 10v.


Jos on kävelyllä ja aivot putoavat, silloin ei löydä enää
kotiin, koska ei pysty enää ajattelemaan kunnolla.
- Karoliina 6v.


Ruumis päättyy kenkiin. - Anders 5v.


Kissaa ei saa puhaltaa korvaan. Jos sitä puhaltaa neljä tai viisi
kertaa, se puraisee huuleen eikä päästä irti ainakaan minuuttiin.
-Lisa 9v.


Ihmisellä on monenlaista nahkaa. Esinahka
on edessä ja takanahka on takana. - Therese 6 v.


On ikävää, kun joku kuolee. Varsinkin jos se on sellainen, joka
tavallisesti antaa rahaa. - Björn 6 v.


Ei ole oikein hyvä,
jos raskaana olevilla naisilla on munalikööriä
pissassa. -Tove 9 V.


Jotkut jutut on niin viisaita, ettei ne naurata.

Elämä on....Torstai 02.10.2008 23:48


Miamissa on kauppa, jossa myydään aviomiehiä. Kaupan sisäänkäynnillä on ohje kaupan käytöstä:
“Voit vierailla kaupassa vain yhden kerran. Kerroksia on kuusi ja eri kerroksissa miesten ominaisuudet ovat erilaisia. Voit valita miehen mistä tahansa kerroksesta, tai voit mennä ylöspäin, mutta et voi enää palata alempiin kerroksiin ostoksille!”

Nainen menee kauppaan.

Ensimmäisessä kerroksessa myydään miehiä, joilla on työ. Hän jatkaa ylöspäin.

Toisessa kerroksessa myydään miehiä, joilla on työ ja jotka pitävät lapsista. Hän jatkaa edelleen ylöspäin.

Kolmannessa kerroksessa myydään komeita miehiä, joilla on työ ja jotka pitävät lapsista. “Vau” nainen ajattelee, mutta jatkaa silti ylöspäin.

Neljännessä kerroksessa myydään komeita miehiä, joilla on työ, jotka pitävät lapsista ja jotka auttavat kotitöissä. “Tämä vaikuttaa todella hyvältä” nainen ajattelee “Melkein tekisi mieli jäädä tänne”, mutta hän jatkaa silti ylöspäin.

Viidennessä kerroksessa myydään komeita, romanttisia miehiä, joilla on työ, jotka pitävät lapsista ja jotka auttavat kotitöissä. Nainen tuntee suurta houkutusta jäädä, mutta toivoo ylemmässä kerroksessa olevan tarjolla jotain vielä parempaa, joten hän jatkaa ylöspäin.

Kuudes kerros on tyhjä, lukuunottamatta kylttiä, jossa lukee “Olet 6. kerroksen 31 456 012. vierailija. Täällä ei ole miehiä. Tämän kerroksen olemassaolon tarkoitus on ainoastaan todistaa että naisia on mahdotonta miellyttää. Kiitos vierailustasi Aviomieskaupassa.”

Aviomieskaupan naapurissa sijaitsee Vaimokauppa. Myös siinä on 6 kerrosta.

Ensimmäisessä kerroksessa on tarjolla vaimoja jotka pitävät seksistä.

Toisessa kerroksessa on tarjolla kauniita vaimoja jotka pitävät seksistä.

Kukaan ei ole koskaan käynyt kerroksissa 3-6.

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.08.2008 01:58

Kaikki varmaan huomas et kesä meni ja syksy tuli...Se tarkottaa sitä et Helmi-seta lähtee Taikamaan aurinkoon..Eli huomisesta lähtien moro...muistakaa talvirenkaat..

Kizu...Tiistai 15.07.2008 02:17

Aine: Nainen
Esiintyy:
Tiheinä keskittyminä kaupunkilaisalueill a.
Fyysiset ominaisuudet:
Kiehahtaa pienimmästäkin syystä, muuttuu hyytäväksi ilman syytä. Sulaa käsiin jos käsitellään asiaankuuluvasti. Kitkerä väärinkäytettynä. Pintaa peittää yleensä erilaisten kemikaalien sekoitus.
Kemialliset ominaisuudet:
Reagoi hyvin herkästi joutuessaan tekemisiin kullan, hopean, platinan tai jalokivien kanssa. Pystyy absorboimaan suuria määriä hyväntuoksuisia nesteitä. Saattaa räjähtää spontaanisti jos jätetään yksin miehen seuraan. Reagoi hitaasti lämpimään nesteeseen upotettuna, mutta reagointiaika pienenee kohtuullisilla alkoholimäärillä. Vääntyy mikäli painetta kohdistetaan oikeisiin paikkoihin.
Käyttötarkoitukset:
Erittäin koristeellinen varsinkin kalliissa urheiluautossa. Yksi parhaista rahavarantojenvähen nysestereistä. Oikein kohdeltuna myös suuri apu rentoutumisessa, mutta väärin kohdeltuna suuri haitta yritettäessä rentoutua.
Tunnistetaan seuraavilla kokeilla:
Punastuu yläposkista mikäli tavataan luonnollisessa asussaan. Muuttuu vihreäksi havaitessaan paremman näköisen lajitoverinsa.
Varoitukset:
Erittäin vaarallinen kokemattomissa käsissä. On myös arveluttavaa omistaa enemmän kuin yksi kappale.