IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.
Haavisto Ylelle: "Ylisuuret palkkiot vievät moraalia alaspäin"


KANNANOTTO Ylen aamu-tv:ssä torstaina vieraillut, uudeksi valtion omistajaohjauksesta vastaavaksi ministeriksi nimitettävä Pekka Haavisto (vihr.) katsoo, että valtionyhtiöiden johtajien ylisuuriin palkkioihin olisi puututtava.
Haavisto totesi Ylen aamu-tv:ssä, että avokätisestä palkitsemisesta voi seurata ongelmia.

- Nämä tämmöiset ylisuuret palkkiot vievät moraalia yhteiskunnassa alaspäin, ministerin paikalta perjantaina eronneen Heidi Hautalan (vihr.) seuraaja arvioi.

Haavisto arvioi nykyisen hallituksen pystyvän muodostamaan "yhteisen tahtotilan" johtajien ylisuurten palkkioiden pienentämiseksi.

Myös valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) on jo aikaisemmin esittänyt kantanaan, että valtionyhtiöiden johtajien olisi pyrittävä tietynlaiseen palkkamalttiin.

Haavisto nimitetään tänään uudeksi kehitysministeriksi presidentin esittelyssä.

Haavisto ei vielä eilisiltana ottanut kantaa siihen, noudattaako hän omistajaohjauksessa edeltäjänsä Heidi Hautalan linjaa. Hänen mukaansa eduskunnassa on ensin syytä keskustella siitä, missä menee ohjausministerin vaikuttamisen raja.

Kehitysyhteistyössä Haavisto aikoo lisätä Suomen aktiivisuutta rauhanvälityksessä.



http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288610505113.html

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.