IRC-Galleria

Siirry www.myspace.com/mustikkasuu

Muutkin ovat siellä =)

Olo on täysin tyhjä. Ei voi ymmärtää, eikä käsittää kun kaveri kuolee. Tutustuin Mikkoon Berliinissa. Mikko oli hauska ja lämmin tyyppi, jolla oli kultainen sydän. On väärin, että hän lähti. Todella väärin.

Mikko jäi iltalenkillä junan alle...

Oon kuitenkin onnellinen, että näin hänet pari viikkoa ennen kuin se tapahtui. Mä ehdin jutella hänen kanssa vielä viimeisen kerran. Hän oli oma itsensä, hyväntuulinen. Hänellä oli opinot vielä kesken, työharjoittelu tulossa ja sit hän ois saanut paperit. Suunnitteli taas seuraavaa reissua ulkomaille. Tulevaisuus edessä.

en muuten saanut viimeistä Vartti lehteä ystävällisestä lapusta huolimatta. Liene turhan vaativa pyyntö...

Lähtö puolentoista tunnin päästä... jos en palaa....niin... kyl mä palaan.

C ya, stay hot!!

Kyllästyin totaalisesti roskalehtimäärään, mikä valuu lähes päivittäin postilaatikosta eteiseni lattialle. Lattia on ollut ajoittain päiväkausiakin lehtien peitossa, ja oon lähes kahlaillut eteisen läpi päästäkseni kuivalle maalle. Ei en ole sottapytty, mutten kuitenkaan ehtinyt siivota eteistä, enkä tosiaankaan lukea lehtiä tai mainoksia. Olen avannut lähisanomat tasan kaksi kertaa koko Puistolassa elinolon aikana. Lehdet ovat päätyneet eteisen lattialla makoilun jälkeen keittiön puolelle lehtikierrätyskassiin. Ja sieltä taas olen raahanut tonneja painavat lehtikassit ulkona sijaitseviin jäteastioihin, kiroillen ja hikoillen.

Ajauduin sitten siihen pisteeseen, että jouduin laittamaan "Ei mainoksia kiitos" lapun ovelleni. Surullista, mutta totta. Olen pienestä asti vastustellut näitä lappuja ihmisten ovilla, ja salaa halveksinut heitä. Ai miksi ihmeessä? Siksi, että olen itsekin ollut joskus aikoinaan kun olin vielä nuori (khröm) lehtijakaja. Olen taapertanut pitkiä matkoja lehtikärryn kanssa, hölkkäilyt talojen rappusia ylös ja alas ja ylös ja alas, satoja tuhansia kertoja suuret lehtikasat käsissä. Aika rankkaa, sanoisinko. Siksi tunnen niin suurta sympatiaa lehtijakajia kohtaan, jotka käyvät tän rumban läpi kaksi kertaa viikossa. Ja miksikö vastustan "Ei mainoksia kiitos" lappuja? Siksi että kantaessa suurta lehtikasaa siihen ylimpään kerrokseen, toivoo painon vähenevän kun pääsee ulos rapusta. Lehtijakaja kun ei voi millään muistaa kaikkien talojen "Ei mainoksia kiitos" lappuja ihmisten ovilla, eikä näin varautua vähemmällä määrällä lehtiä. Siksi olen vihanut näitä "Ei mainoksia kiitos" ovia.

Kyllä. Ja tämän lisäksi surettaa siksi, että on ollut joskus huvittavaa lukea lähisanomien uutisia ja sivistää itseään. Tietää, mitä niinkuin tapahtuu siellä missä asuu. Jaahas, pihamarkkinat tiistaina, kiva juttu, Malmin lentokentän melu aiheuttaa närää lähialueen asukeille, hehe muuttaisivat pois. Kaikkee tollaista. Pitäähän ihmisen nyt tietää, mitä tapahtuu, mikä meininki. Ja nyt tämä yleissivistävä kanava on loppunut. Mistä mä nyt saan kaiken tärkeän pihatapahtumainformaation ymym? Pitäisi perustaa lähialueen radio niille, jotka eivät ehdi lehtiä lukea. Se olisi kaiken lisäksi paljon luontoystävällisempää.

