IRC-Galleria

Mein rakas pieni poika muutti omaan huoneeseen nukkumaan yönsä. Se oli äitille kova paikka vaikka ei pitäny olla. Mä yritin ehdottaa alussa, et muuttaa heti kun nukkuu kokonaisia öitä, mutta isi ei suostunut. Sanoi, että lapsi on vielä liian pieni ja hän ei osaisi nukkua ilman lasta.
Kun isi otti asian puheeksi ja sanat muutti teoksi niin äitin sydän särkyi. Kuinka se pieni olento pärjää yksin, kuinka äiti pärjää? No lopputulos oli, että lapsi pärjää vallan mainiosti, aamulla huutelee kun on leikkinyt tarpeeksi sängyssä ja haluaa pois. Äiti ikävöi ja hakee lapsen aamuisin viekkuun köllimään.

No sitten tämä toinen pikkumies. Erotin äidin ja lapsen toisistaan tarhauksen ajaksi. Ensimmäiset päivät meni huudellessa puolin jos toisin. Iltaisin kiire oli kova äitin tissille, äiti ei edes poikaa huomannut kun kipossa oli lämmin ryystö-pellavalima.
Sitten vietiin äiti klinikalle josta tuli komento, että lapsi omaan karsinaan, äidin on saatava olla rauhassa. Voi itku sitä surua ja hätää kun illalla ei päässytkään äitin luo. No, tämä hentomielinen eläinten ystävä (orja) ei voinut olla ihan niin julma ja päästi lapsen vielä viimeisen kerran maistamaan ehkä maailman parasta nam namia. Sitä ei pikkumies vielä ehkä tajua, että ei ikinä enää saa maistaa äitin nam namia.