IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.
Riki Sorsalla todettiin vaarallinen sairaus.


LÄÄKÄRIIN Vakava sairaus pakotti laulaja Riki Sorsan tarkastamaan juomatapojaan.
Kurkkusyövän selättäneellä laulaja Riki Sorsalla todettiin haimatulehdus vuonna 2011. Asiasta kertoi ensin Iltalehti.

Hänen oli pakko tarkastaa juomatottumuksiaan.
- Nyt olen täysin terve ja iloinen, sairautensa selättänyt Riki Sorsa kommentoi Ilta-Sanomille.
Riki oli menossa pelaamaan tennistä, huomenna hän pitää konsertin.
- Ensimmäisen kerran 13 vuoteen minulta ilmestyy uusi levy, Riki kertoo innoissaan.
Laulaja päätyi lääkäriin ankarien vatsakipujen vuoksi. Syöpä oli heikentänyt vastustuskykyä.
Verikokeiden mukaan alkoholi ei suoraan aiheuttanut sitä minulle.
- Haimatulehdustani hoitanut lääkäri ehdotti, että jättäisin alkoholin kokonaan pois. Kyseinen sairaus on todella vaarallinen, mutta verikokeiden mukaan alkoholi ei suoraan aiheuttanut sitä minulle, Sorsa kertoo Iltalehdelle.
Alkoholin jättäminen ei ollut Sorsalle suuri elämänmuutos.
- Moni ympärilläni käyttää alkoholia, mutta kohtuullisesti. Itsekin join lähinnä vain viiniä silloin tällöin, joskus viskigrogin. Päätökseni pitäminen ei ole tehnyt tiukkaa eikä ongelmia ole ilmennyt, laulaja vakuutti haastattelussa.
Terveyskirjaston mukaan haimatulehdus on vakava sairaus, joka hoidetaan sairaalassa. Vuosittain siihen sairastuu Suomessa noin 3 000 henkeä, kertoo Terveyskirjasto.
Kymmenestä haimatulehduksesta seitsemän on runsaan alkoholinkäytön ja kaksi sappikivien aiheuttama.


http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288610842229.html

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.