Mutta mikä mua tänään aamulla ihmetytti? Olin laittanut toissapäivänä sen "Ei mainoksia, eikä hengellisiä julkaisuja, mutta Vartti -lehti käy, kiitos" -lapun ovelleni (Vartti on ihan lyömätön ykkönen ilmaislehtien keskuudessa). Ja kappas, aamulla töihin lähtiessäni törmäsin tällaiseen jeesus-lehtiseen. Whatta hell is this shit? Siis eikö nämä ihmiset usko, ettei mua kiinnosta !?! Kiitos kaunis, pärjään ihan hyvin ilmankin.

Ihmetys oli vieläkin suurempi kun lehtisen viimeisellä sivulla komeili poikamaisin kirjaimin kirjoitettu naapurin ja hänen vaimonsa nimi. Mikä tekee tästä vielä hämmentävämpää naapurini on entinen luokkakaverini lukiosta. Ja tämä jeesus-lehti ilmestyi eteiseni lattialle juuri sen jälkeen kun olin sen "ei hengellisiä julkaisuja" lapun ovelleni laittanut. Mua yritetään käännyttää...vitsi mä en nyt just kyl jaksais. Toivottavasti ne ei rupea kovin aktiivisesti ahdistamaan. Mutta suuresti hämmensi ja ihmetytti... entinen luokkakaverini, joka bommaili aikoinaan bussipysäkkejä ja imi punaisin silmin bumia lukion röökipaikalla, jakelee nykyään jeesus -lehtisiä. Voi tsiisus... No parempi suunta kai sillä nyt. Saavat tehdä keskenänsä, mitä ikinä tykkäävät, ei mua haittaa.

Mutta jättäisivät minut sentään rauhaan...!

Mustat kuluneet nahkakengät on vakava hajuriski. Ei ne kengät sinänsä, vaikka ne ei nyt yleensäkää kovin hemasevalta tuoksu kuukausien löntystelyn jälkeen. Mutta, mutta kun neiti saa päähänsä aamutuimaan, että hei, nämähän voisi kaunistaa sellaisella mustalla kenkätökötillä, niin ei näytä niin kuluneilta. Juu, tököttiä kenkään ja hieromaan.

Jaa... tököttipurkin kyljessä lukee ruosteen estoöljy. Ahah, tätäkö sitten kenkiin. No miksei, iskähän tän laittoi mulle kenkäharjan kanssa, kai tämä joku keski-ikäisten niksipirkkaidea. Levitetään tököttiä kenkíin. Miksi tämä näyttää ihan vaahdolta, eihän tää ole edes mustaa...?! No, kai tää menee, iskä tietää!

Hieman epäillen kattelen kenkiäni duunimatkan. Töissä istuskelen ja haistelen. Joo haisee. Mikä täällä haisee.. Sellainen pistävä ja hieman hapan haju. Haisee aika lujaa. Mun öljytyt ruosteenestokengät haisee. No eipähän tule ruostetta :D

on sitä kun tuee kirjastosta lukeneena, puhkuu intoa ja ideoita, joita voisi lopputyössä käyttää, ja miten voi työpaikkaa kehittää.

Flip back to reality
on sitä kun tulee aamulla töihin, ja ymmärtää että asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin kirjojen sivut.

Tapahtuu ihan joka kerta.

.. on vaikeeta, muttei ihan mahdotonta, kai. Oon polttanut viime kahen viikon aikana about röökin päivässä, illalla. Kituuttelen siis aina iltaan asti. Ja yleensä illalla se ei oikein maistu. Himo iskee vieläkin, päiväaikaan. Tulee sellainen olo, et jotain tarttis saada, jotain jotain, heti. Mut helpommin on polttamatta, kun ei ota tupakoita mukaan töihin. Kaupalle on niin pitkä matka, ettei yhen röökin takia jaksa lähteä, enää. Joskus jaksoi. En tiedä lopetanko kokonaan. Olen vähentänyt kuitenkin merkittävästi. Baarissa ei tule poltettua, jos menee sellaisessa seurassa, missä ei polteta. Tää ei kyllä tosin aina mahdollista. Viime pe, poltin baarissa yhen, ja se maistui pahalta. Eli vieroitusohjelmanii toimii.

Joo tota niin. Täytyy todellakin toivoa, että länsimaat painostavat tarpeeksi Israelia lopettamaan pommitukset. Tähän menneessä melko laimeata on ollut painostus.

