IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

raamattu 1933-1938Torstai 21.03.2013 02:17

Moosekseen, meidät kastettiin vedessä ja Hengessä Kristukseen, kun tulimme uskoon. Edessä oli erämaa ja koetukset, joiden keskellä suurin osa israelilaisista ei päässyt perille luvattuun maahan heidän epäuskonsa tähden. Samoin uskoontulleista vain osa kilvoittelee perille taivaaseen saakka. Kylväjä-vertaus puhuu tästä karua kieltä. Vertauksessa käy ilmi, että ¾ evankeliumin kuulevista ottaa Sanan vastaan eli tulee uskoon. Mutta uskoontulleista vain 1/3 kilvoittelee perille asti (Luuk.8:4-18). Samoin Jeesus kertoo lopunajan tapahtumista sanoen, että silloin on oleva neljänlaisia uskovia: niitä, jotka eksyvät väärien profeettojen ja väärien voideltujen (=kristusten) julistuksen toimesta pois Raamatun mukaisesta uskosta; niitä, jotka luopuvat vainojen tähden; niitä, jotka lankeavat takaisin maailmaan ja laittomuuteen, mutta onneksi on myös niitä, jotka pysyvät Herrassa lujina loppuun saakka (Matt.24:3-13). He ovat niitä uskollisia, jotka pitävät kiinni Jumalan Sanasta ja joilla on rakkaus Totuuteen, vaikka he joutuvat sen takia vainotuiksi. He ovat viisaita neitsyitä ja rakentajia (Matt.7:24-27, 25:1-13). "Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niin kuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi." (Apt.2:1-4) Tämä on siis se tapahtuma, jonka Jeesus lupasi opetuslapsilleen, nimittäin Pyhän Hengen vuodatus ja Hengen kaste, jota kutsutaan tässä jakeessa Hengen täyteydeksi. Tästä pääsivät kaikki opetuslapset yhtä aikaa osallisiksi. Opetuslapset eivät voineet vaikuttaa tähän millään tekniikoilla ja menetelmillään, joita nykyään näkee, kuten jotakin sanaa hokemalla tms. Opetuslapset puhuivat tunnetuilla kielillä, joita kuulijat ymmärsivät, ja he julistivat Jumalan suuria tekoja. Pyhä Henki antoi heille puhuttavaksi nämä kielet, eivätkä he itse hokeneet jotain 'kälä-kälä-mölö-mölö-tiki-tiki-taka-takaa', niin kuin nykyisin kuulee kokouksissa. Ei tarvitse olla kielitieteiden tohtori huomatakseen, etteivät monet 'kielet', joita kokouksissa kuulee, ole todellisia kieliä. Varsinkin, kun 'tulkkaus' ja selitys, joka annetaan sen jälkeen, saattaa olla moniselitteinen, vaikka kielillä tullut 'sanoma' olisi sisältänyt vain yhden jatkuvasti hoetun sanan. Kokouksissa on siis paljon sielullisuutta ja mielikuvituksen tuotetta. Sitä paitsi meitä kehotetaan pyrkimään osallisiksi ennen kaikkea profetoimisen armolahjasta, koska se rakentaa seurakuntaa. Harvoin näin kuulee kuitenkaan opetettavan, sillä kielillä puhuminen on saanut ykkössijan uskovien piirissä, vastoin Sanan selkeää opetusta. Käyttäydymme kuin pikkulapset tai korinttilaiset, vaikka meillä on asiasta kirjoitettu ilmoitus Raamatussa, jotta voisimme toimia raamatullisesti myös armolahjojen alueella (1.Kor.12-14). Valitettavasti emme kuitenkaan näytä ymmärtävän edes selvää suomen kieltä näissä asioissa. Hälytyskellojen tulisi soida, kun helluntailaiset puhuvat innoissaan kielillä yhdessä karismaattisten katolilaisten kanssa kielillä ja luulevat olevansa samassa hengessä. Kuitenkin, kun katolilaiset ovat saaneet hengen kasteen, heistä on tullut katolilaisempia kuin ennen ja he ylistävät Neitsyt Mariaa kielillä. Tämä Neitsyt Maria on itse asiassa henkiolento ja demoni, jota muinoin palvottiin taivaan kuningattarena, Astartena ja Artemiksena... Muinoin koko silloinen asuttu maanpiiri (kreikaksi: oikomene, josta johdetaan sana 'ekumenia', on juuri tähän johtamassa) palveli tätä jumalatarta (Apt.19:27). Myös Paavi on antanut siunauksensa tälle liikehdinnälle, koska se perustuu yhteiseen kokemukseen, jolla saadaan samaan valtapiiriin eli Rooman kirkon helmaan myös muiden suuntien uskovat. Monet ovat eksyneet tähän valherakkauteen ja yhteyteen, joka ei perustu Sanan mukaiseen terveeseen oppiin ja totuuteen. He luulevat katolilaisia uskonveljiksi, kun heille pitäisi päinvastoin julistaa selvää evankeliumia, jotta he pelastuisivat ja saisivat todellisen Pyhän Hengen. Suomen helluntaikirkko on ekumeenisissa jumalanpalveluksissa ollut mukana ja on vain ajan kysymys sen liittymisestä täysvaltaisena jäsenenä ekumeeniseen neuvostoon muiden kirkkokuntien perässä. Pitkällä ollaan siis ihmiskunnian tavoittelussa, vaikka jotkut voivat olla mukana tietämättömyyttään. Tietämättömät ja vilpittömät ovatkin tehokkaimpia työkaluja eksytyksen kavalissa juonissa, sillä he luulevat liikkuvansa Jumalan asialla suurella innolla. Miltähän tämä mahtaa tuntua entisistä katolilaisista, jotka ovat lähteneet elävään uskoon tultuaan ulos kirkostaan kirkon kirouksen ja vainojen uhalla? Puhumattakaan niistä miljoonista marttyyreista, joiden veri on vuotanut inkvisition toimesta, kun he eivät suostuneet kompromisseihin Rooman kirkon kanssa. Muistutan myös siitä että, muissakin uskonnoissa puhutaan kielillä. Jopa Saatanan palvojat tekevät niin. Tunnen henkilökohtaisesti suomalaisen shamaanin, joka tekee 'taivasmatkoja' joutuen hurmokseen ja puhuen kielillä. Älkäämme siis luulko, että vain kristityt puhuvat kielillä. "Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan." (Apt.2:38)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.