Sain Elsalta viestin, että ne oikeasti pelkää. Sen vanhemmat tulee Elsan luokse evakkoon ainakin viikonlopun ajaksi. Elsa asuu Tel Avivin lähellä. Niiltä on rajalle 100km. Libanonin rakettien kantama on 45km, mutta kai se silti pelottaa. Israel on sotatilassa. Elsan sanojen mukaan, the war is real, dead people are real.

Israel ilmoitti jatkavansa hyökkäystä ainakin sunnuntaihin asti. Maanantaina ollaan kai sitten viisampia, ja tiedetään ehkä mitä tulee tapahtumaan. Elsa kehotti odottamaan kaksi viikkoa. Seuraavat kaksi viikkoa ovat kai ratkaisevat. Hän varmaan tietää, on kuitenkin Israelin armeijan alikersantti.

Täytyy vaan toivoa, että tilanne rauhoittuu neljän viikon sisällä. Mun lentolipuilla ei ole edes peruutusoikeutta. Se ei nyt ole suurin huoli.

Mahtaa tämä tyttö olla hullu, tai ei ainakaan ihan täysjärkinen. Musta opinnäytetyön tekeminen on vaan kivaa. Ainakin tässä vaiheessa, kun ei ole deadlinejä vielä.

Elämä on odottelua.

Nukkumaan mennessäni odotan aamua, että saan käsiini ihanan aamukahvin (mikä sen ihanampaa aamuisin), ja pääsen junaan lukemaan tuoreita aamulehtiä. Junassa oottelen sitä, että pääsen työpaikalle ja koneelle lukemaan sähköpostia ihanalta ihmiseltä. Lähes joka aamu, mua odottaa uusi sähköposti, eikä ole mukavampaa tapaa aloittaa päivää.

Töissä odottelen töistä pääsyä, että näen kisuni. Sillä on mua kamalan ikävä, ja kotioven avatessani se on siinä oottamassa ja ottaa minut vastaan ihmettelevillä maukaisuilla, "missäs oot luurannut noin pitkään, mau".

Kun kisu on ruokittu ja silitetty, lähen polkee kirjastolle. Työpäivän jälkeen kolmen kilsan matka kirjastolle tuntuu joka päivä rasittavalta ja pitkältä. Kirjastoon päästyäni nappaan sen yhen kirjan ja istun opiskelee. Yleensä mulla on tunti aikaa lukee ennen sulkemista, ja vilkuilen kelloa, millois mut tullaan häätää pois.

Kotimatka menee aina yllättävän nopeasti. Siellä sitten Mila taas heräilee ja haluaa huomiota. Milan kanssa jahtaillaan hiiriä, ja katsellaan telkkaa, ehkä syödään jotain. Sitten onkin jo nukkumaanmenoaika. Milde tulee mun viereen kehrää, sitä pitää silittää masusta, ei se muuten saa unta, tai sitten mä en saa, kun se kävelee ympäriinsä kerjäten huomioo :)

Tää viikko on mennyt siis melko rutiinilla. Mutta mikäs sen mukavampaa :)

Israel jatkaa pommitusta niin kauan kunnes Hizbollah luovuttaa israelilaiset panttivankisotilaat ja laskee aseensa. As if that would ever happen.

Ehkäpä israelilaiset väen väkisin haluavat lietsoa väkivallan kierrettä. Todistaa lähimuslimivaltioille, että niille ei sovi ryttyillä. Mutta miksi tappaa siivilejä, lapsia, sitä mä en pysty sulattaa. Aika raakaa.

Ne varmaan yrittää vaikuttaa siviilien mielipiteisiin, heikentää Hizbollahin valtaa ja kannatusta. Pommittivat sillat ja tiet, sulkivat ilma- ja laivayhteydet. Libanon on saarrettu ja maa on julistanut hätätilan. Maan johto arvelee, ettei nälänhätä ole kaukana. Tuhannet joutuivat pakenemaan kodeistaan.

Ehkäpä tämä on se tapa, jolla Israelin armeija yrittää näyttää libanonilaisille, ettei Hizbollah voi niitä nyt auttaa, ja horjuttaa näin uskoa järjestöön. Hizbolollah on kuitenkin muutakin kuin äärimuslimijärjestö, se on monille sama kuin uskonto, elämäntapa, toimeentulo ja sivistys. Järjestö rahoittaa mm. sairaaloiden ja koulujen toimintaa. Se vaikuttaa aika laajalti muslimimaiden elämässä.